Tes vai työlainsäädäntö

Kumpaa teosta tulkitaan järjestyksessä ensimmäisenä työlainsäädäntöä vai tessiä? Kummalla on etulyöntiasema, jos jotain asiaa lähdetään tarkemmin syynäämään?
3813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

onko alan TES yleissitova, ja onko työsopimuksessa nimenomaan sovittu että noudatetaan TES:iä ja onko työnantaja järjestäytynyt.TES on ensisijainen, koska siinä on voitu sopia asioista paremmin kuin mitä lainsäädäntö määrää.

Äänestä
  • Tes on työlainsäädäntöä täydentävä kokonaisuus. Sen ei pitäisi olla ristiriidassa lain kanssa, jollei laki anna sille mahdollisuutta toisin sopia. On luonnollisesti tiettyjä asioita, joita voidaan tes:ssa sopia. Toisaalta on asioita, joita ei voida sopia.

    On myös muistettava, että perustuslaki on kaikkien yläpuolella. Mutta käytännössä siihen ei tarvitse useastikaan perustaa, tes:n tulkitseminen riittää.

    Äänestä

Tossahan noi on. Vahvimmasta heikompaan ja vahvempi tietysti on aina se jonka mukaan mennään. Hyvä muistaa myös että työntekijään sovelletaan aina hänen kannaltaan parhainta. Eli jos työsopimuksessa määrätään paremmat lomat kuin TES:sin mukaan, noudatetaan siis tietysti työsopimusta.

1. Suomen laki
2. Yleissitova työehtosopimus
3. Työsopimus
4. Yleinen käytäntö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


etulyöntiasemassa? kirjoitti:

Kumpaa teosta tulkitaan järjestyksessä ensimmäisenä työlainsäädäntöä vai tessiä? Kummalla on etulyöntiasema, jos jotain asiaa lähdetään tarkemmin syynäämään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu