Pulmakulma

Silläkin uhalla että leimaudun taas itserakkaaksi k...pääksi yms. kerron että monet miehet ihastuvat minuun järkyttävän helposti. En kuitenkaan ole mitenkään ilahtunut, kun asiasta on koitunut niin paljon harmia. Minulle riittäisi ihan hyvin että ainoastaan mieheni olisi minuun ihastunut...

Aloitin hiljattain uuden harrastuksen. Istuin salissa melkoisen luotaantyöntävän näköisen miehen viereen (suht epäolennaista, ihan sama vaikka olisi ollut joku Mr Clooney, kun olen tosissani suhteessa). Opiskelun aikana mies passasi ja hyysäsi minua kuin olisin pyörätuolipotilas, tuijotti minua aina kun luuli etten huomaa, punasteli ja tärisi. Joka kerta kun opettajamme kertoi jotain hauskaa, mies hörähti ja katsoi nauranko minä. Jos nauroin, hän räjähti nauramaan. Jos en, hänkin vaikeni. Kun yritin vajota maan alle ja olla mahdollisimman huomaamaton, hän tuntui innostuvan vain lisää...

Yritin bongata jonkun välin, johon olisin päässyt heittämään "minun mieheni blaa, blaa..." Mutta luontevaa väliä ei vain tullut. Ahdinko! Miten palautan äijän maan pinnalle loukkaamatta? Minä joudun katselemaan häntä koko lukuvuoden ja todennäköisesti olemaan hänen parinsa. Mies vaikuttaa erittäin älykkäältä ja herkkävaistoiselta, joten helpolla en tästä selviä.

Lisäksi pelottaa jo valmiiksi, kun on niin ikäviä kokemuksia agressiivisiksi heittäytyneistä miehistä. Esim. yksi asiakkaani ihastui minuun ja kuultuaan että seurustelen tuhosi kaikki materiaalit, jotka oli sovittu palautettaviksi. Sanoi heittäneensä epähuomiossa takkaan. Kysynpähän vaan, miten heitetään epähuomiossa 30x30 kokoinen painava lattialaatta takkaan?
1335945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Miten olis jos "rumennut"? Jos ulkonäköön perustuvaa innostusta, niin voi ehkä loppua?

Äänestä
  • Olin jo tuolla tunnilla ilman meikkiä, tukka ponnarilla, liikuntavaatteissa ja hikisenä suoraan tanssitunnilta kun tulin...

    En tiedä miten saisin itsestäni rumemman, muutakuin ehkä maskeeraamalla kupanjälkiä naamaani? :)

    Mutta oikeasti kiukuttaa, jos kalliisti maksamani, minulle tärkeä harrastus menee piloille jonkun vaanivan äijän takia...

    Äänestä

Jos mies on niin älykäs ja herkkävaistoinen, hän kyllä tajuaa tilanteen. Pistä joku sormus vasempaan nimettömään ja katso, muuttuuko suhtautuminen. Jos ei, niin ota kovemmat keinot käyttöön.

En ole koskaan ymmärtänyt tätä ongelmaa. Jos ihminen ei usko hyvällä, niin sitten pahalla. Ja kuka sinut hänen parikseen pakottaisi? Ai niin, oma "hienotunteisuutesi"...

Äänestä
  • pakottaa että erehdyin istumaan hänen viereensä. Pöydät ovat parillisia ja meitä on parillinen määrä.

    Mutta ehkä se sormuskonsti voisi auttaa, kokeilen. Entä jos hän pisti jo merkille että minulla ei ollut sormusta? Entä jos hän luulee että feikkaan suhteen ettei tarvitsisi olla tekemisissä ja loukkaantuu?

    Tiedän että ongelmani voi vaikuttaa naurettavalta, mutta on oikeasti aika karuja kokemuksia. Viimeisin oli, kun yksi naimisissa oleva mies tarjosi minulla kyytiä. Kieltäydyin kohteliaasti ja totuudenmukaisesti: sanoin että pidän hyötyliikunnasta, eikä matka ole pitkä... että kävelen mielelläni.

    Sen jälkeen äijä alkoi aina kaasutella kohdallani ja kerran jouduin hyppäämään alta pois. Lisäksi hän oli puhunut minusta työkaverilleni tosi halventavaan sävyyn. Tuntematta minua sen kummemmin. Työkaverini sitten luuli että olen tehnyt jotain todella törkeää tälle miehelle.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    pakottaa että erehdyin istumaan hänen viereensä. Pöydät ovat parillisia ja meitä on parillinen määrä.

    Mutta ehkä se sormuskonsti voisi auttaa, kokeilen. Entä jos hän pisti jo merkille että minulla ei ollut sormusta? Entä jos hän luulee että feikkaan suhteen ettei tarvitsisi olla tekemisissä ja loukkaantuu?

    Tiedän että ongelmani voi vaikuttaa naurettavalta, mutta on oikeasti aika karuja kokemuksia. Viimeisin oli, kun yksi naimisissa oleva mies tarjosi minulla kyytiä. Kieltäydyin kohteliaasti ja totuudenmukaisesti: sanoin että pidän hyötyliikunnasta, eikä matka ole pitkä... että kävelen mielelläni.

    Sen jälkeen äijä alkoi aina kaasutella kohdallani ja kerran jouduin hyppäämään alta pois. Lisäksi hän oli puhunut minusta työkaverilleni tosi halventavaan sävyyn. Tuntematta minua sen kummemmin. Työkaverini sitten luuli että olen tehnyt jotain todella törkeää tälle miehelle.

    tyhmä idea, mut...
    Heittäydy teinix ja pyydä miestäsi tekemään sinulle jäljen kaulaan?

    Tuolloin et edes yritä valehdella olevasi kihloissa, jos et sitä ole.

    Tosin ei mikään älykäs idea, mutta vois ehkä toimia.

    Äänestä

  • SimStim kirjoitti:

    Tuohan oli hyvä idea! Kestän sen jos mua pidetään typeränä ja teinimäisenä, mut en sitä että se äijä on mun kintereillä.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Tuohan oli hyvä idea! Kestän sen jos mua pidetään typeränä ja teinimäisenä, mut en sitä että se äijä on mun kintereillä.

    Tosta mies voi saada sen käsityksen että oot halpa ja helppo, voi innostua lisääkin.

    Äänestä

  • Serena kirjoitti:

    älykäs niinkuin tuossa T-fox epäili, ni eiköhän se tajua vihjeen :)

    Äänestä

marjat,kyllä normaali ihminen ymmärtää selvät pakit eikä todellakaan ala skitsoileen tolleen.Sä taidat olla oikea seköpäämagneetti ja oiskohan näin ollen pienen itsetutkiskelun paikka.

Äänestä
  • todentotta sekopäämagneetti. Syytä en vain ymmärrä ja mies jonka kanssa jaan elämäni on ihan normaali ja fiksu. Samoin kaikki edellisetkin kumppanini yhtä päihdeongelmaista lukuunottamatta.

    En vain ymmärrä.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    todentotta sekopäämagneetti. Syytä en vain ymmärrä ja mies jonka kanssa jaan elämäni on ihan normaali ja fiksu. Samoin kaikki edellisetkin kumppanini yhtä päihdeongelmaista lukuunottamatta.

    En vain ymmärrä.

    harrastuspaikan mieskin vaikuttaa valmiiksi katkeralta. On saanut varmaan miljoonat pakit karun ulkomuotonsa takia.

    tähän sekopäähän joka on älykäs, herkkävaistoinen ja katkera.

    Miljoonat pakit karun ulkomuotonsa takia ?

    Justnii, ulkonäkö ei todella ole "se juttu" miksi pakkeja jaetaan.

    Etköhän Sä nyt hiukka suurentele juttua; ei voi olla vaikeeta tehdän selväks että oot varattu. Käyttäydy normaalisti äläkä koko ajan katsele katsooko mies Sinua, nauraako mies kun Sinä naurat.
    *huoh - menee kahville*

    nää nyt vaan yrittäis pikkasen provoilla :-)

    Äänestä

  • UPDATE_7018511 kirjoitti:

    provo juu.

    Äänestä

  • UPDATE_7018511 kirjoitti:

    nää nyt vaan yrittäis pikkasen provoilla :-)

    Vannon. Tätä on vaan niin pirun vaikea selittää ihmisille jotka ei ole tätä kokenut.

    Usein vaan on käynyt niin että vaikka kuinka asiallisesti oon torjuntani tehnyt, niin äijä on tehnyt elämäni sen jälkeen niin vaikeaksi kuin on pystynyt.

    Ja nyt pelkään et tää harrastus on piloilla. :(

    Äänestä

  • beo kirjoitti:

    tähän sekopäähän joka on älykäs, herkkävaistoinen ja katkera.

    Miljoonat pakit karun ulkomuotonsa takia ?

    Justnii, ulkonäkö ei todella ole "se juttu" miksi pakkeja jaetaan.

    Etköhän Sä nyt hiukka suurentele juttua; ei voi olla vaikeeta tehdän selväks että oot varattu. Käyttäydy normaalisti äläkä koko ajan katsele katsooko mies Sinua, nauraako mies kun Sinä naurat.
    *huoh - menee kahville*

    kun se istuu ihan vieressä ja tunnen sen kyttäyksen niin selvästi.

    Miten voit olla huomaamatta jos joku tapittaa ihan kyljessä kiinni?

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    kun se istuu ihan vieressä ja tunnen sen kyttäyksen niin selvästi.

    Miten voit olla huomaamatta jos joku tapittaa ihan kyljessä kiinni?

    niin eiköhän se ala tajuamaan :)

    Äänestä

  • keimailun ... kirjoitti:

    niin eiköhän se ala tajuamaan :)

    ole kyllä pätkääkään keimaillut. Ei kuulu tapoihini.

    Ihan normaalisti ystävällinen olin, olis varmaan pitänyt olla töykeä heti kättelyssä. :(

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    harrastuspaikan mieskin vaikuttaa valmiiksi katkeralta. On saanut varmaan miljoonat pakit karun ulkomuotonsa takia.

    mistä harrastuksesta mahtaa olla kyse?

    Äänestä

  • SimStim kirjoitti:

    mistä harrastuksesta mahtaa olla kyse?

    kuvaamisesta. Ahdistaa jo ajatellakin et jossain vaiheessa se äijää tiiraa mua linssin läpi...

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    kuvaamisesta. Ahdistaa jo ajatellakin et jossain vaiheessa se äijää tiiraa mua linssin läpi...

    Ensin se kyylää sua viimeseen asti ja sit alkaa vielä kuvaamaan omiin pikku kokoelmiinsa... Scary shit...

    Äänestä

  • Ei todellakaan ymmärrä.
    Tai sitten normaaleja on se pieni vähemmistö, jonka edustajaan törmää kerran viidessä vuodessa.

    Kun eihän pelottavan suuri osa ymmärrä edes sanaa "ei".

    Äänestä

  • NoJust kirjoitti:

    Ei todellakaan ymmärrä.
    Tai sitten normaaleja on se pieni vähemmistö, jonka edustajaan törmää kerran viidessä vuodessa.

    Kun eihän pelottavan suuri osa ymmärrä edes sanaa "ei".

    äijät sit harrastaa tota salaa kavereiltaankin kun en ite oo moista huomannu / kuullu tapahtuvan oikestaan koskaan.Pahinta häiriköintiä mitä oon kuullu normaalien ihmisten harrastavan on soittaa / tekstata kerran tai kaks kännissä mut siinäpä se sit on ollutkin.

    Tai siis joo, onhan noita häiriköitä kuulemman olemassa mut ne on kans sit yleensä sellaisia tyyppejä joista näkee ja kuulee heti et ei oo ihan kaikki kotona ja ei oo kovin korrektia suolata jälkeenjääneitä ihmisiä.Yks legendaarisimmista naisten häiriköistä josta oon kuullu on yks vaipoissa viihtyvä tyyppi(ainakin se kuulemman jauhaa vaipoista kokoajan), en mä ainakaan kehtais vetää herneitä nenään jos joku sairas mut harmiton ihminen alkais vainoamaan mua.

    Äänestä

  • ja itsetyrkyn leiman itsestään ja näyttää että hän haluaa antaa ymmärtaa muttei ehkä ymmärrä antaa
    ketään fiksua laadukasta tasokasta naista ei kohdella noin!!

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    todentotta sekopäämagneetti. Syytä en vain ymmärrä ja mies jonka kanssa jaan elämäni on ihan normaali ja fiksu. Samoin kaikki edellisetkin kumppanini yhtä päihdeongelmaista lukuunottamatta.

    En vain ymmärrä.

    ja monta muuta suhdetta takana..se kertoo jo paljon...!!

    Äänestä

  • viina ongelmainen kirjoitti:

    ja monta muuta suhdetta takana..se kertoo jo paljon...!!

    Että nyt tilanne on toinen? Ja tulee jatkossakin olemaan?

    Mikä ihme näitä vaivaa? Häiriköt puolustavat täällä toisiaan/itseään? Mikään, ei yhtään mikään, puolusta toiselle ihmiselle tahallisen haitan tai pahan olon tai väkivallan pelon aiheuttamista!

    Äänestä

  • Senkö, ... kirjoitti:

    itseään ..ei muuta sanottavaa.

    Äänestä

  • tapana toistaa kirjoitti:

    itseään ..ei muuta sanottavaa.

    pitkälle. Kaikki eivät toimi niin kuin sinä. Useimmat ihmiset ovat kehityskykyisiä ja oppivaisia. Kaikki ihmiset tekevät virheitä, mutta vain jotkut harvat toistavat niitä aina uudestaan ymmärtämättä mitä tekevät.

    Äänestä

  • pääset varmasti .. kirjoitti:

    pitkälle. Kaikki eivät toimi niin kuin sinä. Useimmat ihmiset ovat kehityskykyisiä ja oppivaisia. Kaikki ihmiset tekevät virheitä, mutta vain jotkut harvat toistavat niitä aina uudestaan ymmärtämättä mitä tekevät.

    tuolle ongelmaiselle!

    Äänestä

  • tapana toistaa kirjoitti:

    itseään ..ei muuta sanottavaa.

    toistaa, nythän minulla on mies joka ei viinasta välitä laisinkaan.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    toistaa, nythän minulla on mies joka ei viinasta välitä laisinkaan.

    käytit sanaa, kaikki -edelliset..

    Äänestä

niin kuin vain suomalainen nainen osaa ...

Äänestä

tilanne, jossa voit kertoa jonkun jutun tai tapahtuman jossa voit hehkuttaa rakkautta mieheesi. Jos muuten et sellaita tapahtumaa löydä, niin keksi vaikka sellainen.

Äänestä
  • Ennenpitkää järjestyy, mut ainakin se mun asiakas vain riehaantui siitä kun sai tietää et seurustelen.

    Lisäks yks sekopää-äijä lähettää mulle aina puolen vuoden välein tekstarin jossa se kysyy "säröileekö suhteesi jo? tms." Vaikka sanoin selkeästi etten halua IKINÄ mitään. En ole viitsinyt vaihtaa numeroa, kun noin harvoin itestään ilmoittelee. Näitä viestejä on tullu 4 kpl.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Ennenpitkää järjestyy, mut ainakin se mun asiakas vain riehaantui siitä kun sai tietää et seurustelen.

    Lisäks yks sekopää-äijä lähettää mulle aina puolen vuoden välein tekstarin jossa se kysyy "säröileekö suhteesi jo? tms." Vaikka sanoin selkeästi etten halua IKINÄ mitään. En ole viitsinyt vaihtaa numeroa, kun noin harvoin itestään ilmoittelee. Näitä viestejä on tullu 4 kpl.

    riittää. Sun vaan on otettava riski. Jos se kaveri on vähänkään fiksu, vaikka olisi ihastunut suhun, niin älyää jättää rauhaan. Onhan se muutenkin fiksua mahdollisimman pian tehdä selväksi, että on varattu.

    Äänestä

Se vaikuttaa sillä tavalla älykkäältä et sitä ei helposti huijata ja tietää paljon asioita.

Tunneälystä en menis vannomaan...

Äänestä
  • jos se olis komeen näkönen. Silloin sen paapomista olis helpompi kestää. *virn*

    Ole nainen, kyllä nainen tuosta tilanteesta selviää. Psykomurhaajia on kuitenkin aika harvassa ;)

    Äänestä

  • beo kirjoitti:

    jos se olis komeen näkönen. Silloin sen paapomista olis helpompi kestää. *virn*

    Ole nainen, kyllä nainen tuosta tilanteesta selviää. Psykomurhaajia on kuitenkin aika harvassa ;)

    En tunne viehtymystä kuin omaan mieheeni.

    Vituttaa kun harrastus josta niin iloitsin muuttukin joksikin mäntin väistelyksi.

    Ehkä keksin joka tunnille uuden jipon päästä eroon, niin ehkä se alkaa pitää mua niin pimeenä ettei innosta enää... :)

    Äänestä

Mulle käy kans noin. Täytyy olla tosi varovainen mitä kenellekin sanoo. Olisi tosi kivaa olla avoin ja iloinen itsensä, mutta kun kaikki ääliöt ymmärtävät sen heti väärin.

Yksi syy siihen, että tuollaiset roikkuvat, on "mukavuuteni". Juttelen ihmisten kanssa (en niiden ääliöiden, enää), enkä saa sanottua niille niin kuin kaikki muut fiksut itseään kunnioittavat naiset: "painu vittuun siitä!". Säälittävää. Eivät ymmärrä nättiä puhetta.

Yksi laittelee lepertelyviestiä säännöllisin väliajoin, vaikka itse miestä en ole koskaan tapaillut, enkä koskaan vastannut viesteihinsä. Tätä on jatkunut yli 6 vuotta.

Pimahtaneeksi paljastunut mies jota tapailin pari kuukautta viime talvena, lähettelee viestejä vielä reilun puolenkin vuoden jälkeen, en ole niihinkään vastannut yhteenkään. Aggressiivisia, uhkaavia. Ei kestänyt hylkäämistä.

Työkaveri suuttui, kun sille selvisi että olen vain työkaveri. Toinen samaten. Niistä tuli ilkeitä, ukkomiehistä.

Kolmas työkaveri kuolasi perääni 3 vuotta. Ei uskonut, vaikka kuinka nätisti sanoin ei kiitos. Ehdotuksia riitti, kunnes vaihdoin työpaikkaa ja muutin numeron salaiseksi. Yritti kysellä nroani muilta, eivät onneksi antaneet.

Kuntosalilla pari tyyppiä, jotka käyttäytyvät aloittajan mainitsemalla tavalla... Yritän aina osua sellaiseen aikaan, etteivät ne olisi paikalla.

Jne, noita riittää. Satunnaisia baarituttavuuksia, joista tulee riesoja, en ymmärrä mistä saavat nimen ja puh.nron, ilmeisesti aina on joku tutuntuttu, joka osaa kertoa jonkun tiedon.

Väkivallan uhka on ihan todellinen joidenkin sekopäiden kohdalla. Koen että minulla on ongelma.

Tiedostan kyllä, että syy on minussa. Olen liian "helposti lähestyttävä", ja minun seurassani on "helppo olla". Mutta kun nuo käyttäytymismallit ovat osa persoonaani, sitä on vaikea käydä muuttamaan. Opettelen kyllä arvostamaan itseäni enemmän, ja tarkoitan sillä sitä, että opettelen myös olemaan tiukan vittumainen. Kun tiukan asiallinen ei kaikkiin tehoa. Taidan olla helppo uhri.

Äänestä
  • vihdoinkin joku ymmärtää!

    Mun "vika" on kanssa se että olen kiltti kaikenmaailman ressukoille. Ja yritän käyttäytyä aina ystävällisesti.

    Lisäksi olen kuullut miljoona kertaa että mulla on tosi empaattinen katse. Aurinkolaseja ilmeisesti pitäis käyttää?! :)

    Mut ilmeisesti sinustakaan ei ole apua, kun et pääse eroon riesoista sinäkään... :(

    Pärjäile, helpotti kyllä sekin etten ole ainut.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    vihdoinkin joku ymmärtää!

    Täytyy opetella sanomaan se "painu vittuun siitä". Kun ei normaali asiallinen puhe auta. Kynnys tuollaiseen ilkeilyyn on minulla vain aika korkea. Jää paha mieli ;)

    Äänestä

  • on parempi kuin opetella sanomaan "painu 'ittuun siitä".
    Ei kuullosta hyvältä että itseään kunnioittava, fiksu nainen käyttäs tollasta kieltä.

    Kummallista että avoimuus ja iloisuus tuo teille tommosia vaikeuksia. Mitä muuta vois olla joka vaikuttaa tohon että kaikki kummajaiset roikkuu vuosia perässä ?

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    vihdoinkin joku ymmärtää!

    Mun "vika" on kanssa se että olen kiltti kaikenmaailman ressukoille. Ja yritän käyttäytyä aina ystävällisesti.

    Lisäksi olen kuullut miljoona kertaa että mulla on tosi empaattinen katse. Aurinkolaseja ilmeisesti pitäis käyttää?! :)

    Mut ilmeisesti sinustakaan ei ole apua, kun et pääse eroon riesoista sinäkään... :(

    Pärjäile, helpotti kyllä sekin etten ole ainut.

    sormeen tai alat räplätä kännykkään tekstiviestejä tai pyydät ukkeliasi soittamaan jolloin katoat sadasosasekunnissa käytävälle "puhumaan" ...

    Äänestä

  • beo kirjoitti:

    on parempi kuin opetella sanomaan "painu 'ittuun siitä".
    Ei kuullosta hyvältä että itseään kunnioittava, fiksu nainen käyttäs tollasta kieltä.

    Kummallista että avoimuus ja iloisuus tuo teille tommosia vaikeuksia. Mitä muuta vois olla joka vaikuttaa tohon että kaikki kummajaiset roikkuu vuosia perässä ?

    Luuletko, ettei asiaa ole ystäväpiirissäni käsitelty sen tuhanteen kertaan? Ja itsekseni olen miettinyt...

    Kaikkien ihmisten kanssa ei tule ongelmia. On aivan "normaalejakin" ihmisiä, jotka ymmärtävät asiallista puhetta. Jopa vihjeitä ;)

    "Ilkeämmillä" ystävilläni ei ole kyseistä ongelmaa. Tunnen erään toisenkin, jolla on sama ongelma kuin minulla. Hänkin on liian kiltti, lähes sellainen hyväksikäytettävä. Ehkä nämä ongelmat katsovat meitä jotenkin alaspäin, tietävät ettemme puolustaudu niin että he loukkaisivat itsensä? Olemme turvallisia. *huoh*

    Äänestä

  • beo kirjoitti:

    on parempi kuin opetella sanomaan "painu 'ittuun siitä".
    Ei kuullosta hyvältä että itseään kunnioittava, fiksu nainen käyttäs tollasta kieltä.

    Kummallista että avoimuus ja iloisuus tuo teille tommosia vaikeuksia. Mitä muuta vois olla joka vaikuttaa tohon että kaikki kummajaiset roikkuu vuosia perässä ?

    lähtis tolle haistavittu- linjalle, etenkin kun joudun kohtaamaan äijän kerran viikossa.

    Sille tekstarihäirikölle tosin oon sanonu kaikki mahdolliset haistattelut mutta ei auta.

    En tosiaan tiedä missä vika. Hymyilen kyllä aika paljon, joskus huomaamattanikin. En tiedä innostaako se sitten vääriin tulkintoihin. Kai se on vedettävä suupielet alaspäin... :(

    Äänestä

  • sormuksen .. kirjoitti:

    sormeen tai alat räplätä kännykkään tekstiviestejä tai pyydät ukkeliasi soittamaan jolloin katoat sadasosasekunnissa käytävälle "puhumaan" ...

    Haluaisin myös pyytää miestä hakeen mut kurssilta, mutta kun se pentele on töissä juurikin siihen aikaan. :(

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Haluaisin myös pyytää miestä hakeen mut kurssilta, mutta kun se pentele on töissä juurikin siihen aikaan. :(

    "jeesaamaan" naista hädässä :)

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    lähtis tolle haistavittu- linjalle, etenkin kun joudun kohtaamaan äijän kerran viikossa.

    Sille tekstarihäirikölle tosin oon sanonu kaikki mahdolliset haistattelut mutta ei auta.

    En tosiaan tiedä missä vika. Hymyilen kyllä aika paljon, joskus huomaamattanikin. En tiedä innostaako se sitten vääriin tulkintoihin. Kai se on vedettävä suupielet alaspäin... :(

    Oota sanonut kaikki haistattelut ?

    Kuinka ? Oootteko tavanneet baarissa ? Olet saanut neljä viestiä - ootko vastannut niihin haistatteuilla vai henk.koht. päässyt haistattelemaan ?

    Tätä triidii kun lukee niin jotenkin menee överiksi. Sä oot liian hyvännäkönen ja iloinen ja avoin .. mutta silti en jotenkin saa langan päästä kiinni. Niin on moni muukin ja pärjää kuitenkin loistavasti.

    Jokin mättää, onko käytöksesi erilaista kuin mitä itse ajattelet. Miten tän nyt sanois ettet ymmärtäis väärin.

    Eli ihmiset "lukee" Sinua eritavoin kuin luulet.
    Ajattelen nyt koiria; jotkut koirat eivät osaa "koiraa" ja ongelmia tulee siksi.

    Äänestä

  • sulle. kokeeko parisuhteessa olevat naiset sinut pahaksikin uhaksi esim. baarissa?

    Äänestä

  • vili kirjoitti:

    sulle. kokeeko parisuhteessa olevat naiset sinut pahaksikin uhaksi esim. baarissa?

    En kovasti baareissa käy. En usko, että ainakaan mitenkään korostetusti pitäisivät uhkana. Pitäisi kysyä ehkä heiltä :).

    Kerran on kyllä niinkin käynyt, että kun mies on tullut juttelemaan, naisensa on käynyt kaatamassa juomansa miehen päälle :/

    Epäystävällisiin ihmisiin törmää aina välillä, muuallakin kuin baarissa. Huono päivä? Yleensä ihmiset ovat ystävällisiä, kun heillekin on. Ja ehkäpä minä huomioin enemmän sitä pariskunnan naisosapuolta, miehillä on yleensä omat juttunsa.

    Paha sanoa ;)

    Äänestä

  • beo kirjoitti:

    Oota sanonut kaikki haistattelut ?

    Kuinka ? Oootteko tavanneet baarissa ? Olet saanut neljä viestiä - ootko vastannut niihin haistatteuilla vai henk.koht. päässyt haistattelemaan ?

    Tätä triidii kun lukee niin jotenkin menee överiksi. Sä oot liian hyvännäkönen ja iloinen ja avoin .. mutta silti en jotenkin saa langan päästä kiinni. Niin on moni muukin ja pärjää kuitenkin loistavasti.

    Jokin mättää, onko käytöksesi erilaista kuin mitä itse ajattelet. Miten tän nyt sanois ettet ymmärtäis väärin.

    Eli ihmiset "lukee" Sinua eritavoin kuin luulet.
    Ajattelen nyt koiria; jotkut koirat eivät osaa "koiraa" ja ongelmia tulee siksi.

    tekstarihäirikkö on ihan eri asia. Tämä tässä on hankaluutena, että todistaakseni ongelman jouduin kertomaan useista eri tapauksista ja sitten ne taas sekoittaa itse pointin.

    Muttajoo, tapasin tekstarihäirikön baarissa joskus kauan sitten. Jostain onki puhelinnumeroni ja alkoi ehdotella. Torjuin ja torjuin, mut ei auttanu. Sitten myöhemmin aloin seurustella ja kerroin sen sille. Siitä lähtien on tullut noita "Säröileekö suhteesi jo" viestejä, mainitsemani 4 kpl.

    Voi olla että käyttäydyn sitten "väärin". Olen mielestäni ainakin henkisesti aika androgyyni ja suhtaudun ihmisiin ihmisinä, en sukupuolen mukaan. Täytyy kai alkaa suhtautua niin että Apua-mies, torjunta päälle...

    Äänestä

  • vili kirjoitti:

    sulle. kokeeko parisuhteessa olevat naiset sinut pahaksikin uhaksi esim. baarissa?

    on revitty tukasta kun menin vessaan. Nykyään en enää kauheasti baareissa käy.

    Mutta jotkut miespuoliset kaverit on kadonnu, kun niitten tyttöystävät ei anna olla mun kanssa tekemisissä. Mikä on älytöntä, en ole kavereita koskaan yrittänyt ja olen uskollisesti suhteessa.

    Äänestä

Vaikuttaa vahvasti siltä, että itsetuntoasi hivelee saamasi huomio. Jos korvienvälisi on kunnossa, etkä todellakaan halua olla flirttiväleissä tai "sillee" kyseisen miehen kanssa, niin käypä kurssisi kiltisti läpi ja anna kurssikaverin itse kasvaa todellisuuteensa.

Olethan toki saattanut itse reagoida oudossa tilanteessa, uudella kurssilla "herkkävaistoisesti", jopa yliherkkävaistoisesti tulkitsemalla suomalaisittain "mitä ne musta ajattelee"- ideologialla sattumanvaraisia silmäilyjä.

30 cm X 30 cm laatta menee ainakin isoon tulipesään näpsäkästi remonttiroskien tai poltettavien vanhojen sanomalehtien välissä, jos poltettavaa on paljon ja uunia täyttää ripeästi.

Seuraava?

Äänestä
  • vaan olen ahdistunut.

    Eikä ne silmäilyt ollu satunnaisia, vaan suoranaista tuijotusta.

    Ja se takka oli pieni olohuonetakka, lisäksi se asiakasäijä jätti piirustukset palauttamatta eikä maksanut sovittua summaa. Kaikki sen jälkeen kun kieltäydyin illallisesta. En kuvittele näitä juttuja.

    Äänestä

Yritä nähdä tilanteen suomat mahdollisuudet. Tuhannet naiset ovat käyttäneet ja käyttävät viehätysvoimaansa hyväkseen esimerkiksi uralla etenemisessä. Naisen kannaltahan tilanne on suorastaan ihanteellinen, jos esimerkiksi urpo pomo sattuu ihastumaan. Viisas ja ovela nainen voi pyöritellä miesparkaa loputtomiin siten, että saa itselleen kaikenlaisia etuisuuksia tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Epätoivoiset naiset joutuvat kalastelemaan mielisuosiota esimerkiksi hyppäämällä sänkyyn epämiellyttävän pomon kanssa, mutta jos olet yksi niistä onnellista joihin miehet ihastuvat ilman minkäänlaista flirttiä ja keimailua, niin käytä hyvä ihminen Luojan suomaa mahdollisuutta hyväksesi!

Niin, ja mitäs sitten jos mies käy liian tuttavalliseksi ja alkaa tunkea iholle? No, ilmoitat sitten vaan suoraan ja napakasti, että kyse on puhtaasti miehen väärinkäsityksestä (kuten onkin). Ehkä mies nolostuu tai jopa hermostuu, mutta mitä hän voi tehdä nolaamatta itseään lisää, jos hänellä ei ole mitään todisteita siitä, että olisit yrittänyt käyttää häntä hyväksi?

Äänestä
  • tykkää käyttää ihmisiä hyväkseni. Ja haluan pärjätä ihan omillani.

    Eikä äijästä varmaan edes olisi minkäänsortin hyötyä.

    Eieiei.

    Äänestä

Annas ku mä summaan mitä oot kertoillu..sullahan oli se priima-persaus, ulkonäköä mallin verran, taisit olla etelä-Eurooppalaisen näköinen jne. Eli ulkonäköä piisaa. Sitten jos vielä teet sen virheen, että käyttäydyt kuin siellä alempana maapalloa, eipä ole ihme. Liian ystävällistä näillä leveysasteilla.

Otapa huomioon mihin miehet ovat täällä tottuneet, pelkästään se ettei tule luuvitosesta, tuopista tai kolmen tunnin saarnaa miehen alistamisesta on verrattain selkeä kosiokutsu.

Ota roolimallisi jostain seuraavista: telaketjulesbofeministi, pirttihirmu, neitsyt Maria (nunnan kaapu pitää olla), 'hyvä jätkä' eli aina siideri-tölkki kädessä ja sätkä suussa jne. Pitäisi helpottaa. Kunnon diivailukin tyyliin 'et ole tasoiseni' pelittää, tosin saatat hukkua sateella, mikä sinällään olisi harmi. Kaikissa tapauksissa kuitenkin perusilmeeksi sellainen jatkuvan nyrpeä, jollei muuten toimi niin nuuskaise vaikka ammoniakkia tasaisin väliajoin.

Se sormus auttanee jonkin verran, itse tarkistan aina ja jos löytyy, automaattisesti näpit irti. Osaa ei kyllä taida kiinnostaa onko kylmää rinkiä eli ei.

Äänestä
  • ei taitais tykätä musta parrakkaana versiona! Irtoparta?! :)

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    ei taitais tykätä musta parrakkaana versiona! Irtoparta?! :)

    Jonkun fetissi saattaa sitten olla DDR:lläinen kuulantyöntäjä, josta tuo sänki muistuttaa. Vaaransa siinäkin.

    Itse asiassa tiedän kyllä mistä nariset, aikanaan isossa maailmassa tuli heilasteltua naisen kanssa, joka vastaa niitä piirteitä joilla olet hahmoasi täällä maalaillut. Joka prkln kerta kun kuselle meni niin joku saakelin Hidalgo oli jo taas virittelemässä. Leidi klaarasi tilanteet kyllä upeasti: Hänellä oli jotenkin sisäsyntyinen tapa viestittää miehille, että ukko löytyy jo.

    Katsopa miten esim. espanjalaiset rouvasihmiset kulkevat, kyllä sen jotenkin olemuksesta vaistoaa.

    Pahimpia Hidalgoja ei sitten pysäytäkään muu kuin pohjoismaalainen 'Painus nyt pikisilmä v***uun siitä mun vosun kimpusta prkl' oikealla äänenpainolla lausuttuna. Ehkäpä tarvitset bodyguardin.

    Äänestä

vaikeaa. hyvä nainen, ei sinun tarvitse olla tälläiselle mukava. jos kaveri ei ensimmäisestä varoituksesta ymmärrä että olet varattu...ja riivailu ei lopu, ni vetäkää lättyyn.

Äänestä
  • et tää olis normaali ihminen, joka tajuaa.
    Laitan ensi tunnille sormuksen ja yritän puhua mun miehestä.

    Tuntuu vaan niin typerältä, että minun täytyy jotenkin julkituoda siviilisäätyäni ja käyttäytyä epäluonnollisesti.

    Mutta jos se auttaa niin olen valmis.

    Kirjoitin vain kysyäkseni olisiko jollain jotain takuuvarmaa kikkaa... pahoittelen sitä että taas onnistuin ärsyttämään.

    Ongemani on sikälikin ikävä, että kumppanistani ei tunnu kauhean hyvältä nuo jahtaajat. Välillä herättää mustasukkaisuutta, vaikka en ole tehnyt mitään.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    et tää olis normaali ihminen, joka tajuaa.

    se kaveri sen verran tajua mistä hommasta tuossa on kyse. vaihda paria, jos homma ei muutu. suoraan sanot, että lopeta tuo pokailua.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    et tää olis normaali ihminen, joka tajuaa.
    Laitan ensi tunnille sormuksen ja yritän puhua mun miehestä.

    Tuntuu vaan niin typerältä, että minun täytyy jotenkin julkituoda siviilisäätyäni ja käyttäytyä epäluonnollisesti.

    Mutta jos se auttaa niin olen valmis.

    Kirjoitin vain kysyäkseni olisiko jollain jotain takuuvarmaa kikkaa... pahoittelen sitä että taas onnistuin ärsyttämään.

    Ongemani on sikälikin ikävä, että kumppanistani ei tunnu kauhean hyvältä nuo jahtaajat. Välillä herättää mustasukkaisuutta, vaikka en ole tehnyt mitään.

    tai sitten vaan puhelu, tunnin alussa.

    Pyydä ketä tahansa soittaamaan ja vastaat heti siinä miehen vieressä: Hei kulta, oota rakas meen käytävään..." ja lähdet hetkseksi luokasta.

    Minua alkoi ärsyttää kun Sinulla on koko ajan jotenkin vänkä noihin kommentteihin joita ap kirjoitukseen sait.

    Tässä viimeisessä hiukka hämää laittamasi:
    "Tuntuu vaan niin typerältä, että minun täytyy jotenkin julkituoda siviilisäätyäni ja käyttäytyä epäluonnollisesti."
    Miten siis tuntuu typerältä ? Toi nyt on nopee tapa kertoo miehelle että olet varattu. Eikä tarvii sen kummemmin miettii missä välissä sen asian julki tuot.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    et tää olis normaali ihminen, joka tajuaa.
    Laitan ensi tunnille sormuksen ja yritän puhua mun miehestä.

    Tuntuu vaan niin typerältä, että minun täytyy jotenkin julkituoda siviilisäätyäni ja käyttäytyä epäluonnollisesti.

    Mutta jos se auttaa niin olen valmis.

    Kirjoitin vain kysyäkseni olisiko jollain jotain takuuvarmaa kikkaa... pahoittelen sitä että taas onnistuin ärsyttämään.

    Ongemani on sikälikin ikävä, että kumppanistani ei tunnu kauhean hyvältä nuo jahtaajat. Välillä herättää mustasukkaisuutta, vaikka en ole tehnyt mitään.

    "Tuntuu vaan niin typerältä, että minun täytyy jotenkin julkituoda siviilisäätyäni ja käyttäytyä epäluonnollisesti."

    Ei kai tuo seurustelun julkituominen oo mikään ongelma. Eli mies on ihanstunut, hyvähän se seurustelu on saada hänen tietoonsa jotta mies ei turhaan elättele ajatuksia Sinusta.

    Saattaahan olla että miehestä tulee ihan mukava tuttava kun tietää että olet varattu (älykäs, herkkävaistoinen).
    Jos vaikka löydät, jos et hyvää ystävää niin mukavan tuttavan :)

    tarkoitin sitä että minähän feikkaan käyttäessäni sormusta kun en kerran ole naimisissa tai kihloissa. Eikä siellä kurssilla muutkaan toitota kumppaneistaan.

    Mutta joo, mä teen mitä vaan...

    Pyydä jotakuta soittamaan; vastaat siinä sen miehen vieressä. Silloin Sun ei tarvii ihan kaikille toitottaa, riittää että ko mies kuullee ja luulee että Sun miehes on siellä luurin päässä :)

    Tätä ajattelin kokeilla, pyydän vaikka veljeä soittamaan jos mies ei voi töistä soittaa.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Tätä ajattelin kokeilla, pyydän vaikka veljeä soittamaan jos mies ei voi töistä soittaa.

    kerran tunnit ?

    Olis kiva kuulla millainen ilme sille miehelle tuli kun saat "mieheltäsi" tai vaikka sit veljeltäsi puhelun :D

    Äänestä

  • beo kirjoitti:

    kerran tunnit ?

    Olis kiva kuulla millainen ilme sille miehelle tuli kun saat "mieheltäsi" tai vaikka sit veljeltäsi puhelun :D

    jos kerran jotakuta kiinnostaa. Ensiviikon loppupuolelle menee. En viitsi tarkkaa päivää sanoa, enkä muutenkaan liian yksityiskohtaisesti sepustaa. En usko että ukkeli täällä palstoilla killuu, mutta se on mahdollista.

    Toivon tosiaan että hermostuin turhasta, mutta kun vaisto sanoo että tää on taas tätä...

    Hienoa,että otit sinällään aran/tabun aiheen palstalla käsittelyyn(vastakkaisen sukupuolen,toisen ihmisen "vainoaminen").Anonyyminäkin se vaatii rohkeutta.Viisautta vaatii lukea vastauksista se hyvä,selittävä,kannustava,kenties vertaistuki,jota mahdollisesti hait(olin lukevani rivien välistä).

    Ehdotin aikaisemmin yhtenä keinona paikalta poistumista.Monta muutakin hyvää neuvoa olet saanut.Kurssin keskeyttäminen tms."rokan etsiminen vain omasta silmästä ei ole rakentavaa".Suoraan puhuminen asianomistajalle,tuttavapiirille saattaa joissakin tapauksissa tehota,valitettavasti ei pahimmissa marginaalijutuissa.

    Kysyit keinoja.Niitä ei välttämättä ole.Yhden roikkujan,ripustautujan ja häirikön tapaamisen ihminen selittää itselleen helposti sattumana,useamman kohdalle sattumisen jälkeen alkaa etsiä itsestään vikoja.Mielestäni tuossa kohdassa tapahtuu virhe.Yhteiskuntamme arvorakenteet tulisi olla sellaisia,ettei häiriköintiin tms.ole mitään mahdollisuutta.Kevyesti heitettynä,todistettavasta,toisen häiriköinnistä vasten tämän tahtoa,tulisi määrätä huomattava "rikesakko" tai jotain muuta.

    Miten todellisuudessa?Lähetymiskiellon saaminen saattaa vaatia kuukausia.Poliisit käskevät kokoamaan todisteita ja sanomaan ao:lle että lopettaa häiriköinnin.Prosessi etenee hitaasti,jos ei ole todistettavaa fyysistä väkivaltaa.Jos syyttäjä ottaa asian syyteharkintaan ja nostaa syytteen,seuraavana oikeudenkäynnin odotusta.Tuomio sakkorangaistus.Useissa tapauksissa tuntuva,mutta häirikkö jää vapaalle jalalle.Montako lähestymiskiellon rikkojaa,kotirauhan häiritsijää,tappouhkauksien lähettäjää tms.meillä on tuomittu vankilaan?? En viitsi edes vastata.

    Summa summarium.Vastauksia siihen,miksi toisia häiritään,toisia ei,ei ole.En käsittelisi asiaa ulkonäkökysymyksenä,sillä se ei voi olla mittari,hyväksyntä millekkään "toisen lähelle työntymiselle,ilman ao.hyväksyntää",en käsittelisi asiaa myöskään minään viestintä-casena,mielestäni ihmisillä on oikeus välittää iloa ja valoa ympärilleen,myös flirttailla,mutta viime kädessä,kaikkeen siitä eteenpäin tarvitaan molempien "kyllä"-sana.

    Onko kysymyksessä jonkun "viikinkikulttuurin jäänne",tietyt naiset(häirintä voi olla tietenkin myös miestä,perhettä,yhteisöä kohtaan)..naisen "ei" tarkoittaa kuitenkin "kyllä"-sanaa.Vai onko kysymyksessä pitkälle viedyn miehen ja naisen tasa-arvon seurausreaktio,"jokainen pärjätköön omillaan kulttuuri".

    Selityksiä lienee yhtä monta kuin tapauksiakin.

    Äänestä

  • frida n.k kirjoitti:

    Käytin häirintää yläotsakkeena,tarkoittaen asteikolla lievästä vakavampaan.

    Kiitos muutenkin sanoistasi.

    Ilmeisesti osalla noista loan heittäjistä ei ole huumorintajua. Olen saattanut muissa asioissa/keskusteluissa antaa hiukan "pimeän" kuvan itestäni, kun tykkään hassutella ja vetää välillä vähän överiksi. Jos näkisivät livenä niin ilmeistä ymmärtäisivät ehkä paremmin.Mutta enpä minä sitä murehdi.

    Muttajoo, tän asian kanssa en tosiaankaan pelleile. En muista miten iso prosentti naisia kertoi joutuneensa sukupuolisen häirinnän kohteeksi, muutakuin että se prosentti oli törkeän iso. Ottaen huomioon miten yleistä se on, niin aika vähän puhutaan...

    Kai siinä on just tämä, et heti leimataan hulluksi ja liiottelijaksi tai tiukkapipoksi vähintään. Aloin jo itsekin miettiä viiraako mulla todellakin päässä, mutta tulin siihen lopputulokseen että en ole mitään kuvitellut. Ja että ukko on jollakin tapaa outo, toivottavasti vaan ei kovin pahalla tavalla...

    tulevan anoppini, kanssa joka on todella viisas nainen. Hän sanoi että se on todennäköisesti se pelontunne, joka aiheuttaa sen että yhden ihmisen riesaksi tulee montakin häirikköä.

    Sama ilmiö siis kun koulukiusattu vaihtaa koulua ja tulee taas kiusatuksi. Kiusaaja "vainuaa" sen pelon ja ahdistuksen ja saa siitä vallantunnetta.

    Täytyy siis olla määrätietoinen ja sanoa heti suoraan, eikä mennä lukkoon. Kai se on pienempi paha vaikka sanois tiukasti ihmiselle jolla ei mitään taka-ajatuksia olekaan, kun että tulee alistetuksi ja elää pelossa?

    Äänestä

Ongelma erittäin vakava..kärjistyessään..

Riesa,kiusaaja,häirikkö,roikkuja saattaa jäädä kuukausiksi,vuosikausiksi roikkumaan elämäsi reunoille ja en todellakaan tarkoita pelkästään ex-puolisoita..

Peiliin on katsottava,oma viestintä tarkistettava ja ennenkaikkea opittava sanomaan EI.Toisen sukupuolen huomion keskipisteenä oleminen on varmaan kaikille viehettävää ja ehkä itsetuntoa kohottavaa,mutta rajatapaukset tässä suhteessa kannattanee karsia mahdollisimman nopeasti pois.Ja muistettava tosiasia on,että joskus ja kaikkiin ei omat ratkaisumallit riitä,jolloin tarvitaan viranomaisapua.Elämä on.

Mainitsit,että sinulle riittäisi,että vain oma miehesi olisi sinusta kiinnostunut.Toisen sukupuolen huomiota itseensä voi tuskin säädellä,mutta siihen voi vaikuttaa.Yksi tehokkaimmista keinoista on paikalta poistuminen.Jokainen kuitenkin löytänee omat keinonsa.

Äänestä
  • sitä mitenkään imartelevana että joku itseäni huomattavasti vanhempi, kaljuuntunut lihava mies kyttää. Enkä saa kiksejä huomiosta muutenkaan, päin vastoin alan käyttäytymään ujosti ja käännyn sisäänpäin, vaikka muuten olenkin kohtalaisen reipas.

    Paikaltakin on hankalampi poistua, kun kyseessä on kallis kurssi jossa opetetaan kiinnostavia asioita. :(

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    sitä mitenkään imartelevana että joku itseäni huomattavasti vanhempi, kaljuuntunut lihava mies kyttää. Enkä saa kiksejä huomiosta muutenkaan, päin vastoin alan käyttäytymään ujosti ja käännyn sisäänpäin, vaikka muuten olenkin kohtalaisen reipas.

    Paikaltakin on hankalampi poistua, kun kyseessä on kallis kurssi jossa opetetaan kiinnostavia asioita. :(

    kaunis vetää toista kaunista puoleensa.

    Äänestä

  • et upea ole itsekkään kirjoitti:

    kaunis vetää toista kaunista puoleensa.

    on kotona kaunis mies, jonka kyttäyksestä pidän.

    Naurettava väite muutenkin. "Rumathan" ne kyttää kaikenmaailman missikiertueita ja muuta kauneuden ympärillä pyörivää huuhaata.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    on kotona kaunis mies, jonka kyttäyksestä pidän.

    Naurettava väite muutenkin. "Rumathan" ne kyttää kaikenmaailman missikiertueita ja muuta kauneuden ympärillä pyörivää huuhaata.

    oli sanomani..kärjistettynä..

    Äänestä

  • "rumia" kirjoitti:

    oli sanomani..kärjistettynä..

    minä susirumaN ja aina kauniiden miesten piirittämä.

    Äänestä

  • susiruma kirjoitti:

    minä susirumaN ja aina kauniiden miesten piirittämä.

    0)))))))))) kuka on kenestäkin kaunis.....

    Äänestä

  • :)))))))))))) kirjoitti:

    0)))))))))) kuka on kenestäkin kaunis.....

    kaunis= hyvä ulkonäkö enemmän kuin yhden ihmisen mielipiteenä(minä ja äitini).

    Äänestä

  • susirumaN kirjoitti:

    kaunis= hyvä ulkonäkö enemmän kuin yhden ihmisen mielipiteenä(minä ja äitini).

    :=0)))))

    Äänestä

Juu siihen saakka luin T-fox näitä juttujasi. Ymmärrän sinua todella hyvin.

Tnä päivänäkin täällä netissä, puhumattakaan siitä millaisen mielenkiinnon kohteena olen ollut livessä, on olemassa nimenomaan miehiä(joista en ole millään lailla kiinnostunut, mutta läppää sattunut heittään), jotka liiströityy kintereille ja kuvittelevat että on jotain saumaa. Siis ilmeisesti näitä kaverimiehiä, joitten toiminta ei siedä päivänvaloa. Tullut ilmi, että sitten kun homma ei mene miehen toivomaan suuntaan, aletaan niin perkeleesti puhumaan pahaa ja juorutaan ihan mitä sattuu maan ja taivaan välillä. J Ä R K Y T T Ä V Ä Ä

On niin vaikea joittenkin miesten hyväksyä sitä, että nainen ITSE voi päättää kenen kanssa haluaa olla tekemisissä.

Juoruamalla valeita sitten luodaan uskomattomia haavemaailmoita, joitten takia rukkaset saaneet miehet on vielä katkerampia.

Olen ottanut usein esiin täällä Risto Jarvan elokuvan Taivas putoaa. Siinä siis kerrotaan miten tämä mekanismi toimii ja kypsä hedelmä ikään kuin putoaa miehen syliin. Jarva ei itse tätä ilmiötä ole keksinyt vaan se on ollut olemassa iät ajat. Miehet ym. kanssaihmiset osittain tiedostamattaan toimivat näin, mutta myös kateelliset naiset toisiaan kohtaan. Levitellään sontaa, jonka syytön joutuu kantamaan.

Minun kohdallani tämä vaan ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan, vaikka lähellä loppuhuipennusta käytiin. Täsätkös on nyt riemastunut koko kenttäradio mykäksi ja odotetaan. Toisaalta myös on aivan raivostuneita ihmisiä, jotka ei meinaa saada itseään vihaltaan pysymään nahoissaan. Nimittäin valejuorujen levittäjät ovat menettäneet uskottavuutensa.

Tämmöistä tämä nykyaika on. Pitää kunnioittaa jokaista ihmistä. Jokainen SAA olla olemassa.

Minä selkeästi ilmoitan tyypille, jos ei usko pakkeja...lopulta siis suoraan sanottuna... siis, jos ei usko, niin kerron tyypille että ilmotan poliisille häirinnästä. Joko teen rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta, kunnianloukkauksesta tms. Pelkkä vihjaus yhteydenotosta poliisiin saa, jotkut äijät pillastumaan. Mikä tarkottaa sitä, että on joutunut jo aiemmin tekemisiin ikävällä tavalla poliisin kanssa.

Minä myöskin sitten toimin, jos mies vielä kokeilee uskottavuuttani.

Anteeksi, olen vain niin tyystin kyllästynyt miesten venkoiluun. Poliisi ON joutunut puhuttelemaan joitain tyyppejä ja se näkyy heti näitten 'toiminnassa'.

Aikas lapsellista, että poliisin pitää paimentaa aikuisia miehiä.

Äänestä
  • selvää tuosta elokuvasta, muutenkin on pitänyt Jarvaan tutustua.

    Kiitos! :)

    Äänestä

  • että lakattaisiin puhumasta: *Rakkaudesta se hevonenkin potkii* -kaltaista paskaa. Se on pannaan julistettua potaskaa, jollainen vääristää miehen kuvittelemaan, että naisen EI tarkoittaa itse asiassa KYLLÄ. Tämä on oikeen 'rakas' ajattelutapa joillekin miehille...loppujen lopuksi saavat naisen epätoivon partaalle, jos ei ketään muuta ole pidättelemässä tuommoista miehen logiikkaa. Tämä vitsailu nimittäin on joillekin totisinta totta...elävät täysin vääristyneessä maailmassa raukat.

    Pikemminkin toivoisin, että pojat pienestä pitäen opettelevat ILMAISEMAAN TYKKÄÄMISTÄÄN positiivisella tavalla. Usein se siis kääntyy kiinnostavan tytön kiusaamiseksi. Sama toistuu sitten aikuisen miehen maailmassa. Tästä syystä todellakin toivon, että koulukiusaaminen näinkin viattomassa mielessä loppusi. Jokainen saisi kohdallaan ihmismäisiä tapoja ilmaista ihastustaan...eikä se ole noloa! Käsitän, että lapsilla tähän oppimiseen on hyvät mahdollisuudet...sitä vastoin suurten ikäluokkien joillain miehillä on liian paljon traumoja kannettavaan, että ikinä oppisivat ilmaisemaan omaa kunnioitustaan/tykkäämistään positiivisella tavalla naiselle.

    Tarkoitan siis, että JOILLAKIN MIEHILLÄ, enkä suinkaan halua uskoa että KAKILLA miehillä on ongelma. Tiedän, että on paljon miehiä, jotka ovat kunnollisia ja mukavia...semmoisen yhden toivon rinnalleni löytäväni. Niin kauan kunnes tuon yhden löydän taaperran yksikseni, vaikka koko lopun elämääni.

    Äänestä

  • olisin mielissäni jos miehet huomaavat vielä olomassaolosi. Saati liisteröityvät.

    Äänestä

on todella yleinen. Kauniit ja sellaista tietynlaista asennetta huokuvat naiset saavat tottua miesten jatkuvaan piiritykseen jo ihan sieltä ala-asteelta lähtien. Tuttavapiirissäni on montakin kaunista, iloista ja sanavalmista tyttöä. He eivät voi mennä minnekään ilman että joku on heti siinä vieressä ehdottelemassa, kehumassa, tarjoamassa palveluksia yms. yms.

Niin se vaan menee. Se on se puoleensavetävien naisten taakka joka on vaan pakko kantaa. Joitain naisia se taakka häiritsee vähemmän ja joitakin enemmän. Omaan kuitenkin yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksen miehenä olemisesta, joten varoituksen sanana voin teille viehättäville naisille , että yhdeksän kertaa kymmenestä ne ympärillänne pörräävät miehet eivät ole kovinkaan kiinnostuneita mistään muusta kuin ulkokuorestanne ja siitä, että jos olette tarpeeksi iloisen oloisia, niin se myös tulkitaan siten, että teidät olisi ainakin teoriassa mahdollista kammeta samaan sänkyyn.

Eli vaikka miehet pörräävät ympärillänne, niin kehottaisin silti pysymään nöyränä. Suurin osa niistä "mukavista piirittäjistä" haluaa vain yhtä asiaa.

Äänestä
  • Sen verran vain korjaan että minä olin enemmänkin ruma vielä teini-ikäisenäkin. Sitten kun tuli muotoja kelpasin malliksikin, mutta en pidä itseäni mitenkään superkauniina.

    Kaikki miehet eivät varmasti pidä minua kauniina laisinkaan, mutta joihinkin näytän kolahtavan kuin se kuuluisa metrinen halko...

    Toivon että tilanne ratkeaa iisisti. Mutta erityisen ahdistavaa siinä on että kyse on kuvauksesta ja äijä tulee ehkä kuvaamaan minua jossain vaiheessa.

    Mistä tiedän mitä se tekee niillä kuvilla? :(

    Äänestä

  • Varmaan myös noin.Olettaisin ko.naisia haluttavan myös puolisoiksi,elämänkumppaneiksi,rakastajattariksi,ystäviksi..jne.

    Ongelma on naisen.Kun tarjontaa on paljon,valinta kohdistuu helposti ns.ulkonaisiin seikkoihin..ulkonäkö,raha..jne,jolloin kokonaispaketin saaminen saattaa joskus olla vaikeaa ja se tärkein,ns.sielunkumppanuus jää löytymättä.

    Äänestä

  • ...tilanne on toinen. Vastaavanlaisilla ominaisuuksilla(hyvännäköinen, miellyttävä, puoleensavetävä)varustettu mies saa sittenkin olla aika rauhassa menipä sitten minne tahansa. Naiset eivät miesten tavoin osoita kiinnostustaan mitenkään aggressiivisesti. Naiset eivät tee aloitteita eivätkä tule juttelemaan yms. paitsi ehkä korkeintaan baarissa kun rohkeutta on ensin kerätty muutaman siiderin verran.

    Välillä on aika huvittavaa huomata jossain kassajonossa, kuntosalilla, kirjastossa tai ihan missä tahansa, kuinka joku nainen vilkuilee mukamas huomaamatta. Aina sanotaan että naiset osaavat tsekkailla miestä ilman että mies huomaa mutta kyllä se naistenkin vilkuilu on helppo huomata. Siinä sitä vaan sitten itsekseen hymyilee, että senkus tulet tyttö juttelemaan jos kerran noin kovasti kiinnostaa. Aloitteiden tekeminen ja kiinnostuksen konkreettinen osoittaminen ovat jätetty tyystin miesten kontolle. Suurin osa naisista tyytyy vaan olemaan se saalis, vaikka varmasti tekisi itsekin mieli joskus tehdä jotain asian eteen. Saalistava nainen kuitenkin tuomitaan helposti ja naiset tietävät tämän. Siksi he vain tyytyvät vilkuilemaan.

    Uskoisin, että kun naisiin on vuosituhansien ajan kohdistettu niin epäreiluja paineita, niin tämä ilmenee mm. siten, että naisilla on yleisesti ottaen näissä asioissa huonompi itsetunto kuin miehillä. Siis vaikka mitään syytä huonoon itsetuntoon ei olisikaan. Naiset pelkäävät torjutuksi tulemista miehiä enemmän. Ottavat se ikään kuin raskaammin. Kun mies torjutaan, niin hän ajattelee että kyllä niitä kaloja meressä piisaa, mutta jos nainen torjutaan, niin heti alkaa sellainen armoton itsensä kritisointi ja vikojen etsintä. Naisten kynnys osoittaa konkreettisesti kiinnostusta on epäilemättä korkeampi kuin miehillä. Naiset pelkäävät epäonnistumista miehiä enemmän.

    Äänestä

  • sen sijaan kirjoitti:

    ...tilanne on toinen. Vastaavanlaisilla ominaisuuksilla(hyvännäköinen, miellyttävä, puoleensavetävä)varustettu mies saa sittenkin olla aika rauhassa menipä sitten minne tahansa. Naiset eivät miesten tavoin osoita kiinnostustaan mitenkään aggressiivisesti. Naiset eivät tee aloitteita eivätkä tule juttelemaan yms. paitsi ehkä korkeintaan baarissa kun rohkeutta on ensin kerätty muutaman siiderin verran.

    Välillä on aika huvittavaa huomata jossain kassajonossa, kuntosalilla, kirjastossa tai ihan missä tahansa, kuinka joku nainen vilkuilee mukamas huomaamatta. Aina sanotaan että naiset osaavat tsekkailla miestä ilman että mies huomaa mutta kyllä se naistenkin vilkuilu on helppo huomata. Siinä sitä vaan sitten itsekseen hymyilee, että senkus tulet tyttö juttelemaan jos kerran noin kovasti kiinnostaa. Aloitteiden tekeminen ja kiinnostuksen konkreettinen osoittaminen ovat jätetty tyystin miesten kontolle. Suurin osa naisista tyytyy vaan olemaan se saalis, vaikka varmasti tekisi itsekin mieli joskus tehdä jotain asian eteen. Saalistava nainen kuitenkin tuomitaan helposti ja naiset tietävät tämän. Siksi he vain tyytyvät vilkuilemaan.

    Uskoisin, että kun naisiin on vuosituhansien ajan kohdistettu niin epäreiluja paineita, niin tämä ilmenee mm. siten, että naisilla on yleisesti ottaen näissä asioissa huonompi itsetunto kuin miehillä. Siis vaikka mitään syytä huonoon itsetuntoon ei olisikaan. Naiset pelkäävät torjutuksi tulemista miehiä enemmän. Ottavat se ikään kuin raskaammin. Kun mies torjutaan, niin hän ajattelee että kyllä niitä kaloja meressä piisaa, mutta jos nainen torjutaan, niin heti alkaa sellainen armoton itsensä kritisointi ja vikojen etsintä. Naisten kynnys osoittaa konkreettisesti kiinnostusta on epäilemättä korkeampi kuin miehillä. Naiset pelkäävät epäonnistumista miehiä enemmän.

    Teoria tuokin. Laitan kyllä vastalauseen tähän: 'Naiset pelkäävät epäonnistumista miehiä enemmän.'.

    On nimittäin yksi asia, joka mielestäni kaataa tuon lauseen. Kokeile mennä naisseurueessa ainoana miehenä johonkin julkiselle paikalle, niin eikö vain rupea seurueen ulkopuolisilta naisilta tulemaan aloitteita.

    Kyse taitaa olla siitä, että tuossa vaiheessa mies on automaattisesti luokiteltavissa suht täysjärkiseksi ja haluttavaksi, kun kerran jo naisia on ympärillä. Epäonnistumisen mahdollisuus kuitenkin on todella suuri, samasta syystä että niitä naisia jo on.

    Pelko ei taida olla epäonnistumisesta, kuten useilla miehillä, vaan siitä että mies osoittautuu vaaralliseksi. Tämä ihan vain oma ounasteluni asiasta, ampukaa alas jos osutte.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Sen verran vain korjaan että minä olin enemmänkin ruma vielä teini-ikäisenäkin. Sitten kun tuli muotoja kelpasin malliksikin, mutta en pidä itseäni mitenkään superkauniina.

    Kaikki miehet eivät varmasti pidä minua kauniina laisinkaan, mutta joihinkin näytän kolahtavan kuin se kuuluisa metrinen halko...

    Toivon että tilanne ratkeaa iisisti. Mutta erityisen ahdistavaa siinä on että kyse on kuvauksesta ja äijä tulee ehkä kuvaamaan minua jossain vaiheessa.

    Mistä tiedän mitä se tekee niillä kuvilla? :(

    vaikutta siltä..?

    Äänestä

  • pornokuvista kirjoitti:

    vaikutta siltä..?

    vaan siis ihan tavallisista henkilökuvista. Mutta en halua sellaisiakaan vääriin käsiin.

    Äänestä

Näissä ketjuissa on aina se huono puoli että osa porukasta tietää täsmälleen mistä puhun. Osa taas ei, ja sitten juttu paisuu kuin pullataikina, niin ettei sellaiset enää jaksa lukea joilla olisi oikeasti jotakin sanottavaa.

Kiitän kuitenkin kaikkia kommenteista!

Ja selvä, kaivan ensi tunnille vanhan kihlasormukseni. Ja kilauttelen jonkun miestuttuni kanssa. Toivon todella että toimii.

Äänestä
  • et toi on viä sellanen hiippari, et jos sanot suoraan mitä helkkaria yrität, niin sit näyttää ihan viatonta naamaa ja vakuuttaa että ei mitään, ei yhtikäs mitään...

    Mulle kävi noin, ukko vakuutti kirkkain silmin ettei mitään yrittänyt, vaik oli yhdelle tutulle miehelle sanonu että "on ottanut kaatamiseni projektikseen".

    Äänestä

  • No kun sulla on niin ihmeelliset ongelmat ja ratkaisut niihin. Jos olet niin kiltti, avoin, kaunis ja tämän kaiken jo kokenut niin mikset voi puhua asioista niiden kanssa jota ongelmat koskevat. Minusta on kummallinen ajatus vaieta kyseisen miehen kanssa tilanteestasi ja sensijaan kirjoittaa kysymyksiä nettipalstalle. Koska täällähän me tunnetaan kyseinen mies ja sinut parhaiten...?

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    et toi on viä sellanen hiippari, et jos sanot suoraan mitä helkkaria yrität, niin sit näyttää ihan viatonta naamaa ja vakuuttaa että ei mitään, ei yhtikäs mitään...

    Mulle kävi noin, ukko vakuutti kirkkain silmin ettei mitään yrittänyt, vaik oli yhdelle tutulle miehelle sanonu että "on ottanut kaatamiseni projektikseen".

    Kun on nätisti selttänyt, että en halua mitään, ja piiritys sen kun jatkuu... Tekstiviestiä pukkaa, yrittää soitella, kun osutaan samaan paikkaan kamala ympäripuhuminen... Sitten joku ystävä käy auttamassa ja sanoo tylysti, että nyt jätät sen naisen rauhaan! Mies vastaa, ettei häntä tosiaankaan sellainen huora kiinnostaisikaan, mitä oikein kuvittet... ei ole muka viestitellyt eikä mitään muutakaan! Ja sitten alkaa toisensävyinen viestittely... ;(

    Täytyy vain odottaa, kyllä ne joskus lopettaa. Suurin osa ainakin. Ja nyt olen päättänyt, että jos vielä yksikin inhottava viesti tulee, niin saman tien vien jutun poliisille.

    Äänestä

  • NormMies kirjoitti:

    No kun sulla on niin ihmeelliset ongelmat ja ratkaisut niihin. Jos olet niin kiltti, avoin, kaunis ja tämän kaiken jo kokenut niin mikset voi puhua asioista niiden kanssa jota ongelmat koskevat. Minusta on kummallinen ajatus vaieta kyseisen miehen kanssa tilanteestasi ja sensijaan kirjoittaa kysymyksiä nettipalstalle. Koska täällähän me tunnetaan kyseinen mies ja sinut parhaiten...?

    on kokeiltu sekin (aiemmin siis). Vastauksena just tuo asian kieltäminen tai rivo leikinlasku ja ongelma on vaan jatkunut.

    Eikä se nyt ole kauhean kiva mennä syyttelemään vierasta ihmistä kyttäyksestä, ennen kuin se on tehnyt mitään vakavampaa.

    Ja voihan olla että äijä on todellakin harmiton. Tulevaisuus näyttää.

    Kysyin tätä siis vain tietääkseni onko jollakin joku toimiva kikka. Muutenkin kiinnosti onko joku kokenut samaa ja onko minulla jotain yhteistä heidän kanssaan. Siis muutakin kuin ongelmat... :)

    muuten koskaan yrittänyt puhua häirikölle?!

    Tekeekö se miehestä häirikön, jos hän ihastuu sinuun? Minkäs sitä kukaan ihastumiselleen mahtaa? Olisit vaan otettu tilanteesta. Suuri osa ihmisistä ei saa koskaan minkäänlaista huomiota keneltäkään, vaan heitä kohdellaan kuin ilmaa. Ei ole mukavaa sekään.

    Onko nyt niin että jokainen sinusta mahdollisesti kiinnostunut mies on todennäköinen häirikkö? Oletko nyt varman ettet vain oleta sinulla olevan jotain kummallista viehätysvoimaa joka saa miehet sekoamaan sinuun vaikka kyseessä olisi vain tavallista ystävällisempi mies?

    Voihan olla että miehenä en tiedä asiasta mitään kun en ole ketään miespuolista oikeaa häirikköä innoittanut. Erään kummallisen naisen olen pysäyttänyt keskustelemalla asiasta suoraan ja tiukkaan sävyyn. Ei mitään ovelia vihjailuja vaan suoraan silmästä silmään raastin faktat pöytään.

    Äänestä

  • Kolli_Kellinen kirjoitti:

    sellainen on, joka ei usko sitten millään ja käyttäytyy häiritsevästi tai vahingollisesti. Kts. edeltä.

    Kuten sanottua, tämä mies saattaa olla ihan harmiton.

    aiemmat jutut?

    Kintereilläni on ollut muutama häirikkö, en ole kuvittellut.

    Tuskinpa "tavallista ystävällisempi mies" tuhoaisi omaisuuttani, lähettelisi puolen vuoden välein "säröileekö suhteesi" -viestejä yms. yms.

    Se sensijaan on mahdollista, että olen alkanut pelätä häiriköitä niin paljon että suhtaudun suotta epäluuloisesti...

    mielestäni osaan kyllä erottaa oikeasti tavallista ystävällisemmät miehet.

    Ei kannattane suhtautua kaikkiin ihastuneen oloisiin ja sinua huomioiviin miehiin potentiaalisina häirikköinä. Ehdoton enemmistö miehistä lienee kuitenkin suht normaaleita.

    Äänestä

  • Kolli_Kellinen kirjoitti:

    Ei kannattane suhtautua kaikkiin ihastuneen oloisiin ja sinua huomioiviin miehiin potentiaalisina häirikköinä. Ehdoton enemmistö miehistä lienee kuitenkin suht normaaleita.

    paras olisi kun saisin tapettua miehen mielenkiinnon heti alkuunsa. Oli se sitten mitä laatua tahansa.

    En sillä tee yhtikäs mitään.

    Äänestä

  • Kolli_Kellinen kirjoitti:

    Ei kannattane suhtautua kaikkiin ihastuneen oloisiin ja sinua huomioiviin miehiin potentiaalisina häirikköinä. Ehdoton enemmistö miehistä lienee kuitenkin suht normaaleita.

    Olen itsestäni huomannut että ajattelen aina miehestä, että millainen häirikkö hänestä tulisi vai tulisiko. Pidän kaikkia miehiä mahdollisina häirikköinä aluksi. Niillä ajatuksilla olen pelastunut ainakin yhdestä tulevasta ongelmatilanteesta (osoittautui, että miehellä oli ollut tapana heittäytyä todella inhottavaksi). Mulla on hiukan huonoja kokemuksia, ja siksi katson että varovaisuus on paikallaan. Naiset kun ovat fyysisesti useinkin se heikompi osapuoli.

    Minulla on toki paljon hyviäkin kokemuksia, ettei vallan unohtuisi! Mutta täällä nyt näistä huonoista puhutaan... :)

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    aiemmat jutut?

    Kintereilläni on ollut muutama häirikkö, en ole kuvittellut.

    Tuskinpa "tavallista ystävällisempi mies" tuhoaisi omaisuuttani, lähettelisi puolen vuoden välein "säröileekö suhteesi" -viestejä yms. yms.

    Se sensijaan on mahdollista, että olen alkanut pelätä häiriköitä niin paljon että suhtaudun suotta epäluuloisesti...

    mielestäni osaan kyllä erottaa oikeasti tavallista ystävällisemmät miehet.

    Luin melkein koko viestiketjun läpi ja yritän ympätä tähän mistä asiassa on kysymys. Jollain luennolla sinun vieressäsi istuu siis mies, joka osoittaa huomiota tavalla josta et pidä (se minkänäköinen mies tai sinä olet ei kai ole merkitystä).

    Minulle jäi vaan epäselväksi, että millä tavalla olet asian hänelle ilmaissut, että et pidä hänen käytöksestään? Tyytynyt vain vihjaamaan vai sanonut aivan suoraan jämäkästi ja neutraalisti ilman turhia haistatteluja?

    Äänestä

No, eipä se nyt ainakaan viikonloppuna häiriköi. Kun en kertonut kuin etunimeni. :)

Äänestä

Kuulostaa vähän siltä, että olet itse tarkkaillut hyvinkin tarkkaan tämän "ihailijasi" jokaista liikettä. Taidat kummin salaa nauttia huomiosta? Mitä pahaa siinä on jos toinen katsoo? Anna katsoa, aika viattomaltahan tuo nyt kuulostaa..eihän tuo nyt mitään laitonta ole tehnyt.

Itse olen joutunut soittamaan jopa poliisit kun innokas ihailija (jolle en ollut koskaan edes puhunut) istui illat ikkunani alla. Samoin esim. seksuaalinen häirintä työpaikalla on vakava asia josta monet naiset joutuvat kärsimään.

Äänestä
  • se pitää sanoa, että miten sen voi olla huomaamatta että toinen hinaa itsensä kylkeen kiinni ja tuijottaa suurimman osan ajasta? Aika kuurosokea täytyisi olla jos ei havaitse toisen ihmisen toimia kun se on ihan vieressä.

    Itse vetäydyin kauemmaksi ja katselin muuallepäin. Vastailin korkeintaan yhdellä sanalla niihin läppiin joita se yritti vähän väliä heittää.

    Ja edelleen, viimeisen kerran, voin olla väärässäkin. Esim. kaikki ihmiset eivät tajua fyysisiä rajoja, mutta olipa syy mikä hyvänsä niin päähän pälkähti: voi ei, joko taas...

    Ja kyllä. Olen kokenut myös työpaikalla seksuaalista häirintää.

    Ja siksi nimenomaan kysyin tätä että homma loppuisi heti alkuunsa.

    Äänestä

Siis ensinnäkin, mikä tekee tuosta miehestä niin ällöttävän ja oudon häirikön? Eihän hän ole TEHNYT MITÄÄN, paitsi ollut ystävällinen? ! Eihän tuo mies ole edes ehdottanut sinulle mitään?!

Toisekseen, et varmasti ole mikään unohtumaton kaunotar, KAIKKI naiset saavat huomiota miehiltä, ongelma on sinulla päässäsi, kuulostat nauttivan jos et oikein kerjäävän huomiota, ainakin täällä.

Sinä et ole oikeista häirikkö ihalijoista kuullutkaan. Sitä paitsi tiedän kyllä sinunlaisesi tytöt jotka muka "valittavat" ihailijoistaan, kun muka ovat vain niin liian "kilttejä" kaikille. Ja höpö höpö. Jos miehelle sanoo että ei kiinnosta, ja ai vastaa puheluihin, viesteihin jne. niin kyllä se viesti menee perille. Mutta oikeasti moni nainen on mukana pelissä, ja nauttii huomiosta. Kyllä mies semmopisen vaistoaa.

Äänestä
  • Ällöttävän tekee se, että hinasi itsensä minuun kiinni. Kunnioittamatta fyysisiä rajojani. Ja se tuijotus jota jatkui melkein koko tunnin.

    Veikkaan että itsekin kiusaantuisit, jos tulisin kylkeesi vahtaamaan?!

    Tiedän ettei hän ole vielä mikään häirikkö tai mahdollisesti ollenkaan. Mutta aiemmista häiriköistä johtuen olen vähän säikkynä. Joka tapauksessa en halua äijältä minkäänlaista huomiota.

    En ole mikään huomionkerjääjä, enkä ole koskaan väittänyt olevani unohtumaton kaunotar. Päinvastoin, jos nuo aiemmat luit. Muissa kirjoituksissa olen saattanut VITSILLÄ heittää tiesmitä läppää, mutta se on tyystin eri asia se.

    Olen kaksi vuotta ollut vastaamatta viesteihin, joita yksi häirikkö laittaa... eipä ole auttanut.

    Ja pliis, en jaksa enää vääntää ratakiskosta näitä samoja asioita!

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Ällöttävän tekee se, että hinasi itsensä minuun kiinni. Kunnioittamatta fyysisiä rajojani. Ja se tuijotus jota jatkui melkein koko tunnin.

    hakisin, niin enköhän tekisi sitä jossain muualla kuin kuvaustunnilla verkkareissa ja meikittömänä?

    Äänestä

  • naisen syytä kaikki, vaikka mitä tapahtuisi.

    Kannattaa kokeilla sitä sormustemppua, jos ei siitä rauhoitu niin yritä tutustua muihin ihmisiin siellä kurssilla ja kohtele ukkoa kuin ilmaa. Ja yritä saada joku muu pariksesi.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    hakisin, niin enköhän tekisi sitä jossain muualla kuin kuvaustunnilla verkkareissa ja meikittömänä?

    imartelisiko sinua paljon itseäsi vanhemman, kaljuuntuneen, ylipainoisen miehen huomio.

    Minua ei ainakaan.

    Äänestä

  • T-fox kirjoitti:

    Ällöttävän tekee se, että hinasi itsensä minuun kiinni. Kunnioittamatta fyysisiä rajojani. Ja se tuijotus jota jatkui melkein koko tunnin.

    Veikkaan että itsekin kiusaantuisit, jos tulisin kylkeesi vahtaamaan?!

    Tiedän ettei hän ole vielä mikään häirikkö tai mahdollisesti ollenkaan. Mutta aiemmista häiriköistä johtuen olen vähän säikkynä. Joka tapauksessa en halua äijältä minkäänlaista huomiota.

    En ole mikään huomionkerjääjä, enkä ole koskaan väittänyt olevani unohtumaton kaunotar. Päinvastoin, jos nuo aiemmat luit. Muissa kirjoituksissa olen saattanut VITSILLÄ heittää tiesmitä läppää, mutta se on tyystin eri asia se.

    Olen kaksi vuotta ollut vastaamatta viesteihin, joita yksi häirikkö laittaa... eipä ole auttanut.

    Ja pliis, en jaksa enää vääntää ratakiskosta näitä samoja asioita!

    normaalilta..hih

    Kun kommentoi usein toisen tuijotusta, käytöstä tai muuta ominaisuutta mikä ärsyttää, saa silloin itse varmasti negatiivista huomiota. Miksi edes seuraat hänen katseita, tai mikset siirry muualle istumaan.

    Äänestä

  • jösses mikä ongelma kirjoitti:

    Kun kommentoi usein toisen tuijotusta, käytöstä tai muuta ominaisuutta mikä ärsyttää, saa silloin itse varmasti negatiivista huomiota. Miksi edes seuraat hänen katseita, tai mikset siirry muualle istumaan.

    Kaipahan olisin mennyt muualle jos tilaa olisi, mutta kun tulin viimeisenä luokkaan, ainoa vapaa paikka oli tän äijän vieressä paripulpetissa.

    Meenkö seuraavan kerran aikaisin ja varastan jonkun toisen paikan?

    Äänestä

jos nainen on fiksu ..ELI OLETKO ITSE EDES FIKSU???

Äänestä
  • Totta on, että terveet ja fiksut miehet eivät häiriköi. Mutta on niitä sairaita ja häiriintyneitä, jotka sitä tekevät.

    Minä pidän itseäni suhteellisen fiksuna naisena. Ei silti tulisi mieleenikään alkaa häiriköimään millään tavalla miestä, joka ei olisi fiksu. Fiksuinta on jättää sellaiset ihmiset rauhaan.

    Äänestä

  • typerin... kirjoitti:

    Totta on, että terveet ja fiksut miehet eivät häiriköi. Mutta on niitä sairaita ja häiriintyneitä, jotka sitä tekevät.

    Minä pidän itseäni suhteellisen fiksuna naisena. Ei silti tulisi mieleenikään alkaa häiriköimään millään tavalla miestä, joka ei olisi fiksu. Fiksuinta on jättää sellaiset ihmiset rauhaan.

    ja paikkansa pitävä eivät fiksut todellakaan häiritse!!!!!

    Äänestä

  • mitä voi olla kirjoitti:

    ja paikkansa pitävä eivät fiksut todellakaan häiritse!!!!!

    eivät todellakaan häiriköi. Mutta ne miehet jotka häiriköi eivät sitä katso onko nainen fiksu vai ei.

    Äänestä

  • Serena kirjoitti:

    eivät todellakaan häiriköi. Mutta ne miehet jotka häiriköi eivät sitä katso onko nainen fiksu vai ei.

    ...:=))

    Äänestä

Ihmeroihun sain aikaiseksi, mikä ei ollut tarkoitus.

Sain kuitenkin vinkkini ja ensi kuvaustunnin jälkeen olen varmaan viisaampi tässäkin asiassa.

Heippa.

Äänestä
  • Yksi lisävinkki vekaravuosilta: Ammu sitä pyyhekumin ja viivoittimen avulla. Toimi ainakin viimeksi kun 70-luvulla kokeilin.

    Äänestä

  • tärkeä. Arka ja vaikea myöskin. Myös sellainen, joka ärsyttää naisia, joilla ei ole siitä itsellään kokemuksia. Ja ärsyttää miehiä, joilla sitä kokemusta on. Tuo on kuitenkin todellinen ongelma.

    Kyseessä voi jollain tasolla olla myös vallankäyttö, kuten seksuaalisessa häirinnässä muutenkin. Terveitsetuntoinen ihminen ei sellaista tee, ymmärtää rajansa. Ja tietää, ettei (tässä tapauksessa) miehisyytensä ole kiinni pakkien saamisesta.

    Aina on joukossa vielä joku, jonka mielestä nainen on itse syyllinen raiskaukseensa ja kaikkeen väkivaltaan, mikä häneen kohdistuu. Surullista.

    Äänestä

Unohda kikat ja maanpinnalle palautukset ja käyttäydy normaalisti, silloin olet loukkaamatta. Jos aina ajaudut ongelmallisiin tilanteisiin vieraiden miesten kanssa, on syytä tarkastella omaa käytöstä.

Äänestä

että mies on kuitenkin harmiton heppu, joka ilahtui nuorehkon naisen istuessa hänen viereensä.

Älä tee kärpäsestä härkästä, vaan käyttäydy kuin hän olisi ilmaa. Jos ukko tunkee liian lähelle, väitä ensi tunnin alussa, että sinulla on huono näkö ja haluat vaihtaa eteen (jonkun muun viereen) istumaan. Jos alkaa käpälöimään, sanot heti oikein kovalla äänellä että "älä kopeloi", että muutkin kuulevat.

Ainahan miehet tuijottelevat nättejä naisia, eikä suurin osa tuijottelijoista kuitenkaan ala häiriköimään. Voi tietysti olla, että mies on tulkinnut sinun käyttäytymisesi väärin, koska olet aivan ilmeisesti itsekin vilkuillut sinne päin.

Eli katselet ensi tunnin muualle, etkä kuuntele mitään hänen höpötyksiään saati sitten katsele sinne päin. Ja ainahan voit vaihtaa istumapaikkaa.

Äänestä
  • tietää että toinen tuijottaa. 45 astetta riittää oikein hyvin. Kun toinen tunkee oikein lähelle, sen vaistoaa myös katsomatta: hengitys, lämpö, varjot, hajut, äänet...

    Luotan aloittajan vaistoon. Jos tyyppi tuntuu ahdistavalta, sitä se taatusti myös on. Ehkä ymmärtää lopettaa jossain kohtaa, ehkä ei. Aikaisemmat kokemukset vastaavista tilanteista vaikuttavat taatusti ennakkoluuloihin.

    Äänestä

  • päin, kun kirjoitti:

    tietää että toinen tuijottaa. 45 astetta riittää oikein hyvin. Kun toinen tunkee oikein lähelle, sen vaistoaa myös katsomatta: hengitys, lämpö, varjot, hajut, äänet...

    Luotan aloittajan vaistoon. Jos tyyppi tuntuu ahdistavalta, sitä se taatusti myös on. Ehkä ymmärtää lopettaa jossain kohtaa, ehkä ei. Aikaisemmat kokemukset vastaavista tilanteista vaikuttavat taatusti ennakkoluuloihin.

    Juurikin näin! Aluksi tietysti katsoin silmiin, niinkuin normaali ihminen tekee kun puhutellaan, sitten kun ahdistuin, katsoin muualle koko ajan. Mutta kyllä katseen tuntee kun toinen on tarpeeksi lähellä.

    Se just teki sen tunteen että ukko on jotenkin outo, kun varmasti näki että muutuin kiusaantuneeksi, vältteleväksi ja etäiseksi ja silti vaan jatkoi.

    En voi käsittää näitä "tunnet vaan olosi imarrelluksi/nauti siitä"- viestejä! Tajuatteko että tunsin oloni ahdistuneeksi, vaivaantuneeksi ja pelokkaaksi! Ei tosiaan ole mitenkään nautittavaa! Menisin heti kurssille jossa on vain naisia jos sellaisia aiheesta järjestettäisiin ja maksaisin vieläkin enemmän että saisin olla rauhassa ja keskittyä opetukseen.

    Tunnut teilaavan kaikki ehdotukset ja tartut vain viesteihin joissa syyllistetään miestä. Ei täällä kukaan voi sille mitään ettet kestä miehen ihastumista. Lopeta kurssi, jos et muuten osaa hoitaa asiaa toista loukkaamatta.

    Äänestä

  • vinkkaus kirjoitti:

    Miten oikein olet ketjua lukenut? Olen sanonut monessa kohtaa että "hyvä idea, tätä kokeilen". Ja aion kokeilla tuota sormusajatusta ensimmäisenä! Jos ei se tehoa, sanon suorat sanat, loukkasi sitten tai ei.

    Pitäisikö mielestäsi koulukiusatunkin vaan lopettaa opiskelu, jos kerran kiusaaminen tuntuu pahalta?

    En voi ottaa syytä siitä että toinen ihminen käyttäytyy tungettelevasti, olen teilannut ainoastaan ne viestit joissa on tähän viitattu. Siis minun syyllistämiseeni.

    Tiedän etten tule turhasta hysteeriseksi. Olen toiminut esim. messuesittelijänä ja joutunut kokemaan vaikka minkänäköisiä iskuyrityksiä. Sellaisille reteilijöille tai suoraan toimiville onkin hyvin helppoa sanoa ei ja homma on sillä selvä.

    Mutta kuten sanottua, riittää jo. Sain vinkkini jota aion kokeilla, enköhän jotenkin saa tilanteen aisoihin.

    Ilmeisesti olen tulkinnut väärin, sillä vaikutit juuri turhaan hysteeriseltä viestien perusteella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

T-fox kirjoitti:

Silläkin uhalla että leimaudun taas itserakkaaksi k...pääksi yms. kerron että monet miehet ihastuvat minuun järkyttävän helposti. En kuitenkaan ole mitenkään ilahtunut, kun asiasta on koitunut niin paljon harmia. Minulle riittäisi ihan hyvin että ainoastaan mieheni olisi minuun ihastunut...

Aloitin hiljattain uuden harrastuksen. Istuin salissa melkoisen luotaantyöntävän näköisen miehen viereen (suht epäolennaista, ihan sama vaikka olisi ollut joku Mr Clooney, kun olen tosissani suhteessa). Opiskelun aikana mies passasi ja hyysäsi minua kuin olisin pyörätuolipotilas, tuijotti minua aina kun luuli etten huomaa, punasteli ja tärisi. Joka kerta kun opettajamme kertoi jotain hauskaa, mies hörähti ja katsoi nauranko minä. Jos nauroin, hän räjähti nauramaan. Jos en, hänkin vaikeni. Kun yritin vajota maan alle ja olla mahdollisimman huomaamaton, hän tuntui innostuvan vain lisää...

Yritin bongata jonkun välin, johon olisin päässyt heittämään "minun mieheni blaa, blaa..." Mutta luontevaa väliä ei vain tullut. Ahdinko! Miten palautan äijän maan pinnalle loukkaamatta? Minä joudun katselemaan häntä koko lukuvuoden ja todennäköisesti olemaan hänen parinsa. Mies vaikuttaa erittäin älykkäältä ja herkkävaistoiselta, joten helpolla en tästä selviä.

Lisäksi pelottaa jo valmiiksi, kun on niin ikäviä kokemuksia agressiivisiksi heittäytyneistä miehistä. Esim. yksi asiakkaani ihastui minuun ja kuultuaan että seurustelen tuhosi kaikki materiaalit, jotka oli sovittu palautettaviksi. Sanoi heittäneensä epähuomiossa takkaan. Kysynpähän vaan, miten heitetään epähuomiossa 30x30 kokoinen painava lattialaatta takkaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu