no nyt on sellainen tilanne että olen pidemmän aikaa miettinyt eroa vaimostani, ainaisten riitojen ja "kireän" ilmapiirin takia.
olin yh-isä kun tapasimme (olen kai sitten vieläkin?) ja teimme 10 vuotta sitten iltatähden (tytär 10v), heti lähes tyttären syntymän jälkeen alkoi vaimossani ilmetä "hylkimisreaktioita" lapsiani (tyttö ja poika) kohtaan. yllättäen äänensävy lapsia kohtaan oli kireä ja komentava kaikessa, jopa ihan normaaleissa päivittäisissä asioissa.
nyt vuosia (10) myöhemmin olen huomannut että hän ei todellakaan välitä edes lapsistani vaan ainoa lapsi hänelle on yhteinen tyttäremme (tämä saa kaiken huomion, esim. vanhempi nyt 15 vuotias tyttö ei saa mitään neuvoja eikä läheisyyttä) jota tietysti minäkin rakastan.
yhteiselle tyttärellemme vaimoni suo kaiken niin rahallisesti kuin henkisesti. lapsella on lelujakin huoneessaan niin paljon että niitä on riesaksi asti. tyttö saa kaiken vääränkin (joka monesti kohdistuu minun lapsiini) anteeksi, esim. jos vanhemmat lapset eivät halua leikkiä pienimmän kanssa on kommentti äkäisellä äänellä heille "viihdyttäkää siskoanne"!!!??? onkohan ihan oikein? olen kyllä tästä monesti sanonut (joskus jopa pahoin antanut takaisin).
en kestä enää näitä kommentteja ja olenkin huomannut että lastemme ja vaimoni välit ovat niin tulehtuneet että näen ainoana keinona itse enää avioeron, tosin tähän päätökseen vaikuttavat lisäksi varmasti omatkin tunteideni viileneminen vaimoani kohtaan hänen käytöksestään johtuen.
ikävintä tässä asiassa on että jokin aika sitten löysin uuden naisen elämääni (emme ole seksiä harrastaneet mutta tavanneet ja käyneet harrastamassa uhreilua) ja tämä nainen tuntuu todella ihanalta ja luonteeltaan juuri sellaiselta josta itse pidän.
tämä nainen on ilmaissut että ei itse halua enää lapsia (ei ole nytkään) koska biologinen kello on niin lähellä (37v) ja hänelle riittäisi se kun on mies joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. lapsista hän kuitenkin pitää (ollut lastentarhassa töissä aikoinaan).
tämän uuden naisen kanssa on kivaa myös se että meillä on yhteisiä harrastuksia ja jotenkin puheenaiheetkin osuvat aina yksiin (en väitä etteikö olisi vaimonikin kanssa aikoinaan osunut mutta vuosien varrella ovat erkaantuneet pahasti).
tuntuu pahalle tietysti jättää vaimo ja aloittaa heti uusi seurustelu (olemme "uuden" naisen kanssa sitä mieltä että jos näin käy katsomme ensin useamman vuoden miten käy ja josko silloinkaan tarvitsemme avioliittoa?) kun lapsemme on vielä kuitenkin kohtuu pieni, en vain tiedä enää ulospääsyä tästä tilanteesta.....olen välillä niin stressaantunut tilanteesta ja päivittäisestä elämästä että voin pahoin (huomioikaa tämänkin kirjoituksen ajankohta,tälläkin hetkellä en saanut nukuttua kun mietin näitä asioita)
miksei meillä voi mikään mennä kuten ajattelin silloin 15 vuotta sitten (ja varmasti vaimonikin).???
olemmeko niin erkaantuneet toisistamme että kaikki on menetetty?
itse olen ilmeisesti niin umpikujassa että en enää tiedä mitä tekisin, uuden suhteen enkä vanhan suhteen....
monesti sanotaan että vahtamalla ei asiat parane, mutta mitä jos olet jo vuosia koittanut parantaa asioita ja puhua niistä mutta kaikki "heitetään romukoppaan" kintaalla viitaten ja lähes aviovalaan vedoten ("niin myötä kuin vastoin....")?
onko väärin jos mies hakee näinkin pitkän avioliiton jälkeen avioeroa? vaikka periaatteessa ja käytännössä aika pienestä onkin jokapäiväisen elämän sujuminen kiinni.
meillä saattaa mennä välillä viikkojakin todella hyvin, olemme toisillemme lempeitä ja teemme asioita kuten suhteen alussa, rakastamme toisiamme ja ilmaisemmekin sen, seksiä on ja sekin on hyvää (keskitasoa tai parempaa, kuitenkaan tyytymättämyyttä ei ole kummallakaan) eikä se ole suhteemme pääasia ollut enää vuosiin, alussahan se oli lähes joka tuntista mutta ainahan sen merkitys vähenee vuosien saatossa,tämä ei siis ole nyt ongelmana, eikä perusteena millekään tässä asiassa.
uuden naisen kanssa en ole seksiä harrastanut enkä aiokaan ennekuin tämä "keissin" olen loppuun selvittänyt, pettämään en halua alkaa (tietysti joku pitää jo nyt alkanutta suhdetta pettämisenä) sillä kuitenkin rakastan vielä vaimoani, mutta tunnen näivettyväni tässä suhteessa ja minua on alkanut pelottaa tulevat vuodet....onko meillä mitään yhteistä, puhumista tekemistä jne?, vai jääkö hänen "elämäntyökseen" iltatähtemme elämä? jääkö minulle sijaa hänen sydämmessään ja maailmassaan koskaan? saavatko lapseni häneltä mitään ikinä?
kiitos jo etukäteen kaikille vastanneille,toivon asiallisia kommentteja vaikka tekstini onkin epäselvä luettava.
olin yh-isä kun tapasimme (olen kai sitten vieläkin?) ja teimme 10 vuotta sitten iltatähden (tytär 10v), heti lähes tyttären syntymän jälkeen alkoi vaimossani ilmetä "hylkimisreaktioita" lapsiani (tyttö ja poika) kohtaan. yllättäen äänensävy lapsia kohtaan oli kireä ja komentava kaikessa, jopa ihan normaaleissa päivittäisissä asioissa.
nyt vuosia (10) myöhemmin olen huomannut että hän ei todellakaan välitä edes lapsistani vaan ainoa lapsi hänelle on yhteinen tyttäremme (tämä saa kaiken huomion, esim. vanhempi nyt 15 vuotias tyttö ei saa mitään neuvoja eikä läheisyyttä) jota tietysti minäkin rakastan.
yhteiselle tyttärellemme vaimoni suo kaiken niin rahallisesti kuin henkisesti. lapsella on lelujakin huoneessaan niin paljon että niitä on riesaksi asti. tyttö saa kaiken vääränkin (joka monesti kohdistuu minun lapsiini) anteeksi, esim. jos vanhemmat lapset eivät halua leikkiä pienimmän kanssa on kommentti äkäisellä äänellä heille "viihdyttäkää siskoanne"!!!??? onkohan ihan oikein? olen kyllä tästä monesti sanonut (joskus jopa pahoin antanut takaisin).
en kestä enää näitä kommentteja ja olenkin huomannut että lastemme ja vaimoni välit ovat niin tulehtuneet että näen ainoana keinona itse enää avioeron, tosin tähän päätökseen vaikuttavat lisäksi varmasti omatkin tunteideni viileneminen vaimoani kohtaan hänen käytöksestään johtuen.
ikävintä tässä asiassa on että jokin aika sitten löysin uuden naisen elämääni (emme ole seksiä harrastaneet mutta tavanneet ja käyneet harrastamassa uhreilua) ja tämä nainen tuntuu todella ihanalta ja luonteeltaan juuri sellaiselta josta itse pidän.
tämä nainen on ilmaissut että ei itse halua enää lapsia (ei ole nytkään) koska biologinen kello on niin lähellä (37v) ja hänelle riittäisi se kun on mies joka rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. lapsista hän kuitenkin pitää (ollut lastentarhassa töissä aikoinaan).
tämän uuden naisen kanssa on kivaa myös se että meillä on yhteisiä harrastuksia ja jotenkin puheenaiheetkin osuvat aina yksiin (en väitä etteikö olisi vaimonikin kanssa aikoinaan osunut mutta vuosien varrella ovat erkaantuneet pahasti).
tuntuu pahalle tietysti jättää vaimo ja aloittaa heti uusi seurustelu (olemme "uuden" naisen kanssa sitä mieltä että jos näin käy katsomme ensin useamman vuoden miten käy ja josko silloinkaan tarvitsemme avioliittoa?) kun lapsemme on vielä kuitenkin kohtuu pieni, en vain tiedä enää ulospääsyä tästä tilanteesta.....olen välillä niin stressaantunut tilanteesta ja päivittäisestä elämästä että voin pahoin (huomioikaa tämänkin kirjoituksen ajankohta,tälläkin hetkellä en saanut nukuttua kun mietin näitä asioita)
miksei meillä voi mikään mennä kuten ajattelin silloin 15 vuotta sitten (ja varmasti vaimonikin).???
olemmeko niin erkaantuneet toisistamme että kaikki on menetetty?
itse olen ilmeisesti niin umpikujassa että en enää tiedä mitä tekisin, uuden suhteen enkä vanhan suhteen....
monesti sanotaan että vahtamalla ei asiat parane, mutta mitä jos olet jo vuosia koittanut parantaa asioita ja puhua niistä mutta kaikki "heitetään romukoppaan" kintaalla viitaten ja lähes aviovalaan vedoten ("niin myötä kuin vastoin....")?
onko väärin jos mies hakee näinkin pitkän avioliiton jälkeen avioeroa? vaikka periaatteessa ja käytännössä aika pienestä onkin jokapäiväisen elämän sujuminen kiinni.
meillä saattaa mennä välillä viikkojakin todella hyvin, olemme toisillemme lempeitä ja teemme asioita kuten suhteen alussa, rakastamme toisiamme ja ilmaisemmekin sen, seksiä on ja sekin on hyvää (keskitasoa tai parempaa, kuitenkaan tyytymättämyyttä ei ole kummallakaan) eikä se ole suhteemme pääasia ollut enää vuosiin, alussahan se oli lähes joka tuntista mutta ainahan sen merkitys vähenee vuosien saatossa,tämä ei siis ole nyt ongelmana, eikä perusteena millekään tässä asiassa.
uuden naisen kanssa en ole seksiä harrastanut enkä aiokaan ennekuin tämä "keissin" olen loppuun selvittänyt, pettämään en halua alkaa (tietysti joku pitää jo nyt alkanutta suhdetta pettämisenä) sillä kuitenkin rakastan vielä vaimoani, mutta tunnen näivettyväni tässä suhteessa ja minua on alkanut pelottaa tulevat vuodet....onko meillä mitään yhteistä, puhumista tekemistä jne?, vai jääkö hänen "elämäntyökseen" iltatähtemme elämä? jääkö minulle sijaa hänen sydämmessään ja maailmassaan koskaan? saavatko lapseni häneltä mitään ikinä?
kiitos jo etukäteen kaikille vastanneille,toivon asiallisia kommentteja vaikka tekstini onkin epäselvä luettava.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kun haet muutosta tilanteeseen. Ei tuollainen hemmottelu voi olla jättämättä jälkiään yhteiseen tyttäreennekään.
Olisi varmaan ulkopuolisen auttajan paikka? Jospa vain saisit puhuttua vaimosi mukaan parisuhde/perheterapiaan. Ainakin siellä tilanne selviäisi suuntaan tai toiseen; jos ei vaimosi tajua sittenkään käyttäytymisensä epäoikeudenmukaisuutta, ei ero varmaankaan liene mikään huono vaihtoehto.
Periaatteessa olet näköjään päätöksen tehnyt, uusi kumppani on kaikkea sitä mitä haluat ja vanha on mitä on. Miksi siis piinan pitäisi jatkua?
Ainut asia joka mietityttää on mielestäni lapset. Vanhemmat lapsesi edellisestä avioliitosta lienee ratkaisustasi mielissään, mutta miten käy yhteiselle tyttärellenne? Kuinka vaimosi osaa käsitellä eroilmoituksesi, kestääkö hän sen vai menetätkö myös samalla yhteisen tyttärenne? Epäilen, että ero ei tule olemaan helppo. Sinun on oltava varma asiastasi ja hoidettava tilanne niin, että esim. vanhin tyttäresi ja poikasi ei taas joudu kärsimään sinun "epäsopivasta" valinnasta joskus myöhemmin.
Eli nyt rohkeasti asia esille vaimosi kanssa. Eli kerro, että olet todennut tilanteenne ajautuneen siihen pisteeseen, että viisi-ihmistä kärsii. Sinä olet tullut siihen tulokseen, että hyleksimällä sinun aikaisemman suhteen lapsia, hyleksit myös samalla sinua, näin ei voi jatkua. Kerro, että et näe siihen asiaan mitään parannusta olevan tulossa, joten on aika ottaa aikalisä ja miettiä mitä tehdään. Sitten vaan odotat vaimosi reaktiota ja pidät huoli lapsistasi. Kerro lapsillesi, että rakastat heitä, he eivät ole tehneet mitään pahaa. Kerro myös, että sinun mielestä asiat eivät ole olleet kunnossa ja sinä joudut nyt vaan miettimään nykyisen vaimosi kanssa asiat uudelleen.
Sinulla on uusperhe, johon kuuluu lapset entisestä avioliitostasi ja yksi yhteinen lapsi. Mikäli oikein tulkitsin, ongelmanne liittyvät lähinnä vaimosi suhtautumisen lapsiisi. Teillä on keskenään myös hyviäkin aikoja ja moni alue elämässänne toimii.
Jos teillä keskusteluyhteys toimii, ota asia puheeksi, siis puhukaa asiasta. Tosin voihan olla että olet sitä jo yrittänykin. Mutta tuo, että kerrot "löytäneesi" elämääsi uuden naisen, josta vaikutat vahvasti kiinnostuneelta, ja että hänen kanssaan olette jopa tehneet jo tulevaisuudensuunnitelmia, kuvaa mielestäni sitä, että olet mielessäsi jo eropäätöksen tehnyt.
Jos ja kun eroatte, anna lapsillesi mahdollisuus toipua eostanne, vaikka se heidän elämäänsä helpottaisikin. Äläheti ota uutta naista kanssannne asumaan vaan toivu itseksesi myös erosta. Koittakaa sitten myös nykyisen, tulevan exäsi kanssa sopia yhteisen lapsenne asiallisesta huoltajuudesta.
tutulta nykyään nämä kuviot.Itse olen jo keski ikäinen nainen ja eronnut kerran,pariterapiat käynyt läpi vanhassa pitkässä liitossa ja sillä kokemuksella sanoisin ettilanteesi kotona vaikuttaa vaikealta ja kuten jo monet totesivat myös minä ehdottaisin,kun olet jo noin kypsynyt ero päätökseen et ottaisit asian reilusti esille,eli raaka keskustelu vaimon kanssa että lapsesi kärsivät tilanteesta ja sitä kautta tunteesi viilentyneet ja mietit eroa...En kuitenkaan menis niin rehelliseks et kertoisin tästä nais ystävästä koska sit menee pakka sekaisin ettekä pysty puhumaan enää lasten asioista.Muutoinkin en mitenkään paheksu tai moralisoi sinua uudesta mut sinun itsesi pitää ottaa huomioon että tämä ystävyys sekoittaa pahasti objektiivisuuttasi tässä liittosi arvioinnissa,pariterapeutti sanoisi että et pysty arvioimaan liittosi tilaa jos sinulla on toinen suhde meneillään jollain tasolla.Joten pyri siihen et teet ratkaisut niin jotta vaikka uusi suhde lopahtais niin ratkaisu olis sama.Olin ymmärtävinäni et myös olet jo aika aikuinen niin toki kuten mainitsit, alussa kaikki synkkaa.Tavallaan siis harmi kun uusi ystävyys sattui näin hankalaan vaiheeseen. sitä sinun tosin ei tarvitse sietää yhtään et vaimosi ei kohtele lapsiasi hyvin,siinä olet kunnon isä ja kunnioitettava,pidä siitä kiinni viimeiseen asti.
Tilanteesi kuulostaa siltä, että oikea ratkaisu on avioero. Väkisin ei kannata kulissia pitää yllä. Kyllä kaikki 3 lasta aistivat ettei ilmapiiri kodissanne ole kunnossa.