tyttöystävien käyttäytyä huonosti? Kuin moni mies sallii niin tehtävän ex vaimolle ja lapsilleen? Mistä syystä?
Ihmetystä herättää se, että nämä uudet naiset niin innokkaasti hyörivät ja pyörivät sellaisten asioiden kimpussa, jotka eivät kosketa heitä.
Alkavat jopa uhkailemaan ja kantamaan huonekalutkin asunnosta pihalle? Solvaavat ex vaimoja, ja heidän lapsiaan.
Mies ei muuta kuin tollona katselee ja kuuntelee, ei siis tee mitään!
Vai oletteko jääneet jyrän alle, ettekä uskalla sanoa mitään, ettei taas jäisi yksin?? Lähinnä eronneille miheille asetin kysymyksen, joten en noteeraa uusia tyttöystävien kannan ottoja.
Ihmetystä herättää se, että nämä uudet naiset niin innokkaasti hyörivät ja pyörivät sellaisten asioiden kimpussa, jotka eivät kosketa heitä.
Alkavat jopa uhkailemaan ja kantamaan huonekalutkin asunnosta pihalle? Solvaavat ex vaimoja, ja heidän lapsiaan.
Mies ei muuta kuin tollona katselee ja kuuntelee, ei siis tee mitään!
Vai oletteko jääneet jyrän alle, ettekä uskalla sanoa mitään, ettei taas jäisi yksin?? Lähinnä eronneille miheille asetin kysymyksen, joten en noteeraa uusia tyttöystävien kannan ottoja.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Jos ei tottele uutta tyttöystäväänsä kaikki saavat nähdä että taas on äijä taivasalla joten????
... eli tämänhän halusit kuulla.
tiesin sen!
tuo esille ihmisessä uudenlaisia reagointi ja käytöstapoja ... aina uudet, vieraat asiat tuovat esille erillaista käyttäytymismallia ihmisessä/ihmisissä. Ei olla varmoja omasta asemastaan, olostaan jne. Ja jos ei omanarvontuntokaan ole kohdallaan, niin silloin menee helposti överiksikin ....
Meillekin yksi eukko lähetteli kirjeitä harva se päivä. Olin tyhmä, kun en polttanut kirjeitä.
Kahden vuoden kuluttua eukko tarjosi käytettyä miestä takaisin. Olin lähettänyt hänelle aikaisemmin yhden kirjeen ja kertonut, että mies on naimisissa. Se ei häntä häirinnyt.
Toinen eukko uhkaili minua poliisilla. Nyt on jalat katkaistu. En voi muuta kuin sääliä.
Katsopa vaikka viestiketjua Mies & Ero, saat ehkä uutta näkökulmaa... en mä usko, että 'uusilla tyttöystävillä' on ensimmäisenä mielessä tuhota miehen aikaisempi elämä, kyllä nyt pikkasen liiottelet.
Yritä ymmärtää et kyse on tunteista, ihan yksinkertaisesti rakastumisesta, rakkaudesta. Uusi tyttöystävä ei oo mikään haaskalintu - vaan RAKASTUNUT ihminen. Oothän sä itsekin ollut joskus rakastunut. Vähän objektiivisuutta please!
Mahtaakohan syynä olla se, että ne entiset vaimot niin mielellään sekaantuvat entisen miehen elämään ja katsovat oikeudekseen ottaa kantaa tämän elämään?
miehen uudelle puolisolle kuulu ja mitä on mielestäsi huono käytös? Lapsista sopivat tietysti vanhemmat keskenään, mutta kyllä esimerkiksi lapsen hoitamiseen ja kasvattamiseen osallistuvat ne uudetkin kumppanit ihan väkisinkin, jos yhdessä miehen kanssa asuvat -ainakin toivottavasti. Seurustelu ja avioliitto tarkoittavat aina asioiden jakamista.
Olen huomannut, että ex-vaimot arvostelevat uutta kumppania siinä vaiheessa, kun ovat itse se jätetty osapuoli ja katkera erosta -siihen on toki oikeuskin jonkin aikaa, mutta ei loputtomiin. Minä halusin itse aikanani eron miehestäni, enkä todellakaan puutu hänen ja hänen uuden vaimonsa tekemisiin. Ja mielestäni olisi aihettakin haukkua minut, jos rupeaisin enemmänkin miehen elämässä huseeraamaan. Eivätkä kyllä ole pahaa puhuneetkaan, kun en siihen ole aihetta antanut.
Mutta tokihan on niitä kypsymättömiä ja sairaita naisia/miehiä, jotka eivät kumppaninsa entistä elämää tai lapsia siedä ja silloin on tosiaan miehen velvollisuus puhaltaa peli poikki. Sitä, miksi joku ei sitä sitten tee, onkin jo käsittämättömämpi asia.
jos kerran olet jo eronnut! Itse odotin, että ex löytäsi uuden mahdollisimman pian jotta saisi olla rauhassa. Uuden naisystävän kanssa ollaan hyvissä väleissä oltu koko ajan. Heidän yhteinen lapsi tuntee myös minut eikä meillä ole ollut tuollaisia joutavia paskajuttuja.
ns.häärämisestä!Ja siiheen on tietysti olemassa ihan psyykinen kaava:erotilaanteessa mies haukkuu entistä vaimoa uudelle "vaimokkeelle" niin paljon kun suinkin mahdollista,uusi on syvästi rakastunut mieheen ja säälistä häntä kohtaan ei perehtyy ollenkaan siiheen,että onko asioilla totuudenperää.Hän kokee,että hänen rakkaan kohtaan on toimittu vääriin ja rupea joko käyttäytymään loukkaavasti entistä vaimoa kohtaan tai vähintään antaa neuvoja ,miten miehen pitäisi toimia,jotta exvaimolla olisi elämä mahd. hankala.Samalla mies on jättänyt tahalla kertomatta kaiken sen omasta toiminnasta,mikä ei kestäis päivänvaloa.Näin uudella "vaimokkeella" on vaan se "totuus" tilaanteesta,mitä hänen rakas on hänelle kertonut.
Näin se ikävä kyllä menee.Onneksi aika tekee tehtävänsä ja karmea totuus rakkaan puuhista tulee päivänvaloon,koska kaikkea ei pysty piilottamaan!EI AINAKAAN KOVIN PITKÄÄN!
Silloin voi olla aika korkea pudotus maan pinnalle.
Tämä on aika tyypillinen tilanne. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että uusi "vaimoke" on kaiken pahan alku ja juuri, ja pyrkii tuhoamaan miehen edellisen elämän. Tottakai kuka tahansa ihminen haluaa ymmärtää ja tukea ihmistä, jota rakastaa - sehän on ihan luonnollista. Mutta, kuten sanoin, tämä tukeminen voi olla pelkkää miehen tukemista - ja samalla halua pysytellä erossa miehen entisen elämän kuvioista. Uskon, että suurin osa uusista "vaimokkeista" ei millään lailla aktiivisesti häiritse miehen entisen elämän kuvioita. Se, että miehen exä kiehuu raivosta, on useinmiten ihan miehen itsensä syytä; juuri tätä itsekkyyttä - mies saattaa selitellä asiat uudelle naiselle parhain päin ja toimia muutenkin kuin kuin maailman loppu olisi tulossa (- eli elää kuin 'viimeistä päivää'), esim. miettimättä ollenkaan eronsa todellisia syitä. Jo se, että miehellä on heti uusi, on tietenkin loukkaavaa exän kannalta, koska exälle tulee tunne, että mies ei yritäkään pohdiskella eroa järjellisesti.
Kokemusta on minullakin.
Niinpä niin kokonainen elämä laskuineen jäi taakse, kun muutettiin maata ja vaaluuttaa. Valehteli, ettei asu tietyssä ossoitteessa. Matkustin katsomaan ja kas kummaa. Sieltä hän löytyi. Eukko parka elätti häntä. Ei mitään työtä, ettei elareita tarvitse maksaa.
eikä näe oikeita asioita.Jos kaksi täysi-ikäistä ihmistä eroa,se on niiten kahden välinen asia.Ja siinä on kaksi osapuolta.... eli,te vaimokkeet,oletteko koskaan miettineet,että miksiköhän entinen otti eron?tai lähti pois yhteisestä kodista?
kannattaa miettiä!KAIKKI EI OLE KULTA,MIKÄ KIILTÄÄ?PÄÄLTÄPÄIN KAUNIS.....
maksettu siitä usein kova hinta.
Tällaisessa tilanteessa ikävä kyllä käy usein niin, että siinä kärsivät ihmiset, joilla ei ole osuutta asiaan. Eli nämä "vaimokkeet".
että se kolmas on useimmiten syy. Ei mies ihan yksin suhteesta lähde, jos ei ole mitään tai ketään joka lohduttaa!
Ja sanoisinpa, ettei sellainen ihminen, joka perheensä jättää, todellakaan ole kultaa! Joten kierrätys jatkuu....
Vastaisin, että useinmiten ei lähde. On syitä ja syyllisiä, nämä ovat kaksi eri asiaa. Näiden asioiden kanssa painiskelevat sitten vähintäänkin kolme eri osapuolta...
tähän viestiketjuun,että avioeroon johti miehen lähtö parisuhteesta,mistä semmoinen luulo?Joskus on myös niin,että vaimon on lähdettävä siitä painajaisesta,jota aviomies järjestää!!
Katsopa kohtaa 'Mietitty ollaan - ja todettu'.
Ja mitä väliä sillä edes on, en ymmärrä koko pointtiasi. Ihan kuin kukaan ei saisi väittää, että mies(kin) voi lähteä suhteesta.
Minun exä laittoi kaiken käyttäytymiseni uuden kumppanin syyksi. Erossa exä jäi asumaan yhteiseen taloon tietyksi ajaksi. Kun hän sitten muutti, ja tehtiin ositus talosta, kysyi mitä huonekaluja haluan. Kerroin en halua mitään. Exä sanoi että jättää ne mitä ei itse tarvitse. Mentiin uuden vaimon kanssa sitten tyhjentämään kämppä kokonaan kun tehtiin sinne pieni remontti että saadaan myytyä. Heitettiin tosiaan kaikki huonekalut ja pikkutavarat kaatopaikalle mitä exä oli jättänyt. uusi vaimo tietysti auttoi eikä seissyt tumput suorana. Sitten kaksi päivää myöhemmin exä soitti ja kysyi mitä olin pitänyt. Kerroin että kaikki meni. Siitä se sai hepulin ja alkoi huutaa että tää uusi akka pitää minua tossun alla ja määräilee elämässäni. Siinäkin että meidän piti myydä talo eikä jääty lopullisesti asumaan siihen. Exä kai luuli että haluan asua siinä talossa vielä.. vaikka sanoin että en halua. No sitten meni jonkin aikaa kun alkoi sukulaiset kysellä millanen pirttihirmu tää uusi vaimo on kun laittaa mut tekemään kaiken vastoin tahtoani. Oli suu kuivana kun sai selittää että kyllä se täysin mun tahto on. Tosiasiassa uusi vaimo oli sitä mieltä ettei taloa olisi rahallisesti kannattanut myydä, ja olin samaa mieltä, mutta kumpikin halusi meidän yhteisen kodin muualta. Asuttiin siinä vain pari vuotta. Olen mies mutta mulla on kyllä hyvin tarkka käsitys siitä mitä itse haluan ja mitä tunnen. Halusin eroon 100%sesti ed. avioliitosta kaikkine romuineen, ja pääsin. Se ei ollut nyk vaimoni "syytä" lainkaan. Vain lapset ovat edellisen avioliiton yhteisiä mutta fiksut tenavat ymmärtää nämä asiat ilmeisesti paremmin kuin äitinsä. Exä on kehittänyt paljon muitakin älyttömyyksiä kun kuvittelee että aiheuttaa meille eron. Tosiasiassa kaikki tempaukset vain on vahvistaneet suhdettamme. Me ymmärrämee miten toista voi rakastaa, miten sen osoittaa, miten saadaan hyvä yhteiselämä. Vastoinkäymiset mitkä tahansa ovat osoittaneet sen. Pelkäsin kyllä jossain välissä kauanko vaimo sietää exää mutta hän voi aina turvautua minuun kun ahdistaa. Eikä sitä taida ahdistaa, taitaa suhtautua aika ymmärtäväisesti kaikkeen.
En halua mitenkään kyseenalaistaa kertomaasi - olet varmasti onnellinen uudessa tilanteessasi, ja hyvä niin - mutta viestisi luettuani jäin miettimään ihan yleisellä tasollakin sitä, mitä exän suuttumus pitää sisällään. Tarkoitan sitä, että monissa tuntemissani liitoissa tehdään aika pahoja loukkauksia toista kohtaan, esim. niin, ettei puhuta asioista eikä kerrota suoraan, mikä on tilanne omalta kannalta, vaan mahdollisesti aletaan katsastaa 'uutta', ja kun sitten tulee se lopullinen riita, viimeinen niitti, niin sitten lähdetään sen kummempia sanomatta - sen uuden luo, joka on hyvissä ajoin katsastettu.
En vihjaile, että sinulla olisi olut tämä tilanne. Haluan vain tuoda esiin sen, että exän suuttumusta olisi hyvä myös yrittää ymmärtää, josa tilanne on ollut sellainen, että siinä ei ole ihan avoimia toista kohtaan. Näiltä palstoilta saa usein lukea tilanteista, joissa mies on lähtenyt mitään ilmoittamatta uuden kumppaninsa luo, ja pannut jopa eron yksin vireille. Mies ei ehkä ole käynyt tällaisessa tilanteessa asiaa edes itsensä kansa läpi, vaan ehkä syyllisyyden välttämiseksi katsoo, että 'vähin äänin' häipyminen on paras tapa erota.
Mitä mieltä itse olet, millaiset syyt teillä johtivat eroon (ymmärrän kyllä jos et halua kertoa)?
Meillä oli monta vuotta pelkkää riitaa ja pahaa oloa exän kanssa. Usein ajattelin eroa jo lastenkin takia, sitten lasten takia jäin. Exä uhkasi usein erolla. Riidan yhteydessä ja rauhan aikana. Uskon että hän oli asiasta enemmän kiinnostunut kuin minä. Minusta oli muutamassa vuodessa tullut masentunut, lihava, ahdistunut, fyysisiä oireita jatkuvasti vatsa ja pää kipeä. Jokainen pyyntö exälle että olisi hieman ystävällisempi ja puhuisi asiallisesti aiheutti pilkkaa. En jaksanut olla kiinnostunut edes urheilusta jota ennen rakastin ja harrastin.
Totta on että tapasin nykyisen vaimoni vanhan liiton aikana, mutta suhdetta meillä ei ollut. Sain kuitenkin itseäni kasaan hänen olemassa olostaan johtuen. Vähitellen aloin ymmärtää että on mullakin ihmisarvo eikä tarvitse sietää vaimolta pelkkää haukkumista, vähättelyä ja myös kaiken kansan kuullen haukkumista, kiristystä, ja jatkuvia erolla uhkailuja. Aloin taas liikkua ja olo parani myös vähitellen. Sitten sanoin vaimolle kerran että olisko meidän parempi erota. Se oli hänestä hyvä ajatus. Puhuttiin erosta ja toimenpiteista pari kuukautta ihan sovussa. Hän ei halunnut selvittää meidän välejä. Sanoi vain ettei enää rakasta minua, eikä välitä. Sitten jostain se sai päähän että mulla oli toinen nainen. Ei ollut, enkä pitänyt mitään yhteyttä tähän nykyiseenkään, koska meillä oli ollut vaan lyhyitä työasioita eikä mitään henkilökohtaista. Joka tapauksessa exä ei sitten halunnutkaan eroa ja kaikki helvetti alkoi uudestaan yli vuodeksi. Pahemmaksi kuin ennen. Sitten vaan kävin jättämässä yksipuolisen avioerohakemuksen joka tuli vaimolle tiedoksi. Sitten alkoi uusi jankkaaminen että haluanko todella sitä. Ja käski mun häipyä talosta. Tapasin tämän toisen naisen sitten ihan muissa merkeissä ja meidän suhde alkoi kehittyä. Kerroin siitä avoimesti myös vaimolle. Hän hyväksyi kaiken ja sanoi että on helpottunut kun pääsee minusta. Muutin ensin yksin asumaan mutta kun olin aina kuitenkin naisen luona, muutettiin yhteen hänen luo. Exä ei ollut tässä vaiheessa kolmeen vuoteen millään tavoin hankala mutta kun tapahtui tämä lopullinen ositus ja talojutut, niin siitä se sitten pillastui ja sen jälkeen on kaikki ollut hänelle hankalaa. mitä tulee uuden katsastamiseen, en ymmärrä että ihmisellä on perustarve olla ja elää jonkun kanssa jota sitten haetaan. Minä elän mieluusti yksinkin mutta nyk vaimoni on jotain aivan muuta. Ensimmäinen avioliitto taisi tapahtua pitkälle sen naisen tahdosta. Hän se ehdotti häitä ja halulsi lapsia. Minulle 20-kymppiselle ei ollut mitänä niitä vastaan kun kaveritkin teki niin ja sukulaiset kannusti mutta en tainnut silloin muutenkaan tietää mitä elämältä halusin. Se vaimo joskus riidellessämme sanoi katuneensa kun mentiin niin hätäiseen naimisiin. Ehkä ei koskaan rakastettukaan toisiamme. Mulla oli pari satunnaista naisjuttua avioliiton alkuaikoina mutta niistä ei tullut mitään. Muuten en ole naisista erityisesti sillä tavalla kiinnostunut (enkä kyllä miehistäkään!) että joku pitäisi olla. Rakastan nykyistä vaimoani ja sen tunteen kyllä tunnen ja tiedostan.
Henkilökohtainen viestisi kertoo sen, että ihminen on aina yksilö, jokainen suhde on ainutlaatuinen, ja jokainen ihmissuhde kaiken lisäksi niin monisyinen ja -vivahteinen, että sitä ei voi yksiselitteisesti kukaan selittää, ei paraskaan ihmistuntija.
Olen itse tilanteessa, jossa olen se 'uusi' nainen. Mieheni ei ole selvinnyt avioerostaan, ei ehkä edes yritä selvitä. Exän taholta ei ole meidän tapauksessa ollut hankaluuksia; ei sen puoleen, että exä ei olisi hankala; hän on kyllä vihainen, ärtynyt, ja ehkä myös masentunut - mutta ei minulle, vaan miehelle, vaikka onkin itse nk. jättäjä.
Viestisi toi esiin myös sen, että jokaisen tulisi saada kertoa oma näkemyksensä tilanteesta. Mihinkään yleistyksiin ei pidä ryhtyä ennen kuin jokainen on voinut kertoa asian omalta kannaltaan.
On tosiaan vaikea ymmärtää joitakin ihmisiä. Me ei exän kanssa todellakaan taidettu koskaan ymmärtää toisiamme. Ja nykyisen vaimon kanssa tuntuu ettei sanoja tarvita kun asiat sujuu lähes automaattisesti. Sen olen oppinut ymmärtämään, että nuorena ei tiedä elämästä eikä erilaisista ihmisistä. Yksi kaveri just ihmetteli kun hän oli nuorena varsinainen gigolo. Varmaan pari-kolmekymmentä naisjuttua, sellaisia lyhytaikaisia. Se luuli tuntevansa naiset ja luuli saaneensa elämänkokemusta. Se meni naimisiin vasta 28-vuotiaana. Kolme vuotta naimisissa, yksi lapsi, ja täysi kaaos meneillään. Oli tullut ilmi, ettei se ymmärtänytkään naisia, tai ei ainakaan vaimoaan. Ne aloitti jonkun terapian että ymmärtäisivät toisiaan. Monta vuotta. Opetteli ja teki mitä terapeutti neuvoi. Välillä meni paremmin välilllä huonommin. Rahaa upposi terapiaan, mutta rahasta ei ollut puutettakaan. Sitten tää kaveri sai jonkun hermoromahduksen. Pariin vuoteen en siitä kuullut. Taannoin tavattiin ravintolassa ja se kertoi että niillä meni suurempi aika avioliitosta riitelyyn ja siihen että väkisin pitää oppia ymmärtämään toista. Se oli tajunnut, että kyllä jonkinlainen ymmärrys pitää olla olemassa ennen kuin menee naimisiin, ja jos ei sitä ole niin pitää tajuta että kaikki ihmiset eivät yksinkertaisesti koskaan opi ymmärtämään toisiaan. Silloin ei pidä epätoivoisesti roikkua sellasessa. Ne oli sitten eronneet ja tää kaveri kertoi että nyt se vasta on taas jaloillaan. Että elämällä on merkitystä. Se laittoi minutkin miettimään näitä suuria asioita. Että kyllä joku samanlainen aaltopituus pitäis olla olemassa että perheen voi perustaa. Ei perhe voi perustua sille että isi ja äiti "opettelee tuntemaan toisiaan". Johan lapsetkin siinä sekoaa. Pitää vaan hyväksyä että toinen on erilainen, eikä se silti ole ilkeä ja paskamainen. Vaan erilainen. Ja itsekin on erilainen. Terve itsetunto on mielestäni hiton tärkeää. Jos huomaa epätoivoisesti roikkumassa jossain ihmisessä niinkun minä aikoinaan roikuin exän kanssa avioliitossa, niin kannattais kyllä ottaa vähän etäisyyttä asioihin ja itseensä, ja hyväksyä tosiasiat. En ole nykyään sen parempi ihminen kuin ennenkään. Voi olla että tulen tekemään samoja "virheitä" kuin ennenkin mutta ainakin haluaisin osata välttää niitä. Koskaan ei voi toista tuntea täysin. Ehkä suhde perustuukin siihen että hyväksyy erilaisuuden ja rakastaa toista sellaisena kuin on. Tai rakastaa toista koska se on sellainen kuin on. Johonkinhan toisessa aluksi aina rakastuu? Sitten pitää yrittää aina löytää kompromisseja silloin kun tulee ristiriitoja. En tiedä. Mutta ketään ihmistä ei voi omistaa tai pitää itsestään selvyytenä.
Juuri tuo mitä sanot suhteesta - että suhde voi toimia vain jos hyväksyy toisen erilaisuuden, ja kompromissien teon, silloin kun on vaikeaa - on juuri totta. Mitään muuta mahdollisuuta ei ole.
Olen suhteessa, joka on päättymässä. Mies on kohdellut minua törkeällä tavalla; ei ole sanonut suoraan mitä haluaa ja mitä ei halua, vaan tekemällä inhottavia temppuja halunnut tehdä minulle selväksi erilaisia asioita. Olisi ollut helpompikin tapa toimia. En ole kohdellut miestäni huonosti, olen vain ollut oma itseni. Eli, se ei ole riittänyt. Olisin kyllä kestänyt minkä asian vain, kunhan olisin tiennyt, että se on totuus. Olen pohjimmiltani realisti, ja elämänkokemustakin minulla on sen verran, että odotukseni suhteelta ovat realistiset - mutta täytyy sanoa, että myös korkealla. Koska olenhan (siis kuvittelin olevani) ihmisen kanssa, jonka kanssa olisi yhteinen tulevaisuuskin. Miehelläni on 'edellinen elämä' jäänyt kokonaan selvittämättä; hänellä on liuta ongelmia, joissa en ole voinut häntä auttaa, vaikka olisin halunnut; mies ei halua apua, koska tuntee itsensä silloin heikoksi. Hän ei ylipäänsä siedä sitä, että muut näkevät hänessä heikkoutta.
Puhut suhteissa 'roikkumisesta'. Juuri roikkuminen suhteessa - mikä taitaa olla varsin yleistä - on usein itsepetosta. Ihminen uskottelee itselleen jotakin sellaista, mikä ei ole totta. Ihminen ei tuossa itsepetoksessaan suostu katsomaan itseään rehellisesti ja kysymään: Mitä oikeastaan tarvitsen ja mitä en, mihin olen valmis ja mihin en, ja mitä haluan ja mitä en. Kuka olen ja mitä olen? Mitä olen toiselle ihmiselle? Itsetunto ei kestä mitään kolauksia, joten on parempi painaa villaisella kaikkea sitä, mikä voisi muistuttaa omasta haavoittuvuudesta - ja selitellä asiat muille - ja itselle - parhain päin. Pahimmillaan tämä sitten näkyy suoranaisena terrorina, vaikkapa exää kohtaan.
Tapasi käsitellä asioita herättää minussa kunnioitusta, koska olet rehellinen. Rehellisyys kun ei, ikävä kyllä, ole kovin yleistä.