? Kulissiavioliitto? ulospäin kaikki on - sisältä pelkkää höttöä.
talon takia kulissit pystyssä.
kumpikaan ei halua että toinen saa jäädä asumaan.
elää kituutetaan vuosikymmenet maallisen omaisuuden takia jota kumpikaan ei hautaan saa mukaan.
onko se ollut sen arvoista?
kylmyyttä, pettämistä, itsepetosta, ulospäin kaunis kuva " ehjästä" perheestä joka ei sitä kuitenkaan ole.
voi ihmisiä.
missä rehellisyys - itseään kohtaan -
mikä tarkoitus kulissilla oikein on?
Että ympäristö muka-näkee miten " onnellisia" taistelevat virtase ovat - vaikka eivät ole sitä olleet ties miten pitkään aikaan..
voi ihmisiä.
talon takia kulissit pystyssä.
kumpikaan ei halua että toinen saa jäädä asumaan.
elää kituutetaan vuosikymmenet maallisen omaisuuden takia jota kumpikaan ei hautaan saa mukaan.
onko se ollut sen arvoista?
kylmyyttä, pettämistä, itsepetosta, ulospäin kaunis kuva " ehjästä" perheestä joka ei sitä kuitenkaan ole.
voi ihmisiä.
missä rehellisyys - itseään kohtaan -
mikä tarkoitus kulissilla oikein on?
Että ympäristö muka-näkee miten " onnellisia" taistelevat virtase ovat - vaikka eivät ole sitä olleet ties miten pitkään aikaan..
voi ihmisiä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mikä on avioliiton tarkoitus? Juu, yksi on tuo romanttinen "rakkaus" mutta kyllä se on enemmän yhteiskunnallinen instituutio. Yhteiskuntaa ja yhteisöä varten tehty sopimus, jolla turvataan elatus, omaisuus ja lasten asemaa.
Kulissiliittoja on aina ollut ja tulee olemaan. Ainakin naisille se turvaa helpomman ja paremman elämän, yksin ei saa kasaan sellaista elintasoa kuin kaksin. Etenkin se parantaa naisen asemaa, avioliitossa oleva katsotaan paremmaksi ja arvostetummaksi asemaksi kuin yksin eläjän saati yksinhuoltajan. On ikäänkuin menestystynyt ja naisena onnistunut.
Joillekkin tunne elämä ei ole erityisen tärkeää. Silloin on sisua olla kylmässäkin ihmissuhteessa, siihen sopeudutaan hiljalleen. Lapsetkin pitävät sitä ihan luonnollisena juttuna, ovat tyytyväisiä kun koti pysyy.
Kulissisuhteessa voi olla molemmilla erikseen ihan hyväkin elämä. Energia suunnataan toisaalle, työuran luomiseen, harrastuksiin tai ulkopuoliseen suhteeseen joka tyydyttää vähäiset emotionaaliset tarpeet riittävästi.
Pääasia on että eroa ei oteta, avioliitto pysyy - viis muusta!
tuhlausta mielestäni mutta itse lähdin kun lapset oli ensin lentäny maailmalle.
Avioliitolla turvataan myös yhteiskuntarauha, eli pyritään säätelemään irtoseksiä (- niinkuin periaatteessa); tällä puolestaan pyritään vaikuttamaan siihen, että perheen elämä on turvattu.
Kulississa eläminen on petosta - ja nimenomaan ITSEpetosta.
Sellaista asiaa kuin kulissiavioliitto ei ole olemassakaan. Avioliitto on avioliitto väljähtyneenäkin.
"Kulissiavioliitto" termiä käyttävät omasta avioliitostaan vain muutenkin elämäänsä kyllästyneet ihmiset. Nämä ihmiset luulevat, että avioliitto on itsestään selvyys, joka keski-iän puserruksessa automaattisesti pysyy freesinä ja kumppani himottavana. Elämän tylsyys ei olekaan omaa vikaa. Se on "kulissiavioliiton" vika. Kaikki muuttuisi, kun avioliiton pahuudesta vain pääsisi.
Toinen ryhmä, joka kärkkäästi puhuu "kulissiavioliitosta", ovat nämä kolmannet pyörät. Sitä ollaan itse erottu vähän pikaisesti ja seurankipeänä löydetty ihana uudsi mussukka. Mussukka vaan sattuu olemaan naimisissa. Omantunnon tuskia rauhoitetaan leimaamalla kevyeen vaihteluun sortuneen satunnaisen seksikumppanin avioliitto "kulissiksi".
Avioliiton eteen pitää taistella! Rakkaus on karkaamassa päivittäin. Siitä tulee pitää kiinni ja jatkuvasti sitä pitää olla kiskomassa parisuhteeseen takaisin.
Kyllä kulissiavioliitto on olemassa - ja voi hyvin!
Ei kulissiavioliitto minunkaan mielestä ole jokin 'sovittu' asia, vaan siihen ajaudutaan usein siitä syystä, että esim. toinen osapuoli ei kykene elämään parisuhteessa ollenkaan - ts. valitsee kaksoiselämän: (jos kyse on miehestä) ottaa vaimon (sellaisen sopivan, joka on ja pysyy, vaikka mikä olisi), laittaa lapsen, ja alkaa sitten tapailla salaa muita naisia. Tällaiselle ihmiselle tämä on 'normaali' elämäntapa, hän ei välttämättä pode asiasta yhtään huonoa omaatuntoa. Kulissin voi siis muodostaa esim. patologinen pettäjä -tyyppi, jollaisia Suomen maakin on täynnä.
Et taida itse olla kokenut kulissiliittoa, kun noin yksinkertaistat asioita.
Rakkaus on liiton perusta. Entä, jos toinen on sitä mieltä, ettei avioliitossa rakkautta tarvita? Toisen mielestä avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio väestönkasvun turvaamiseksi.
Yritä siinä sitten yksin kaivaa olematonta rakkautta esiin.
Minä en jaksanut, vaan erosin. Nyt on paljon parempi olla, kun ei tarvitse näytellä sitä kiiltävää kulissia, jossa kodista puuttuu kaikki lämpö.
ei siinä todellakaan ole mitään järkeä.
hullua mennä naimisiin sen takia, että ympäristö näkisi,että olet naimisissa.sinulla on lapsia jne.
ja sitten ollaan vieraita toisilleen..
kylmyyttä ja julmuutta.
tuntuu aika pahalta kun kuulee tuommoista..
Omassa nuoruudessa ei eroiltu.
Silloin keskityttiin oleelliseen. Lapsiin ja toimeentuloon.
Lapsena minullakin oli kuri, mitä ei voi verrata tämänpäivän "kuriin".
Ainoa, jota yritetään pitää kurissa, on oma puoliso.
Kaikki ovat onnettomia.
Erotaan, ja sama peli jatkuu jonkun muun kanssa. Ex:n lisäksi.
Lapset voivat yhä pahemmin ja pahemmin.
Mikään määräraha ei enää riitä lastenpsykiatriaan vaikka ne ovat kymmenkertaistuneet hyvin lyhyessä ajassa.
Joku jopa uskalsi sanoa, että erolapset voivat vielä huonommin, kuin muiden.
Kyllä lapset voivat käsittämättömän paljon paremmin silloin, kun avioeroja ei vielä ollut!
sillä joka muuta väittää, ei uskalla katsoa totuutta silmiin. Lisääntyneet avioerot ja ylipäätään toistuvat irtosuhteet ja lapsen elämässä usein "vaihtuvat" aikuiset eivät ennusta tasapainoista kehitystä. Niin se vaan on.
Näin on, ja kukaan ei kaiken lisäksi suostu olemaan enää mistään vastuussa - kunhan vain 'MINÄ' saan tehdä mitä haluan, muista viis. Tällainen ajattelu on narsismia, joka psykiatrien mielestä lisääntyy koko ajan. Se on helppo havaita, kuka tahansa voi todeta asian.
Minunkin vanhempani ovat sitä polvea, joka ei eroa, ja jonka elämä on kulkenut sen 'peruskaavan' mukaan: eli nopeasti nuorena naimisiin, lapset opiskelujen lomassa, valmistuminen, ensiasunnon osto jne. Yhdessä ovat vielä (- vaikka helppoa ei ole ollut avioliitossa heilläkään). He tietenkin kauhistelevat nykymenoa; pitävät sitä jotenkin 'järjettömänä'.
olisin halunnut lapsena monta kertaa että vanhempani olisivat eronneet,mutta ei minua kuultu.
Ei ollut rauhaa kotona ja piti käydä koulua kodissa jossa sai yöllä juosta ulos pakkaseen vanhempien riitojen takia!
Ne nykyajan eronneet ovat sen ajan lapsia, kun avioeroja ei vielä ollut.
Meidän avioeroamme ovat sukulaisista kärkkäimmin arvostelleet juuri ne, jotka eivät ole eronneet. Minusta he purkavat arvostellessaan kiukkua siitä, että heillä olisi itselläänkin ollut tarve päästä avioliitoistaan irti, mutta siihen ei vain ollut mahdollisuutta. Asia on kyseessä olevalle sukupolvelle tabu, joten sitä ei kukaan uskalla tunnustaa.
Lastenpsykiatriassa todella tarvitaan rahaa lisää ja lisää koko ajan. Samoin on käynyt vanhustenpsykiatriassa. Tämä kertoo kovaa kieltä siitä, että mielenterveysongelmat eivät ole lisääntyneet, vaan niitä tunnistetaan entistä paremmin. Ei minunkaan anoppini aikanaan saanut mitään erityisopetusta tai psykoterapiaa, vaikka on ilmiselvä ADHD-tapaus.
Voi olla, että sinä ja minä puhumme nyt eri ajan nuoruudesta. En ainakaan tunnista lapsista välittämistä siltä ajalta, kun avioeroja ei ollut. Silloinhan pysyttiin yhdessä vaikka hampaat irvessä "lasten takia". Rohkeimmat lähtivät samalla ovenavauksella viimeiseksi kotoa lähteneen lapsen kanssa. Loput jäivät odottelemaan onnellista leskeyttä. Jälkimmäisiin kuuluu esimerkiksi anoppini. Kovasti on vanhus arvostellut lastensa elämänmenoa ja avioeroja, mutta kyyneltäkään ei vuodattanut appiukon haudalla. Onhan se tuokin tapa elää - ja olla elämättä.
En kyllä ole kuullut kenenkään "vanhaan hyvään aikaan" sanoneen, että ovat yhdessä lasten takia!
Pidettiin vain annettu lupaus.
Ero oli/on vähäjärkisten hommaa, eikä sellaiseksi haluttu leimautua.
Nykyään kukaan ei häpeä epäonnistumisiaan, eikä mitään muutakaan.
Melkein voisi sanoa, että hävetään olla normaaleja. Heteroja tms.
Aikamme on pahoin sairas, jos sitä vertaa muutaman kymmenen vuoden aikaiseen tilanteeseen!
Niinpä, miettikääpä AIDSiin suhtautumista nykyään. 80-luvulla valistettiin nuoria kovasti (ja muistakin taudeista) ja valitstus meni perille. Tätä päivänä eletään hällä väliä mentaliteetilla - hetki kerrallaan. Otetaan järjttömiä riskejä, kun ajatellaan (virhellisesti), että AIDS ei enää tapa. Ei todellakaan ajatella huomista pidemmälle, jos sitäkään, ja silti kotona saattaa odotaa puoliso ja pienet lapset.
Kyllä tuo 60-luvulla naimisiin mennyt polvi varmasti on kokenut avioliitossaan raastavia hetkiä, ja ero on ollut lähellä monet kerrat. Ja varmaan osin kadehtivat meitä nuorempia siitä, että meillä on 'vapaus' erota kun itselle parhaiten sopii. Mutta silti... kyllä täytyy sanoa, että 70-luvun lapsuudessa oli aika paljon hyviä puolia, tietty turvallisuus, kun ns. sosiaalista kontrollia ja yhteisöllisyyttä oli paljon enemmän kuin nyt.
kolme tuttua pariskuntaa, joiden eroa aikoinaan monet odottivat. Nyt he ovat iältään 55-61v ja edelleen yhdessä.
Sen verran hyvin tunnen kaikki, että tiedän heidän olevan tyytyväisiä, koska eivät toteuttaneet aikeitaan. Ihmettelen, miten kukaan voisi olla kade siitä jos ei ole itse uskaltanut erota nuorempana? Ehkä marginaalisesti.Vieraita suhteita noihin tuttujen liittoihin liittyi, yhdessä vain vaimolla oli suhde/suhteita, kahdessa oli molemmilla.
Varsinkin se liitto, jossa vaimolla oli useita suhteita, mies oli/on "viisas" ja odotti, että vaimo kyllä tajuaa mikä on paras ja päätyy omaan aviomieheen. Niin lopulta kävikin. Nyt pariskunta on tyytyväinen eläkeläispari ja lastenlapset vierailevat heillä usein. Kaikilla on harrastustoimintaa, yhteisiä matkoja ym.
Kaikilla on myös lastenlapsia ja uskon, että he ovat se elämän suola ja mauste ja varmasti lapsillekin on hyvä, että heillä ukki ja mummi asuu samassa osoitteessa. Se tuo turvallisuuden tunnetta kasvavaan lapseen.
Pariskunta, jossa molemmat kurkkivat aidan toiselle puolen, hekin ovat rauhoittuneet hoitamaan lastensa pienokaisia sen minkä voivat, sillä he ovat vielä työelämässä. Kolmannessa vaimo on vielä työssä, mies ollut ennenaikaisesti eläkkeellä vuosia.
Itse erosin kun lapset olivat aikuisia ja ikinä en ole ajatellut enkä kokenut, että olisi pitänyt erota aiemmin.Mietin minäkin eroa nuorempana, mutta minusta ei ollut sen toteuttajaksi ja hyvä niin. Lapset eivät nähneet koskaan riitoja ja tappeluja. Voin kuvitella, että jos elämä olisi ollut täynnä väkivaltaa ym, niin tottakai olisin lähtenyt vaikka lapset olivat pieniä.Omalle erolle oli monia syitä, joita en tässä erittele. Sen voin jälkiviisaana todeta, että jos olisi eronnut nuorempana, niin vaikeampaa olisi ollut ja erityisesti lasten vuoksi. Nyt me aikuiset olemme "selvinneet" erosta helpommalla.
Aika läheltä olen seurannut muutamaa nuoremman eroa ja tiedän, ettei noissa ole ollut "vakavaa" syitä erolle. Olen miettinyt paljon, miksi osa "etsii ja soisi löytävänsä" sen oikean, mutta toistuvasti kompastuu väärään ihmiseen.
Sitten pian muutto yhteen heti "pitää" tehdä lapsi, ennen kuin edes tunnetaan toista tarpeeksi. Luullaan tuntevansa.
Onko taustalla huono itsetunto/narsismi vai mikä lapsuuden trauma, mutta tuntuu pahalta, kun mukana noissa toistuvissa ihmissuhdepeleissä ja viidakoissa on viattomia lapsia. Usein vaihtuvat aikuiset (isää/äitiä leikkivät)eivät voi olla jättämättä jälkiä ja arpia jopa pysyviä haavoja lapseen. Ystävä on työssä perhekodissa ja kun kysyin millaisista taustoista sijoitetut ja huostaanotetut lapset ovat, niin sain jämäkän vastauksen: Yhtä lasta lukuunottamatta kaikki lapset ovat eronneista perheistä/yh-perheistä, uusperheistä, joissa on sinun/minun/meidän lapsia. Eikä se jo kerro paljon?
Miten kulissiavioliitto määritetään – mielestäni se on avioliitto missä EI OLE (enää) jäljellä puolisoiden välillä rakkautta, välittämistä, kunnioitusta, toisen tukemista, hauskuutta, iloisuutta, tulevaisuuden suunnitelmia, haaveita… MUTTA, puolisot eivät tahdo erota, ja sietävät toisiaan… tarvittaessa näyttelevät ”onnellisia”. Toki omaisuus voi olla motiivi tähän.
Jos joidenkin ihmisten pää kestää tuollaisen elämän, niin kukapa minä olen sitä tuomitsemaan. Silti toivon, ettei kulissit muutu perhehelvetiksi ja jatkuvaksi riitelyksi… siitä lapset kärsivät PALJON avioeroa enemmän.
Jokaisessa avioliitossa on ala- ja ylämäkiä, kukaan ei voi olla aina onnellinen ja kriisit oikeastaan vasta ”hitsaavat” puolisot yhteen. Työtä avioliitto vaatii, ja pitkää pinnaan, jaksamista ja joskus paljon anteeksiantoa – niillä eväillä ”kulissiliitto” pitäisi olla vältettävissä. Mutta rakkaus on tärkein… sitä täytyy olla avioliitossa… jota ei pidä sekoittaa rakastumisen ”huumaavaan” tunteeseen (joka kestää max. 6kk).
Valitettavasti joskus yrittämisen halu tai voimat eivät toisella puolisoista riitäkään … eikä tahtoa tai kykyä elää kulissiliitossa. Silloin on parasta erota, jos kaikki muut vaihtoehdot koetettu. Hätiköiden ei pidä erota… mutta joskus hyväksyttävä se että kumppanin jaksaminen loppui ennen kuin minun.
on kun väkivalta piilotetaan ja ollaan aviossa muka lasten takia vaikka isä tai äiti lasten nähden lyö toisiaan ja särkee kaiken.
Eiköhän silloin kulissi ole jo muuttunut valitettavasti perhehelvetiksi...
Ellei apua tahdota hakea, tai/ja osata muuttaa tapoja toimia (jo paljon ennen kuvaamaasi "tilaa") --- niin ero on minusta kaikille parasta, etenkin lapsille.
M36,näin teinkin että erosin vaikka minut syyllisti ex-ni mutta kukaan muu ei tiennyt mitä kaaosta oli kotona ja kun juoksin lasten kanssa yöhön karkuun omaa miestäni ja lapset isäänsä, joka oli jos voidaan nyt sanoa:selvin päin!