Sapattina teollisuudessa vuorotöissä?

Voiko joutua luopumaan työpaikastaan sapatin takia, jos työskentelee vuorotöissä teollisuudessa?
20585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

päätös,saa olla jos haluaa työssä.Jos omatunto kehoittaa toisin kannattaa, luopua.Monet ovat luopuneet ja ovat saaneet paremman työn tilalle.Jumala ei hylkää lastaan missään tilanteessa,siinä koetellaan uskoa jos todella rakkaudesta häneen teet päätöksen.Onhan myös paljon sellaista työtä mikä pitää tehdä sapattinakin.näin minä ajattelen.

Äänestä
  • Tunnustaako yksikään adventisti tekevänsä vuorotöitä teollisuudessa ja voisiko perustella oman kantansa?

    Äänestä

  • kysympäs kirjoitti:

    Tunnustaako yksikään adventisti tekevänsä vuorotöitä teollisuudessa ja voisiko perustella oman kantansa?

    Miksi,ei uudessatestam.ole lepopäivä kaskyä,se on niin hankala toteuttaa käytännössä.Uuden liiton henki on että tehdään töitä silloin kun niitä on,ja levätään kun ei ole töitä.Itse teen näin,ja siunaus on ollut elämässäni,myös siltäkin osin että en ole sotkeutunut mihinkään opin kiemuroihin.Sanon niin kuin eräs ystäväni-Jeesus vapautti minut lain liemestä.(Täälläkin monet näkyvät olevan tosi liemessä)

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    ISÄN lahja lapsillensa!

    Maailmassa oli ennen paljon orjiakin ja sapattikäsky oli todellinen siunaus heillekin,

    koskihan se kaikkia IHMISIÄ jopa kotieläimiäkin,niidenkin piti saada levätä sapattina,

    siinähän puhutaan juhdistakin että niidenkin tulee saada levätä.

    Mutta ihmiset ovat "viisaudessaan"tyhmiksi tulleet.

    Kuten jo Jesaja varoittaa lopunajan laittomuudesta:

    Jes.24:5

    "Maa muuttuu saastaiseksi jalkojen alla,sillä sen asukkaat ovat hyljänneet lain,rikkoneet käskyt,tehneet tyhjäksi ikuisen liiton."

    Ei tarvitse hyvin paljon arvailla,kaikki on nähtävissä jo nyt,elämmehän jo nyt lopun aikaa.

    Äänestä

  • kysympäs kirjoitti:

    Tunnustaako yksikään adventisti tekevänsä vuorotöitä teollisuudessa ja voisiko perustella oman kantansa?

    kysellään mitenkä on,rikkovatko adventistit sapatin?

    Tottakai rikkovat lepopäiväkäskyn ja kaikki muutkin käskyt,

    he ovat aivan yhtä vajavaisia kuin kaikki muutkin ihmiset,ainoastaan armon varassa.Että silleen!

    Äänestä

  • että ihan kirjoitti:

    kysellään mitenkä on,rikkovatko adventistit sapatin?

    Tottakai rikkovat lepopäiväkäskyn ja kaikki muutkin käskyt,

    he ovat aivan yhtä vajavaisia kuin kaikki muutkin ihmiset,ainoastaan armon varassa.Että silleen!

    Mitäs olet niille sanonut siitä?

    Äänestä

  • kuikas on? kirjoitti:

    Mitäs olet niille sanonut siitä?

    voi toista sokeaa taluttaa.Että silleen.

    Äänestä

  • sokea kirjoitti:

    voi toista sokeaa taluttaa.Että silleen.

    Mites nyt niin on ujous ollut päällä?

    Äänestä

Jumala 7:nen päivän.Käy sieltä vilkaisemassa!

Äänestä
  • Roomalaiskirje:
    14:5 Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.

    Kun asia on sinulle tärkeä, pidä se.
    Muut henkilöt tekevät tykönään omasta puolestaan samoin.
    Ei ole sinun asianasi olla muita opettamassa.
    Varsinkaan, kun kukin löytää asiat Raamatusta itsekin.
    Lue Raamattua ja elä sen mukaan.
    Minä luen täällä ja teen itse oman osuuteni.
    Ei sinulla ole munun tekemisiini mitään asiaa.
    Ethän pidä vaivanasi minun huolianikaan.
    Vai, mites olis, vippaatko 6000€ kuukaudeksi?
    Jos et, niin ole sitten hissuksesi, ettet itse ole sen tarpeessa!

    Äänestä

  • hyvin menee kirjoitti:

    Roomalaiskirje:

    "TE olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."

    Ja hän jatkoi"Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn,jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne."

    Näin on tänäkin päivänä,ei Jumalan käskyistä näytä olevan mitään väliä!

    Äänestä

  • ovat nämäkin: kirjoitti:

    "TE olette hylänneet Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöjä."

    Ja hän jatkoi"Taitavasti te teette tyhjäksi Jumalan käskyn,jotta voisitte noudattaa omia sääntöjänne."

    Näin on tänäkin päivänä,ei Jumalan käskyistä näytä olevan mitään väliä!

    Sanoiko noin?

    Äänestä

  • Kielo Manteli kirjoitti:

    Sanoiko noin?

    vieläpä juuri noilla sanoilla!Löydät Mark.evankeliumista.

    Äänestä

  • Kielo Tellervo kirjoitti:

    vieläpä juuri noilla sanoilla!Löydät Mark.evankeliumista.

    No mitäs sinä siihen sanoit?

    Äänestä

Aika kohtuutonta luopua hyvästä työpaikasta. Jonkunhan on tämänkin työ tehtävä jos et sinä.

-Sanoisiko Jeesus että irtisanoudu ansiotyöstäsi ja mene työvoimatoimistoon hakemaan uutta töitä?

Tuskimpa vaan!

-Onko hyvä asia kun on vuorotyöpaikka?

On hyvä asia ja suuri siunauskin kun tienaa enemmän rahaa, josta osansa sitten saa oman seurakunnan avustuskohteetkin.

Äänestä

luopumaan työstäni sapatin tähden, olin vuorotyössä ja joutuin perjantai iltana olemaan työssä, auringon laskun jälkeen kun en saanut vapaaksi perjantai iltaa jouduin jättämään työn.Jätin sen asian Jumalan huomaan, minulle tulikin muutaman viikon perästä kirje että tulla johtajan puheille, kun menin johtaja sanoi teille on annettu erikoislupa olla pois työstä perjantai iltana, en ensin voinut uskoa mitä hän sanoi, mutta niin se vain oli kiitin Jumalaa että hän kuuli rukoukseni, sillä minä todella tarvitsin työtä silloin, ja Jumala on pitänyt huolen aina ruokaa on ollut, vaikka olenkin pitänyt Sapatin.

Äänestä
  • On vähän saman suuntainen päätös kuin asevelvollisuuden pois sulkeminen. Sanotaan Älä tapa! Ja monet kieltytyvät, ajatellessaan että ei tapa ketään! eikä aseeseen tartu! Sanotaanhan että joka miekkaan tarttuu se siihen hukkuu.
    Näitä asioita on paljon, jossa joutuu punnitsemaan ja tekemään ratkaisevia valintoja.

    Äänestä

  • Nerre kirjoitti:

    On vähän saman suuntainen päätös kuin asevelvollisuuden pois sulkeminen. Sanotaan Älä tapa! Ja monet kieltytyvät, ajatellessaan että ei tapa ketään! eikä aseeseen tartu! Sanotaanhan että joka miekkaan tarttuu se siihen hukkuu.
    Näitä asioita on paljon, jossa joutuu punnitsemaan ja tekemään ratkaisevia valintoja.

    Et ole riidan haluinen niinkuin monet täällä, minä en myöskään pidä turhista väittelyistä, jos me samaan Jumalaan luotetaan, ja tavoiteemme on taivaskoti, eikö meidän tulisi sopia täällä, vaikka ei meidän mielestä oppimme kävisikin yhteen Jumalahan se lopullisesti ratkaisee olemmeko kelvollisia iankaikkiseen elämään.

    Äänestä

  • hyviä vastauksia kirjoitti:

    ja ristin kuolemaan puolestamme!Meidän osuudeksemme jää ainoastaan katua ja pyytää anteeksi syntejämme ja avata sydämemme ottamaan vastaan Jumalan armo Kristuksessa.

    Kun Herra saa tehdä työtään meissä ja uudestisyntymän kautta antaa meille VOIMAN ylhäältä,niin HÄN itse Pyhän Henkensä kautta ohjaa kulkuamme,

    ja kun hänessä kiini riipumme tapahtuipa mitä tahansa,Hän EI vie meitä harhaan,vaan kuljettaa kohti kirkkautta ja Isän kotia,

    vaikkakin joudumme monesti kulkemaan ohdakkeistakin tietä,mutta SE tie on kuitenkin kaikkein parhain,kun Jeesus itse kädestä taluttaa!

    Siunausta kaikille jotka Jeesukseen luottavat.tv.Sirkka Iita.

    Äänestä

  • noin teki työnantajasi, ja hän meni vanhurskaampana kotiinsa kuin adventisti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysympäs kirjoitti:

Voiko joutua luopumaan työpaikastaan sapatin takia, jos työskentelee vuorotöissä teollisuudessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu