Suuttunut työkaveri

Kävi sitten menneellä viikolla niin työkaveri huomautti yhdestä asiasta enkä tajunnut hänen heti olevan tosissaan.

Kyseessä oli niinkin vakava asia kuin yhteisen työpisteemme tarvikehyllyjen täyttö josta minä olin hänen mukaansa laistanut kaikki nämä vuodet.



Myös muut työntekijät hakevat tarvikkeita kyseisestä hyllystä mutta heitä ei milloinkaan ole moitittu asiasta vain minua.

Soitin siinä sitten poskea ihan faktalinjalla tosin mikä oli liikaa tälle tosikolle.

Nyt on sit menny viikko mykkäkoulua pitäessä ja puhumalla asian selvittäminen kyseisen henkilön kanssa on mahdotonta.

Pientä vääntöä on vuosien varrella ollut mutta viimeiset menneet vuodet ovat olleet rauhallisia ja meillä on ollut ns muodolliset välit.

Pienessä tiimissämme on muutoin hyvä henki ja harmittaa että asiat menivät näin ahtaalle.

Kuinka kauan tätä tilannetta kannattaa katsella ennenkuin pyytää esim esimiestä välittäjäksi kiistaan?

Myös muut työtoverit ovat samoilla linjoilla kanssani että reagointi oli liioiteltu asian mittasuhteisiin nähden mutta kukaan ei uskalla sanoa tälle herralle mitään sillä hän on todella pitkävihainen.
83385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tai milloin sitten hyllyntäyttö onkin ajankohtaista täyttelet hyllyn ja se siitä, kaikki ovat tyytyväisiä. Työkaverisi huomaa että haluat ihan konkreettisesti tehdä sovintoa ja voi ajatella itse olleensa oikeassa. Muiden työtovereiden kanssa tuommoisen asian puiminen vain pahentaa tilannetta ja jos asia tulee kovin julkiseksi ei työkaverisi voi antaa periksi vaikka haluaisikin eikä hyllyntäyttely enää välttämättä riitä sovinnon aikaansaamiseksi.

Äänestä
  • tapahtumahetkellä läsnäolleitten kanssa jotka oma-aloitteisesti ottivat asian puheeksi .

    Itse en oo pahemmin asiasta huudellut kun tavallaan asia vähän harmittaa sen yhteistyötä haittaavan vaikutuksen takia.

    Niitä hyllyjä oon kyllä täytellytkin koko ajan vähin.

    Perjantaina sain kuulla olevani jo paskanpuhujakin kun pari nuorta kaveria ei ollu käynyt tervehtimässä aamulla itseään herra tärkeyttä niin olin juoninut jo koko osaston häntä vastaan.

    Parasta asiassa on se etteivät he tiedä mitään koko asiasta mutta kun herra jotain saa päähänsä niin se ei hevillä muutu.

    Ammatillisesti olen vanhempi ja kokeneempi työntekijä ja joissain tilanteissa hänen on pakko kysyä neuvoa joka varmaan jurppii joskus kun ottaa huomioon että voisin ikäni puolesta olla hänen poikansa.

    Minulle on myös uskottu joitain erikoistehtäviä joiden luonteesta johtuen minulla on välittömät välit esimiehiini joista muutamat ovat sitä sorttia että sanovat pahastikkin asioiden ollessa huonolla tolalla.

    Lisäksi olen saanut läpi lukuisia tuotteita ja valmistustapoja koskevia aloitteita joista joitakin hän on ensin ollut vastaan mutta aikansa purnattuaan hiljaa hyväksynyt todettuaan lopputuloksen parantuneen.

    Toisaalta hän ei ole milloinkaan ollut edes kiinnostunut näistä minun hommistani joten tuskin kyse on kateudestakaan.

    Tällä kaverilla on ollut vääntöä myös esimiesten suuntaan ja hän kantaa kaunaa yhdelle lähimmistä esimiehistä vieläkin jostain viiden vuoden takaisista jutuista.

    Itse olen pärjäillyt lähinnä myötäilemällä muutamaa pikku yhteenottoa lukuunottamatta joista on kyllä selvitty.

    Mutta kulmikkaasta luonteestaan huolimatta kaveri on ahkera ja nopea työssään ja hänen kanssaan työnteko on mukavaa ja toivottavasti vielä tulevaisuudessakin.

    Äänestä

Ja ilmoita suoraan ko. henkilölle tai pomolle, että asiat pitää saada hoidettua suoraan, ei välikäsien kautta.

Rohkeutta!

Jos/kun samaa mieltä ovat muutkin työntekijät, niin kerro vain oma mielipiteesi pomolle/ko. henkilölle, siltä varalta, että muut peruvat sanansa myöhemmin...

Lue lisää täältä:
http://forums.cjb.net/mobbinfo-about105.html

Äänestä

Kylläpä on asiaan nähden erikoista reagointia...tuollainen pitkävihaisuus ei ole enää ns normaalia.Jos tilanne ei laukea-pyydä esimieheltäsi asiaan reagointia,sillä esimiehen tehtävä on puuttua asiaan.Jos kuitenkaan vähänkään epäröit,niin sinulla on mahdollisuus ja oikeus pyytää myös paikalle luottamusmies tai jos ei ole niin ota yhteyttä työterveyshuoltoon,työsuojelupiiriin..pääasia ettei tuollaiset jää "kytemään" työyhteisöön vuosien tai jopa pahimmassa tapauksssa vuosikymmenien ajaksi...

Äänestä
  • ja nuoremman polven kanssa avoimin kortein pelaaminen kyllä onnistuu.

    Minä en ymmärrä miksi hän antoi asian mennä niin pitkälle,sillä ottamalla asian puheeksi olisin osannut ottaa hänen näkökantansa huomioon ja ei ois tarvinnu sotia.

    Mutta sitä en ymmärrä miksi vain minun tekemisilläni on merkitystä ja muut saavat huseerata miten haluavat hänen puuttumatta asiaan.

    En silti menetä yöuniani asian takia.
    Antaa veden virrata ja katsotaan päivä kerrallaan mitä huominen tuo tullessaan.

    Äänestä

Niin, asioilla on aina vähintäänkin kaksi puolta ja siksi olisi hyvä itsekin tarkastella asioita muusta näkökulmasta kuin omasta. Loppujen lopuksi moni suureksi paisuva asia olisi vältettävissä avoimella keskustelulla ja hyvällä johtamisella. Mutta koska sellaiset välillä jäävät utopiaksi työpaikoilla, syntyy tilanteita, jotka räjähtävät käsiin. Voihan olla, että elämän eri osa-alueilla ihmisillä tulee paineita ja silloin itsekin ylireagoi pieniin asioihin. Olisi hyvä muistaa kuitenkin, että lyhin matka minkä ihminen voi tehdä on tulla toista ihmistä puolitiehen vastaan. Ja ymmärrän hyvin, että joskus jollakin pinna palaa siitä hyvästä, että joku toinen ei tee jotain yhteistä hommaa, minullakin paloi juuri edellisellä viikolla. Olisi mahtavaa, että joskus joku vastaisi, että kyllä olet oikeassa, en ole sitä hommaa tehnyt, mutta tästä lähtien voimme tehdä sen vuorotellen tms. Valitettava totuus on myös se, että niin kauan kuin joku tunnollinen sielu tekee pienetkin, mitättömiltä tuntuvat tehtävät niin kukaan ei edes huomaa tehtävää, mutta sitten kun se jää tekemättä tai tunnolliselle henkilölle tulee muuta, kiirellisempää tms. tehtävää ja haluaisi saada tehtävään apua, saa hän osakseen vain vähättelyä ja vaikean ihmisen maineen. Toiset ihmiset voisivat myös katsoa itseään peiliin ja auttaa henkilöä ja jos tehtävä on niin vähäpätöinen niin eihän siihen edes kauaa menisi, kun tekisi tetävän toisen puolesta...

Äänestä
  • joka tekee paljon ns näkymätöntä työtä ja vittuilua saa palkaksi.
    Toisaalta minun oletetaan hoitavan ne tehtävät ilman muuta.

    Äänestä

sairaslomalla.
Pientä kylmää sotaa pidettiin siihen saakka.
On muuten selvinny että kaveri on jauhanut ihan urakalla paskaa minun tekemisistäni jo ennen välikohtausta.
Käynyt toisella osastolla esittelemässä minun ideoitani ominaan ja raivonnut sielläkin kun asiasta oli huomautettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vilpittömästi katuva kirjoitti:

Kävi sitten menneellä viikolla niin työkaveri huomautti yhdestä asiasta enkä tajunnut hänen heti olevan tosissaan.

Kyseessä oli niinkin vakava asia kuin yhteisen työpisteemme tarvikehyllyjen täyttö josta minä olin hänen mukaansa laistanut kaikki nämä vuodet.



Myös muut työntekijät hakevat tarvikkeita kyseisestä hyllystä mutta heitä ei milloinkaan ole moitittu asiasta vain minua.

Soitin siinä sitten poskea ihan faktalinjalla tosin mikä oli liikaa tälle tosikolle.

Nyt on sit menny viikko mykkäkoulua pitäessä ja puhumalla asian selvittäminen kyseisen henkilön kanssa on mahdotonta.

Pientä vääntöä on vuosien varrella ollut mutta viimeiset menneet vuodet ovat olleet rauhallisia ja meillä on ollut ns muodolliset välit.

Pienessä tiimissämme on muutoin hyvä henki ja harmittaa että asiat menivät näin ahtaalle.

Kuinka kauan tätä tilannetta kannattaa katsella ennenkuin pyytää esim esimiestä välittäjäksi kiistaan?

Myös muut työtoverit ovat samoilla linjoilla kanssani että reagointi oli liioiteltu asian mittasuhteisiin nähden mutta kukaan ei uskalla sanoa tälle herralle mitään sillä hän on todella pitkävihainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu