Ei tunnu hyvältä, mutta ystävyyteemme tuli liikaa syvyyttä. Hän on tahoillaan naimisissa ja itse olen sinkku. Tulimme hyvin juttuun, kunnes tunteet astuivat kehiin. Ennenkuin mitään vakavaa tapahtui sanoin tylysti hyvästi, mutta se särki hänen sydämmensä. En pidä siitä mitä tein, mutta katsoin sen olleen viisainta itseni ja hänen kannaltaan.
Särjin sydämmen
Ystävästäkö enemmän?
162393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mutta jäin ihmettelemään, miksi sinun piti tehdä se tylysti?
tuskin tämä on minulle, vaikka samanlainen tilanne onkin.
Miksei asioita voi hoitaa nätisti eikä tylysti??
Sillähän aiheuttaa toiselle vaan LISÄÄ MIELIPAHAA.
on parasta se,että se aina "parantuu" ja aina on tilaa toiselle, mut vanhasta pitää luopua ensin, olise sitten rakkautta tai ystävyyttä.
eihän sun nimi ala s-llä, eihän?
anteeksi tungetteleva kysymys, mutta jäi vaivaamaan.
jokaisesta sattuneesta tapahtumasta jää haava sydämmeen.joka vuotaa verta****
kun verenvuoto tyrehtyy.jää arvet****
näitä arpia ihminen kantaa sydämmessään lopun elämää.kuolemaansa asti.
se satuttaa tahtomattaa.ei ole keinoa millä niitä välttää.niitä tulee tässä elämässä****
en tarkoita tällä mitään rakkaus suhdetta josta arvet jää****
vaan ystävyys suhdetta.joka on kasvanut hiljaa aikaa sile antamalla****
KIITOS NICKI****
ei ala.
erehdyin vainen.
sellaisista jää arvet, oikeassa olet.
Minun tarvitsee kiittää sinua: Kiitos Dajana.
Ystävyytä ei synny, jos sille ei anna mahdollisuutta.
mulla sama homma mutta molemmat sinkkuja.
ja hän sanoi mulle suoraan, tai vähän kierrellen ja nyt en tiiä miten olis, tuntuu niin pahalle. eikä hän ole edes mikään "hyvännäkönen" silleen että kaduttas kauheesti, mutta tunteille ei pirskatti voi mitään. tapailtiin ja oltiin sillei ainaku nähtiin, mutta sitte kerroin että olen rakastunu häneen niin tumps.hän ei voi enää oikein jutellakaan ku soitan,kiire lopettaa puhelu, tai jos laittaa viestiä ni eimitään. silti en taho päästä irti millään, vissiin tykkään aina hänestä vaikka uuen löytäisinki,
voi olla, ettei sitä ovea koskaan enää,kukaan enää, saa auki. Haavojen parantuminen vie aikaa.
Aikamoinen helpotus, että näin on ja että se jumalaton aineeton kipu hellitti viimein. Kiinni on ja pysyy se ovi.
Ehkä olen sen takia vähemmän ihminen. Jos ja kun välitän oikeasti, ei ole sydäntä etsiä omaa onnea rikkomalla ensin toiselta koko elämä. Eikä kysymys ole mistään jeesustelusta, minusta se on vain totaalisti väärin, oli se toinen sitten kuinka vietävissä.
Nämä haavat eivät ehkä parane koskaan, mutta suuremmoista, että unohdan vähitellen miltä tuntui. Ihmismieli on niin käsittämätön, samanaikaisesti tunsin suurta syyllisyyttä, että sanoin tosipaikan tullen ei ihmiselle, josta kuitenkin välitin paljon...toisessa vaakakupissa minulle vieraiden lasten hätä ja itku. Ei ikinä!
Pisteet kotiin.
Hän on kumminkin varattu.
Ei sillä ole väliä onko naimisissa tai seurusteleeko, jos tapaa "SEN" olisit ees mahdollisuuden antanut.
... minkä syvyistä ystävyys saa olla? Siis ystävyyden nimenomaan. Eikö ystävyys nimenomaan tarkoitakin jonkinlaista syvyyttä. Pinnallsia tuttuja nääs sanotaan kavereiksi :-). Mutta ehkä se olikin mieluummin SULLE liikaa. Ja sitäpaitti, jos koit tehneesi oikein, mix kirjoittelet sitä täällä :-).
ystävyyden syvyyden. Hän taitaa vain pelätä omia tunteitaan ja kielsi ne itseltään. Onhan sekin elämää.