Karenssista

Miten karenssit lasketaan, jos on joskus
esim 6 vuotta sitten saanut karsenssin
niin jos nyt saisi karenssin niin lasketaanko
se toiseksi karenssiksi.
Vaikka välilla onkin ollut töissä?
Vai nollautuuko ne jotenkin.
2305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on sellainen käsitys, että kaksi karenssia vuoden sisään johtaa työttömyysturvan katkaisuun toistaiseksi. Takaisin kortistoon pääsee vain, jos on 5kk töissä, koulutuksessa, työelämävalmennuksessa tms.

Lisäksi tämän vuoden alusta kiristettiin asetusta sen verran, että 500 päivää työmarkkinatukea saaneilla jo ensimmäinen karenssi johtaa edellä mainittuun työttömyysturvan katkaisuun toistaiseksi.

Äänestä

Työkkärin rangaistuksilla ei ole vanhenemisaikaa. Käsittääkseni työssä- tai työvoimapoliittisessakoulutuksessaolo katkaisee kuitenkin karenssin vaikutuksen toiseen.

Tosi esimerkki elävästä elämästä:

Työtön sai kolmen kuukauden työssä/koulutuksessaoloehdon. Hän jättäytyi työkkärin kirjoilta pois ilmeisesti vain kotiin olemaan.

Parin vuoden päästä työtön lähti kouluttautumaan opintotuen varassa kaupalliselle alalle. Palasi kuuden vuoden poissaolon jälkeen työkkärin kirjoille.

Jostain työkkäri onnistui kaivamaan esiin kuuden vuoden takaisen työssä/koulutuksessaoloehdon ja totesi, että se oli vielä voimassa, koska työssä/koulutuksessaoloehto kumoutuakseen edellyttää joko työssäoloa tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa oloa. Useamman vuoden tutkintoon johtanut ammattikoulutus ei kelvannut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jokunen_____ kirjoitti:

Miten karenssit lasketaan, jos on joskus
esim 6 vuotta sitten saanut karsenssin
niin jos nyt saisi karenssin niin lasketaanko
se toiseksi karenssiksi.
Vaikka välilla onkin ollut töissä?
Vai nollautuuko ne jotenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu