muokattu 05.09.2006 21:51:27)
On tietenkin kyse myös siitä jaksavatko ja kuinka kauan kiinnostaa sovinnaisen klassiset ja hallitsevat sävellajisuhteet loputtomiin joihin törmäämme tuon tuostakin eräiden tunnettujen klassisten mestarien teoksissa ennen romantiikan aikakauden höllempää tonaalisuutta yhä runsaampine modulaatioineen modernismista nyt puhumattakaan harmonisen järjestelmän vähittäisenä romuttamisena joka tietenkin johti schönbergin atonaalisuuteen ja dodekafoniaan
On tietenkin kyse myös siitä jaksavatko ja kuinka kauan kiinnostaa sovinnaisen klassiset ja hallitsevat sävellajisuhteet loputtomiin joihin törmäämme tuon tuostakin eräiden tunnettujen klassisten mestarien teoksissa ennen romantiikan aikakauden höllempää tonaalisuutta yhä runsaampine modulaatioineen modernismista nyt puhumattakaan harmonisen järjestelmän vähittäisenä romuttamisena joka tietenkin johti schönbergin atonaalisuuteen ja dodekafoniaan
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinä olet naulan kannassa.
Mayse Condéta parafraseeratakseni: Historia ja muisti kohtaavat vain osittain, ja kunkinhetkinen nolla-aika tulkitsee lähinnä muistia ja itseään.
Jos historia johti dodekafoniaan, me olemme tulleeet paljon muuhun(kin). Musiikki on täysin muuta kuin mitä se oli. Se on nimittäin nyt musiikkia.
Sitä se oli ennenkin, mutta entinen on menettänyt kaikki ominaispiirteensä, lukuun ottamatta nautinnollista, täysin tahatonta naurettavuutta, hyvänä esimerkkinä Beethovenin opus 132. Ukko parodioi tietämättään omaa itseään niin ettevät edes kvartetin jäsenet sitä huomaa vaan pitävät haudanvakavaa pokkaa.
Sankareita ei ole, on vain ihmisiä ja kodifiointeja.