Haluisin lukea kokemuksia avioerosta, joka tapahtui kypsemmälllä iällä, ehkä noin 55-60v.Miten suhtautuivat lapset, muu suku, millä oli viime kädessä merkitystä. Itse harkitsen avioeroa nyt 57v, pitkän, pitkän nuoruudessa solmitun avioliiton jälkeen. Viimeinenkin lapsi on valmistunut ammattiin. Molempien vanhemmat kuolleet. Sisarieni mielipiteistä en enää piittaa, äiti kahlitsi syyllisyydellä tarpeeksi.Miltä tuntui asua yksin. Minulle se olisi ensimäinen kerta elämässäni, sillä avioliittoon menin suoraan koulun penkiltä.OLen työelämässä vielä kiinteästi, myös puoliso.Hän on muutamaa vuotta vanhempi ja jäämässä lähivuosina eläkkeelle.Miehen puolelta pettämistä viime vuosina, puheissa vanhempien naisten halveeraamista. Suhteesta on lämpö kadonnut.Kaikki pitäisi tapahtua miehen pillin mukaan. Haluan repäistä itseni irti.
haluaisin
lukea kokemuksia
3648
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
on yllättävän vaikea asia. Olin 55-vuotias kun erottiin, avioliittoa kesti 33 vuotta. Harkitsin eroa monta vuotta, miehellä samoja juttuja kuin sinunkin miehelläsi. En saanut häneen mitään kontaktia: ei suostunut puhumaan epätyydyttävästä tilanteesta, etäisyyden ja vierauden tunteesta. Viimeinen pisara oli kun hänellä paljastui taas reilun vuoden kestänyt suhde. Mies olisi ilmeisesti halunnut pitää meidät kummatkin, muta minä hain eroa.
Ositus tapahtui sovussa emmekä ole pitäneet yhteyttä eron jälkeen. MInulla olisi ollut tarve puhua ja olisin ollut valmis jatkamaan vielä yhdessä, mutta exäni arvioi, että hän pystyy saamaan aikaan paremman parisuhteen tämän uuden naisen kanssa. Minulle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin hommata oma asunto ja muuttaa pois. Kuluneet pari vuotta ovat ottaneet paljon kovemmille kuin etukäteen olisin osannut arvata. EN olisi pysynyt kasassa, ellei minulla olisi ollut hyvää pelastusköysiystävää, johon olen voinut luottaa ja ottaa yhteyttä vaikka keskellä yötä. Kuolleessakin liitossa on sitten kai jotain, jonka menettämistä suree.
ENiten olen tainnut surra sitä, mitä liittomme olisi voinut olla - mutta mitä se ei koskaan ollut...aika kummallista. Yksin oleminen ei ole aluksi helppoa mutta voittaa kyllä huonon kaverin kanssa olemisen. Lapset ovat suhtautuneet ihan asiallisesti, ei kai tilanne heillekään ole helppo ollut. Itseäni auttaa selviytymään hyvä ja mielenkiintoinen työpaikka sekä se, että nyt voin olla kaikkiin suuntiin rehellinen, oma itseni. Lapsien suuntaan on myös syntynyt uudenlainen avoimmuus, minun ei tarvitse enää salailla ja pitää sisälläni exäni naisseikkailuja ja jatkuvaa tyytymättömyyttä. Myös omaan sisareeni on suhde eron jälkeen parantunut.
Avioero on suuri menetys, joka on jonkinlaisena suruna sisälläni varmaan lopun ikäni...suren unelman menettämistä. Toisaalta olen tämän surun ja menetyksen kautta saanut mahdollisuuden moneen sellaiseen uuteen ja hyvään asiaan, jotka eivät avioliitossa ollessani olisi mahdollisia. Tuntuu tietenkin pahalta myös se, että en todellakaan merkinnyt miehelleni mitään yli 30 vuoden ja kolmen lapsen jälkeen. Se saa minut tuntemaan äärettömän suurta pettymystä sitä ihmistä kohtaan, jota vuosikymmenet kuvittelin kaikkein läheisimmäksi ihmisekseni. Mietin, oliko se oikeastaan koskaan rakkautta...ilmeisesti vain pelkkää hyväksikäyttöä (tein 24 vuotta töitä mieheni yrityksessä). Kun lähdin pois alkoivat exälläni välittömästi uudet naissuhteet. Kun se hyväksikäytetyn tunne tulee, olen ylpeä itsestäni ja siitä, että uskalsin repäistä itseni irti.
Ketään toista ei voi neuvoa, mutta ota asia puheeksi miehesi kanssa. MInä otin eron mahdollisuuden esille monta kertaa, siitä huolimatta erohakemus tuli miehelleni "yllätyksenä"...ota sitten näistä äijistä selvää.
yli 50v eronnut ja ihan samoja syitä paljon kun tuossa aiemmassa 55v kertomuksessa eli minun ex-mies sano kun eron hain että ei ole koskaan edes ollutkaan rakkautta minua kohtaan vaikka 30v oltiin aviossa.
Koko ajan alusta alkaen paljastu muita naisia ja vaikka onkin vaikeaa sopeutua uuteen elämään eron jälkeen voin sanoa että,kannatti.
Minulla on ollut koko ajan pelastusköysiystävä myös ja vasta nyt alan irrottautua sillä erostani on yli 5vuotta.
Vasta nyt alan todella nauttia yksinelämisestä ja rakastan omaa kotiani eikä ole tarvetta mennä koko ajan kun heti eron jälkeen,eli paeta pahaa oloa mutta työ kyllä autto alussa todella.
Pahaa oloa tietenkin on välillä mutta nyt se kestää hetken ja kun tiedän että se menee ohi,annan sen tulla.
Eroani en ole katunut miehestä mutta entistä kotiani olen kaivannut silloin tällöin.
Helppoa ei tietenkään ole erota ja varsinkin kun vuosikymmeniä on ollut aviossa.
Ihmettelen miten mies jatkaa uutta elämäänsä ihan kun ei olis mitään sattunutkaan ja uuden naisensa kanssa,tai jo vanhan sillä 4v oli jo aviossa ollessa salasuhde häneen ollut.
Katsoin tänään Myrskyluodon Maijaa ja tuli mieleen että ei kenekään elämä ole helppoa vaikka olis hyväkin parisuhde.
Tsemppiä kaikille.
Miksi kiusata toinen toistansa, kun ei ole hyvä olla yhdessä.
Eikö avioliiton pitäisi olla hyvän olon liitto?
Ja tuo ikääntyneen naisen halveksinta, miksi
sinun pitäisi kestää...
Elämäsi voisi olla muutakin!