enemmän surua, kuin se, että liiton solmineet ihmiset purkavat liittonsa. Itsekkyys on huipussaan, kun keksitään syitä jos millaisia, päästäkseen oikeutetusti eroon kumppanista.
Sellaista oikeutusta ei ole, muuta kuin yhdessä tapauksessa ja se on se, että pettää kumppaninsa, mutta sen jälkeen tulee pettäjä olemaan kelvoton uuteen liittoon, koska hän ei saa siihen siunausta eikä lupaa kaiken luoneelta.
Miettikää, miksi ette ole onnellisia liitossanne ja tehkää kaikkenne, jotta liittonne paranee, mutta lähtekää se miettiminen itsestänne, eikä kumppanistanne.
Tehkää oma osanne parhaalla mahdollisella tavalla, usein puolisokin siinä herää ja parantaa tapansa, kun näkee toisen muuttumisen ja jos ei herääkkään, se asia ei jää teidän vastuullenne, vaan puolisonne vastaa aikanaan itse teoistaan.
Kylväkää hyvä kylvö, sillä sen niittäminen on ilo.
Huonon kylvön niittäminen on raskaampaa, kuin moni kylväessään arvaakaan.
Ette ole muuten kukaan yksin ja kukaan ei voi piilossa yhtään tekoa tehdä, vaan jokaisesta ihmisestä on täydellinen tieto ja tulee aika, jolloin jokainen sen saa nähdä, että sittenkin Jumala elää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Luovuttakaa rukouksessa Hänen käsiinsä, joka voi tehdä enemmän kuin me anomme ja ymmärrämme.
Hän antaa voiman antaa anteeksi parantaa ja voimistua Hänen voimassaan.
tiättekö te herran lapset, että liitossa on kaksi osapuolta. Yleensä kun eroon tullaan toinen noista osapuolista ei tee sitä osaansa.
Eli se toinen joka eron ottaa, on tehnyt keskimäärin työtä 4 vuotta, lakkaamatta, yksin, hakannut päätään seinään saamatta toiselta mitään muuta vastausta kuin halveksintaa ja vihaa?? tuon pettämisen ja muun lisäksi.
Ero ei koskaan ole helppo. Ero ei koskaan ole hetken mielijohde. Vain LÖÖPPIERO voi olla kivuton, meillä oikeilla ihmisillä se on aina elämän peruskivien hajoitusta. Suojaat lapsesi ja suojaat itsesi, kannat puolisoa josta eroat jottei tämä lopettaisi itseään?!
Eikö olisi helpompi jatkaa liittoa?
Olisi jos kyse olisi vain tästä päivästä, mutta kyse on tulevasta sukupolvesta josta minun on kannettava vastuu. Mitä lapsi oppii riitaisessa liitossa jossa aikuiset tappavat hitaasti toisiaan?? Käyttäytymiskaavan jota toistavat omassa elämässään halusivat tai eivät.