Eli Vaimolla oli useamman vuoden suhde jahän jäi siitä kiinni n. kuukausi sitten. Oma liittomme on luokkaa 20v ja 2 alle 15v. lasta.
Oli kuulemma hyvä kuuntelija, seksi toimi, suhde tuntui olevan kaikin puolin läheinen.
Mietin viikon verran mitä tehdä, homma kaihersi ja kaihertaa edelleen.
Välitän kuitenkin vaimostani. Ajattelin kuitenkin yrittää katsoa, josko tästä kuitenkin tulisi vielä jotain. Uskottomusshan on seuraus, eikä syy?Eli tehdä töitä tosissaan, että saisi parisuhten toimivaan-tai sitten erotaan sovussa.
Ja nyt ongelma:
Vaimo lopetti kyllä tapaamiset ja muut, kun vaadin sitä.
Hän sanoo, ettei oikein jaksa uskoa, että meistä tulee enää mitään - vertaa suorastaan tätä suhteen miestä ja minua- kuinka toinen on parempi (jokaisella) osa-alueella.
Muistaa kaikki mahdolliset loukkaukset/väärinkäytökset, mitä olen tehnyt ja kuinka häntä ne luokkasi.
Nyt häntä ei huvita mikään, häntä ahdistaa olla kotona yhtäaikaa, tulla samaan sänkyyn nukkumaan. pelkää, että alan puhumaan asiasta, tai että lähentelen.
Siis haluaisi vaan olla lähinnä (sanoi kyllä, jotta voidaan sitä silloin tällöin keskustella).
Omasta halustaan yrittämiseen hän sanoo, ettei sitä ole, ei usko - ainakaan nyt. Eilen sanoi haaveilevansa, josko vielä yhden viikonlopun voisi viettää tämän miehen kanssa.
Siis hyvät naiset tai samassa liemessä olleet;
- Miksi hän näin käyttäytyy?
- Onko hän jo päätöksensä tehnyt?
- onko kyseessä hänen oma prosessointi tapahtuneesta ja yritys irrottautua tai edes saada oma tahto selville?
Mitä minun pitäisi nyt tehdä?
- Antaa hänen olla, enkä häiritä, lähennellä, koskea?
(Terapia-asioita hän ei halua=
- Hyväksyä hänen kommenttinsa " en jaksa, erotaan nyt sitten samantien, kun kerran ahdistat minua" ja erota?
Jos annan hänen olla, niin johtaako se siihen, että haluaa eron, kun yksin miettii negatiivisesti väritettyä minua ja toista miestä?
Että Please, kommentoikaa, auttakaa - mutta ne kommentit "heitä akka veke" voi jättää väliin ;)
Oli kuulemma hyvä kuuntelija, seksi toimi, suhde tuntui olevan kaikin puolin läheinen.
Mietin viikon verran mitä tehdä, homma kaihersi ja kaihertaa edelleen.
Välitän kuitenkin vaimostani. Ajattelin kuitenkin yrittää katsoa, josko tästä kuitenkin tulisi vielä jotain. Uskottomusshan on seuraus, eikä syy?Eli tehdä töitä tosissaan, että saisi parisuhten toimivaan-tai sitten erotaan sovussa.
Ja nyt ongelma:
Vaimo lopetti kyllä tapaamiset ja muut, kun vaadin sitä.
Hän sanoo, ettei oikein jaksa uskoa, että meistä tulee enää mitään - vertaa suorastaan tätä suhteen miestä ja minua- kuinka toinen on parempi (jokaisella) osa-alueella.
Muistaa kaikki mahdolliset loukkaukset/väärinkäytökset, mitä olen tehnyt ja kuinka häntä ne luokkasi.
Nyt häntä ei huvita mikään, häntä ahdistaa olla kotona yhtäaikaa, tulla samaan sänkyyn nukkumaan. pelkää, että alan puhumaan asiasta, tai että lähentelen.
Siis haluaisi vaan olla lähinnä (sanoi kyllä, jotta voidaan sitä silloin tällöin keskustella).
Omasta halustaan yrittämiseen hän sanoo, ettei sitä ole, ei usko - ainakaan nyt. Eilen sanoi haaveilevansa, josko vielä yhden viikonlopun voisi viettää tämän miehen kanssa.
Siis hyvät naiset tai samassa liemessä olleet;
- Miksi hän näin käyttäytyy?
- Onko hän jo päätöksensä tehnyt?
- onko kyseessä hänen oma prosessointi tapahtuneesta ja yritys irrottautua tai edes saada oma tahto selville?
Mitä minun pitäisi nyt tehdä?
- Antaa hänen olla, enkä häiritä, lähennellä, koskea?
(Terapia-asioita hän ei halua=
- Hyväksyä hänen kommenttinsa " en jaksa, erotaan nyt sitten samantien, kun kerran ahdistat minua" ja erota?
Jos annan hänen olla, niin johtaako se siihen, että haluaa eron, kun yksin miettii negatiivisesti väritettyä minua ja toista miestä?
Että Please, kommentoikaa, auttakaa - mutta ne kommentit "heitä akka veke" voi jättää väliin ;)
Vastaukset 21
Vanhimmat
Voi hyvä mies, älä jahkaile. Pane vaan vaimosi totuuden eteen, ei yhtään yötä enää vieraan miehen kanssa, sitä sinun ei tarvitse sietää. Tilanne pitää ratkaista toisella tapaa.
Olet ilmeisesti hyvä luonteinen ja osaat keskustella asioista. On tietysti ymmärrettävää että vaimosi ei nyt tässä tilanteessa kestä lähentelyäsi. Kysymyksessä on selvästi vaimon prosessi, hän punnitsee asioita.
mutta ongelma on se, että vaimo on ikäänkuin lukossa.
Selkä seinään panemine antaa vastauksen OK, erotaan.
parisuhdeoppaat/terapeutit sanoo, jotta hätäillä ei saa ja eka puoli vuotta näyttää asioiden suunnan.
itsestä kyllä tuntuu, kun nyt on 1 kk takana, eikä juurikaan edistymistä ole (ts. vaimon suhde on kylläkin vähintäänkin hyllyllä, jos ei poikki), ja välillä tuntuu, että luovutan ja tökkään paperin nenän alle.
Ai niin- on hän 2 tekstaria kähettänyt ja kysynyt onko vaikeeta ja jotain sellaista...mies oli pyytänyt kuulemma katsomaan mitä ME saamme aikaiseksi - että hänellä olisi helpompi olla?
alkup.
Vaimosi on varmasti aika hukassa nyt itsensäkin kanssa, ehkä. Tietysti voisi sanoa, että anna hänelle vapautensa ... sekin on rakkautta, ketään kun ei voi kahlita. Toisaalta taas olen melko varma siitä, että myöhemmin hän tajuaisi virheensä (tosin en tunne teitä, enkä tiedä millaisia ihmisiä olette, millainen on avioliittoonne, millaisia ajtuksenne, maailmankuvanne, toiveenne, haaveenne jne.)ja halajaisi takaisin luoksesi.
Jollain tavoin pattitilanteenne pitäisi saada avattua. Viestistäsi päätellen, ette sitä kahdestaankaan auki saa. Ystäviä/perhettä ei kannata ottaa, eikä sotkea tilanteeseenne mukaan, koska eivät yleensä kykene olemaan objektiivisia. Vieraalle (terapeutti, psykologi) olisi helpompi puhua.
On vaikea ja lähes mahdoton antaa mitään yleispätevää neuvoa, miten toimia. Teidän pitää itse löytää ratkaisut keskinäisiin ongelmiinne loppujenlopuksi.
...että vaimosi osaa arvostaa ymmärtäväisyyttäsi ja asiallisuuttasi. Omasta puolestani voin sanoa, että itse en jaksaisi moista vaan eropaperit olisivat jo vetämässä. Tuollaiset kouluikäiset lapset tietysti aina tekevät asiasta monin verroin vaikeamman.
Yksi asia kuitenkin tuntuisi olevan aika selvä. Vaimosi ei ole tyytyväinen kanssasi, hän kokee olonsa paremmaksi sen toisen jampan seurassa. Jos todella välität vaimostasi niin annat hänen mennä. Toisen pakottaminen onnettomaan parisuhteeseen on aika tuhoontuomittua ja sinähän et tällaisen pakottamisen kannalla käsittääkseni olekaan.
Erotkaa tyylikkäästi ja kaikessa rauhassa. Elämä on niin lyhyt että sitä ei kannata haaskata taistelemalla tuulimyllyjä vastaan. Voimia sinulle ja perheellesi ja muista että elämä jatkuu kaikesta huolimatta.
niin se vähän minunkin mielestä näyttää.
Mutta kun ajattelen, että se on tavallaan luopumisen vaikeus ja tuska vaimollani - ja samalla hakea se kipinä, jonka takia haluaisi yrittää.
siksi hän voisi olla hukassa nyt aiheesta mitä tehdä?
toisekseen, jos paperit pannaan sisään, niin tuskinpa vaimoni silloin olisi olematta tekemisissä tuon "jampan" kanssa.
tekee meikäläiselle tyylikkään eron haastavaksi...
alkup.
On sinulla iso pähkinä purtavana.
Ymmärrän tilanteesi jotenkin, sillä omani oli vähän vastaavanlainen n. vuosi sitten. Tosin vaimon suhde oli kestänyt "vain" muutaman kuukauden ja aktiivisin vaihe päättynyt jo kun sain tietää. Tai ainakin niin ymmärsin.
Se oli elämäni pahinta aikaa ja ehkä pahin kokemus mitä ikinä. Suuren murheen se toi elämääni, eikä siitä vieläkään ole selvinnyt. Meilläkin avioliittoa takana liki 20-v jo ollut.
Melko varmasti vaimosi on niin tämän uuden miehen lumoissa, ettei pysty omaa liittoaan arvioimaan järjellisesti. Helpoin tie ratkaista asiat "lopullisesti" on eroaminen, mutta ei sekään pitkällä juoksulla varmasti ole se paras, ehkä vain pikainen "ensiapu"?
Pitkissä liitoissa on monenlaista vaihetta ja ennenpitkää se isompi kivi siihen polulle tulee, lähes poikkeuksetta kaikille niin käy. Itseäsi sinun on turha syyttää, ei se sinusta johdu, vaan pitkästä liitosta johon toinen hakee piristystä ja vaihtelua (se on väärä tapa piristää elämäänsä aivan ehdottomasti, mutta näin monet päätyy kuitenkin tekemään). Osat voisivat olla aivan hyvin toisinpäin: sinä olisit se toinen mies ja sinun tilallasi kotona aviomiehenä olisi tämä kolmas pyörä.
Nainen(kin) on varmaan sekaisin tunteistaan ja siinä tilanteessa sinä valitettavasti olet jäänyt paitsioon naisen silmissä, ja se toinen on vahvemmilla. Nainen kun sotkee ne tunteensa peliin, se kun vaikuttaa olevan seksin antamisen edellytys. Pahempi on sitä vierottaa enää siitä herkusta kun makuun on päässyt, valitettavasti.
Minusta sinun kannattaisi vaimon antaa itse nyt päättää mitä elämältään haluaa, painostaminen tuossa tilanteessa ei varmasti tuo ratkaisua vaan vierottaa teidät entisestään toisistanne. Anna sen mennä jos on mennäkseen, mutta sano samalla että menee sitten jäädäkseen, takaisin ei ole tulemista. Aloitat uuden elämänvaiheen.
Minä olisin antanut vaimon mennä sen toisen matkaan, jopa kehotin heitä kumpaakin tekemään niin. Mutta ei tainnut enää kelvata sille hepulle tai vaimo ei kuitenkaan halunnut lähteä sen matkaan. Ok, hyvä niin, mutta tein selväksi ettei toista kertaa sitten enää tule. Tai jos, niin se on meidän liitolle välitön loppu.
Parhaimmat ja pahimmat hetket elämässään ihminen kokee ihmissuhteittensa kautta, niin se vaan on ja se on hyväksyttävä ja sen kanssa elettävä. Mitäs tässä muutakaan voit?
no jotenkin tuohon lopputulokseen olen itsekin päässyt.
Olen altavastaaja, varsinkin kun suhde vanhempi kuin muutaman kuukauden - vaikka tuo suhde ei ole ollut kovin "face-to- face- aktiivinen.
toinen on koukussa helppoon tapaan olla kohtaamatta hankalia asioita- yrittää korjata kotona asioita. Ymmärrän täysin tilanteen - vaikka en hyväksy sitä. yksi suhde kerrallaan, eikö?
Olen sanonut jo, että saa tehdä mitä haluaa, mutta kun ei hän sano mitään. Haluaa miettiä, antaa ajan kulua.
Vaimoni sanoo, että vaikka erottaisiin, niin hänelle riittäisi satunnaiset tapaamiset tämän miehen kanssa. Minusta se tuntuu kummalliselta - kuin uskottelisi itselleen, että tämä ollut järjestely on OK?
Sen olen itselle päättänyt, että se on kerrasta poikki, kummankin suhteen- mitään ulkopuolisia ei suvaita.
Mutta varmaan ihminen tarvitseee myös kriisejä - kasvaakseen ihmisenä?
"Vaimoni sanoo, että vaikka erottaisiin, niin hänelle riittäisi satunnaiset tapaamiset tämän miehen kanssa"
Tuohan se juuri on se omituisin asia. En voi käsittää sitä, että aviossa oleva mies/nainen alkaa pelailla omaksi huvikseen sivusuhteilla, piristääkseen elämänsä yksitoikkoisuutta. Se osoittaa heikkoa luonnetta ja vastuun kantamisen välttelyä että niihin tekoihin ryhtyy ja samaan aikaan jatkaa avioliittoaan kuin ei mitään.
Mikä helvetti siinä on, ettei ole naista edellisen suhteen lopettamiseen ja vasta sitten sen uuden alkamiseen? Tätä juuri en voi käsittää mitenkään. Miten joidenkin moraali sallii sen? Itse en voisi kuvitellakaan moista pelleilyä, jos olisi tarve vaihtaa akka, entinen saisi lähteä ensin. Näin tehden loukkaus jäisi kuitenkin lievemmäksi ja olisi ainakin rehellisellä pohjalla elämä.
Ihmiset vaan joutuu näissä pettämisasioissa aika usein niin uuden ja oudon tilanteen eteen, ettei ns. järkevä aikuinenkaan osaa/ymmärrä miten asia pitäisi hoitaa. Ja kun ei ole ymmärrystä, jätetään hoitamatta ja vastuu kantamatta. Asiat menee sitten omalla painollaan miten menee.
Ehkä avioliittoon pitäisi saada jonkinlainen maksimiaika mitä saman ihmisen kanssa ylipäätään saa olla naimisissa. Eli a-liitot määräaikaisiksi, esim. 5 v ensin ja sitten saman mittainen lisäaika jos kummatkin haluaa, muuten liitto raukeaa... johan tulisi jotain motivaatiota?
Joo,
samaa mieltä, mutta yleistäisin.
Miksi pettäjä - mies tai nainen , yleensä antaa homman jatkua pitkään?
Jos kerran ihastuu/rakastuu niin paljon, että kotona on enää huonoja asioita, niin miksi ei osaa sitten nostaa asiaa esille ja panna poikki?
jotenkuten ymmärrän, että syrjähyppy tapahtuu, mutta asennehan pitäisi sitten olla, että samantien aletaan panna kattiloita jakoon?
Tuo määräaikainen avioliitto olisi helvetin hyvä idea! Joutuisipahan aina pysähtymään hetkeksi ja miettimään, onko homma toimiva.
Puhuisitte sen oman vaimonne kanssakin noin, avaisitte vähän itseänne, näyttäisitte tunteitanne, sitä kuinka toinen on ihana. Ettei tarvitsisi hakea sitä huomiota muualta. Olen silti ylpeä teistä keskustelijoita, jotkut suomalaiset miehet osaavat puhua tosi fiksusti.
Mutta sinulle sanoisin ehkä, että päiväys suhteessa tulee joskus vastaan, se vaan on hyväksyttävä, ja kestettävä. Uskooko joku intohimoon, joka kestää 40 vuotta?
Tilanne kuulostaa siltä, että suhteessanne keskitytään nyt pelkästään naisesi tuntemuksiin/mielentiloihin/kausiin. muista miettiä välillä mitä ITSE haluat. Olet ilman vaimoasikin ihan yhtä arvokas ihminen ja yhtä hyvä isä lapsilles. Jotenki tota lukiessa nousi kyllä kiukku vaimoas kohtaan. Tuli sellanen olo että "ompas itsekäs ämmä, tehny väärin, ja silti vielä kehtaa esittää vaatimuksia toiselle...ja olla siinä muka UHRINA." hmph! tekis mieli sanoa että heitä akka veke, mutta tottakai jätän sen sanomatta ;> =p
Juu, siis pettäminen on perusteltu itselleen sinun tekemillä vääryyksillä, joten niitä toistellessa tuo aika taitaa mennä. Vähän sama kuin joidenkin argumenttien läpikäynti ennen palaveria tms, jankkausta jankkauksen perään.
Hän käy lävitse koko sirpaleisen maailmansa, ja sinä sotkeentuen siihen touhuun tulet olemaan syy-maalitauluna.
Lapset ovat jo siinä iässä että pärjäävät kohtuu hyvin, joten tässä neuvo
Dumppaa, lemppaa, heitä nainen ulos ihan mitä helvettin nimitystä haluat käyttää siitä.
Sinulla on kumminkin mahdollisuus tulla kokonaiseksi ihmikseksi, ilman että monta vuotta mietit tästä eteenpäin tälläistä.
Niin neuvot, parisuhdeterapeutit jne, no ne on paskaa ja pelkkää puhetta ja auttavat siihen "kuka maksaa meidän perheessä ruokaostokset".
Joten ota elämääsi uusi suunta ja elä elämisen arvoinen elämä!
Et usko, mutta joskus käy samoin mutta vuoden päästä on jo uusi ja luotettava, on ihana kun voi luottaa puolisoon, se vaan on ihanaa :)
Meillä takana yli 12v yhteistä taivalta, 2 lasta.
Yhtäkkiä vaimo muuttui, alkoi kaikki kotityöt jäädä tekemättä jne... Välinpitämättömyys kasvoi.
Aloin jotenkin tiedostamattani epäillä, ja kyselin monesti että "mikä h***etti tätä meidän suhdetta oikein vaivaa" saamatta kuitenkaan vastausta.
Pian vaimo halusikin erota.
Kun sitten istuttiin pöydän ääreen juttelemaan, selvisi että hänellä on ollut pari kuukautta suhde, ja seksin lisäksi myös tunteet on mukana. Seksiä ei tietääkseni ole harrastettu kuin kerran.
Eli, tällaisen 2kk:n ihastumisen takia vois heittää 12v suhteen, lapset, kaiken yhteisen menemään???
Itse "nostin kissan pöydälle" ja sanoin haluavani jatkaa. Luottamuksen rakentaminen lienee se suurin ongelma, toinen juttu onkin sitten se miten tuon tapahtuneen vois haudata mahdollisimman syvälle. Lievää katkeruutta meinaa herättää...
100% rehellisyyttä vaaditaan molemmilta, eli jos kysyt mieeä asennoissa he seksiä harrastivat, sinun pitäisi mielestäni saada vastaus. Silloin hän joko luottaa suhun tai sitten haluaa halventaa. Käynee ilmi äänensävystä. Tässä on päästy ihan kohtuullisesti eteenpäin, joskin mun pitää osata kysyä, puhumaan ei välttämättä tulla.
Muuten tässä on käynyt hiukan samalla tavalla, eli itse (petetty osapuoli) yritän kaikkeni, mutta vähintään joka toinen päivä tuntuu olevan vaimolle niitä kun haikailee tuon ihastuksen perään ja meillä ei sitten olekaan juuri mitään yhteistä noina päivinä. Itseä tilanne ahdistaa suunnattomasti; Pitääkö mun todella "kilpailla" vaimoni rakkaudesta hänen työkaverinsa kanssa?
Onneksi sinulla suhde on ollut lyhyt, sen pitäisi helpottaa.
tosin, jos vaimosi kokee, jotta homma jäi "kesken" niin siksi haikailee perään - kuvittelisikos, jotta olisikos sittenkin pitänyt jatkaa.
Jos hänellä noita ihastumisen tunteita on ollut, niin niiden hanskaaminen naiselle taitaa olla hankalaa?
Ja meilläkin selvästi päiviä, jolloin taitaa olla viisaampi pitää suu kiinni, muuten itsellä alkaausko ja tahto horjua. ja silloin tietty vituttaa ankarasti.
Oleellista lienee sulla ja mulla, ettei olla edelleen suhteessa vaan sen takia, että joku on hokannut, että sulla ihan ihan jees nainen "naisena"/vaimona.
meidän pitää tietää miksi halutaan olla, halutaanko olla, ja missä menee "uudet rajat", mitä suostut enää kärsimään. Meikä ei suostu enää kärsimään yhtään.
ja toisekseen, itsellinikin olen luvannut (ja vaimolle sanonut(, että kun tässä aika kuluu -6 kk sanoo asiantuntijat), niin tiedän mitä haluan oikeasti ja lopputulos voi olla se, että haluan sitten itse erota...jos siis en kykene elämään tapahtuneen kanssa tai että luottamuksen saaminen siedettävälle tasolle ei enää onnistu. tai että tunteet on sittenkin vaan loppu.
Tavallaan sitä kilpailee toisen miehen kanssa- toinen vertaa sinua (ainakin alussa) toiseen ja kilpailet itse asiassa ajasta vaimosi aivoissa, tunteissa. Se loukannee meitä petettyjä - miehiä/minua ainakin.
ymmärrän kyllä, että jos ihminen ihastuu, niin elämän arki jarealiteetit ei ole mukana ajatuksissa, hiukan siinä on altavastaaja moisessa kilpailussa. Mutta toivotaan, että aika hoitaa ja silloin järki ja realiteetit tulee mukaan.
syitä et kertonut, miksi vaimo noin teki, mutta lienee klassiset..
Ei koe arvostusta, läheisyyttä, välittämistä?
Elämä on liian arkista - te vaan olette?
Ystävä hyvä! Olet juuri nyt pahasti eksyksissäsi ja epätoivoinen. En yleensä halua lähteä tällaisia asioita kommentoimaan jyrkästi, mutta tilanteesi on todellakin toivoton. Sinun täytyy löytää nyt ensin itsesi. Avata silmäsi ja nähdä totuus, vaikka se tapauksessasi onkin todella karu.
Sanoit tuossa että yrität vielä katsoa, josko saisit asiat korjattua. Niin surullista kuin se onkin, et yksin pysty mitään korjaamaan.
Kysehän ei ole vain sinun suhteestasi ja siitä mitä sinä haluat. Kyse on teidän kahden suhteesta ja vaimosi ei selkeästi tunne sinua kohtaan muuta kuin inhoa. Hän ei ole kanssasi onnellinen, eikä halua kanssasi onnelliseksi tulla. Rakkauteen ei voi ketään pakottaa. Selkeämmin tuskin kukaan nainen pystyy asiaa ilmaisemaan, kuin vaimosi on ilmaissut. Vaikka sinuun sattuu, niin sinun pitää ymmärtää että satutat itseäsi ja vaimoasi koko ajan vain lisää kun et anna hänen ystävänä lähteä. Sitä hän selkeästi toivoo. Tuon paremmin ei voi ilmaistakaan, että on päätöksesnsä tehnyt. Et yksinkertaisesti voi tehdä asialle enää mitään. Joskus on vain luovutettava. Et omista vaimoasi, et siis voi häntä pakottaa elämään kanssasi.
Toivon sinulle voimia ja ymmärrystä vaimoasi kohtaan. Jos rakastat häntä, niin anna hänen mennä.
Toivon voimia vaikeaan tilanteeseen! Älä ole kuitenkaan liian hätäinen. Anna hiukan ajan kulua. Yksi kuukausi on näissä asioissa niin lyhyt aika. Kävipä lopulta miten tahansa, niin aikaa menee, että haavat umpeutuvat. Sillä ei se eroaminenkaan mikään helppo ratkaisu ole. Teilläkin on yhteistä elämää niin paljon takana, että tekee varmasti mieli käydä muutkin vaihtoehdot läpi.
Mutta jotta pääsisitte tilanteen selvittämisessä eteenpäin (oli se sitten kohti eroa tai yhteistä elämää), niin tehkää muutama sopimus ainakin ajankäytöstä. Se antaa kummallekin "viitekehyksen". Sopikaa vaikka "tapaaminen" esim. kuukauden päähän, johon kumpikin varaa aikaa. Menkää vaikka johonkin eri paikkaan kuin tavallisesti - neutraali "neuvotteluympäristö". Sopikaa tarpeen mukaan etukäteen mihin asioihin haette sillä kertaa ratkaisua.
Jos tämäkin tuntuu vaikealta toteuttaa, niin kokeilkaa vaikka kirjoittaa ensin muutama kirje toisillenne. Sinä ainakin osaat ilmaista itseäsi kirjoittamalla. Joskus se on helpompi tapa aloittaa tunteista kertominen, kun välit ovat ihan tulehtuneet. Ei huku heti se sanottava johonkin ilmeeseen tai eleeseen, jotka on pakostakin aika latautuneita.
Kokeilkaa sitäkin, että pistätte hetkeksi syytökset syrjään. Tehkää listaa kummankin toiveista. Yrittäkää tutustua toisiinne uudestaan, sillä jossakin kohtaa olette kulkeneet toistenne ohi...Onhan nää ihan kliseitä; mutta miten muuten voisi varmistua siitä, onko rahkeita yhteiseen tulevaisuuteen?
Ajattele näitä ideoita pikemminkin keinoina selvittää tilannetta, ajatuksia ja tunteita. Älä ota niitä "keinoina pelastaa avioliittosi". Näin voit paremmin säilyttää itsekunnioituksesi; et ole ruinaamassa mitään, vaan haluat asiallisesti selvittää "missä mennään" ja sitä kautta löytää ratkaisuja siihen kuinka teidän kannattaa toimia.
Tuli muutama hyvä idea,
Kävin tänään eka kertaa perheneuvontakeskuksessa yksin. Ei siellä tyrmätty ajatuksiani ja viime viikon tekemisiä ja samantyyppisiä pelikentän määrittelytöitä tuli "kotiläksyksi".
Itse olen muutaman kirjeen kirjoittanut vaimolle, sieltä ei tullut kylläkään mitään, ainakaan vielä.
olen samaa mieltä, kun kirjoitat, niin sitä miettii toisenkin kerran .
ja kuten vanha esimieheni kauan aikaa sitten sanoi, niin "kirjoita ensin juttu ja kirjoita se sitten uudelleen sanomalla toisin, silloin saat hyvin kirjoitettua jäsennettyä asiaa."
Näin se menee.
Nyt olen yrittänyt antaa aikaa, sillä ehkä suurin ongelma nyt on se, että hän ei suostu oikein alkamaan työstämään meidän asiaa laisinkaan.
Ja se taas ajaa minua enemmän antamaan periksi ja "lyömään hanskat tiskiin".
Eli ei pääse kirjoittelemaan lappusia tai listaamaan hyviä huonoja asioita tai mittimeään mikä ja miks meni näin, saatikka sitten kuinka niitä ehkäistään.
No, itse olen antanaut aikaraamin, jolloin homma etenee, suuntaan tai toisen- täytyyhän se itsekunnioitus jossakin olla.
Mutta edelleen, hyviä vinkkejä, lisää kiitos !
Anna vaimollesi aikaa, jos vaan itse jaksat.
Meillä mies käytti samoja sanoja "jos nyt pitää päättää, niin lähden", eikä halunnut terapiaan. Aikaa on nyt mennyt kolme kuukautta ja tilanne on vieläkin aivan auki, mutta käymme yhdessä terapiassa miehen ehdotuksesta. Arkemme myös sujuu mukavasti ja välillä lämpimästikin. Viime päivinä minusta on alkanut tuntua, että nyt on aika vaatia häneltä päätöstä, en jaksa enää tätä avointa tilannetta.
Uskon että toinen nainen on nyt jo pois ajatuksista ja päätös on enää meidän kahden välinen asia. Jos vaimosi on juuri päättänyt suhteensa, jonka hän on ottanut vakavasti, tuskin hän samaan hengenvetoon kykenee ajattelemaan tosissaan teidän suhdettanne ja sen todellista merkitystä. Näin minä itselleni asiaa perustelin.
"Vaimo lopetti kyllä tapaamiset ja muut, kun vaadin sitä"
Vaimon olisi kenties ollut hyvä lopettaa suhde omaa tahtiaan - omana valintana. Mitä menetät, jos antaisit vaimolle luvan vielä tavata tuota toista miestä, ainakin kerran? Voisit myös kauniisti yrittää herätellä vaimoa ruusunpunaisista kuvitelmistaan. Ihan vain kysymyksillä. Vaikkapa "miten on mahdollista, että tuo toinen on kaikessa parempi kuin minä" (en minäkään nyt mielestäni yhtään hullumpi ole :)) "ettei vain ole jättänyt kertomatta sinulle huonoja puoliaan?" "Mies saattaa oikeasti olla varsinainen Don Juan, joka menettää heti kohta kiinnostuksensa sinuun"... jne.
Täällä samanmoinen nainen,,,olen rakastunut toiseen mieheen,,käyttäydyn samoin ja olen päätökseni tehnyt,"mielessäni",,lapsia ei ole...
En oikein tiedä,voisiko muuta tehdä kuin antaa
aikaa..Ehkä matka jonnekin kahdestaan, voisi
auttaa tunteita syttymään uudelleen. Ei se aina
helppoa ole itsekin pitkään aviossa olleena.
Mutta arki tulee kaikissa uusissakin suhteissa
vastaan, salasuhteissa ei häiritse rahahuolet
eikä muut harmaan arjen asiat. Täytyisi luoda
oman puoliskonsa kanssa tuollaiset olosuhteet
edes joskus ja yrittää viettää edes vähän aikaa
yhdessä. Itse elän kylmässä suhteessa, en silti
haluaisi luovuttaa, vielä