miksei mies

Viitisen kuukautta jonkinlaista suhdetta takanapäin miehen kanssa. Nähdään harrastuksen merkeissä useita kertoja viikossa, mutta muulla ajalla vain harvakseltaan, hyvä kuin edes joka viikko. Yhteydessä ollaan kuitenkin päivittäin puhelimitse ja viestitse.

Mies sanoo tykkäävänsä minusta todella paljon. Silti hän on tässä muutamana iltana lähtenyt kotiin nukkumaan, eikä ole jäänyt luokseni yöksi. Mitään selitystä en kyselyistäni huolimatta ole tuollaiseen käytökseen saanut. Luulisi, että jos tykkää, niin haluaa jäädä yhdessä vietetyn illan jälkeen yöksi viereen nukkumaan. Seksiäkin on liian vähän, mitä ihmettelen.

Mies väistelee suhteeseemme liittyviä kysymyksiäni. En tiedä missä mennään, eikä hän halua ilmeisesti selventää asiaa. Luulee ilmeisesti, että kun jättää vastaamatta ja puhuu ihan muista asioista, niin asia ikään kuin unohtuu ja ongelma on sillä kuitattu. Sitten voidaan taas jatkaa tätä "suhdetta" entiseen malliin. Minulle tällainen ei kuitenkaan riitä.
8889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Olet rasittava. Jos olisin miehen tilalla niin oksentaisin. Hanki elämä, älä omi toisen elämää. Anna miehelle vapaus mennä ja tulla tai lopeta suhde ja levitä jollekin toiselle, sehän nykynaisilta sujuu. Monenkohan eri miehen kanssa olet jo ollut? Ja mies ei halua sitoutua sinuun vaan etsii moraalisempaa naista samalla. Náisen kunnia on piirakkansa ja sinne jos on useita päässyt makkaraansa laittamaan niin se jättää suhun merkit siitä ja mies vaistoaa ne merkit ja ei susta pidä huolimattomuutesi takia.

Äänestä
  • Ootko jäänyt äidintissiä vaille, vai mistä on kyse?

    Äänestä

  • Melkein hävettää.

    Äänestä

Tohon on kuule aika vaikea kenenkään muun vastata kun se mies itse.
Olisihan se reilua sanoa mitä mielessä on.

Kuinka tosissaan toi sun miehesi harrastaa/treenaa? Onko sillä jotain tavoitteita asian suhteen? Tiedätkö mikä on hänen seurustelutaustansa ja minkä hän käsittää seurusteluna ja kuinka paljon tarvitsee omaa aikaa?

Noita juttuja pitäisi selvitellä jo melko ajoissa ettei tarvii sitten ihmetellä. Mullakin viides kuukausi meneillään. Nähdään myös harrastusten merkeissä usein, mutta yhteistä aikaa on sitten viikonloppuisin. Mun tapaus on kilpaurheilija tavoitteineen. Tää tekee meidän suhteeseen ihan omanlaisensa kuviot kun vertaa "normi"porukkaan. "Pelisääntöjä" selvitettiin jo suhteen ihan alussa. Arkipäivisin ei jäädä yöksi ja toisen päivää ei suunnitella etukäteen. Aikaa ei tulisi toiselle olemaan niin usein kun sen voisi katsoa olevan "reilua". Oma yksityinen aika on tärkeää ja piste. Kun nämä asiat on molemmilla osapuolilla selvillä, niin vaikka joku päivä kiukuttaisikin ettei asiat voi mennä aina niin kun itse haluaisi, tietää sen että tähän on lähtenyt tietäen...mihin on lähtenyt :)

En voi väittää ettenkö tykkäisi viettää tän tapaukseni kanssa enemmänkin aikaa viikossa, mutta toisaalta mullakin on työni, menoni, treenini ja väsymykseni ja kun toinen treenaa sillä tasolla mitä treenaa, ymmärrän täysin hänen elämänrytmin ja tämän meidän rytmin...

Mä olen kanssa kokenut melkeinpä pelkästään pettymyksiä ihmissuhteissani miehien suhteen. Tästä syystä olen kai myös ihan ok sen suhteen ettei tää juttu ole mitään jokapäivä hengaamista ja turhan lässytystä. (Turhia lässytyksiä ruusuisesta tulevaisuudesta sitä kuitenkaan tarkoittamatta) En osaa/uskalla enää odottaa tai olettaa mitään suuria. En uskalla ajatella kauhean paljon pidemmälle. Mitkään hääkellot ja potkupuvut ei pyöri päässäni enkä antaisi semmosille ajatuksille tilaa. Tiedän vaan että joskus haluaisin jotain tollasta mutta en henkilöytä sitä muihin kun itseeni. Jos tästä suhteesta "tuleekin jotain" tai käy jossain vaiheessa ilmi että toinen ihan oikeasti musta välittäisi paljonkin, se olisi sitten vaan positiivinen yllätys. Pettymyksiä en enää halua. Olen mielummin pettynyt jo valmiiksi.

Sun pitäisi selvittää mitä haluat ja mitä toi sun tapauksesi haluaa. Ei se valitettavasti selviä muuten kun puhumalla. Ja jos ette osaa puhua toisillenne..onko seurustelussa järkeä? ok en mäkään uskalla kaikkia ajatuksiani pukea sanoiksi, mutta silti...Edes jonkinlaiset odotukset ja käsitykset suhteesta pitäisi olla selvillä.

Äänestä
  • tiukkaa linjaa ja saada ne vastaukset häneltä viimein. Ei tällaista suhdetta jaksa ikuisuuksiin.

    Aika paljonhan tuo mies pistää aikaa harrastuksiinsa. Jonkinlainen pakkomielle tuo treenaaminen hänelle lienee, eikä kyse ole siis mistään kilpaurheilijasta. Sinänsä kattelen kyllä mieluummin miestä, joka ei makoile illat pitkät sohvalla ja juo kaljaa, mutta en käsitä että miten joku on niin urautunut tekemisiinsä, eikä ikinä muuta rutiinejaan ja hae vaihtelua elämäänsä. Aina vaan sitä samaa.

    Olen huomannut tässä miehessä, että puheet ja teot eivät kohtaa. On muka kiinnostunut lähtemään mukaan uusiin juttuihin kanssani, mutta kuitenkaan ei sitten pysty niistä omista rutiineistaan yhtään joustamaan. Luultavasti sama meno jatkuisi sittenkin, jos jossakin vaiheessa perustaisimme perheen ja tulisi lapsia. Minä olisin se, joka pyörittää taloutta ja tekee kaiken kotona, kun mies vaan treenaisi.

    En ole mikään paita ja perse -ihminen, eli mielestäni on hyvä olla omaa aikaa ja tekemisiä, eikä koko ajan nysvätä toisen kanssa. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, etten ole suhteessa miehen kanssa, vaan häilyn jossakin epämääräisessä varatun ja ei-varatun välimaastossa. Elämäni ei pahemmin eroa sinkkuajoista, mutta en kuitenkaan voi enkä halua katsella muita miehiä, koska minulla nyt on tämä omituinen suhde tuon yhden kanssa.

    Ilmeisesti maailmasta ei löydy keskustelutaitoisia miehiä, koska minun kohdalleni aina osuu tuollaisia miehiä, joista ei saa mitään irti. Pistää epäilemään, että ehkä siellä ei olekaan pahemmin mitään. Ehkä tässä onkin kaikki, mitä hänellä on minulle tai kelle hyvänsä tarjottavana.

    Äänestä

hänellä on joku kotona odottamassa?

Äänestä
  • monimutkaisia! toi valitettavasti vaikuttaa siltä ettei ole tarpeeksi kiinnostunut. haluaa vain hengailla kun ei muutakaan o, eikä halua kuitenkaan pahoittaa sun mieltä. itekin oon noita juttuja MONEEN kertaan phkännyt ja aina on huonosti päättynyt nää "epäselvät" jutut. itsellesi on parempi jos vaadit jonkun vastauksen, sitten kun olet valmis siihen, että vastaus voi olla negetiivinen.. tsemppiä!

    Äänestä

  • eivät ole kirjoitti:

    monimutkaisia! toi valitettavasti vaikuttaa siltä ettei ole tarpeeksi kiinnostunut. haluaa vain hengailla kun ei muutakaan o, eikä halua kuitenkaan pahoittaa sun mieltä. itekin oon noita juttuja MONEEN kertaan phkännyt ja aina on huonosti päättynyt nää "epäselvät" jutut. itsellesi on parempi jos vaadit jonkun vastauksen, sitten kun olet valmis siihen, että vastaus voi olla negetiivinen.. tsemppiä!

    No kandee nyt ottaa kuitenkin selville että oiskohan sillä "muutakin tekemistä". Kaikki kun ei halua nysvää joka helvetin ilta. Se voi olla kivaa jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa voi unohtaa miksi nysvää eikä edes tiedä enää onko se kivaa vai onko siihen loputtomaan nysväykseen vaan ajauduttu. Olisi hienoa jos useampi ihminen olisi vähän monimutkaisempi. Jos kaikki on yhtä lällypuuroa niin mistä tiedät onko mikään todellista? Pitäs olla niin että kun toinen sanoo että tykkää niin siihen täytyisi voida uskoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastaa suoraan? kirjoitti:

Viitisen kuukautta jonkinlaista suhdetta takanapäin miehen kanssa. Nähdään harrastuksen merkeissä useita kertoja viikossa, mutta muulla ajalla vain harvakseltaan, hyvä kuin edes joka viikko. Yhteydessä ollaan kuitenkin päivittäin puhelimitse ja viestitse.

Mies sanoo tykkäävänsä minusta todella paljon. Silti hän on tässä muutamana iltana lähtenyt kotiin nukkumaan, eikä ole jäänyt luokseni yöksi. Mitään selitystä en kyselyistäni huolimatta ole tuollaiseen käytökseen saanut. Luulisi, että jos tykkää, niin haluaa jäädä yhdessä vietetyn illan jälkeen yöksi viereen nukkumaan. Seksiäkin on liian vähän, mitä ihmettelen.

Mies väistelee suhteeseemme liittyviä kysymyksiäni. En tiedä missä mennään, eikä hän halua ilmeisesti selventää asiaa. Luulee ilmeisesti, että kun jättää vastaamatta ja puhuu ihan muista asioista, niin asia ikään kuin unohtuu ja ongelma on sillä kuitattu. Sitten voidaan taas jatkaa tätä "suhdetta" entiseen malliin. Minulle tällainen ei kuitenkaan riitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu