kuinkahan

olen itse tällä hetkellä sairaslomalla kun en enään jaksanut ja tuuraajani on nyt lyöttäytynyt hyväksi kaveriksi juuri kiusaajani kanssa. taitaa olla vähän kai ihastustakin ilmassa tällä parilla. nyt kuitenkin on semmoista kuulunut että, tämä tuuraajani onkin alkanut haluta paikkaani(ammattitaito ei riitä) ja juonii selkäni takana ja saa kyllä aikaan vahinkoa. voiko olla mahdollista että menetän paikkani koska pahaakaan en halua työnantajalle tästä ihmisestä puhua. mutta jos puolustautuakaan en voi niin miten tässä pitäisi toimia? tämä kiusaajani osaa kyllä manipuloida ihmisiä ja on saanut tietyn kannattaja joukon ympärilleen.ja miten pitäisi suhtautua tuuraajaani mennessäni töihin kun joudutaan vähän aikaa työskentelemään yhdessä.
6689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun työntekijä koettaa pitää inhottavassa tilanteessa itsekunnioituksestaan kiinni, joutuu hän ajojahdin kohteeksi. Epäkohtia paljastuu tiuhaan tahtiin, eikä niistä haluta puhua tahi niitä korjata..ihminen ja valta/seksi. Keinoja selviytymiseen ja eheänä pysymiseen ei ole, jollei halua varautua pitkiin ja tuloksettomiin toimenpiteisiin, joissa menettää terveytensä…Mutta jos ei välitä riidellä ja riehua, vaan haluaa rakentaa, kannustaa ja tehdä yhteistyötä, luoda hyvää henkeä, niin forget it, työelämässä luonteen jaloutta ei pidetä tärkeänä. Ainoastaan riitelytaito on tarpeen.
Jos haluaa ennakoida edes jotenkin terveellistä tulevaisuutta on ainoa mahdollisuus häipyä epäterveestä ympäristöstä, miettiä vakavasti muuta tapaa ansainta elantonsa.
Työ sinällään on vaaratonta, mutta työyhteisöt työntekijän henkiselle puolelle vaarallisia.

Äänestä

No ei tuo tilanteesi kyllä kovin positiiviselta kuulosta. On nimittäin kokemusta...

Hieman saman tapaisesti minultakin meni työ. Erona vaan että tuuraaja oli omassa tapauksessani määräaikainen harjoittelija, istui tosin samassa työhuoneessa. Määrätietoisella mustamaalaamisella ja vaatimalla irtisanomistani hän sitten sai viimein tahtonsa läpi, eli vakituisen työpaikan itselleen - vain pari viikkoa sen jälkeen kun oli onnistunut järjestämään minulle potkut.

Itse olen yhä edelleen työttömänä. Työllistyminen näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Mutta uskonpa silti että paha saa vielä palkkansa ja ko. työpaikan varastaja kärsii vielä moninkertaisesti sen, mitä itse olen joutunut kärsimään - kunhan kaikki tapauksen yksityiskohdat tulevat aikanaan julki...

Yritäpä hankkia nyt niin paljon todisteita kuin mahdollista, kun olet vielä töissä. Tarvitset niitä sitten, kun se työpaikka menee.

Äänestä
  • jos on paikalla ei tarvitse paljon mustamaalata ketään, voi hyvin työtä tekemällä osoittaa että on hyvä ja kelvollinen työntekijä.

    Äänestä

  • ei voi puolustautua, kirjoitti:

    jos on paikalla ei tarvitse paljon mustamaalata ketään, voi hyvin työtä tekemällä osoittaa että on hyvä ja kelvollinen työntekijä.

    Totta, mutta kun osoittaa olevansa hyvä työntekijä (suoritusten kautta, mm. kiitokset asiakkailta) sitä joutuu silmätikuksi ja savustuksen uhriksi.

    Katsos kun ylemmin koulutetut eivät voi sietää jos joutuvat alemmin koulutetun alaiseksi tai muuten vain varjoon; toisinsanoen jos osoittaa millään muotoa olevansa se "hyvä ja kelvollinen". Eihän sellaista saa tehdä enää nykyajan työyhteisöissä. Kaikkien pitää olla tasapaksuja eikä saa erottua joukosta edukseen!

    Sensijaan on suorastaan suositeltavaa savustaa, mustamaalata ja vaatia johdolta tämän aikaansaavemman työntekijän irtisanomista, jotta savustaja saisi itselleen tämän vakituisen työn! Tämä menettelytapa nimittäin toimii ja palkitaan; "hyvä ja kelvollinen" on se joka oikeasti lähtee ja jää kortistoon ja selän takana juoniva saa jäädä työhön ja menestyä. Näin homma toimii ainakin Elektrobitillä, ja kuulemma monessakin muussa paikassa; niinhän johto perusteli päätöstään; "näin muuallakin menetellään".

    Että onpa se maailma nykyään sitten ihmeellinen. Perinteiset arvot eivät enää päde. Rehellinen täyttelee vaan vuodesta toiseen työtön-työtön lappusia, kun taas kieroilija saa olla työssä. Kuten sitä ennen sanottiin, tässä olisi kirveellä töitä. Vaan minkäs teet.

    Profiilin linkkien kautta lisää. Lisäjulkistuksia sitten aikanaan...

    Äänestä

  • k.i.p.u.p.i.s.t.e kirjoitti:

    katsos kun nämä paskiaiset, jotka savustavat hyvät ulos, ajavat firmat alas!! YT:t monissa firmoissa johtuu HUONOSTA JOHTAMISESTA eli on toimittu juuri kuten kirjoiti; hyvät heitetään ulos ja kaikki SURKEAT työntekijät pidetään talossa!! Näin kaikki IDIOOTIT JOHTAJAT vain sahaavat altansa omaa oksaansa.

    Mikää yritys ei voi pitkällä aikavälillä pärjätä kansainvälisillä markkinoilla, jos johtaminen ja asioiden hoitaminen yrityksen sisällä ontuu.

    Itse olen monissa firmoissa katsonut samaa touhua ja naureskellut partaani.... Voi kun te tietäisitte kuinka monessa firmassa ihan oikeesti on alkanut alamäki...

    Äänestä

En tiedä onko tästä apua.

Minulta meni juuri se työ johon minulla on koulutus ja pitkä työkokemus vastaavalla tavalla.
Työpaikkakiusaus on kummallista.Kiusattua aletaan syynätä suurennuslasin läpi ja hakea ominaisuuksia jotka aiheuttavat kiusatuksi tulemisen.

Vaikka ilmeisiä syitä olisi näkyvissä, vallanhalu, empatian puute, pätemisentarve , ne kiusaajan kohdalla näytetään hyväksyttävän ilman
YHTÄÄN kyseenalaistavaa kommenttia.

Tätä on todella ,todella vaikea käsittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

käy kirjoitti:

olen itse tällä hetkellä sairaslomalla kun en enään jaksanut ja tuuraajani on nyt lyöttäytynyt hyväksi kaveriksi juuri kiusaajani kanssa. taitaa olla vähän kai ihastustakin ilmassa tällä parilla. nyt kuitenkin on semmoista kuulunut että, tämä tuuraajani onkin alkanut haluta paikkaani(ammattitaito ei riitä) ja juonii selkäni takana ja saa kyllä aikaan vahinkoa. voiko olla mahdollista että menetän paikkani koska pahaakaan en halua työnantajalle tästä ihmisestä puhua. mutta jos puolustautuakaan en voi niin miten tässä pitäisi toimia? tämä kiusaajani osaa kyllä manipuloida ihmisiä ja on saanut tietyn kannattaja joukon ympärilleen.ja miten pitäisi suhtautua tuuraajaani mennessäni töihin kun joudutaan vähän aikaa työskentelemään yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu