Tulin juuri eilen laskeneeksi että olen käynyt treffeillä 24 miehen kanssa (4 vuoden aikana) eikä yhdenkään kanssa ole synkannut. Niin että kiinnostus olisi ollut molemminpuolista pidemmän päälle. Tämän lisäksi olen kirjotellut joidenkin miesten kanssa tapaamatta heitä koskaan sekä käynyt diskoissa ja tustustunut useisiin miehiin, kuitenkaan käymättä treffeillä jälkeenpäin. Joko jompi kumpi ei ole ollut kiinnostunut jatkosta. Eli yrittämisestä ei ainakaan ole kyse, sillä olen todellakin yrittänyt suoda itselleni mahdollisuuksia tavata se oikea. Useammin en jaksaisi käydä treffeillä, se olisi liian kuluttavaa. Aikaisemmin kun en käynyt ulkona enkä käynyt nettitreffeillä niin en tavannut mitään kiinnostavia poikia, sillä niitä ei liikkunut minun ympyröissäni. Nyt kun olen ruvennut käymään ulkona ja treffaillut miehiä niin olen kyllä tavannut useita, mutta kaikki on ollut turhaa, sillä sitä oikeaa ei ole löytynyt. En enää jaksaisi etsiä, mutta jotenkin on hirveän vaikea lopettaa. Tylsinä hetkinä tulee helposti käytyä ajankuluksi deittisivuilla ja sitten tulee taas vastattua jollekulle, joka sitten myöhemmin ilmenee taas epäsopivaksi minulle. Tai jos hän onkin kiinnostava niin hän ei ole kiinnostunut minusta ainakaan pidemmän päälle. En ole koskaan seurustellut, mutta olen kyllä tapaillut muutamaa miestä. Sen oikean löytäminen tuntuu niin toivottomalta tehtävältä, etten usko enää löytäväni miestä omin neuvoin, vaan kun hän lopulta astuu elämääni, niin se ei sitten enää johdu minun ponnistuksistani vaan kohtalosta. En voi mitenkään koluta jokaista miestä joka Suomessa asuu. Ulkomaalainenkin tosin kyllä kävisi, kunhan ei ole muslimi, hindu tai muu ei-kristitty. Ateistikin kävisi mikäli hän vain kunnioittaisi minun uskoani. Sanotaan että se oikea löytyy sitten kun lopettaa etsimisen. Ehkä minun sitten vain on lopetettava kokonaan etsiminen, mutta en ymmärrä miten voisin ketään tavata jos sulkeudun kokonaan kotiini enkä enää vilkaisekaan miehiin. Sillä jos vilkaisen, niin se on jo tavallaan etsimistä sillä toivon sen aina johtavan johonkin. Miten lopettaa etsiminen kun se ei näytä tuottavan tulosta?
Hohhoijaa
Tyttö_
211503
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
vaativa ja kriittinen. Sisäistä kasvua ei ole tapahtunut. Ensin on kasvettava sisäisesti ja jos ei ole toisesta kiinnostunut, vaan pelkästään itsestään, ketään ei voi saada. Lisäksi tuntuu, että olet todellinen nirppanokka.
Rakkaus ja rakastuminen merkitsee sitä, että unohtaa tavallaan itsensä ja keskittyy toisen ihmisen tunteisiin ja toiveisiin. Sinulla on tosiaan vielä paljon kasvunvaraa, ennenkuin mitään tapahtuu eli hakeminen on turhaa ja kuluttaaa sinun itsetuntosi ja heikentää edelleen mahdollisuuksiasi, jos et kehitä itseäsi ja ikäänkuin pääse omien ympyröidesi ulkopuolelle. Kiinnostus toisen elämään ja toisen ihmisen ongelmiin on se pointti, josta on lähdettävä liikkeelle, niin jotain todella alkaa tapahtua.
Tarkoitatko että kasvaisin sisäisesti niin "kypsäksi" että minulle kelpaisi sellainenkin mies joka ei herätä minkäänlaista (romanttista) kiinnostusta? Yhdessä elämänvaiheessa ajattelinkin että voisin rakastaa ihan ketä tahansa ja että ulkonäöllä ei ole mitään väliä. Olin niin suurisydäminen ja olen edelleenkin, mutta nyt tiedän tarkalleen mitä haluan ja tunnistan heti kuka ei ole sellainen jota haen. Haluaisin ihastua mieheen ja se ei tapahdu keneen tahansa. Vain tietyn tyyppiset miehet herättävät minussa kiinnostuksen, mutta kaveri taas voisin olla monenkin miehen kanssa.
tietää ikäsi. Jos sinulla on näin kovat kriteerit, en usko millään, että nykymaailmassa sellaista henkilöä tulee vastaan, joka voisi ne kaikki ihastumiseesi tarvittavat kriteerit täyttäää. Yleensä miehet juoksevat karkuun, kun sellainen täydellisyyttä haeskeleva nainen tulee näytille, se aivankuin hohkaa ulospäin. Tutustu johonkin tavikseen ihan vaan tutustumismielessä ja opettele hänen kanssaan keskinäistä kommunikaatiota, niin opit ihmislujonteesta jotain. Harvoin mitään aivan ihmeellistä hopeatatarjottimella ojennetaan ihmisen eteen, siitä olen suhteellisen varma. Mielestäni sinun on parempi yksin tai sitten selkeä riman alitus.
Oletko muuten itse aivan ihmeellinen nainen, joka saa joka pojan polvet tutisemaan. Yleensä tällaisissa tapauksissa ihminen jää yksin oman erinomaisuutensa kanssa.
Olen 25-vuotias eli on tässä vielä sellaiset 10 vuotta aikaa vielä etsiä ennen kuin lapsia rupean hankkimaan. En millään haluaisi vielä asettua aloilleni jonkun sellaisen kanssa, joka ei vastaa unelmiani, kun ei kerran ole pakko sitoutua kehenkään. Haluan pysyä vapaana kunnes löydän sen oikean, niin en sitten tuhlaa kenenkään aikaa ja tunteita seurustelemalla väärän ihmisen kanssa. En ole täydellinen enkä etsi täydellistä miestä. Haluaisin vain löytää sellaisen miehen joka: 1) herättää kiinnostusta olemuksellaan ja ulkonäöllään, tai vähintäänkin olemuksellaan jolloin ulkonäön pitää olla ok, 2) on "normaali" ja hyväsydäminen, 3) on samantyyppiset arvot kuin minulla, 4) arvostaa mielipiteitäni vaikka ei olisi samaa mieltä kanssani, 5) arvostaa minua ja ominaisuuksiani, ymmärtää miksi harrastan sitä mitä harrastan, ymmärtäisi mielellään myös musiikkimakuni ja muiden mieltymysteni päälle, 6) pitäisi minua korvaamattomana, 7) voisin pitää häntä korvaamattomana. Onko tämä liikaa vaadittu? Ei minusta... Mutta vaikeaa, todella vaikeaa sellaisen miehen löytäminen kyllä on. Siksipä jäänkin odottamaan sitä että Luoja hänet jonakin päivänä toisi eteeni... :) Kun ei kerran etsimällä löydy...
Vaatimusluettelo ei ole tästä maailmasta tai se ei voi toteutua, koska se on täysin utopistinen.
Koska haluat ennen 40 v. lapsia, mielestäni aivan liian korkea ikä, niin jos sellainen ihmeyksilö löytyy,niin viimeistään avioliitossa karisee kaikki tällaiset vaatimusket kaikki tyynni, koska lapset kyllä vievät ne viimeistä piirtoa myöten ja hiovat sinun mahtavan egosi, mikä kyllä olisi tosi hyvä, mutta sinun luonteisesi kanssa ei avioliitto voi onnistua, koska keskityt vain itseesi. Ei voi onnistua, koska sinulla itselläsi ei ole mitään annettavaa.
Tuo "korvaamattomuus toiselle" särähtää pahasti. Kukaan ihminen ei saa olla korvaamaton toiselle. "Tärkeä" tms olisi parempi luonnehdinta. Olet epärealistinen vaatimuksissasi. Jos haet kumppaniksi peilikuvaasi, joudut odottamaan lopun ikääsi.
Vedät olettamuksiasi aika pitkälle... :) Ei kovin kannustava vastaus, mutta uskon edelleen että sopiva mies löytyy minullekin jonakin päivänä. En mielestäni vaadi liikaa, en vain ole vielä tavannut sopivaa miestä.
Mikäli ei ole toiselle korvaamaton, niin saa sitten koko ikänsä pelätä sitä, että toinen löytää jossain vaiheessa jonkun paremman ja lähtee lätkimään. Toisaalta jos mies on löytänyt sen oikean eikä muut naiset enää kiinnosta, niin ei ole sellaista pelkoa ja voi ottaa ihan lugnisti. :) Tietenkin ihminen on käytännössä korvattavissa toisella ihmisellä kun esim. aviopuoliso kuolee ja löytää jonkun uuden. Mutta se ei ole sama asia olla naimisissa toisen ihmisen kanssa, se on sitten oma tarinansa, joka taas on ainutlaatuinen omalla tavallaan, mutta ei korvaa menetettyä puolisoa, sillä kukaan ei voi ottaa toisen ihmisen paikkaa.
paikkaa, kuitenkin jokainen tulee toimeen ilman toistakin. On erittäin tyhmää sanoa, että ei pysty elämään ilman toista jne., koska jokainen pystyy kyllä ... ihmisen pitää olla senverran vahva.
joskus minullakin, kolmenkympin ikä kolkutteli ovella ja miehet tuntuivat kiertävän minut kaukaa. Se on ehkä totta että sitten kun lopetat etsimisen saatat löytää "sen oikean". Ainakin minulle niin kävi. Minulla oli tarkka mielikuva millainen miehen tulisi olla ja sellaista taisin haeskellakin baareista. Erilaisia ominaisuuksia ja vaatimuksia oli listaksi asti. Ihastuin tyyppeihin joiden kuvittelin olevan tietynlaisia ja sitten kun tutustuin eivät he vastanneetkaan mielikuviani. Monet miespuoliset henkilöt ovat sanoneet minua krantuksi ja sen vuoksi ovat jättäneet minun vokottelemisen väliin kun ei sille kuitenkaan kukaan kelpaa. Muutama helmikin on tainnut ohi lipsahtaa, myöhemmin on tullut tämä tajuttua. Monet ystäväni kehoittivat minua katsastamaan muutamia vähän erityyppisiä miehiä vaikkei "sukanväri" ensinäkemältä mielyttäisikään niin ainahan sitä voisi tutustua. Ensin siis pitäisi tutustua ja sitten vasta ihastua jos niin käy.
Nykyinen mieheni on juuri tällaista erityyppistä sorttia ja ei varmaan tyypiltään ollenkaan sellainen jonka kanssa olisin kuvitellut perheen perustavan.
Niinpä minä kehoittaisin sinua tutustumaan ihmisiin ihan niiden ihmisten takia, ei parisuhteen perustamistarkoituksessa. Jätä treffeillä käynti jos et siitä tykkää ja hommaudu johonkin mukavaan tekemiseen, paljon parempi vaihtoehto kuin teennäiset treffit, ihmiset ovat enemmän aidompiakin kuin treffeillä. Saat samalla myös muuta tekemistä kuin tämän asian vatvomisen. Tämän jos olisin itsekin ymmärtänyt aikoinaan niin monelta turhalta sekoilulta olisin välttynyt. Olis voinut tehdä jotain kivempaa kuin luuhata baareissa vaikkei aina edes huvittanut sinne lähteä.
sulkeutuisit neljän seinän sisälle. Jospa pidät kuitenkin rimaa liian korkealla suhteessa omaan itseesi ja haet kuuta taivaalta, mitä et tule koskaan saamaan ... kukaan ei sellaisia kriteerejä täytä.
Etsimisen lopettaminen ei tarkoita neljän seinän sisään sulkeutumista! Ala harrastaa asioita ihan vain niiden kiinnostavuuden vuoksi, nyt on kaiken lisäksi vuoden paras aika uusille harrastuksille koska monet kurssit ovat parhaillaan alkamassa. Laajenna ystäväpiiriäsi tutustumalla myös ikäisiisi naisiin (ja vanhempiin ja nuorempiin).
Ja muista sanonta "hyvä on parhaan pahin vihollinen", eli jos tyydyt johonkuhun vain saadaksesi ylipäänsä seurustelusuhteen, niin voi olla, että sitten kun kohtaat sellaisen ihmisen, joka todella valloittaa, onkin liian myöhäistä, tai ainakin joudut särkemään sydämiä hänen takiaan.
Siksi en haluaisikaan seurustella sellaisen miehen kanssa jonka tietäisin jättäväni tavattuani sen oikean. En haluaisi särkeä kenenkään sydäntä. Kiinnyn myös niin helposti että olisin sitten ehkä lopunikäni "jumissa" jonkun väärän ihmisen kanssa. En halua siis luoda tunnesiteitä ihmisiin, jollei se todella ole sen arvoista. En kestäisi sydänsuruja.
Harrastuksia minulla on ja tapanani on kokeilla uusia harrastuksia vähän väliä. En kuitenkaan ole tavannut kiinnostavia tai oman ikäisiäni miehiä harrastusteni kautta. Mutta naispuoleiset ystävät olisivat kyllä tervetulleita, miksei miespuolisetkin, niitä ei voi koskaan olla liikaa.
Kuulostaa jo siltä, ettei sinulla niitä ystäviä taida muutenkaan juuri löytyä. Ihmissuhdekuvasi vain on jotain lastentarhatasoa. Parempi pysyä kaukana muista, ettet vain kiinny itseäsi arvottomampaan henkilöön. Härre gud mitä roskaa. :)
Taas täällä oletellaan kaikenlaista. :)
Mikä tuossa oli siten lastentarhatasoa? Kiinnostaa koska samaistun jossakin määrin kirjoittajaan.
Laskeskelin käyneeni vajaan 10 naisen tai tytön kanssa treffeillä viimeisen 6 vuoden aikana. Kolmen kanssa tuli toiset treffit. Näistäkin kaksi halusi jollain tapaa käyttää hyväkseen, joko aiheuttaa mustasukkaisuutta kolmannessa osapuolessa tai pönkittää omaa egoaan. Yhdenkään kanssa ei ole ollut kolmansia treffejä.
Nettitreffit on ollut fiaskoja kaikki. Yksi ainut olisi halunnut toisenkin kerran nähdä, mutta minä en. Syynä oli tytön mielenterveysongelmat. Muuten on aina käynyt niin, että kumpaakaan ei enää kiinnostanut tai tyttöä ei ole napannut lähteä toisille treffeille. Kerran eräs muisti treffien jälkeen että poikaystävä odottaa kotona.
Sellaisia kiinnostavia, joiden kanssa olisin halunnt treffeille, on useampia. Nämä lähinnä kääntävät selkäänsä jos yritän keskustelua virittää. Kavereiden tyttöystävät sun muut varatut taas mielellänsä juttelevat.
Opiskelu ja työt eivät tarjoa mahdollisuuksia edes normaaliin arkiseen kanssakäymiseen naisten kanssa. Sitten kun tulee jonkun kanssa juteltua, en osaa olla normaali koska jännitän ja ajattelen iskemistä vaikka voisi vain kuulumisia vaihtaa, niinkuin kavereidenkin kesken tehdään. Lopputuloksena tyttö vaihtaa nopeasti seuraa.
Harrastuksia puuhailen sen mukaan mikä tuntuu mukavalta. Niistäkään ei oikein löydy ketään. Opiskelijayhdistystä ja urheilutoimintaa näihin kuuluu, ei pitäisi olla kontakteista pulaa. Ei vaan oikeen näistäkään ketään löydy.
Sekin olisi jo paljon, jos keksisi ihan harrastuksena kiinnostavan jutun, jossa samalla tutustuisi vastakkaiseen sukupuoleen noin arkioloissa. Ehdotuksia otetaan vastaan.
pään, eli jos on ylitarjontaa deittikavereista (nettideitti) niin ihminen voi hämmentyä vaihtoehtojen runsaudenpulassa. Silleen vähän samaan tapaan kuin lapsi karkkikaupassa. Hän näkee paljon erilaisia karkkivaihtoehtoja mutta tietää, ettei hän voi maistaa kaikkia. Hän tutkailee kiinnostuneena tarjontaa. Hän miettii "ottaisiko tuota vai pitäisikö sittenkin maistaa tuota"...useammat karkkilaadut alkavat näyttää hyviltä. Alkuperäinen tavoite saattaa hämärtyä kun vaihtoehtoja on liikaa. Alkaa ahdistus ja kiukutus kun ei kuule omia ajatuksiaan enää selkeästi vaan homma voi mennä sekamelskaksi.
Pidä miehetön aikakausi elämässäsi niin ajatuksesi rauhoittuvat, ylikierrokset laskevat ja tiedät ehkä taas jälleen mitä oikeasti haluat? :) Omat ajatuksesi palaavat taas selkeämpinä mieleesi.
Laskin äsken että olen käynnyt 16 eri naisen kanssa treffeillä viimeisen neljän vuoden aikana. Kuten sinä, en sitä ennen käynyt treffeillä koska en ollut sillai etsimässä ja olin aika paljon vain kotona tai mieskavereiden kanssa. Olin jokunen tuttu tyttö pyytänyt treffeille, mutta aina saanut kielteisen vastauksen. Sitten aattelin ettei tästä tule mitään ja aloin olemaan aktiivisempi.
Aktiivisuuteni takia olen käynyt paljon treffeillä, mutta lähes jokainen on jäänyt siihen yhteen tapaamiskertaan. Mulla ongelmana on sama kuin sulla, ei vaan kolahda molemmin puolin. Joskus ajattelen että etsin sellaista kliseistä tyttöä joka ei ole olemassa, mutta tämäkään ei voi pitää paikkaansa. Tiedän että minua kolahtaa parhaiten sellainen hieman ujo kiltti nainen. Ulkonäöllisesti mielyttää ihan sellainen perusnaapurintyttö-tyyli. Ei luulis olevan hirveän ylimitoitettu rima.
Olen kanssa miettinyt tuota etisimis-juttua. Pitäs käydä enemmän ehkä ulkona jossa vois tavata kavereiden kaverita, mutta ei sellaisia tilanteita vain synny. Tällä hetkellä etsiminen rajoittuu baareihin ja nettiin, koska harrastusten kautta ei ole mahdollisuuksia eikä toisaalta aikaa sellaisiin kun opiskelee.
Ehkä vastaus on siinä että laajentaa se ihmisjoukko jonka kanssa aloittaa keskustelut. Tästä on esimerkki. Kävin pari kertaa treffeillä naisen kanssa, mutta kumpaakaan ei ihmeemmin syttynyt. Jäimme yhteydessä, mutta kavereina. Vuoden jälkeen ihastuimme toisiimme ja seurustelu kesti vajaa vuoden. Eli ehkä näin voi käydä sullekin? Jos mies vaikuttaa mukavalta ja luonteet samanlaisilta, jääkää yhteydessä kaveripohjalta.
Olen 23 vuotta ja kokenut paljon jo näilläkin vuosina ja oppinut näkemään paljon suhteissa tärkeitä olevia asioita ja minä olen aika pitkälti sinun kanssa samaa mieltä siitä että sen oikean etsiminen ei ole helppoa ja jotkut ihmiset eivät sitä löydä koskaan elämänsä aikana. Meitä kaikkia on niin monta erillaista ja meissä kaikissa on piirteitä jotka eivät välttämättä miellytä toista, mutta kuitenkin on tärkeitä ydinasioita suhteessa jotka auttavat jotka ovat juuri kunnioitus toista kohtaan ja kärsivällisyys, ymmärtäväisyys. Se että auttaa toista ja pyrkii olemaan aina samalla puolella suhteessa jolla en tarkoita sitä että tarvii ajatella samallalailla kaikista mutta kuitenkin että muistaa että se suhteen pitää yrittää puhaltaa samaan purjeeseen eikä yrittää löytää ongelmista aina helppoa keinoa ulos joka voi olla sekin että välttää niistä puhumasta tai lopettaa suhteen sanomalla että se ei toimi.
Usko on myös toinen tärkeä tekiä. Minä itse olen krisitty ja yksi heistä jotka tosiaakin yrittää elää opetuksien mukaan. Uskontoni on tärkeä osa elämääni tämä vaikuttaa paljon siihen miten minä elän. En vaadi tulevaa elämäni kumppania olemaan samassa kirkossa kuin minä, mutta olen kuitenkin huomannut että jos toisella ei ole uskoa edes jumalaan niin se suhde ei tule onnistumaan pitemmänpäälle.
Haluan sanoa sinulle että älä koskaan anna periksi koska jokupäivä voit vielä tullakkin sen oikean eteen ja silloin voit tosiaakin sanoa itsellesi kuinka se oli kaiken sen etsimisen arvoista. Yhdessä te sitten voitte jakaa elämänne ilot ja surut ja kasvaa. Suhde on paljon työtä ja se ottaa paljon aikaa että oppii tuntemaan toisen hyvin.
Ystävällisin terveisin,
- Arto
Näin todellakin toivon, että pitkä odotus lopulta palkitaan. Toivo on tärkeä asia, sillä ilman sitä, sitä helposti masentuu ja näkee tulevaisuutensa synkkänä. Kunhan vain kärsivällisyyttä rittäisi, muuten kyllä uskon että se mies joskus tulevaisuudessa putkahtaa elämääni. Harva ihminen kuitenkaan jää sinkuksi, lähes kaikki avioituvat jonkun kanssa. Olisin todella pettynyt Jumalaan mikäli hän ei minulle sitä onnea soisi, jäisi minun kaikki hyvät vaimo-ominaisuutenikin käyttämättä. :) Toisaalta voisi suurempiakin ongelia tässä elämässä olla, joten saa olla kiitollinen siihen mitä saa. Pitää vain jaksaa uskoa siihen että se lopulta löytyy, joten kiitos kannustavasta vastauksestasi. :)