Mikä ihme aikuisia (35-45v) sinkkuja vaivaa? Kaikilla tuntuu olevan vähintään pari miestä/naista samanaikaisesti kierroksessa. Ja sitten kun tulee ongelmia niin ihmetellään, että miksi ei löydy ketään kunnollista. Eipä kai löydy, kun itsekään ei ole valmis ottamaan sitä "riskiä", että joku ihminen voisi olla se oikea ja panostamaan täysillä siihen. En minä ainakaan halua kehitellä tosissani mitään suhdetta sellaisen naisen kanssa, jolla on vaikka kuinka monta varamiestä odottamassa.
Ikisinkut
Kolli_Kellinen
343991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 42 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Minun tietääkseni nämä useamman pyörittelijät ovat pieni vähemmistö. Suuri enemmistö ei pelaile joko oman moraalinsa vuoksi tai sitten heillä ei rahkeet siihen riitä.
Ainakin minun tuttavapiirissäni tuollainen kierrätys tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.
Annan esimerkin elävästä elämästä (nimet muutettu):
Taru seurustelee Jarmon ja Sepon kanssa. Jarmo ja Seppo eivät tiedä toisistaan. Eräänä iltana Keijo iskee baarissa Tarun. Nyt Taru onkin ihastunut Keijoon ja miettii miten pääsisi eroon Jarmosta ja Seposta, mutta Keijo seurustelee edelleen Annen kanssa, vaikka onkin kuulemma eroamassa, koska Annella oli suhde Harriin. Harri seurustelee Tiinan kanssa, mutta samalla harkitsee koko ajan muuttamista takaisin yhteen lastensa äidin Raijan kanssa. Raija kuitenkin seurustelee Panun kanssa, vaikka hänellä on myös salasuhde Ottoon ja toisinaan siis myös Harriin. Tiina on biseksuaali ja hänellä on satunnaisesti jotain sutinaa Tarun kanssa.
Tässä vain murto-osa ihmissuhdevyyhdistä, jota olen joutunut seuraamaan läheltä. Kuulostaako tuo normaalilta yli 30-vuotiaiden ihmisten toiminnalta?
Omassa tuttavapiirissäni on myös tuon tyyppisiä viritelmiä joidenkin kohdalla. Mutta yleensä se rajoittuu siihen suhteen alkuvaiheeseen, jolloin ei vielä oikeastaan seurustella vaan pelkästään katellaan, että oisko toinen itselle sopiva.
Mutta peliltä se silti jotenkin tuntuu. Mikseivät ihmiset tapaile yhtä ihmistä kerrallaan ja anna niiden muiden vaikka hetken odottaa, jos siitä yhdestä suhteesta ei tulekaan mitään.
Ihmisillä on epärealistiset odotukset elämänkumppanista. Itselläni on tiettyjä puutteita ulkonäössäni, joten en edes viitsi heittäytyä tuohon ihmissuhdesoppakuvioon mukaan, koska lopputulos on jo selvillä.
No nyt ymmärrän miksi ainakaan sinun ei tarvitse Big Brotheria seurata. Live näyttää olevan jo ihan riittävän lähellä :)
Mutta eihän suhde pääse koskaan kehittymään alkua pitemmälle tuolla tyylillä. Ennemmin tai myöhemmin jollekin aina paljastuu, että hän ei olekaan se ainoa, vaan pelkkä testikappale parin muun ohella. Sitten pakka menee sekaisin vähäksi aikaa, kortit jaetaan uudelleen, mutta peli jatkuu hetken päästä taas samanlaisena. Olen nyt seurannut tuota kuviota kohta parin vuoden ajan ja itsekin olin siinä mukana jonkin aikaa ennen kuin tajusin, mistä on kyse. Hullummaksi vaan tuntuu menevän koko ajan. Aina välillä joku tiputtautuu pois, mutta kyynistynyt ydinryhmä jatkaa vimmaista pyöritystään.
Eikä tämä ole edes ainoa tietämäni vastaava viritelmä. Samanlaisia on käynnissä joka paikassa.
Eihän tuo ole mikään ongelma: he itse ovat elämäntapansa valinneet ja elävät elämäänsä miten parhaiten kykenevät. Ongelma on se, että jos tällaiseen pleijeriin sattuu ihastumaan joku ns. kunnollinen tyttö/poika, niin siitä ei hyvää seuraa. Kun KT/P huomaa, mikä toinen on miehiään/naisiaan, niin se vain lisää KT/P:n kyynistymistä ja epäuskoa "sen oikean" löytymisestä. Ja piiri pieni kasvaa kasvamistaan.
Vanha kunnon neuvo pitänee edelleen paikkansa: jos tahdot tietää, mikä toinen on miehiään/naisiaan, niin pihtaa.
Ehkä joku muistaa (tuskin muistaa), kuinka kirjoitukseni kyynistyivät kevään aikana. Se johtui nimenomaan siitä, että olin oivaltanut millaiseen soppaan olin lusikkani työntänyt. Kesällä lähdin useaksi viikoksi pois Kallion kuvioista, ihan muualle Suomeen, ja sain tunteeni ja ajatukseni taas järjestykseen. Nyt se piiripieni vain ällöttää ja ihmetyttää minua, mutta ihan yhtä hyvin olisin voinut kyynistyä lopullisesti ja jäädä kasvattamaan sitä piiriä.
Eihän tosta tule kenellekään elämää. Ne jotka "ulkopuolisena" tohon piiri_pieni_pyörii-sydeemiin eksyvät mukaan, tulee vaan paha mieli; aika lievästi sanottu :(
Onko noissa ihmissuhteissa ollenkaan oikeita tunteita tai vastuuta itsestä ja muista mukana ?
Haetaanko enemmän, kauniimpaa ja parempaa joka suunnasta yhtä aikaa, ilma että katsoittaiin edes "hetken" kenen kanssa elää nyt. . .
että kolli on kallion kujakatti ;)
No, tommoseen rumbaa ei kannata osallistua.
Nykypäivänä on mahdollista saada maitoa ilman lehmää. Ajat ovat muuttuneet, eikä moni alun alkaenkaan ole halunnut omaa navettaa, jos ymmärrät vertauksen.
Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat, oikeasti parisuhdetta etsivät ovat nykyään kuin pippureita myllyssä, joko jauhaudut samaksi jauhoksi tai pysyttelet vaivalla poissa leikkuuteristä. Ei käy kateeksi.
Tuota kunnollis-osaa ihmettelen suuresti. Luuleeko joku tosissaan pystyvänsä syömään kakun ja säästämään sen ? Jos ei ole itse kunnollinen, kuten allekirjoittanut ei ole, turha sitä on kiusata niitä jotka ovat. Mielestäni tuossa on yleisesti ilmentymässä ärsyttävä kaksinaismoraali.
Mielenkiinnolla seuraan mihin suuntaan homma kehittyy.
Eihän asiassa olisikaan mitään ongelmaa, jos kaikki suhtautuisivat ihmissuhteisiin yhtä rehellisesti kuin sinä. Eli sanoisivat suoraan, että eivät ole etsimässä parisuhdetta vaan pelkkää seksiä. Mutta kun suurin osa ainakin väittää etsivänsä "sitä oikeaa", mutta silti pitää kierroksessa samaan aikaan useampaa ihmistä. Väittäisin, että kukaan joka suostuu olemaan mukana tuollaisessa ruletissa ei voi olla "se oikea".
No, riesanahan tässäkin on että kyllä sitä paskaa sataa moralisteilta niskaan eikä sitä seksiä nyt niin vapaasti ole saatavilla, että sormia napsauttamalla aina onnistuisi. Kuivia kausia piisaa jne, mutta kyllä loppujen lopuksi voi olla tyytyväisempi itseensä, kuin jos menisi kusettamaan ihmisiä. Sopii joillekin, toisille ei. Yksinjäämisen pelko taitaa olla monella se suurin peikko, jonka takia mennään tekemään hölmöyksiä. Jos viihtyy aidosti paremmin itsekseen, elämä on helpompaa.
Uskon väitteesi olevan tosi. Minustakaan ei saa oikeaa kenellekään, mutta hetkeksi pirun hyvän väärän :-D
Hei, ei se että etsii "Mr/Ms right" tarkoita nykyään yhtään mitään. Se tarkoittaa "Mr right now". Tai siltä se ainakin vaikuttaa.
Näinhän se on. Kukaan ei ole valmis panostamaan suhteeseen, koska mentaliteeti tuntuu olevan, "ainahan sitä kulman takana saattaa löytyä vielä parempi" tms.
Itse uskon että semmoista suhdetta ei olekaan, mikä on täydellinen. Surullista että vaikka kemiaa onkin, ja heti kun tulee eka ns. "riita", asia jossa ei ollakaan samaa mieltä, (ehkä juuri koska ei tunneta vielä toisiaan), laitetaan "poikki" ja siirrytään seuraavaan kohteeseen. Nimenomaan, etsitään jotakin jota ei ole olemassakaan (miehillä ilmeisesti supermalli, joka ei vaadi mitään), ja harhaillaan suhteesta toiseen kuin viimeistä päivää.
Itse mieluummin katselisin aikani, ennen kuin ehkä tulisin siihen päätökseen että suhde ei toimi. Eihän ketään voi muutamalla tapauskerralla oppia tuntemaan niin syvällisesti. Itse tiedän kyllä jo parilla ekalla tapaamisella jos kemiaa/ molemmin puolista kiinnostusta on, mutta se itse ihmisen oppimaan tunteminen vie aikaa.
Ehkä meidät naiset on ajettu siihen, että koska yhteenkään mieheen ei voi luottaa, pitää olla "varalla" joku joka ehkä ,yös kiinnostaa. Itse en voisi kyllä useampaa miestä tapailla samanaikaisesti, mutta eikös ne miehetkin tee sitä?
Töllössä oli kerran nainen joka porasi, kun ei voi luottaa yhteenkään mieheen. Oli ollut suhteessa monen naimisissaolevan miehen kanssa.
Kun on itse rehellinen, voi helpommin elää siinä uskossa että muitakin rehellisiä palloltamme löytyy...
...osittain myös siitä että ennen miehillä oli mahdollisuus valita ja pitää rinnakkaissuhteita. Naisen piti odottaa kainosti että joku kosii ja huoruudesta joutui kirkon eteen jalkapuuhun.
Nyt kun naisellakin on vapaus valita, niin kai se tuntuu että ronkelien ja pettäjien määrä on lisääntynyt hälyyttävästi...
meidän sukupolvemme on vain liian hemmoteltu sukupolvi, vanhempien paapomisen tulos.
Vanhempamme edustavat sitä sukupolvea, joka kärsi sota-aikoina tai sodan jälkeen lapsuudessaan kaiken puutteesta. Oli nälkä, vilu, ja kouluun käveltiin kahdeksan kilometriä metsän läpi.
Omille lapsille haluttiin tarjota alitajuisesti "parempaa", ja jälkikasvun elämästä tehtiin turhan helppoa ja vaivatonta. Lisäksi vielä pitkälle kehittynyt koulutus- ja sosiaalijärjestelmä piti huolen siitä, että kaikkeen oli mahdollisuus. Hampaat hoidettiin ja oiottiin välitunnilla, piikit pistettiin terkkarilla, kouluruoka oli niin itsestään selvää, että klimppisopan (pinaattikeiton) nähdessään 80 % oppilaista yökkäili, ja opintotuen avulla köyhänkin perheen lapsi pääsi opiskelemaan. Mistään ei tarvinnut ottaa itse vastuuta, kaikkea oli saatavilla, kaikki oli itsestään selvää.
Ehkäpä sama heijastuu parisuhteissa. Toisaalta ollaan niin hemmoteltuja, että mikään ei ole tarpeeksi hyvää, ja toisaalta media muokkaa maailmankuvaamme (varsinkin tv:n amerikkalaisoopa), ja ollaan aina etsimässä sitä unelmien prinssiä ja prinsessaa, jonka henki ei haise aamulla herätessä à la Hollywood-tyyliin. Ihmissuhteet ja ihmisetkin luokitellaan pinnallisten arvojen perusteella sekundaan ja ykkösluokan tavaraan. Kaikkeahan on riitävästi saatavilla.
Suhteidenhan ei tarvitse enää johtaa mihinkään, kun kaikki elättävät itse itsensä, lapsiakin voi saada hedelmöityshoidon avulla ja mikroruoat on keksitty.
Eli mitä turhaan panostaa moiseen elämän sivuseikkaan?
http://www.telkku.com/tiedot?oid=8932467
FST digikanavalla tänään.
Mikähän vaivaa, niin? Kait se epävarmuus pettymysten jälkeen, ja iän karttuminen. Pelko ettei sitten enää löydykään ketään, ainakaan yhtä hyvää kuin nyt on saatavilla.
Ei uskalla jättää vaivalla löydettyjä kontakteja, kun tästä uusimmasta virityksestä aistii sen, ettei hän ainakaan halua vakavasti sitoutua, ei ole koskaan halunnut.
Olo on kuin puun ja kuoren välissä.
Toivoo vain että tulisi mies jossa olisi kaikki kohdallaan, ja joka haluaisi sun kanssa todellisen suhteen. Pelataan jokainen samaa peliä, kukin vain omanlaisilla säännöillä.
..ne varamiehet ja -naiset unohdu sitten, kun löytyy se sopiva kumppani. Sitä odotellessahan voi huoletta deittailla vaikka kymmentä eri tyyppiä :D
Paitsi että siinä karsiutuvat nopeasti kaikki kunnolliset ja oikeaa parisuhdetta hakevat ihmiset pois. En ainakaan minä sietäisi tilannetta, jossa joudun kilpailemaan jonkun naisen suosiosta jatkuvasti kymmenen tai edes yhden muun miehen kanssa. Jos nainen haluaa seurustella kanssani, hän saa kyllä luvan luopua välittömästi kaikista muista ehdokkaista ja myös tehdä tämän heille täysin selväksi, etteivät he soittele ja tekstaile kiimaisina harva se ilta.
Tarkoitatko jo sitä vaihetta, kun olet vasta tavannut naisen, että mielestäsi ei olisi sopivaa että hän käy kahvilla jonkun toisen miehen kanssa samalla viikolla tms?
Mulla oli joskus joku erittäin siveellinen naispuolinen kaveri, joka oli ihan äimistynyt kun kuuli, että tapailin kahta miestä yhtä aikaa. Seurustelu on minulle aina ollut sen verran suurempi asteinen juttu, että se tapailu tulee ennen sitä - silloinhan sitä ensin tutustuu toiseen että onko tästä seurusteluasteelle ;) Eihän sitä välttämättä yksien, kaksien tai kolmienkaan treffien jälkeen tiedä, haluaako seurustella toisen kanssa, jos ei toista vielä tunne :/ Nämä on vähän tällasia tulkintajuttuja taas, kuten tuokin että tarkottaako se nyt välttämättä kiimaista tekstailua vaikka useampaa henkilöä tapailisikin xD
Olihan noita miehiä useampia kuvioissa sillonkin kun ukkoni tapasin ja kylläpä naiset sillekin soitteli.. kummasti sitten jäivät molemmilta ne muut pois aika nopeasti ;) (tosin puhelinnumerot kyllä päädyttiin vaihtamaan molemmat :P )
Mahdoton ajatus, että tapailisin useampaa naista samanaikaisesti - yleensä siinä yhdessäkin on jo tarpeeksi kestämistä... ;)
Siis ihan vakavasti puhuen, en ole ikinä ymmärtänyt mikä ero on "tapailulla" ja "seurustelulla". Kyllä se että tapaa jotain ihmistä säännöllisesti ja harrastaa hänen kanssaan seksiä merkitsee minulle jo seurustelua, enkä halua, että silloin siinä on ketään muita miehiä sössimässä ja ammentamassa samasta lähteestä.
Johan pelkkä seksitautienkin riski on melkoinen kun "tapailee" useampaa ihmistä samanaikaisesti, varsinkin kun ottaa huomioon, että varmaan heistäkin aika usea "tapailee" muitakin. Siinähän käy helposti niin, että on sekstailevinaan vain yhden kanssa, mutta todellisuudessa sekstailee välillisesti ainakin sataa.
joo... vai että oikeen numeroa
piti vaihtaa...
uskokoon ken tahtoo!
..tapailun ja seurustelun erona ehkä tuokin, että tapailu ei automaattisesti tarkoita sitä että myös sekstaillaan.
Minä olen kokenut outona, että se olisi jo seurustelua kun vasta tutustuu toiseen. Tulee mieleen esimerkiksi se, että on tavannut miehen baarissa ja vaihtanut puhelinnumeroita, sitten soitellaan ja sovitaan että tavataan. Joko sitä sillon seurustellaan jonkun mielestä :D
Ja tietty kun kuulun näihin kamalan nirsoihin naisiin, niin mullahan olisi biljoona (no ehkä vähän kärjistetysti :P ) ex-poikaystävää jos jokaiset treffit olisivat tarkoittaneet seurustelua. Se kun voi olla, että vaikka niillä kolmansilla treffeillä tuleekin ilmi jostain keskustellessa jotain niin eriäviä näkemyksiä elämästä tai elämänarvoista, mielipiteistä (toinen paljastuisikin vaikka rasistiksi) niin paljon kivuttomampaa ensin rauhassa tapailla ja tutustua, sitten jos tuntuu siltä että homma toimii sitä voidaan jo puhua seurustelusta kun on viitteitä siitä että se homma toimisi jatkossakin :) Sellainen seurusteluun hyppääminen ihan tuntemattoman ihmisen kanssa (aika tuntematon toinen on vielä muutaman tapaamiskerran jälkeen ja vaikka olisi sinne sänkyynkin eksynyt) kuulostaa minun korvissa aika hurjalta.
Niin ja siippani kanssa tätä tapailuvaihetta kesti n. kuukauden päivät (siihen mahtui tapaamiset lähinnä viikonloppuisin koska asuttiin eri paikkakunnilla) ennen kuin tultiin siihen tulokseen että tässähän voisi olla kimpassa vakavammassakin mielessä.
Harmi vaan kun ne uskonasiat on vähän eri sorttisia :P
katsoo ja luonnettasi on netissä havainnoinut, niin ENPÄ USKO minäkään, että olisitte numeroita vaihtaneet. Herää jo Anna!
nykyinen suhteeni jostain syystä kariutuisi, lähtisin naisten kungfu- luostariin, enkä ryhtyisi miesten kanssa enää mihinkään.
Toivon kuitenkin että suhteeni kestäisi niin kauan kuin henki pihisee.
Siltä varalta että noin käy, täältä löytynee asiankuuluvaa harjoittelumateriaalia:
http://youtube.com/watch?v=TZdaLIPhc80
Thank you, darling! :)
katse kohti omaa itseä, niinkuin Kolli teki. Irti tuommoisesta ja omat asiat kuntoon. KAIKKI eivät ole tuommoisia.
Taivas varjelkoon minua kertakäyttökulttuurilta, olen kestokulutustavara!
Ihan vaan selvennökseksi...minulla ei ole mitään tarvetta tutustua uusiin ihmisiin seksin takia. Vaikka täällä toitotan, että kyvykkyys seksissä on minulle tärkeä pointti miehessä...ihka oikeesti osaan itse tyydyttää itseni eikä minun tarvitse käyttää siihen miestä ei edes kokeillakseni mitään.
Lapsia toki haluaisin lisää ... ja sen miehen, joka tarjoaa minulle mitä ihminen voi kuvitella parisuhteessa toiselle tarjoavansa.
Kollin kertomaa näytöstä ympärilläni en todellakaan kestäisi kauaa katsella...sen verran kuvottavaa touhua, että sanoutuisin irti tuommoisesta 'tuttavapiiristä'.
Se vaan on toi nykypäivän elämäntyyli sellainen. Sohelletaan ja sählätään kaikenlaista, töitä, uraa, harrastuksia, kumppaneita. Aina pitää olla mahdollisimman monta lankaa palamassa ettei vaan jämähtäis paikalleen. Esitettään etsivää ja osa itsestäänkin näin ajattelee mut todellisuudessa ei haluta jämähtää paikalleen. Tälläisillä ihmisillä parisuhde on menettänyt merkityksensä ja haetaan vain pelkkää seksiä ja säpinää sekä myös tavoitellaan jatkuvasti parempaa huomista noin pinnallisesti ajatellen. Ajatellaan et kaikki on hyvin silloin ku se muiden silmissä näyttää hyvälle.
Samoilla periaatteilla sitä ollaan myös liikenteessä et kyllä se pitää olla se yksi ja ainut molemmilla. Mitään varasuunnitelmia ei hyväksytä.
Veit sanat suustani.