Olen jo sen ikäinen, että haluaisin jo vakavaa suhdetta mutta aina kun tapaan naisen baarissa käy melkein aina samoin. Jutellaan on hauskaa ja nainen kehuu minua komeaksi/hyvännököiseksi.Menemme jatkoille mutta olemme sopineet ettemme olisi heti yhdynnyssä. No nainen haluaa nähdä minut uudelleen ja taas naisen käsi on intiimillä alueella ja sen jälkeen tapahtuu se perinteinen seksi. Seksin jälkeen makaillaan sängyssä ja nainen on koko ajan kiinni taukoamatta, mistä en pane pahakseni. Aamun koittaessa nainen muuttuu kylmäksi ja sanoo vain että soitellaan ja se on viimeinen kerta kun hänestä kuulen. Jotenkin vain tuntuu, että kukaan ei halua muuta kuin seksiä minun kanssani. Aika inhottavasti moni nainen pelaa minun kanssani ja valehtelee. En osaa enään edes erottaa kuka pelaa minun kanssa, koska monesti tapaamani naiset on oikeasti mukavia. Miten sitä uskaltaa kehenkään enään tutustua, kun aina joutuu pettymään. Pidän seksistä mutta vain sen oikean kanssa. Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia ja miten näitä voisi välttää?
Mikä vikana?
Pete26
82972
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sama juttu...paitsi mä oon se tyttö joka on sopinut et voi lähtee jatkoille mut ettei olla silleen mut sit se kuitenkin aina tapahtuu kun ollaan kännissä ja vasta aamulla alkoholin haihduttua huomaa et anto vähän liikaa itsestään kun ois pitänyt ja yleensä mies suunnilleen odottaa et lähtis jo toi huora jo meneen ja toivottavasti se ei oo pölliny mtn tai ettei se vaan jätä mtn jota se joutus hakeen ettei tarvi nähdä sitä uudestaan.
paitsi viime yönä olin vahingossa 18 vuotiaan jätkän kans jolla on tyttöystävä toisessa kaupungissa(siis yleensä en IKINÄ oo varattujen kanssa mut poikkeus vahvistaa säännön...) ja kun olin lähdössä se rupes itkeen ja on vieläkin tosi huono tollasen takia vaikka ei me käytännössä ihan silleen oltu mutta kuitenkin...en voi käsittää naisia jotka on varattujen tyyppien kanssa, tiedän monia joita ei kiinnnosta onko joku varattu vai ei...
mulla on kyllä viime aikoina jotkut baarijutut myös jatkunu pidempäänkin.ehkä myös iällä on merkitystä...?
en usko et ne naiset on sua käyttänyt hyväkseen koska eikö aina tarvita kaksi?senpuoleen pyydätkö itse puhelinnumeroa ja sanot että haluat nähdä uudelleen?mä en ainakaan ikinä soita kellekään jätkälle, koska jos joku tosiaan on kiinnostunut musta kai se mulle soittaa?joten ehkä omaa aktiivisuutta pitäisi lisätä?ainakin suhteen alkuaikoina miehen aktiivisuus on aika tärkeetä..
Lähetin kyllä viestin missä vihjasin että olis kiva nähdä uudelleen jne..mutta mitään ei ole kuulunut..Tosin siitä ei ole kuin kymmenisin tuntia mutta silti aavistan ettei sitä yhtäkkiä kiinnostakkaa. En ymmärrä miks pitää roikkua naisen kiinni(pitää kädestä,silittää hiuksia yms..), jos on kysymys yhden illan jutusta, koska minä tulkitsen sen sitten väärin. Vai onko kyseessä vain että nainen haki vain hellyyttä tosi paljon?Minulle jäi vähä paha maku...
oisit ehdottanut et tulee käymään heti tms. jos asutte samas kaupungis.ainakin mä näin edellistä "yhdenillanjuttua" melkein joka päivä sen jälkeen kun tavattiin ja asuttiin suunnilleen yhdessä, mut sit se loppu koska muutin 600 km päähän ja välimatka on liian pitkä...
ehkä se sun juttu ei sit vaan oo kiinnostunut joten ei kantsi välittää, jos ei oo kunnolla kiinnostunut ei se kannata..kyl sä vielä löydät sen jonkun, koska oothan jo päättänyt etsiä jotain vakavaa joten on niitä sellasia tyttöjäkin!
olenpa kokenut aivan samanlaiset fibat.
Ja en osannut edes arvata kuinka koko paletti olikin niin helppo ottaa hoitoon.
Katos usein naisilla tulee aamulla karsee moraalinen krapula,he häpeävät lankeamistaan ja uskovat kundin saaneen vääränlaisen kuvan heidän moraalistaan.
Nauti siis seksystä ja ole avoin oma itsesi,laita itsesi myös henkisesti peliin keskustelemalla,saat mimmin tuntemaan sinua kohtaan sympatiaakin sexyn lisäksi.
Aika monella kundilla on aivan väärä käsitys,he odottavat daamin ottavan hommat keskustelun osalta haltuun ja pitävät turpansa kiinni hermostuksissaan.
On olemassa karanneita ym.tapauksia jotka vaan haluavat sekstailla,ja niille et voi mitään.
Yritä olla siis normaalisti puhuva ihminen vaikka aamulla kuinka nolottaisi uusi ihminen.
Mulla itsellä oli kymmeniä yhden illan juttuja,ja joka kerta odotin että muija haluaisi tavata uudemman kerran,laittelin myös jälkeen päin viestejä ym.
Ei skulannu,sitten otin rohkeasti hommat haltuun ja kysyin suoraan että haluatko tavata vielä,sovin siis treffit heti,ja se toimi aika monen kohdalla hyvin.
onko tullut mieleen että noiden naisten mielestä seksi ei tuntunutkaan miltään. Hellyys oli ehkä ihanaa, saattoivat feikata seksituntemuksiaan...
Miehet ovat aina niin varmoja siitä että seksi on hyvää ja sitä kaikki naiset haluaa ja sen jälkeen ollaan kimpassa jne jne
Ihmissuhteet ovat vaikeita ja jos suhde alkaa seksillä niin useimmiten se ei todellakaan kehity oikeaan suuntaan.
Mitäs jos ensin tutustuisit johonkin naiseen kunnolla ja vasta sitten siirtyisitte seksiin ?!
ööh miten tutustut naiseen paremmin, jos nainen on heti kiinni siellä, kun vähä aikaa on istuttu vierekkäin? Hetihän minulle tulee olo ettei se muuta haluakkaan..
Todella outoja keskustelunäkökulmia. Vaikkakin ihan kiva kuulla niitäkin.
Ite naisena haluaisin suhdetta vaikka seksi ei olisi ollut kovin ihmeellistä tai vaikka se olisi ollut huonoa. Olen ohittanut vaiheen, jossa luulen, että seksi on todella tärkeä osa suhdetta, ja että hyvään seksiin tarvitaan muuta kuin kaksi rakastunutta ihmistä jotka luottavat ja kunnioittavat toisiaan ja tuntevat toisensa ja haluavat tutustua toisiinsa enemmän. Yhden tai kahden "huonon" seksisession jälkeen ei voi sanoa etteikö seksi voisi olla hyvää tulevaisuudessa saman henkilön kanssa. Siihen tarvitaan vain yllä olevia aineksia.
Totaalinen rakastuminen ei myöskään aina tapahdu ensisilmäyksestä, sitä voi ensin olla vain hieman viehättynyt, ja myöhemmin sitten enemmän kun tutustuu paremmin ja viettää kyseisen henkilön kanssa aikaa.
Taikka sitten toi oli totaalinen vitsi :D
Niinku kuinka monet naiset on heti kiinni siellä ja ei halua muutaku seksiä...
Taisit vähän vaihtaa rooleja vai?...