Auttakaa! Mita teen silla paikka missa olen ahdistaa minua! En viihdy ollenkaan ja joka ilta mietin mita teen. Perheeni on ihana ja olen heille kertonut mielipiteeni. He yrittavat keksia minulle tekemista, mutta kyse ei ole siita. Olen jarjeston kautta, enka ole viela uskaltautunut kertoa tasta heille. Jatanko vuoteni kesken vai uskotteko etta saisin vaihtaa paikkaa? Mita mielta olette?
Valitsin vaarin!
Haluan pois!
61419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kauanko olet ollut siella? Kylla minuakin ahdistaa valilla, vaikka perhe on kaikin puolin mukava. Ehka se on sita koti-ikavaa, kulttuurishokkia..? Et siis usko, etta perheen vaihto auttaisi, ainoastaan kotiin lahto? Jos paha olo jatkuu kuukausikaupalla, se ei kai ole terveellista.. kaikki hommat ei vain ole kaikkia varten. Mutta pitaa ottaa aikaa ja katsoa, miten asiat on, ja varmistua, etta lahtee pois oikeiden syiden takia - ettei sitten myohemmin tartte katua. Koita keksia tekemista, hankkia kavereita, keksia joku harrastus.
Ja ehdottomasti juttele jarjestolle! Sita vartenhan he ovat. Jos ahdistaa, asialle pitaa tehda jotain./
Miten niin valitsit väärin? Onko valinta lähteä au pairiksi väärä vai oliko hakuprosessissa mahdollisuus valita jotain (asuinpaikka tms.)?
Sanoit, että paikka jossa olet ahdistaa sinua. Mikä siinä paikassa on vikana? Miksi et viihdy siellä, miksi se ahdistaa? On ihan normaalia tuntea ahdistusta vieraassa maassa ja vieraassa kulttuurissa.
Vika ei kuitenkaan ole perheessä jossa olet? Se olisi jo hyvä. Kuvittele jos et tulisikaan ollenkaan toimeen perheen kanssa. Kokemuksella voin sanoa että se on kamalaa....
tsemppiä sinulle!!
Hulluinta mitä nyt juuri voit tehdä on hätiköity lähtöpäätös! Mieti rauhassa, siis vähintään kaksi viikkoa tai pidempäänkin.
Älä kieri kurjuudessasi, vaan mieti aktiivisesti MIKÄ mättää ja miten sen asian PITÄISI olla ja ennen kaikkea miten SAAVUTAT tuon ihannetilanteen. Ja sitten teet sen, mitä tehtävä on! Pura mieltä tänne tai itsellesi paperille, se selvittää omiakin ajatuksia ihmeesti. Älä anna heti periksi. Ja ihan oikeasti, lähde ulos, liiku, hanki harrastus. Ei ole helppoa, mutta kai sen tiesit au pairiksi lähtiessäsi ja haasteita vuodelta toivoit? Ota yhteyttä järjestöösi, ehkä saat yhteyden lähistön muihin au paireihin.
Jos ainoa ratkaisu on kotiinlähtö, niin sitten lähde kotiin, mutta pidä mielessä että sitä päätöstä ei enää voi pyörtää. Olisivatko asiasi Suomessakaan paremmin jos au pair -vuosi jää kesken? Olisiko sinulla töitä, koulua, asuntoa vai jäisitkö vain vanhempien nurkkiin odottelemaan kevään hakuja... sekään ei nimittäin pidemmän päälle itsetuntoa hivele.
No kerropa meille nyt mikä mättää, tääl on näit uteliata vähän enemmänkin! :)
Itselläni on vähän semmosta onkelmaa että en tule toimeen noiden hirveiden kauhukakaroiden kanssa. Ne on huonosti kasvatettu, ilkeitä ja pahantahtoisia. Sen lisäks on ikävä Suomeen ja mun vanhaa ihanaa elämää: vanhaa kämppää, työtä, työ- ja muita kavereita, miesystävää... Mietin koko homman perumista jo ennen tuloa, nyt perheenvaihtoa tai Suomeen palaamista. Viikon olen ollut, tuntuu ikuisuudelta...
Hei miettikää tarkkaa tota perheestä pois lähtöä! Alku on aina hankalaa sen voin luvata. Ite vietän nyt neljättä viikkoani au pair perheessä ja voin sanoa että ensimmäiset viikot oli aika kauheet. Oli kauhee ikävä takas kotiin ja tuttuihin ympäristöihin ja lapset ei kuunnellu mua yhtään ja olin muutenkin hieman masentunut. Sitten tutustuin naapurien au pairiin ja annoin asialle aikaa. Nyt en haluaisi mistään hinnasta lähteä kotiin tai vaihtaa perhettä. Ja paikka on pieni olen keksinyt itselleni ajan vietettä kirjojen ja lenkkeilyn parissa. Parin viikon sisällä saatan jopa aloittaa joogan.
Ja silloin kun päättää lähteä au pairiks pitäs varautuu ympäristön muutokseen ja muutenkin vastaan tuleviin ongelmiin. Eli siis vaik mullakaan ei viel kokemusta kauheesti oo mut sulatelkaa asiaa ensin, älkää tehkö hätäisiä päätöksiä. Yrittäkää ajatella positiivisesti :)
Mulla oli 4 ekaa kuukautta aika kamalia, kun työ ei ollut yhtän sitä mitä luvattiin, ei yhtään ystävää, ei yhtään harrastusta, en oikein tuntenut perhettäni ja olin niin väsynyt.. Mutta vaikka tuo aika oli hirveää, hyvä että jäin. pakko sanoa, että ei sitä voi vielä ekan viikon perusteellsa tietää. Lapset voi eka lla kamalia, mutta myöhemmin kuin omia. Mä en oo yhtään lasten kaa, mä vaan siivoon ja se oli shokki. En lähentynyt perheen kaa yhtään ja olin niin yksinäinen, kun ei moneen kuukauteen ollut maassa ketään jollekka jutella.
Mutta toukokuussa löysin kaverin vain tunnin junamatan päästä, siivous alkoi tulla rutiinilla, en ollut enää koko ajna kipeä ja aloin tykätä host mamasta. Ensi lopetan ja teen sen ilolla. Parasta päästä suomeen. Mutta olen niin tyytyväinen että en luovuttanut, vaikka maaliskuussa se kävi mielessä. korostan että elämä ei yhä ole helppoa. inhoan siivoamista, en ole nukkunut kunnolla koko vuotena, nään uusia ystäviä vaan muutaman tunnin kerrallaan joka toinen viikko, ei harrastuksia epäsäännöllisistä työajoista johtuen, olen lihonut (pahin kaikista), en tykkää host- isästä eikä hän minusta, mutta silti on jollain tapaa hyvä olla.
jää vielä hetkeksi!!