Minulle tuli helmikuussa työhönosoitus palkkatuella SPR:n konttiin. Koska minulla oli tiedossa toinen työ, joka alkaisi maaliskuussa, soitin työkkäriin. Kysyin, pitäisikö minun ottaa tuo työ vastaan ja mennä SPR:lle haastatteluun. Työkkärin täti kertoi, ettei tarvitse. Soitin SPR:lle, etten tule haastatteluun.
Juttu menikin toimikuntaan! En ole toimikunnan mielestä työmarkkinoiden käytettävissä. Valitin työttömyysturvalautakuntaan, mutta käsittely kestää vuoden.
Sain sen toisen työpaikan, mutta sitä kesti vain kesäkuuhun. Nyt en vieläkään kelpaa työmarkkinoille toimikunnan mukaan. Minun pitää olla töissä vähintään puoli vuotta, että "pääsen" taas työttömäksi. Sossussa taas hakemuksen käsittely kestää viikkoja ja muutenkin ne nyrpistelevät, kun katsovat työtä vieroksuvaksi.
Googletin ja yritin löytää päättäjiä, joille voisin valittaa. Huomasin yllätyksekseni, että Köyhien Asialla -puolueella (http://www.koyhienasialla.net) on kotisivujen lisäksi oma keskustelupalsta! Hip hei, toivottavasti muut puolueet seuraavat perässä! Sanan tulisi todellakin olla vapaa myös niillä foorumeilla, joita päättäjät ja media lukevat! Sivusto taitaa olla vielä työn alla, koska googlella löytyy myös puolueen vanhat sivut.
Taidanpa käyttää ääneni ensi vuonna mikropuolueelle vaikka se menisi hukkaankin. Ne puolueet, jotka nyt päätöksiä tekevät eivät tunne työttömän arkea.
Juttu menikin toimikuntaan! En ole toimikunnan mielestä työmarkkinoiden käytettävissä. Valitin työttömyysturvalautakuntaan, mutta käsittely kestää vuoden.
Sain sen toisen työpaikan, mutta sitä kesti vain kesäkuuhun. Nyt en vieläkään kelpaa työmarkkinoille toimikunnan mukaan. Minun pitää olla töissä vähintään puoli vuotta, että "pääsen" taas työttömäksi. Sossussa taas hakemuksen käsittely kestää viikkoja ja muutenkin ne nyrpistelevät, kun katsovat työtä vieroksuvaksi.
Googletin ja yritin löytää päättäjiä, joille voisin valittaa. Huomasin yllätyksekseni, että Köyhien Asialla -puolueella (http://www.koyhienasialla.net) on kotisivujen lisäksi oma keskustelupalsta! Hip hei, toivottavasti muut puolueet seuraavat perässä! Sanan tulisi todellakin olla vapaa myös niillä foorumeilla, joita päättäjät ja media lukevat! Sivusto taitaa olla vielä työn alla, koska googlella löytyy myös puolueen vanhat sivut.
Taidanpa käyttää ääneni ensi vuonna mikropuolueelle vaikka se menisi hukkaankin. Ne puolueet, jotka nyt päätöksiä tekevät eivät tunne työttömän arkea.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Hienoa kun ilmoitit tuon nettisivun. Olisit vielä kirjoittanut jotain niin muodostuisi keskustelua. Vaikka eihän oikeasti köyhillä ole nettiyhteyttä. Ainakaan sitä ei huoimioida kuluna toimeentulotukea hakiessa.
Sorry. Olin liian hätäinen. Piti vielä kertoa, että voit valittaa työkkärin päätöksestä karensiin liittyen. Tietenkin olisi hyvä jos muistat kuka kertoi että ei tavitse käydä haastattelussa. Jos kuulut ammattiliittoon saat heiltä apua.
Itse jäin kuukausi sitten työttömäksi kun työnantaja purki koeaikana työsuhteeni. En ollut tarpeeksi oppivainen ja tehokas. Olin oppisopimuksessa jonka kesto olisi ollut 2,5 - 3 vuotta ja kolmen kuukauden aikana olisi pitänyt oppia ammattilaiseksi.
Minäkin tässä odottelen päätöstä tuleeko 7 päivää vai enemmän karenssia. Ilmoittautuessani kyllä työkkärin virkailija sanoi että vain 7 päivää tulisi. Ja nimi on ylhäällä.
Valitin päätöksestä työttömyysturvalautakuntaan. Samoin tein erikseen valituksen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle tästä virkailijan harhaanjohtamisesta (haastatteluun SPR:lle olisi pitänyt mennä). Käsittely näissä valitusasioissa vain kestää.... arviolta n. vuoden. Eikä viranomaiset toisiaan noki, kyllähän valituksen lopputuloksen jo tietää.
päätöksestä valittaneena sanon että kannattaa valittaa.
molemmat menivät läpi ja korjattu tuomio tuli. Vuosi kyllä meni.
Köyhien asialla puolueessa tiedetään asiat niin huonosti, että ihmetellään mikseivät köyhät ryhdy kapinaan. Ei olla uutisia luettu.
Samaa ihmetellään äärioikeistopuolueissa, kuten kokoomuksessa ja vihreissä. Mutta mielestäsi ne eivät ole "pihalla"?
Miksi köyhät eivät kapinoi?
Vastaus: Aseet ovat rikkailla, protestoijat vaimennetaan tajuttoman kovilla rangaistuksilla ja YLE on valtapuolueiden hallussa.
Esimerkiksi moninkertainen raiskaaja pääsee sakoilla, kun taas töhrijä saa vuosien linnatuomion. Viime vaaleissa taas Aamu-TV ei päästänyt köyhien asialla olevaa puoluetta edes haastatteluun "tilanpuutteen" takia.
Siltä varalta, että toinen "ei muista" sanoneensa jotain niin oman kahdenkeskinen puhelun voi nauhoittaa.
Sitten kuuletkin karenssin sijasta:
"Ai sanoinko mä noin? No ei sitten laiteta sitä karenssia".
Oman keskustelun nauhoittaminen on käsittääkseni täysin laillista.
Kun soitit ja kysyit asiasta, sullahan oli puhelimen kaiutin päällä ja vieressä oli parikin kaveria kuulemassa virkailijan sanat...
Sinulla ei ole ilmoittamatta mitään oikeutta nauhoitella toisten puheita, kuten ei ole yrityksilläkään.
Tuossa jokin aika sittenhän oli melkoinen skandaali, kun Nalle-pankki oli nauhoitellut luvatta asiakkaiden puheita "koulutustarkoituksiin".
palvelun tarjoava yritys ei yksityinen henkilö... muistaakseni he lupasivat lopettaa nauhoitukset, koska asiakkaat eivät pitäneet nauhoituksesta - ei sen vuoksi, että laki olisi siihen velvoittanut. Lähinnä pelkäsivät siis asiakkaiden siirtyvän toisien pankkien asiakkaiksi.
Useat yritykset nauhoittavat puhelunsa voidakseen tarkistaa puheluiden sisällön jälkikäteen tai käyttääkseen puheluita henkilökunnan koulutuksessa.
Omat keskustelut saa nauhoittaa eikä siitä tarvitse edes ilmoittaa.
Toisten keskusteluja ei saa nauhoittaa, mutta jos itse osallistuu keskusteluun, niin nauhoittamiselle ei ole mitään laillista estettä.
Omat keskustelut saa nauhoittaa. Mulla melkoinen arkisto niitä jo on :)
Mutta jos julkaisee nauhoituksen jossain tiedotusvälineessä; esim. antaa äänitteen vaikka YLE:n MOT-ohjelmaan, on tilanne toinen. Mutta valituksen liitteksi sen voi huoletta laittaa ja kannattaakin koska työvoimatoimikunan kokoukset päätökset ei ole julkisia.
Säästän kaikki tänne kirjoittamani kirjoitukset ja kommentit jotka niihin saan.
Se on ainakin laillista ja aika arkisto niitä jo onkin, yli metrin korkea CD-pino.
Valittamisesta saatu hyöty näissä tapauksissa on lähinnä tyydytys siitä että edes yritti tehdä vääryydelle jotain. Itsellä kokemusta tilanteesta jossa virkailijan väärän ohjeistuksen seurauksena evättiin ansiosidonnainen, valitus tuli bumerangina takaisin vittuilujen kera.
Miten se virkailija ohjeisti sua, olis mukava tietää. Vai keksiks koko jutun?
Virkailija siirsi helmikuussa ollutta ilmoittautumispäivääni maaliskuun loppuun. Tarkoitus oli katsoa tilanne uudelleen silloin. Hän sanoi suoraan, ettei haastatteluun tarvitse mennä, koska minulla on jo tiedossa työ, joka ei ole palkkatukityö.
Eipä se sitten pitänytkään paikkaansa.
Apulaisoikeusasiamies otti asian hoitaakseen, sekin tarkoittaa sitä, että virkailija on toiminut ainakin moraalisesti väärin. Vaikka olisin ymmärtanyt väärinkin, virkailijan ohjeiden tulee olla niin selviä ettei niitä asiakas voi tulkita väärin oikeusasiamiehen kanslian mukaan.
"Köyhien asialla" niin kauan kunnes ollaan Eduskunnassa? Sitten jää köyhät ja heidän asiansa. Näin se on aina ollut ja tulee olemaan!
Minä veikkaan, että vastaavanlaisia puolueita syntyy useita, kun työttömyydestä on vaahdottu medioissa etukäteen. Hyvä sauma päästä hyville palkoille. Jokainen puolue on olevinaan köyhien asialla.
neuvoi sinua virheellisesti. Ei oikeutta saa, jos sitä ei hanki! Asia ei ole vielä vanhentunut joten jos työvoimaviranomaiset eivät auta, mene oikeusaputoimistoon ja saat joskus rahasi.
Vähän samansuuntaisia sotkuja minullakin, yksi virkailija sanoo toista ja kolmas yhtä. Työharjoitelu katsottiin 'ilman pätevää syytä poissaoloksi', mikä on varsin jännä tulkinta :)
Toinen virkailija rinnasti sen opiskeluksi ja seuraava vapaehtoistyöksi. No nämä kaikki niputin yhteen ja valitin päätöksestä ja kas kummaa, kaikki karenssit hylättiin. Kirjoitin muuten itselleni ylös muistion jokaisesta puhelinkeskustelusta tarkkaan pvä/kellonaika/kenen kanssa keskustelin jne.
Näin oli selvät paperit mitä kukin oli sanonut.
Jos on lakipykältä, ihan ok, mutta pitäisi olla myös niiden tulkinta selkeää ja aina kaikille sama.
Mutta ydin: aina kannattaa valittaa, ei muuten virkailijatkaan tiedä tehneensä mokia jos kukaan ei siitä huomauta.