Kunnon kenkiä???

Tervehdys

Olen liikkunut Helsingissä varsin vähän ja vaatetusliikkesissä ehkä sitäkin vähemmän. Puvut, paidat ja solimot kyllä löydän. Mutta entä kengät. Muutamat hyvät löysin Ferestä ja kahdet mukavat Alppilan Kengästä. Mutta myykö mikään liike Helsingissä esimerkiksi laadukkaita ruskeita mokkaisia loafereita tai sitten kunnolllisia monk strap -kenkiä. Tarjonta tuntuu pääasiassa olevan valetulla muovipohjalla varustettuja market-malleja. Mielestä kenkien tulisi olla sellaisia, että suutari voi niitä kunnostaa vielä kymmenenkin vuoden jälkeen. Aikoinaan Albertinkadulla oli hyvä pieni putiikki, josta sai nahkapohjaisia italialaisia penny loafereita, mutta sekin on nyt lopettanut. Onko mihinkään syntynyt samanlaista?

Siis mistä hankitte laadukkaita kenkiä? Vai onko edessä Tallinnan, Lontoon vai Tukholamn reissu. Itse olen jonkin verran ostanut kenkiä myös työmatkoilta Köpiksestä. Siellä on kohtuudella tarjontaa...

Mutta auttanette minua...
122253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei niitä oikein löydy. Solossa on Canalin ja parin muun valmistajan kenkiä, mutta valikoima on aika pieni. Itsekin olisin kiinnostunut kuulemaan kenkäkaupoista, haku on ollut päällä pitkään.

Äänestä
  • Siis todella harmillinen tilanne. Ja kuitenkin sattumalta noin vuosi sitten löysin esimerkiksi Tampereen Sokokselta intialaiset kengät, joissa oli todella hyvät nahkaviiluista ja puusta tehdyt korot. Valitettavasti vain kiiltonahkaisessa mallissa oli nahkapohja ja taas normaali pintanahkainen oli kumipohjalla. Itse suosin nahkapohjaisia, joihin saatan laitattaa ohuesta kumista puolipohjat ja korkolaput suutarilla. Kuitenkin se nahkapohja hengittää hyvin ja hellii siten jalkoja. Valitettavasti nykyisissä Lloydin miesten kengissä on ulkopohjissa joku ihmeellinen muovikalvo. Se pilaa niiden kenkien käyttöominaisuudet aivan totaalisesti.

    Heinolassa Kenkäkauppa Virtasella on omaa maahantuontia ja heiltä on joskus löytynyt todellisia helmiä. Sijaitsee ydinkeskustassa S-markettia vastapäätä OP:n vieressä kauppakeskus Poppelissa. Tosin heilläkin myytävät Lloydit ovat tätä uutta sarjaa.

    Hyvä ja etenkin hellävarainen kenkien korjauspaikka on Helsingin pisimpään samassa osoitteessa toiminut suutari Fredalla lähellä Temppeliaukion kirkkoa. Miellyttävä mies ja juttelee mielellään laatukengistä. Sekä korjaa kengät pilaamatta niitä.

    Onko kellään kokemuksia Left Footin kengistä. Mikä on niiden laatu ja käyttömukavuus. Entä hintataso?

    Äänestä

  • Old Etonians kirjoitti:

    Siis todella harmillinen tilanne. Ja kuitenkin sattumalta noin vuosi sitten löysin esimerkiksi Tampereen Sokokselta intialaiset kengät, joissa oli todella hyvät nahkaviiluista ja puusta tehdyt korot. Valitettavasti vain kiiltonahkaisessa mallissa oli nahkapohja ja taas normaali pintanahkainen oli kumipohjalla. Itse suosin nahkapohjaisia, joihin saatan laitattaa ohuesta kumista puolipohjat ja korkolaput suutarilla. Kuitenkin se nahkapohja hengittää hyvin ja hellii siten jalkoja. Valitettavasti nykyisissä Lloydin miesten kengissä on ulkopohjissa joku ihmeellinen muovikalvo. Se pilaa niiden kenkien käyttöominaisuudet aivan totaalisesti.

    Heinolassa Kenkäkauppa Virtasella on omaa maahantuontia ja heiltä on joskus löytynyt todellisia helmiä. Sijaitsee ydinkeskustassa S-markettia vastapäätä OP:n vieressä kauppakeskus Poppelissa. Tosin heilläkin myytävät Lloydit ovat tätä uutta sarjaa.

    Hyvä ja etenkin hellävarainen kenkien korjauspaikka on Helsingin pisimpään samassa osoitteessa toiminut suutari Fredalla lähellä Temppeliaukion kirkkoa. Miellyttävä mies ja juttelee mielellään laatukengistä. Sekä korjaa kengät pilaamatta niitä.

    Onko kellään kokemuksia Left Footin kengistä. Mikä on niiden laatu ja käyttömukavuus. Entä hintataso?

    yhden kerran tilannut hetken mielijohteesta Leftin kengät. Kokeilu jäi viimeiseksi. Melko kalliit (min. 200 euroa) ja aivan peruskengän näköiset. En ole montaa kertaa pitänyt. Tietysti jos on sellainen jalka ettei hyllystä löydy niin mikä ettei. Muuten en suosittele.

    Äänestä

  • jacke kirjoitti:

    Joo, kunnon kengät kiinnostavat minuakin. Onko kukaan käynyt Helsingissä Mittatilausjalkineessa? Siellä pitäisi olla jopa Church'sia ja paria muuta erittäin hyvää merkkiä (valmiskenkinä). Onko siellä kunnon valikoima?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ..huhua, että Church'sin taso on mennyt reilusti alaspäin sen jälkeen kun Prada osti firman. Omakohtaista kokemusta ei ole.

    Äänestä

Minä olin nuorna yhden talven suutarinopissa, vaikka en siitä sitten ammattiksi asti. Isoisällä oli aikanaan pohjanmaalla vähän alan yritystä ja on itselläni käynyt mielessä, että pitäisikö aloittaa maahantuonti. Ei mitään merkkejä, vaan etsisi tuolta jostakin valmistajan, ja kertoisi millainen sen pitää olla, ja ottaisi varastoon.

Miesten kenkähän ei vanhene varastossa, sillä tyyli säilyy vaikka muoti vaihtuu. Myisi sitten niitä niin kauan kuin varastoa on.

Mutta ajatelkaahan. Kenkä-Marskissa ei kauppias erottanut oxfordia ja derbyä!

Äänestä
  • Olen myös haaveillut miesten laatukenkien diilaamisesta. Yhdessä vaiheessa jo listasin ulkomaisissa kaupoissa merkkejä muistiin.

    Olen kuullut, että monilta valmistajilta olisi ostettava lähes kaikki koot, jos haluaa tietyn mallin. Eli ei onnistu, että ottaisi jostain kengästä vain kokoja 43 ja 44?

    Suomi24 saisi pistää jo pystyyn kenkäpalstan.

    Äänestä

  • Gazine kirjoitti:

    Olen myös haaveillut miesten laatukenkien diilaamisesta. Yhdessä vaiheessa jo listasin ulkomaisissa kaupoissa merkkejä muistiin.

    Olen kuullut, että monilta valmistajilta olisi ostettava lähes kaikki koot, jos haluaa tietyn mallin. Eli ei onnistu, että ottaisi jostain kengästä vain kokoja 43 ja 44?

    Suomi24 saisi pistää jo pystyyn kenkäpalstan.

    Suunnittelen yrittäjäksi paluuta, (kts. bisnes.fi/blogi) ja siinä yhteydessä tein hieman selvitystyötä. Valmistajasta riippuen minimi erä on 72-1000 paria, jossa periaatteessa erä jakaantuu niin, että yleisimpiä kokoja on noin puolet erästä ja toinen puoli jakaantuu taas kahteen, neljännes isoja kokoja, neljännes pieniä kokoja.

    Mistä tulikin mieleeni...

    Äänestä

Muutamasta paikasta löytyy Helsingistä hinta-laadulta mainittavia kenkiä. Reilulla 200€ saa Stoccalta vaikka Bossin kenkiä jos malli ja sopivuus osuu kohdalle. Monofix Suutarista Arabian kauppakeskuksesta saa reilu 300€ Allen-Edmondsin kenkiä monella eri leveydellä, varmaan siis sopiva löytyy. Ei Church`s huono kenkä oo laadultaan mut onko n.500€ arvonen on jokaisen oma asia.

Äänestä
  • ...lainkaan noiden Allen-Edmondsien hinta Monofixissa, ottaen huomioon mitä hyvät kengät voivat maksaa.

    Vielä yksi kyssäri: Guccin kuuluisat louferit, ne joissa on ne kullan väriset rinkulat koristeena... löytyykö Hesan liikeistä?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...lainkaan noiden Allen-Edmondsien hinta Monofixissa, ottaen huomioon mitä hyvät kengät voivat maksaa.

    Vielä yksi kyssäri: Guccin kuuluisat louferit, ne joissa on ne kullan väriset rinkulat koristeena... löytyykö Hesan liikeistä?

    Nuo Stokkan Bossit ovat kyllä hinta/laatu-suhteeltaan varsin heikko esitys. Yhtä heikkoja ovat nykyisin kotimaisten valmistajien miesten kengät.

    Juttelin Orimattilassa sen paikallisen kenkätehtaan vetäjän kanssa ja hänen kommenttinsa laatukenkien puutteseen oli se, etteivät suomalaiset miehet halua maksaa kengistään. On totuttu ostamaan kengät Cittarista tai Prismasta ja 49,95 on jo aivan liikaa. Siksi niitä mustia muovipohja loafereita vilkkuu joka marketissa ja joka pubissa miesten jaloissa.

    Kesällä tapasin todellisen kauhistuksen. Suomalainen kansanedustaja (erään suuren puolueen näkyvä hahmo) ja hänellä päällään ihan ok harmaa puku. Mutta puvun kanssa oli muovopohjaiset vaalean harmaat puristepohjaiset loaferit....niin ja harmaat sukat. Olihan näky. Siis eräs suurimmista kauhistuksista on harmaat kengät.

    Nyt lähden toivioretkelle kauppakeskus Arabiaan ja palaan asiaan raportin merkeissä...

    No nyt niitä löytyi. Allen-Edmondsin Park Avenue ja Hillcrest löytyi hyllystä. Mielestäni kohtuulliseen hintaa 360 €. Koko tuotanto löytyy tilauksesta ja siksi ajattelinkin tilata Graysonin mustat loaferit, minä kun olen näitä loaferifaneja.

    Siis kyseiseesa paikassa kauppakeskus Arabiassa ja suutariliike Monofixissa kannattaa käydä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Old Etonians kirjoitti:

Tervehdys

Olen liikkunut Helsingissä varsin vähän ja vaatetusliikkesissä ehkä sitäkin vähemmän. Puvut, paidat ja solimot kyllä löydän. Mutta entä kengät. Muutamat hyvät löysin Ferestä ja kahdet mukavat Alppilan Kengästä. Mutta myykö mikään liike Helsingissä esimerkiksi laadukkaita ruskeita mokkaisia loafereita tai sitten kunnolllisia monk strap -kenkiä. Tarjonta tuntuu pääasiassa olevan valetulla muovipohjalla varustettuja market-malleja. Mielestä kenkien tulisi olla sellaisia, että suutari voi niitä kunnostaa vielä kymmenenkin vuoden jälkeen. Aikoinaan Albertinkadulla oli hyvä pieni putiikki, josta sai nahkapohjaisia italialaisia penny loafereita, mutta sekin on nyt lopettanut. Onko mihinkään syntynyt samanlaista?

Siis mistä hankitte laadukkaita kenkiä? Vai onko edessä Tallinnan, Lontoon vai Tukholamn reissu. Itse olen jonkin verran ostanut kenkiä myös työmatkoilta Köpiksestä. Siellä on kohtuudella tarjontaa...

Mutta auttanette minua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu