Hyvää syksyä

Hyvää syksyä, jaksamista työttömille pahaa vastaan.
Minun koneeni lähtee tänään iltapäivällä ja takaisintulosta en aio edes puhua, työasiat ovat siellä niin hyvässä järjestyksessä ja elämä hyvällä mallilla :)

Älköön työkkärikään muistelko pahalla, että lähes kolme vuotta nitkuilin ja puhuin tanttoja ympäri, että joo saan töitä, antakaa olla. Rehellisesti sanoen käytin hyväksi, lomailin ja latasin akkuja. Vihdoin he antavat karenssiuhalla pakoitteen kurssille, mutta kas kummaa, minulla on suurempia mielessä, eli muuta menoa, eipä siinä karenssit paina, taskurahaa.

Työttömät ja muut ahdingossa olevat muistakaa siis että tie ulos on myös olemassa, on vain kyse oikein asennoitumisesta ja siitä että lopettaa sen maassa laahaamisen ja itsesäälin. Maailma ei pyöri työvoimatoimiston ympärillä.
Hyvää syksyä ja alkavaa talvea, toivottavasti tekin löydätte tien ulos.
3287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotenkin mä kyllä vaan epäilen, mutta hyvää matkaa kuitenkin. :)

Äänestä

Ensimmainen paiva on lahtenyt hyvin kayntiin, lamminta piisaa noin 30 astetta. Palasin juuri ravintolasta, mika suomalaisiin kiskurihintoihin tottuneelle tuntui halvalta, puhumattakaan miten paljon parempaa ruoka oli. Ihmiset hymyilevat, keskustelevat, taalla tunnen elavani ja nautin taysin riemauksin paikallisesta tarjonnasta.

Toivotaan, etta pimeneva ja kylma syksy ei saa teita lopullisesti pimahtamaan.

Äänestä
  • Eikö olisi kannattavempaa vaikka siirtyä kirjailijaksi, jos noin kovasti mielikuvituksettaa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivottaa entinen työtön kirjoitti:

Hyvää syksyä, jaksamista työttömille pahaa vastaan.
Minun koneeni lähtee tänään iltapäivällä ja takaisintulosta en aio edes puhua, työasiat ovat siellä niin hyvässä järjestyksessä ja elämä hyvällä mallilla :)

Älköön työkkärikään muistelko pahalla, että lähes kolme vuotta nitkuilin ja puhuin tanttoja ympäri, että joo saan töitä, antakaa olla. Rehellisesti sanoen käytin hyväksi, lomailin ja latasin akkuja. Vihdoin he antavat karenssiuhalla pakoitteen kurssille, mutta kas kummaa, minulla on suurempia mielessä, eli muuta menoa, eipä siinä karenssit paina, taskurahaa.

Työttömät ja muut ahdingossa olevat muistakaa siis että tie ulos on myös olemassa, on vain kyse oikein asennoitumisesta ja siitä että lopettaa sen maassa laahaamisen ja itsesäälin. Maailma ei pyöri työvoimatoimiston ympärillä.
Hyvää syksyä ja alkavaa talvea, toivottavasti tekin löydätte tien ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu