kiva meidän naisten odottaa aikaa jolloin olemme kaikki vuorollamme pahoja anoppeja.Niin tulee käymään meille jokaisellekunhan jaksamme odottaa kunhan lapsemme kasvavat ja valitsevat itselleen puolison.Paljon onnea vaan.
eikö
olekkin
131165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei todellakaan välttämättä näin käy. Maailmassa on myös kivoja ihmisiä jotka eivät kiusaa tulevia miniöitään hengiltä. Mutta kirjoittaja ei liene sellainen.
Niinpä niin... ei kaikille käy välttämättä samoin, kuin juuri sinulle on käynyt! Olemme erilaisia yksilöitä.
Kuka on väittänyt että minulla olisi huonosti asiat .Minulla on 3 vävypoikaa ja 1 miniä ,jotka pitävät yhteyttä soittavat ja käyvät usein vierailulla.Samoin omat lapseni.Teemme yhteisiä matkoja koko porukka ja autamme toisiamme tarvittaessa.Minua vain naurattaa kun naiset näyttävät olevan aikamoisia susia toisilleen.Olisi varmasti kasvun paikka monelle oppia hyväksymään toisensa, eikä vain keskittyä syyttelemiseen.
utelias tietämään, kuinka tyttäresi pärjäävät anoppiensa kanssa. Täällähän korostuu nimenomaan asetelmä miehen äiti/miniä. Vävyt harvemmin isoja ongelmia aiheuttavat, saati omat tyttäret äidilleen.
Aviossa olevat pärjäävät kyllä anoppinsa kanssa .Käyvät kylässä ja auttavat heitä.Anoppi soittaa kyselee kuulumiset ja pyytää käymään.Avoliitossa olevalla ei ikävä kyllä ole varaäitiä eli anoppia .Hän on kuollut eli on on avoappi joka on ihan mukava.Olen pienestä asti yrittänyt kouluttaa lapsiani hyväksymään erilaiset ihmiset ja pyytänyt heitä keskustelemaan myös hankalien ja vihaistenkin ihmisten kanssa uudestaan ja uudestaan koska sieltä kuitenkin löytyy loppujen lopuksi se mukava ihminen kunhan vain jaksaa yrittää.
Miettiessäni suhdetta miehen äiti kautta miniä muistelenpa vielä omaa tilannettani hamassa nuoruudessa.Olin aika epävarma,muutin anopin kotiin.Siinä asustettiin 4 vuotta,saatiin 2lasta.Aika meni kyllä ilman riitoja ,hän oli sopeutuva ja joustava ihminen.yya oli molemminpuolista.Anoppiani kunniotan vielä tänä päivänäkin.Ja luulen oppineeni häneltä paljon ja toivon että olisin osannut välittää osan siitä omillekkin lapsilleni
kun vaivauduit vastaamaan. Näin olen sen itsekin mieltänyt, että kotoa nuo asenteet pitkälti tulevat.
noin oli.
Moni miniä kiusataan lähes hengiltä kun sitä "opetetaan tavoille" anopin läheisyydessä.
vai oletko itse kokenut? Tuskinpa se anopin osakaan aina niitä helpoimpia on.
eiköhän se vaadi sopeutumista puolin ja toisin
Vain minun anoppini voi kirjoittaa noin. Pahuus on kuin ylhäältä annettu ominaisuus, jota ei voi itse muuttaa.
Minä kyllä uskon, että omaan käytökseen voi vaikuttaa varsin paljon, joten mikään kohtalo se pahan anopin osa ei ole. En ole tähänkään asti osannut antaa arvoa käytökselle, jonka ainoana tavoitteena on aiheuttaa pahaa mieltä lähimmilleen, enkä usko enää ihmisenä muuttuvani päinvastaiseksi.
Vaikka tulisi kiusanneeksi tahtomattaankin toista, voi asioita korjata. Jos ei ole alkeellistakaan tietoa siitä, mitä kiusaaminen on, peli on anoppi-ikäisellä lähestulkoon menetetty.
Onneksi oma äitini on myös mieheni ystävä. Jos molemmat anopit olisivat yhtä kamalia, saattaisi tässä usko loppuakin. Lapsetkin saavat mallin hyvästä ja pahasta, ja oppivat erottamaan ne toisistaan. Paha anoppi ei koskaan voi olla hyvä mummo, koska hän loukkaa lasten elämän tärkeintä ihmistä.
Siltä varalta, että ihme kuitenkin tapahtuisi, olemme sopineet lasteni kanssa seuraavaa: jos äidin käytös on ärsyttävää tai sopimatonta, lapset kertovat siitä äidilleen. Olen korostanut pojilleni, että ei ole teidän tyttöystävienne asia tulla minulle sanomaan mitään kielteistä vaan poikieni asia pitää keskusteluyhteys auki - ja ehdottomasti heti kun tulee asiaa, sillä viivyttelemällä pienistä asioista kasvaa isoja.
Oli todella mukavaa, kun poikani sitten eräänä päivänä tuli luokseni ja sanoi, että "kuulehan äiti, minulla olisi sinulle asiaa". Poikani kertoi, että heitä vähän tyttöystävän kanssa ärsyttää, kun laitan heille iltapalan valmiiksi, kun he voisivat laittaa ruokansa itsekin. Nyt se asia on sitten kunnossa. Ensin tarkoitin hyvää, mutta vasta poikani kanssa keskusteltuani olen myös tehnyt sitä.
Huonot, huonot ovat poikien välit äiteihinsä, jos eivät saa suuta auki, erota oikeaa väärästä tai pidä huolta tyttöystävistään.
Pojilleni olen korostanut myös sitä, että tyttöystävistä (myöhemmin vaimoista) on pidettävä erityistä huolta. Äiti ei lähde minnekään, vaan pysyy, vaikka tulisi sanomistakin. Tyttöystävän voi pitää vain kohtelemalla hyvin ja olemalla huomaavainen.
Niin voi todellakin käydä, en pahaa tahtoen, mutta sen verran romantikko olen ja innoissani jos poikani joskus rakastuu ja löytää naisen, jonka kanssa haluaa elää niin voin olla ihan mahdoton!:) Ehkä sitä sitten rauhottuisi pikkuhiljaa. Mutta ei anoppina olo mitään, entäs sitten kun isoäidiksi pääsee! :D Itse olen saanut kokea, sekä välinpitämättömän että vähän liiankin innostuneen isoäidin. Mutta ei kumpikaan nyt mikään niin ongelmallinen tilanne ole ollut. Mutta kyllä tekisin selväksi, että silloin kun tarvitaan kahdenkeskistä aikaa niin aina saisi isoäidille tuoda lapsen hoitoon. Enkä luopuisi siitä sukupolvia voimassa olleesta oikeudesta, joka isoäideille on annettu eli lapsenlapsen hemmotteleminen (ei nyt tietenkään sairaaloisesti).
että jokaisesta naisesta tulee vuorollaan anoppi. Osa meistä on lapsettomia. Joko omasta vapaasta tahdostaan tai tahtomattaan.
Ja vaikka niitä lapsia saisikin, niin kaikista ei tule "pahoja" anoppeja. Anoppi voi myös olla omaa tilaa antava, vanhemman sukupoven ystävä. Ystävä joka auttaa tarvittaessa, kuitenkin antaen nurten elää omaa elämäänsä myös niitä "virheitä" tehden. Voimavarana ja tukena taustalla.