Mä luulin olevani hyvä kumppani. Nyt kuitenkin olen se mäkättävä ja määräilevä muija, josta miehet aina silloin tällöin kirjottelee.Kääk!!miten mä nyt korjaisin itseäni tässä vaiheessa, kun avoliitto on suhtkoht aluillaan?! huoh...ennenkuin huomaankaan, on huulilta lipsahtanut yhtä ja toista..."tee sitä,tee tätä"...ei, mä en halua olla sellanen. mua ei haittaa, jos viikonloppusin otetaan muutama olut tai paukku, eikä häiritse jos mies lähtee harrastamaan omia juttuja...ja jopa olen yrittänyt ehdottaa, että viettäis "poikien iltaa" joskus...mutta, kyllä sitten kun täytyy siivota tai muuta, niin se pieni-sisäinen hitler ilmaantuu jostain ja jakaa käskyjään...ja mies sanoo:"kuule, mä tarvin vahvan naisen rinnalleni" hmmm....taitaa vaan sanoa...=)tai jos hän kaipaa neuvoa/mielipidettäni jostain asiasta, se mielipide tulee niin vahvasti...ja omalla tavallani "vahdin" että asia tapahtuu. ja yritän istuttaa mieheenkin sellaista ajattelutapaa, että muulla ei ole väliä, kuin sinulla/meillä itsellämme...ja tulis nyt jo kotiin, pyykit pitää viedä kuivumaan... ;) miehet, kertokaa mielipiteitänne...=)
miksi huomaan olevani
pirttihirmu
5373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta olen samanlainen. ehkä pahempikin, kuin mitä kuvailit.
Samoin äitini, ja lupasin joskus jo aikoinaan, että minustahan ei KOSKAAN tule samanlaista kuin hänestä. Sillä se ei aina ollut helppoa, ei isälläni eikä meillä lapsilla.
Mutta ei koskaan saa sanoa ei koskaan.
Niin vaan kävi. Vaikka olen nuori, ja voisinkin muuttaa vielä tapojani ja käsityksiäni, niin aika tiukassa tuntuu olevan. Toivotaan että pikkuhiljaa sitä alkaa kovan työn jälkeen muuttumaan, sillä ei kukaan kestä tällaista montaa vuotta. Tai jos kestää, niin suhde kyllä kärsii. En kestä itsekään, riidan ja mäkätyksen jälkeen olen surullinen, pitikö taas mennä... jne jne.
Itselläni vaikuttaa pillerit. Huomasin sen kun en viime kuussa syönyt pillereitä. Olo oli ihana, en raivonnut, pystyin hillitsemään itseäni paremmin... Se oli jotain sellasta millasta sen pitäisikin olla.
No, tsemppiä. Eipä tässä muuta. :)
Se vikako on aina naisessa?
Me ollaan vaan käytännöllisiä ja se rasittaa jos joku makoilee sohvalla ja pelaa pleikkaa. Pelaan minäkin, mutta mutta ensin työ ja sitten huvit!
Siis kuulkaa olkaa vähän armollisia itsellenne. Jos on tomera niin sitten on tomera. Sellaisilla naisilla pitää olla sitten tomera mieskin ja sellainen jolla on itsetunto kunnossa. Ei se vika aina voi olla meissä naisissa. Ajatelkaa miltä huusholli näyttäis jos ei vähän pistäis ukkoonkin vipinää? Ja sitä paitsi itse niitä hommia ei kenenkään pidä ruveta tekeen yksikseen.
Aivan samaa mieltä,itse toisessa avoliitossani ja taas sama tilanne, eipä noita tiskejä kukaan tiskais ja pyykkejä pesis jos ei muistuttelis hiukan äänekkäämmin välillä. kun itse tekee pitempää työpäivää kun mies,on aika kohtuutonta odottaa että jaksais yksin hymy korvissa siivoilla kämpän normaalikuntoon ja vielä ehtis kyhnäileen sohvalla kullan kainalossa.niin että kultaseni,otas joku ilta kun taas olet ennen minua kotona,se imuri kaapista niin ei tarvi kuluttaa koko iltaa siihen osastoon, vaan jää sitä kaipaamaasi laatuaikaa.
mutta miehissäkin on eroja! Jotkut herättää rauhallisimmassakin henkilössä ne vähät hermot pintaan. Ja sitten on näitä ihania omatoimisia yksilöitä, kuten hän, jonka kanssa asun nykyisin yhdessä. Tuntuu vapauttavalta kun ei tarvitse sanoa. Jos nyt sanoisin, niin olisin pirttihirmu, kun toinen tekee sanomattakin oman osuutensa.
ettei vika ole aina minussa. Mutta silloin kun se menee liiallisuuksiin, niin tunnen kyllä olevani pirttihirmu. Onneksi miehelläni on sen verran pitkä pinna ja hyvin suuri sydän minua kohtaan, että uskon meidän pärjäävän, vaikka välillä auonkin päätäni ja raivoan. Itse asiassa nytkin hän tiskaa omasta aloitteestaan, joten jospa menisin sanomaan hänelle kiitoksen. :) Sen ainakin luulen tietäväni, että jos ei pahalla (eli ainaisella nalkuttamisella), niin sitten hyvällä, kiitoksilla suukoilla jne.