Miksi miehet?

Käyn vielä kerran taisteluun tuulimyllyjä vastaan... :)

Miksi tunnutte ottavan niin hirveät kilarit siitä että naisella on tietyt kriteerit elämänkumppanille?

Jos oletetaan että haluan olla yksiavioisessa suhteessa miehen kanssa koko loppuelämäni, se tarkoittaa sitä että minun on hylättävä kaikki muut miehet, jotka haluaisivat minut. Eikö?

Kai se valinta jollain kriteereillä on tehtävä?

Eikä ne kriteerit sitä tarkoita, että sellainen henkilö olisi joku koko maailman palvoma valioyksilö, vaan että sopii juuri minun elämääni. Ts. kriteerieni ulkopuolelle jääminen ei tarkoita että olisi millään tapaa epäkelpo, ei vaan ole sitä mitä minä haluan.

Kookoksessakaan ei ole mitään vikaa, vaikka en siihen koske ja syön appelsiinia. ;)

Itselleni ei tulisi mieleenkään hermostua jos mies haluaa vaikkapa vaalean, pienen ja pyöreän, monta lasta haluavan naisen, joka tykkää kotitöistä. (Mikä on mahdollisimman kaukana minusta.)

En koe sitä mitenkään loukkaavana että joku haluaa jotain muuta kuin minunkaltaiseni. Päinvastoin, se olisi varma signaali että olisin väärä nainen tälle miehelle ja että yhteiselämämme olisi todennäköisesti kurjaa.

Säästymme molemmat pettymykseltä kun kumpikin tietää mitä haluaa ja kertoo sen.

Miksi ajattelutapani suututtaa niin maan peevelisti?
873173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 87

Vanhimmat

Ei suututa, miksi pitäisi? Ihan normaali ajatuksenjuoksu tuolla takana lienee, ei mitään kummallista/vääristynyttä.

*ei ymmärrä*

Äänestä

Luulen, että se suututtaa vain niitä, jotka ovat juuri nyt ilman ja joilla on sen kanssa ongelmia. Sitten kun siihen tulee joku, jolla on edes yksi kriteeri, omasta ongelmasta syytetään häntä.

Jokainen järjellä ajatteleva ymmärtänee, etteivät kaikki sovi yhteen. ;)

Äänestä

Mielestäni se vasta olisikin kummallista jos joku hermostuisi tuosta ajattelutavastasi. Totta kai sitä saa vaatia vaikka mitä. Eihän se ole hullu joka pyytää. Me miehet vaan ollaan niin säälittäviä, että me ei kestetä sitä jos joku nainen ei jumaloi meitä. Miehet kaipaa niin kovasti naisten ihailua että sitten kun sitä ihailua ei heru, niin miehet katkeroituvat ja hermostuvat. Mutta semmoista se on, ei kannata välittää =)

Äänestä
  • Naisen logiikka -palstalla.

    Siellä oli taannoin oikein kunnon sota käynnissä tästä aiheesta. Naiset vaativat liikaa ja on se kumma kun ei kunnon mies kelpaa ja sitä rataa.

    Äänestä

Ei kaikki ihmiset osaa esittää niitä kriteerejään sivistyneesti ja toista kunnioittaen, siitä on mun mielestä kyse.
Ja siitä, että vastaanottajalla on ehkä huono itsetunto tai lehmä niin pahasti ojassa, että pieninkin vastoinkäyminen tällä herkällä tunnealueella herättää heti sisäisen luolamiehen möykkäämään.

Äänestä

Minustakin ajatusmaailmani on järkevä, ainakin tältä osin... :)

Silti niin täällä kuin live- elämässäkin olen saanut kuulla seuraavaa: h...., bimbo, kusipää, prinsessa, etc.

Vaatimukseni eivät voi olla mahdottomia, koska löysin mieleiseni miehen joka halusi minut. Ollaan jo jokunen vuosi asuttu yhdessä ja olen valintaani enemmän kuin tyytyväinen.

Olisi kiinnostanut tietää noitten "kilareitten" selitys käytökselleen, mut olisko sitten niin etteivät edes osaa ilmaista syytä raivareilleen...?!

Äänestä
  • pitää yllä kuvitelmaa, että olisivat jokaisen naisen unelmia. Heissä ei ole mitään vikaa, vaan niissä "sairaissa nartuissa, lutkissa ja huorissa", jotka eivät ymmärrä täydellisen miehen päälle. ;)

    On eri asia listata omia toiveitaan, kun arvostella toista. Sen listansa voi tehdä positiiviselta kannalta esim. "inhoan lihavia" voi kirjoittaa muotoon "pidän hoikista". Mutta tuohon olen huomannut lähinnä miesten sortuvan. Toisaalta, siitä tavasta kirjoittaa näkee jotain toisen arvomaailmasta ja asenteista elämään. :)

    Äänestä

  • Normaali ja järkevät kriteerit omaava nainen ei aiheuta mitään raivareita. Mutta nämä kyllä: 'Tapailen viikossa kymmeniä miehiä eikä ole vuosiin kiinnostanut. Itse olen upea ja vahva sinkkunainen ja kaikki sinkkumiehet olen todennut toivottomiksi luusereiksi. Olenhan täydellinen ja vaadin siksi myös täydellisen miehen.'

    Ymmmärrät varmaan eron. Vaatimuksia saa ja pitää olla mutta realismia mukaan. Ja ei sitten valiteta että kaikki miehet sitä ja tätä kun taas itse olen sellainen.

    Äänestä

  • Jotkut haluavat ... kirjoitti:

    pitää yllä kuvitelmaa, että olisivat jokaisen naisen unelmia. Heissä ei ole mitään vikaa, vaan niissä "sairaissa nartuissa, lutkissa ja huorissa", jotka eivät ymmärrä täydellisen miehen päälle. ;)

    On eri asia listata omia toiveitaan, kun arvostella toista. Sen listansa voi tehdä positiiviselta kannalta esim. "inhoan lihavia" voi kirjoittaa muotoon "pidän hoikista". Mutta tuohon olen huomannut lähinnä miesten sortuvan. Toisaalta, siitä tavasta kirjoittaa näkee jotain toisen arvomaailmasta ja asenteista elämään. :)

    En ole mielestäni ketään mitenkään kauhean törkeästi torjunut. Silloin vain olen suuttunut ja sanonut painokelvottomia kun ventovieras on käynyt käsiksi genitaaleihin...

    Ja vaatimuslistanikin on ollut lähinnä omassa ja muutaman kaverin tiedossa. Jotakin olen kertonut, jos mies on itse tivannut mistä pidän.

    Äänestä

  • NormiMies kirjoitti:

    Normaali ja järkevät kriteerit omaava nainen ei aiheuta mitään raivareita. Mutta nämä kyllä: 'Tapailen viikossa kymmeniä miehiä eikä ole vuosiin kiinnostanut. Itse olen upea ja vahva sinkkunainen ja kaikki sinkkumiehet olen todennut toivottomiksi luusereiksi. Olenhan täydellinen ja vaadin siksi myös täydellisen miehen.'

    Ymmmärrät varmaan eron. Vaatimuksia saa ja pitää olla mutta realismia mukaan. Ja ei sitten valiteta että kaikki miehet sitä ja tätä kun taas itse olen sellainen.

    "Tapailen viikossa kymmeniä miehiä eikä ole vuosiin kiinnostanut. Itse olen upea ja vahva sinkkunainen ja kaikki sinkkumiehet olen todennut toivottomiksi luusereiksi. Olenhan täydellinen ja vaadin siksi myös täydellisen miehen."

    ... tällaisia kirjoituksia kuin

    a) provoina
    b) tulkintoina muiden kirjoituksista, missä tulkinnat tuovat mukaan huomattavasti lisää kaikkea sellaista, mitä ei ole sanottu.

    Yksi ulkonäköön liittyvä juttu on herättänyt erityisesti ärtymystä. Olen aina halunnut pitkähiuksisen miehen. En osaa selittää mistä fiksaationi johtuu, mutta eikös sen pitäisi olla oma "ongelmani"? :)

    En katso olevani yhtään sen pahempi kuin vaikkapa blondin tai isorintaisen naisen haluava. Minun puolestani jokainen saa tykätä mistä haluaa.

    Enkö tekisi pahemmin, jos olisin ottanut lyhyttukkaisen miehen ja sitten kuolaisin pitkätukkien perään?

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    "Enkö tekisi pahemmin, jos olisin ottanut lyhyttukkaisen miehen ja sitten kuolaisin pitkätukkien perään?"

    Tsekkaa tilanne uuskis ku ne hiukset on tippunut kundiltas.

    Mullakin on yksi ainoa juttu ulkonäössä, mistä PIDÄN yli kaiken. Joskin voin sen unohtaa, jos ihastun toisenlaiseen, mutta sellainen silti on.

    Onko se väärin? Tällaisella palstallahan ei voi moisesta mainitakaan, ettei tule kirveestä päähän.

    Eli se on väärin. Mutta se on minussa hamaan iäisyyteen, miehiä tavatessani... taidanpa viedä salaisuuden hautaan. :|

    Äänestä

  • NNainen kirjoitti:

    "Tapailen viikossa kymmeniä miehiä eikä ole vuosiin kiinnostanut. Itse olen upea ja vahva sinkkunainen ja kaikki sinkkumiehet olen todennut toivottomiksi luusereiksi. Olenhan täydellinen ja vaadin siksi myös täydellisen miehen."

    ... tällaisia kirjoituksia kuin

    a) provoina
    b) tulkintoina muiden kirjoituksista, missä tulkinnat tuovat mukaan huomattavasti lisää kaikkea sellaista, mitä ei ole sanottu.

    No näitähän on ollut. Siksipä onkin aika hauskaa että nyt kysellään miksi miehet hermostuvat jos on edes jotain vaatimuksia. Juuri sellaisesta järkevästä eivät hermostu. Sitä tarkoitin näillä äärilaidoilla. Tulkinnat eroavat.

    Äänestä

  • NormiMies kirjoitti:

    No näitähän on ollut. Siksipä onkin aika hauskaa että nyt kysellään miksi miehet hermostuvat jos on edes jotain vaatimuksia. Juuri sellaisesta järkevästä eivät hermostu. Sitä tarkoitin näillä äärilaidoilla. Tulkinnat eroavat.

    Nyt muistuikin mieleen eräs nettideittiprofiili, jonka joku linkkasi tänne muillekin.

    Joillakin on aika hauskat vaatimuslistat. En toisaalta usko, että heille kukaan viitsii vastata (ellei vitsinä), joten joutuvat varmasti muokkaamaan profiilejaan jos vastauksia kaipaavat.

    Muistakaa, että routa porsaat kotiin ajaa, Siperia opettaa jne. :)

    Äänestä

  • Brbr kirjoitti:

    "Enkö tekisi pahemmin, jos olisin ottanut lyhyttukkaisen miehen ja sitten kuolaisin pitkätukkien perään?"

    Tsekkaa tilanne uuskis ku ne hiukset on tippunut kundiltas.

    valinnut sellaisen jonka isoisälläkin on tukka päässä vielä 60 avioliittovuoden jälkeen... :D

    Nyt olen tietysti rakastunut jo itse persoonaan, mutta alkuviehätyksen kannalta se oli tärkeä juttu.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    valinnut sellaisen jonka isoisälläkin on tukka päässä vielä 60 avioliittovuoden jälkeen... :D

    Nyt olen tietysti rakastunut jo itse persoonaan, mutta alkuviehätyksen kannalta se oli tärkeä juttu.

    Karvaisuus periytyy äidin puolelta.

    Äänestä

  • brbr kirjoitti:

    Karvaisuus periytyy äidin puolelta.

    kulkee isältä pojalle?

    Äänestä

  • brbr kirjoitti:

    Karvaisuus periytyy äidin puolelta.

    Nimenomaan äidin puolelta kyseinen vanhaherra ja muut karvapääsukulaiset. :)

    Äänestä

  • kaljuuntuvuus kirjoitti:

    kulkee isältä pojalle?

    tulevat äidin puolelta. Ellei sitten ole kyse elintavoista ja ihan sairauksista.

    Katsos, kun kaikki viat ovat aina isältä perittyjä ;)

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Nimenomaan äidin puolelta kyseinen vanhaherra ja muut karvapääsukulaiset. :)

    samalla toista miehisen epäloogisuuden huipentumaa...

    Miksi nainen, joka ei anna, on se h:lla alkava? Eikös juttu pitäisi olla juurikin päinvastoin?

    Muuten uskoisin miehen logiikkaa ymmärtäväni aika pitkälle.

    Äänestä

  • Olet ollut jo muutaman? vuoden kumppanisi kanssa ja vatvot tällaista? Oletko kenties vedätellyt miehiä vaikka olet suhteessa. Mielestäni et ole kovin fiksu.

    Äänestä

  • hapatiitus kirjoitti:

    Olet ollut jo muutaman? vuoden kumppanisi kanssa ja vatvot tällaista? Oletko kenties vedätellyt miehiä vaikka olet suhteessa. Mielestäni et ole kovin fiksu.

    En ole vedättänyt ketään! Puhun tässä ajasta ennen sitoutumistani, joka oli yhtä sirkusta... Ja kaverien elämää seurailen kans.

    Reilu meninki.

    Äänestä

  • hapatiitus kirjoitti:

    Olet ollut jo muutaman? vuoden kumppanisi kanssa ja vatvot tällaista? Oletko kenties vedätellyt miehiä vaikka olet suhteessa. Mielestäni et ole kovin fiksu.

    Aiemmassa "vaatimukset"- ketjussa kerroin kuinka löysin hiljattain huumorilla tekemäni vaatimuslistan vuosien takaa. Siitä aihe tuli mieleeni.

    Ja välillä käy niinkin että joillekin vonkaajille ei perusteluksi riitä että olen parisuhteessa. :(

    Olen uskollista sorttia, enkä muutenkaan halua ketään kusettaa.

    Äänestä

oon ihmetelly täällä monesti itekkin.Ja kyllä muuten naisetkin syyllistyy tohon samaan juttuun yhtälailla kuin miehetkin,eli ei se mistään sukupuolesta oo kiinni.Kait ainakin osasyy on tää 'kaikki mulle' -yhteiskunta, ihmiset on hyödykkeitä siinä missä maallinen mammonakin ja mitä enemmän kaikkea sitä parempi.

Sitäpaitsi miehet jotka vetää kilarit jokaisesta naisten esittämästä vaatimuksesta / kriteeristä on vaan yksinkertaisesti aivan helvetin epätoivoisia ja naisen puutteessa,sitä tilaa ei norminäköinen nainen voi tajuta.

Äänestä
  • Onko sulla KRITEERIT?

    Äänestä

  • vad säger...? kirjoitti:

    Onko sulla KRITEERIT?

    oliks ton tarkoitus olla jonkin sortin vittuilua,jos oli niin voisiks harrastaa sitä vähän helpommin ymmärrettävässä mudossa,mä en oikein tajunnu tota.

    Äänestä

Minulla kanssa menee yli käsityskyvyn se, että on olemassa miehiä, joille riittäisi se, että kelpaavat paremman puutteessa. Ei sen väliä, tykkääkö ja haluaako nainen.

Ei kukaan voi omia mieltymyksiään noin vain muuttaa ja ainakin omasta elämästäni tiedän, että jos sitä yrittää niin loppu ei ole kaunista katseltavaa.

Minun mielestäni on vain hienoa (ja tämän koko systeemin toimimisen kannalta äärimmäisen tärkeää), että ihmisten mieltymykset ja halut ovat erilaisia.

Minä taas en tykkää sitrushedelmistä, vaan mutustan mieluummin mangoa. :)

Äänestä

Eipä kai ne kriteerit sinällään niinkään ärsytä. Vaikka eihän se tietenkään ole hauskaa kuulla kerta toisensa ensimmäisessä lauseessa, ettei ole kelvollinen kumppaniksi.

Ärsyttäväksi asia muuttuu siinä vaiheessa, kun nainen on määritellyt ne kriteerinsä ja sitten
- ei löydä kriteereitänsä vastaavaa miestä ja tämä on kaikkien miesten vika, ei koskaan sen naisen
- löytää niitä kriteereitään vastaavia miehiä, mutta niissä on aina kuitenkin jotain vikaa, mikä jälleen on kaikkien miesten vika, ei koskaan sen naisen tai kriteerien

Äänestä
  • Miksi sen naisen elämää pitää jäädä edes tarkkailemaan?

    Jos joku mies toteaisi kättelyssä, etten täytä hänen kriteerejään, en todellakaan jäisi odottelemaan, aukeaisiko sauma myöhemmin.

    Äänestä

  • NNainen kirjoitti:

    Miksi sen naisen elämää pitää jäädä edes tarkkailemaan?

    Yksi tällainen nätisti torjumani mies vakuutti ymmärtävänsä ja jäi ympärilleni pyörimään "mukaystävänä". Sitten kun lähdin bilettämään, se sai kamalan kohtauksen kun tapasin kiinnostavan miehen... siihen loppui se "ystävyys".

    Äänestä

  • NNainen kirjoitti:

    Miksi sen naisen elämää pitää jäädä edes tarkkailemaan?

    Jos joku mies toteaisi kättelyssä, etten täytä hänen kriteerejään, en todellakaan jäisi odottelemaan, aukeaisiko sauma myöhemmin.

    Ei tämä perustunut mihinkään yksittäistapaukseen, vaan esim. juttuihin joita olen täältä lueskellut. Samantyylisiä ruikutuksia on aina silloin tällöin.

    Yksittäiseen naiseen ei tietenkään pidä takertua. Jos naiselta kerran pakit saa, niin ei sille sen jälkeen kannata uhrata yhtään ajatusta tai elettä. Naiset kun ei maailmasta lopu.

    Äänestä

  • räyhis kirjoitti:

    vaan olevan miehillä ajatuksena, että jos ei nyt saa, niin ehkä jonakin heikkona hetkenä, edes säälistä...

    No mercy.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    vaan olevan miehillä ajatuksena, että jos ei nyt saa, niin ehkä jonakin heikkona hetkenä, edes säälistä...

    No mercy.

    Nooooh, yrittänyttä ei laiteta ;)

    Totuuden nimissä täytyy myöntää, että ikinä en o säälistä saanu enkä tunne ketään muutakaan, joka moisessa olisi onnistunut. Pitäisiköhän yrittää kerätä itselleen tuo meriitti. Alottas vaikka sillä perinteisellä 'Vaimo ei ymmärrä' ja siirtys sieltä sitten 'Mulla todettiin aivoveritulppa ja on 2h elinaikaa' - tasoon jos ei etene.

    Taisit tosin tarkoittaa enemmän korppikotka-toimintaa, siis kiertää ympärillä ja odottaa että tulisi sopiva kohta 'lohduttaa' ?

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    Korppikotka- toiminta! Loistava nimitys! Samaa voisi käyttää niistä entisistä vonkaajista, jotka jotain kautta kuulevat, ettei parisuhteessa mene hyvin ja tulevat valmiiksi kärkkymään maisemiin...

    Raadonsyöjiä. Tiesitkö muuten, että kyseisen lajin edustajat ovat menestyneimpiä lajeja maapallolla ? Uusimmat tutkimustulokset antavat viitettä siitä, että esmes T-Rex olikin haaskaeläin. Suurin energiavoitto pienimmällä satsauksella. Kyseessä on kaikesta moraalisesta halveksittavuudestaan huolimatta erinomaisen tehokas keino.

    Miesten nais'ystävät' tippuvat myös varsin usein tähän sarjaan. Ollaan valmiiksi kärkyllä, jos vaikka tippuisi potti syliin. Pahimmat pyrkivät hajoittamaan naisen olemassaolevan parisuhteen, jotta pääsisivät itse siihen 'lohduttamaan'.

    Karua on meininki, jeps.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    vaan olevan miehillä ajatuksena, että jos ei nyt saa, niin ehkä jonakin heikkona hetkenä, edes säälistä...

    No mercy.

    No joiltain naisilta kuulemma heikkoina hetkinä kuulemma voi saada. Ehkä sitten säälistä...

    Mutta mulla on ainakin sen verran ylpeyttä, että jos en kelpaa naiselle kumppaniksi, niin en myöskään ala kaveriksi, tukipylvääksi tai likakaivoksi, enkä lainan takaajaksi, muuttoavuksi tai pesukoneenkorjaajaksi.

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    Raadonsyöjiä. Tiesitkö muuten, että kyseisen lajin edustajat ovat menestyneimpiä lajeja maapallolla ? Uusimmat tutkimustulokset antavat viitettä siitä, että esmes T-Rex olikin haaskaeläin. Suurin energiavoitto pienimmällä satsauksella. Kyseessä on kaikesta moraalisesta halveksittavuudestaan huolimatta erinomaisen tehokas keino.

    Miesten nais'ystävät' tippuvat myös varsin usein tähän sarjaan. Ollaan valmiiksi kärkyllä, jos vaikka tippuisi potti syliin. Pahimmat pyrkivät hajoittamaan naisen olemassaolevan parisuhteen, jotta pääsisivät itse siihen 'lohduttamaan'.

    Karua on meininki, jeps.

    Meinasin edelliseen kommenttiini pistää vahingossa nimmariksi T-Rex!

    Joo, mut en kuulu raadonsyöjiin. Vaikka kettukin taitaa olla sellainen...

    Reilu meininki, prkl.

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    Raadonsyöjiä. Tiesitkö muuten, että kyseisen lajin edustajat ovat menestyneimpiä lajeja maapallolla ? Uusimmat tutkimustulokset antavat viitettä siitä, että esmes T-Rex olikin haaskaeläin. Suurin energiavoitto pienimmällä satsauksella. Kyseessä on kaikesta moraalisesta halveksittavuudestaan huolimatta erinomaisen tehokas keino.

    Miesten nais'ystävät' tippuvat myös varsin usein tähän sarjaan. Ollaan valmiiksi kärkyllä, jos vaikka tippuisi potti syliin. Pahimmat pyrkivät hajoittamaan naisen olemassaolevan parisuhteen, jotta pääsisivät itse siihen 'lohduttamaan'.

    Karua on meininki, jeps.

    Miksi raadonsyöminen olisi moraalisesti halveksittavaa? Ikävempiä ne eläimet, jotka popsivat elävältä kesken kaiken. Raadonsyöjät pitävät metsät ja muinaisarot siisteinä.

    Äänestä

  • räyhis kirjoitti:

    No joiltain naisilta kuulemma heikkoina hetkinä kuulemma voi saada. Ehkä sitten säälistä...

    Mutta mulla on ainakin sen verran ylpeyttä, että jos en kelpaa naiselle kumppaniksi, niin en myöskään ala kaveriksi, tukipylvääksi tai likakaivoksi, enkä lainan takaajaksi, muuttoavuksi tai pesukoneenkorjaajaksi.

    Reilu meininki.

    Vaikka on mulla kyllä miespuolisia ystäviä, jotka eivät tietääkseni ole mitään vailla... Yleensä miespuoliset mukaystävät karsiutuu kun alkaa seurustella, naispuoliset taitaa vaan liimautua tiukemmin... ?

    Äänestä

  • T-Rex kirjoitti:

    Miksi raadonsyöminen olisi moraalisesti halveksittavaa? Ikävempiä ne eläimet, jotka popsivat elävältä kesken kaiken. Raadonsyöjät pitävät metsät ja muinaisarot siisteinä.

    ne eläinmaailmassa olekaan. Ihminen täällä on eniten vialla.

    Äänestä

  • T-Rex kirjoitti:

    Miksi raadonsyöminen olisi moraalisesti halveksittavaa? Ikävempiä ne eläimet, jotka popsivat elävältä kesken kaiken. Raadonsyöjät pitävät metsät ja muinaisarot siisteinä.

    Moraalihan koskee vain ihmisiä jotka kyseisen käsitteen ovat keksineet ,eläimet vain noudattavat vaistojaan.

    Itse asiassa en ole ihan varma miten meidän kulttuurimme tuohon nykyään suhtautuu ? Luulisin sen olevan epähyväksyttävää lähinnä tautivaaran takia. Sorry, raskaasti [off-topic].

    Äänestä

  • T-Rex kirjoitti:

    Miksi raadonsyöminen olisi moraalisesti halveksittavaa? Ikävempiä ne eläimet, jotka popsivat elävältä kesken kaiken. Raadonsyöjät pitävät metsät ja muinaisarot siisteinä.

    Ei ehkä halveksuttavaa, mutta säälittävää, tosin myös kätevää.

    Ihminenkin on käytännössä pääosin raadonsyöjä. Valtaosa kun halveksuu metsästystä ja käy hakemansa saaliinsa valmiiksi jauhettuna ja tyhjiöpakattuna kylmäaltaasta samalla toisaalta uskotellen itselleen, ettei ole millään lailla osallinen kyseisen eläimen kuolemaan.

    Niin epäolennaista kun se onkin tämän keskustelun kannalta, kaikki liharuoka on mätänevää raatoa heti teurastuksesta lähtien. Ts. kun henki elikosta pakenee autuaammille metsästys/märehtimismaille...

    Mitään säälittävää siinä ei ole!

    Sehän on varsin kristillistä ja korkeasti ajateltua. Raadot saavat elää koko elinkaarensa loppuun, koska raadonsyöjä ei tapa kesken leikin. Ystävällinen raadonsyöjä vain siivoaa metsät muille.

    Ilman raadonsyöjiä metsät olisi täynnä ruumiita siellä täällä, mites niiden tautien kanssa sitten. Nyt pienikin eläinperäinen jäte katoaa alta aikayksikön.

    vedenelikkoja unohtamatta.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    vedenelikkoja unohtamatta.

    Niin eikös elävä ruoka ole aina jotain ituja ? Osteri myös potkii vielä poskessa nassutettaessa. Joojoo off-topic mutta kiintoisa.

    Äänestä

  • räyhis kirjoitti:

    Ei ehkä halveksuttavaa, mutta säälittävää, tosin myös kätevää.

    Ihminenkin on käytännössä pääosin raadonsyöjä. Valtaosa kun halveksuu metsästystä ja käy hakemansa saaliinsa valmiiksi jauhettuna ja tyhjiöpakattuna kylmäaltaasta samalla toisaalta uskotellen itselleen, ettei ole millään lailla osallinen kyseisen eläimen kuolemaan.

    jokaisen raadonsyöjän pitäisi kerran nylkeä eläin. Asettahan joka pentti ei saa käyttää, muuten kehottaisin myös itse kerran ampumaan syömänsä.

    Äänestä

  • T-Rex kirjoitti:

    jokaisen raadonsyöjän pitäisi kerran nylkeä eläin. Asettahan joka pentti ei saa käyttää, muuten kehottaisin myös itse kerran ampumaan syömänsä.

    Ihan normaalilla maatilalla kyllä tutustuu jo elämän kiertokulkuun, ei tarvitse metsälle lähteä.

    Mikäs siinä, tuore liha on aina (riiputtamisen jälkeen) hyvää, itse olen kanoja, kalkkunoita ja kaneja naksautellut hengiltä ja laittanut lihoiksi ja teurastamossa useemman kerran ollut jeesimässä. Auttaa ruuanlaitossa, kun tietää mikä pala on mikäkin.

    Äänestä

  • T-Rex kirjoitti:

    Mitään säälittävää siinä ei ole!

    Sehän on varsin kristillistä ja korkeasti ajateltua. Raadot saavat elää koko elinkaarensa loppuun, koska raadonsyöjä ei tapa kesken leikin. Ystävällinen raadonsyöjä vain siivoaa metsät muille.

    Ilman raadonsyöjiä metsät olisi täynnä ruumiita siellä täällä, mites niiden tautien kanssa sitten. Nyt pienikin eläinperäinen jäte katoaa alta aikayksikön.

    "Ilman raadonsyöjiä metsät olisi täynnä ruumiita siellä täällä, mites niiden tautien kanssa sitten. Nyt pienikin eläinperäinen jäte katoaa alta aikayksikön."

    Mä kun olen aina luullut, että Mehmet ja Hassan paikallisesta Kebab-paikasta käy ne hämärän saavuttua korjaamassa talteen.

    Täysin mahdollinen vaihtoehto on, että yön pimeydessä metsän pimennoissa hiippailevat Mehmet ja Hassan, Qing Qong ja Tao Tao, Pierre ja Pascal, sekä liuta metsäneläimiä kisaamassa viimeisistä mahalaukuista ja aivoista.

    *sorry, erittäin mauton*

    '*sorry, erittäin mauton*'

    Juuri tuon takia etniset ruuat ovat niin mausteisia.

    *verta nenästä kaivaa hän*

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    '*sorry, erittäin mauton*'

    Juuri tuon takia etniset ruuat ovat niin mausteisia.

    *verta nenästä kaivaa hän*

    '*verta nenästä kaivaa hän*'

    Verestäkin saa ihan kivan kastikkeen vasikanaivoille.

    *lisää tabascoa*

    Mausteiden käyttäjät taitavatkin olla pahimpia henkisiä raadonsyöjiä.

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    Ihan normaalilla maatilalla kyllä tutustuu jo elämän kiertokulkuun, ei tarvitse metsälle lähteä.

    Mikäs siinä, tuore liha on aina (riiputtamisen jälkeen) hyvää, itse olen kanoja, kalkkunoita ja kaneja naksautellut hengiltä ja laittanut lihoiksi ja teurastamossa useemman kerran ollut jeesimässä. Auttaa ruuanlaitossa, kun tietää mikä pala on mikäkin.

    Vain miehen logiikalla saa naisen vaatimukset kääntymään raadonsyönnin ihmeelliseen maailmaan?!

    Riviin järrrrrrjesty! :)

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Vain miehen logiikalla saa naisen vaatimukset kääntymään raadonsyönnin ihmeelliseen maailmaan?!

    Riviin järrrrrrjesty! :)

    Höh, ihan loogista: Nainen vaatii -> Lahdataan sika. Kruik.

    No ok meni off-topiciksi. Pahoittelen herkkäsieluisten mielenrauhan järkkymistä.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Vain miehen logiikalla saa naisen vaatimukset kääntymään raadonsyönnin ihmeelliseen maailmaan?!

    Riviin järrrrrrjesty! :)

    Elämä on raadollista, ihmisten kriteerit ovat raadollisia. Siitä tämä.

    Off-rinteille meni.

    Äänestä

  • T-Rex kirjoitti:

    Elämä on raadollista, ihmisten kriteerit ovat raadollisia. Siitä tämä.

    Off-rinteille meni.

    Kyllä minullakin oli matkassanne hauskaa. Kiitos ja kumarrus! Ei kun niiatako pitäis? Apua, viihdynkö täällä äijäpalstoilla, koska minunkin sisälläni asuu pieni sika? *lähtee kotiin päin*

    Äänestä

  • mutta kylläpä noita tommosia viestejä on aika vähän täällä. Useammin kyllä näkee meitä naisia haukuttavan prinsessoiksi. Lievimmillään siis.

    Yleensäkin tuommoinen ihmisten "vihaaminen" kategorisesti on mielestäni vastenmielistä, niin naisissa kuin miehissäkin.

    Äänestä

yhtään kilaria linjalle puolustamaan kantaansa. Kyllä ne silloin on kusisukassa kun tarjoaisi estradia itseilmaisulle...

Äänestä
  • ...mä vähän yritin...

    Mutta ei tuo kriteereistä suuttuminen ole mikään miesten yksinoikeus.

    Mulla ei ole naiselle kuin yksi ehdoton kriteeri (Naisella ei saa olla lapsia.) ja siitäkin jotkut naiset suuttuu, jos sen sanoo ääneen.

    Samoin monet naiset kuumenevat, jos joku mies vaatii, että nainen ei ole harrastanut yhdenillanjuttuja.

    Äänestä

  • räyhis kirjoitti:

    ...mä vähän yritin...

    miten asian ilmaisee.

    vähän. Tietty saahan sitä mitä vaan vaatia, mut jos mies itse olisi harrastanut yhdenyönjuttuja pitäisin vähän kohtuuttomana että kieltää sen sitten naiselta.

    Lapsi- kysymys on mun mielestä ymmärrettävämpi. Kaikki ei esimerkiksi pidä lapsista, tai ovat omat lapsensa kasvattaneet eivätkä jaksaa enää.

    Äänestä

  • Kysymyksesi oli väärin asetettu.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    vähän. Tietty saahan sitä mitä vaan vaatia, mut jos mies itse olisi harrastanut yhdenyönjuttuja pitäisin vähän kohtuuttomana että kieltää sen sitten naiselta.

    Lapsi- kysymys on mun mielestä ymmärrettävämpi. Kaikki ei esimerkiksi pidä lapsista, tai ovat omat lapsensa kasvattaneet eivätkä jaksaa enää.

    Taidettiin päästä asian ytimeen: yhdenyönjuttuvaatimus voi olla "kohtuuton", mutta ei siitä silti pidä suuttua.

    Vaikka itse Ron Jeremy saa mun puolestani vaatia, että naisensa on neitsyt, jos hän niin haluaa. Kysymyshän on hänen kriteeristään eikä siitä saa kukaan suuttua. Jos ei ole neitsyt, niin sitten ei ole oikea hänelle. Mutta jos neitsyttä ei löydy, niin Ron saa syyttää itseään.

    Miksi niiden kriteereiden pitäisi olla yksi yhteen sen kanssa mitä niiden asettaja on. Voihan keskipituista lyhyempi nainen vaatia, että mies on keskipituista pitempi. Tai maassa, jossa naiset keksimäärin kouluttautuvat enemmän, nainen vaatii että miehellä on vähintään yhtä hyvä koulutus kuin hänellä itsellään on. Tai mies vaatii että nainen tienaa yhtä paljon kuin hän itse. Kaikissa tapauksissa vaaditaan kumppanilta suhteessa enemmän kuin itsellä on "tarjota".

    Äänestä

  • NormiMies kirjoitti:

    Kysymyksesi oli väärin asetettu.

    miten se olisi oikein asetettu?

    Kaikkea saa vaatia. Enkä minä ainakaan siitä suuttuisi jos esim. sitä yhdenyönjuttu- asiaa vaatisi joku pukki. Nauraisin vain makeasti ja jatkaisin matkaa.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    miten se olisi oikein asetettu?

    Kysymyksen olisi voinut asettaa näin (kerätty palstan ajatuksista): Miksi miehet hermostuvat seuraavista asioista. Nainen asettaa epärealistiset vaatimuslistat joiden perusteella ei koskaan löydä kelpaavaa mikä on kaikkien miesten syy eikä naisen. Naisella on oikeus valittaa miesten surkeasta tasosta. Vaativa nainen on upea ja itsenäinen mutta vaativa mies on surkea luuseri. Mies on pinnallinen paskiainen jos jotain vaatii ja muutenkin sika.
    Näin olisit saanut ne kilahtaneet miehet kommentoimaan. Nythän kuvailit vain normaalia käytöstä.

    Tätä samaista normaalia käytöstä olen aiemminkin harrastanut ja silti ovat kilahtaneet...

    Enkä viitsi pahasti provoilla.

    Mutta totta varmasti, joo-o.

    Äänestä

määritellä nainen eikä naisen kuulu määritellä miestä.

:)

Äänestä

kilareita, mutta kuten näkösällä on, niin miehille ei suoda samaa oikeutta kriteereistä, ettei tule haukutuksi pinnalliseksi :(

Äänestä

kaikki kriteerit täyttyisi, jotka nainen on vaivalla miettinyt ranskalaisin viivoin, niin se viimeinen "ässä" naisella kuitenkin vielä on, nimittäin "Kemiat ei kolahtaneet".

Mystique, mystique...joka johtuu siitä, että läheskään kaikki kriiteerejä listaavat naiset eivät todellisuudessa tiedä itsekään, mitä haluavat, vaan listan täyttävän miehen on vielä kolahdettava kemiaalisesti, eikä sitä tiedä, kuin kokemalla kasan listan täyttäviä miehiä.

Mennään siis mentaliteetilla: "Tulkaa kriteerit täyttäneet miehet tuohon jonoon, niin haastattelen teitä henkilökohtaisesti ja teen valinna tuntuman mukaan tai jätän valitsematta kokonaan.

Ei siinä mitään pahaa ole, että on kriteereitä. Niitä saa olla ja niin on itsellänikin naisten suhteen. "Olet pinnallinen", sen olen kuullut monesti, mutta kun ei vain kolahda niin ei. En seurustele kakkosen kanssa. Ellei löydy ykköstä, niin olen paljon mielummin yksin kolmosten ja siitä eteenpäin kanssa.

Äänestä

...ilmenee siinä vaiheessa, kun henkilö A arvioi olevansa suurinpiirtein samaa "tasoa" kuin henkilö B, mutta B pitää itseään "tasokkaampana" eikä kelpuuta A:ta.

Tuskin kukaan hermostuu siitä, jos joku todella itsestä poikkeava ihminen ei ole kiinnostunut, mutta jos joku samankaltainen ihminen arvostelee tai pitää epäsopivana, syntyy todennäköisesti tämänkaltaisia vastareaktioita.

Äänestä
  • T-fox on oikeassa siinä, että jos ihminen haluaa yksiavioisen suhteen vain yhden ihmisen kanssa, tuntuu omituiselta että hänen tulisi kelpuuttaa jokainen ihminen. Olkoonkin mielestään "samanlainen" tai kaikkienkin mielestä "samantasoinen" kuin T-fox.

    Siinä olet sinä oikeassa, että ihmiset eivät pidä rankasta arvostelusta, joka tulee sellaisilta, joita voisi itseään arvostella yhtä paljon. Pelkässä pakkien antamisessa ei ole mielestäni mitään arvosteltavaa.

    Äänestä

  • Mutta eikö kellojen olisi pitänyt kilahtaa muutamankin A:n kohdalla jo siinä että olin silminnähden pidempi kuin he? Muutenkin koin itseni monellakin tapaa poikkeavaksi näihin henkilöihin nähden, ei vain ulkoisesti.

    ---> siis ei yhtäläisyyttä ajatusmaailmassa, harrastuksissa, taidoissa, lahjoissa, kiinnostuksen kohteissa.

    Karusti sanoen: koska minulla on (huuteluiden mukaan) hyvä perse, sen pitäisi olla kenen tahansa omaisuutta. Kun en ole halukas sitä jakamaan kuin yhdelle (tarkoin valitsemalleni)syntyy ongelma.

    Minulla on siis ongelmaperse! :D

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Mutta eikö kellojen olisi pitänyt kilahtaa muutamankin A:n kohdalla jo siinä että olin silminnähden pidempi kuin he? Muutenkin koin itseni monellakin tapaa poikkeavaksi näihin henkilöihin nähden, ei vain ulkoisesti.

    ---> siis ei yhtäläisyyttä ajatusmaailmassa, harrastuksissa, taidoissa, lahjoissa, kiinnostuksen kohteissa.

    Karusti sanoen: koska minulla on (huuteluiden mukaan) hyvä perse, sen pitäisi olla kenen tahansa omaisuutta. Kun en ole halukas sitä jakamaan kuin yhdelle (tarkoin valitsemalleni)syntyy ongelma.

    Minulla on siis ongelmaperse! :D

    Kiitä onneasi, että emme elä sosialistisessa yhteiskunnassa. Silloin perseesi olisi takuuvarmasti sosialisoitu yhteiseksi hyväksi ja asetettu esille jonnekin asiankuuluvaan museoon.

    Ottaen huomioon kuinka paljon vasureita tässä maassa vieläkin äänestetään, ei olekaan ihme että 'yhteishyvä'-ajattelu on voimissaan.

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    Kiitä onneasi, että emme elä sosialistisessa yhteiskunnassa. Silloin perseesi olisi takuuvarmasti sosialisoitu yhteiseksi hyväksi ja asetettu esille jonnekin asiankuuluvaan museoon.

    Ottaen huomioon kuinka paljon vasureita tässä maassa vieläkin äänestetään, ei olekaan ihme että 'yhteishyvä'-ajattelu on voimissaan.

    Museossa minä viihtyisin erinomaisesti!

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Museossa minä viihtyisin erinomaisesti!

    Niin ja olisihan siinä se hyvä puoli, että joku pyyhkisi pyllyn (jopa höyhenpuuskalla) joka päivä. Off-topic, tänään jostain syystä rönsyää..

    Äänestä

  • Miss Peach kirjoitti:

    T-fox on oikeassa siinä, että jos ihminen haluaa yksiavioisen suhteen vain yhden ihmisen kanssa, tuntuu omituiselta että hänen tulisi kelpuuttaa jokainen ihminen. Olkoonkin mielestään "samanlainen" tai kaikkienkin mielestä "samantasoinen" kuin T-fox.

    Siinä olet sinä oikeassa, että ihmiset eivät pidä rankasta arvostelusta, joka tulee sellaisilta, joita voisi itseään arvostella yhtä paljon. Pelkässä pakkien antamisessa ei ole mielestäni mitään arvosteltavaa.

    Miten sen "tason" nyt sitten kukakin haluaa määritellä...

    Ulkonäkötasolla, olen ollut malli ja suurinosa näistä miehistä on ollut ihan tavallisen näköisiä. Osa taas komeita, mutta kun en pidä klassisen komeista miehistä. Vaan sellaisista persoonallisen näköisistä pörröpäistä.

    Koulutustasolla, olen opiskellut yliopistossa, mutta mikään superakateeminen en ole. Veri vetää enemmän taide- ja suunnitteluhommiin. Kaikkien vonkaajien koulutustasoa en tietenkään voi tietää. Mutta alatyylin ilmaisuista ja kirjoitustaidottomuudesta päätellen, se on ollut osalla hyvinkin alhainen.

    Varallisuustasolla, olen rehellisesti köyhä. En ole koskaan rikkauksia vaatinut. Vaan henkistä pääomaa ja kiinnostusta elämän eri asioihin.

    Löysin muinaisen vaatimuslistani jokin aika sitten ja nykyisen mieheni "tulos" oli 38/40. Minusta hän on riittävän täydellinen. :)

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    Niin ja olisihan siinä se hyvä puoli, että joku pyyhkisi pyllyn (jopa höyhenpuuskalla) joka päivä. Off-topic, tänään jostain syystä rönsyää..

    sinä olisit näytteillä, pyyhkisikö sekä pyllyn että pullon?!

    Mitä ainetta käytät pyllynsisäisen pullon puhdistukseen? Älä Andyä ainakaan, se räjäyttää lian pois ja taas on perse riekaleina...

    Joo-o. En osaa lopettaa ajoissa.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    sinä olisit näytteillä, pyyhkisikö sekä pyllyn että pullon?!

    Mitä ainetta käytät pyllynsisäisen pullon puhdistukseen? Älä Andyä ainakaan, se räjäyttää lian pois ja taas on perse riekaleina...

    Joo-o. En osaa lopettaa ajoissa.

    [off-topic]

    Tosiaan, tässähän voisi laittaa rahoiksi pistämällä näyttelyn pystyyn. Toisesta keskustelusta varmaan huomasit että minulla käy siivooja, joten en tiedä millä tuo pyllyni pyyhkii. Putsplankkia on kyllä.

    Suomen sikamuseo sijainnee jossain Pohjanmaalla. Sinne siis.

    [/off-topic]

    Äänestä

  • pullopersekapitalistisika kirjoitti:

    [off-topic]

    Tosiaan, tässähän voisi laittaa rahoiksi pistämällä näyttelyn pystyyn. Toisesta keskustelusta varmaan huomasit että minulla käy siivooja, joten en tiedä millä tuo pyllyni pyyhkii. Putsplankkia on kyllä.

    Suomen sikamuseo sijainnee jossain Pohjanmaalla. Sinne siis.

    [/off-topic]

    Ne kiinalaiset ahterisi kurimuksessa voisi olla kiehtova näky! :D

    Sosoo...

    Äänestä

"Miksi tunnutte ottavan niin hirveät kilarit siitä että naisella on tietyt kriteerit elämänkumppanille? "

No siksi koska kriteerit esineellistävät ihmisen. Kriteerit voidaan hyväksyä olohuoneen sohvaa valittaessa, mutta kun samaa sovelletaan ihmisiin, mennään pahasti metsään.

Tuollaisisa kriteerien häkissä sitä ihminen tuntee tukehtuvansa, se uhkaa ihmisen perusolemusta vapaana ihmisenä. Kriteerejä listatessa unohdetaan kokonaan toisen olemus ja sielu, ihmisen ydin, niin kuin sillä ei olisi mitään väliä. Koska kriteereillä ei pystytä määrittelemään sitä sielua, se on vapaa.

Sitten on vielä se ylimielisyys, joilla ne kriteerit luetellaan, aivan kun oltaisiin niistä jopa ylpeitä. Kun oikeasti niitä pitäisi enemmänkin häpeillä.

Kaikillahan on joitakin kriteerejä, itse en esim. voisi kuvitella seurustelevani kovin lihavan kanssa, mutta en silti ylpeilisi sillä.

Se ärsyttää (ei tosin paljoa), että näissä kaiken maailman deitti-ilmoissa, joita on itsekin tullut harrastettua, kovat kriteerit mielletään "tasokkaan" sinkun merkiksi. Jos joku ei listaa monen kohdan kriteerilistaansa, sitä pidetään epätoivoisena, jolle kaikki kelpaa. Typeryyden huippu!

Äänestä
  • ihmisellä, jolla ei ole tuhannen kohdan kriteerilistaa, voi olla pariutumisrima aivan yhtä korkealla kuin listaihmisellä. Se on vain vähemmän konkreettisiin asioihin sidottu, kyse enempi kilahtamis- ja kolahtamistekijöistä.

    Luulenpa, että ne tuhansien vaatimusten listaajat useimmiten joutuvat luopumaan monenlaisista vaatimuksistaan. Varsinkin, jolleivät ole itse niiden mittaisia. Lisänä voisi mainita sen, että osa ihmisistä pitää ääneen suuria vaativia ihmisiä luonteeltaan hieman... hmmmm.

    Äänestä

  • Minua kriteerini (joskin kirjoitin ne huumorilla) auttoivat ymmärtämään mitä oikein haluan ja miksi. Esim. joskus tapailin päihdeongelmaista ja pistettyäni kriteerilistaan että moista en hyväksy on jäänyt monet itkut itkemättä.

    Eikä ne kriteerit mitenkään miestäni "tukehduttaneet", hänhän oli kriteerieni kaltainen jo ennen tapaamistamme. Hänestä on ollut ainoastaan mukavaa että hän on toivomani mies.

    Äänestä

porukka ottaa nämä kriteerit niin henkilökohtaisesti
ja samalla itseensä. jättäisi sen vertailun sikseen. kyllä kriteereitä pitää olla ja niitä on myös äijillä. voihan vittu minkalaisten lahnojen kanssa sitä äijätkin joutuisi seurustelemaan, jos ei tsekkailis minkäköhän tasoista mimmiä sitä kyljessä on tänään kiinni...kriteerit on vain hyvä juttu

Äänestä

En ihan ymmärrä mitä tarkoitat, anna esimerkki. Entä, mitä jos mies kirjoittaa, ettei halua yhdenyönsuhteita harrastanutta huoraa. Onko kyseinen lause kriteeri, hirveä kielari vai katkera purkaus?

Äänestä
  • Ei "kielari" vaan "kilari" eli kilahtamiskohtaus/raivostuminen.

    Voipi olla kaikkea kolmea.... Asian kun voi sanoa toisinkin, ettei halua irtosuhteita harrastavaa ihmistä. Jolloin se on ihaan hyväksyttävä kriteeri mielestäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

T-fox kirjoitti:

Käyn vielä kerran taisteluun tuulimyllyjä vastaan... :)

Miksi tunnutte ottavan niin hirveät kilarit siitä että naisella on tietyt kriteerit elämänkumppanille?

Jos oletetaan että haluan olla yksiavioisessa suhteessa miehen kanssa koko loppuelämäni, se tarkoittaa sitä että minun on hylättävä kaikki muut miehet, jotka haluaisivat minut. Eikö?

Kai se valinta jollain kriteereillä on tehtävä?

Eikä ne kriteerit sitä tarkoita, että sellainen henkilö olisi joku koko maailman palvoma valioyksilö, vaan että sopii juuri minun elämääni. Ts. kriteerieni ulkopuolelle jääminen ei tarkoita että olisi millään tapaa epäkelpo, ei vaan ole sitä mitä minä haluan.

Kookoksessakaan ei ole mitään vikaa, vaikka en siihen koske ja syön appelsiinia. ;)

Itselleni ei tulisi mieleenkään hermostua jos mies haluaa vaikkapa vaalean, pienen ja pyöreän, monta lasta haluavan naisen, joka tykkää kotitöistä. (Mikä on mahdollisimman kaukana minusta.)

En koe sitä mitenkään loukkaavana että joku haluaa jotain muuta kuin minunkaltaiseni. Päinvastoin, se olisi varma signaali että olisin väärä nainen tälle miehelle ja että yhteiselämämme olisi todennäköisesti kurjaa.

Säästymme molemmat pettymykseltä kun kumpikin tietää mitä haluaa ja kertoo sen.

Miksi ajattelutapani suututtaa niin maan peevelisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu