Joko tai

Omien ja tuttavien kokemusten sekä monien tämänkin osaston viestien perusteella uskallan väittää, että miehellä tulee parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin valinta eteen. Hankkiiko omia lapsia vai satsaako siihen, että vaimon kiinnostus parisuhdetta kohtaan säilyy. Toisesta näistä on luovuttava.

Lasten maailmaantulon myötä naisten kiintymys siirtyy_aivan luonnonlakien mukaisesti_lapsiin. Toki miehellekin lapset ovat tärkeitä, mutta missään ei kerrottu, että kaupassa joutuu luovuttamaan vastineeksi puolisonsa.

Naisen seksuaalinen mielenkiinto lastensa isää kohtaan hiipuu tai häviää kokonaan. Tämä johtunee varmasti osin suurista hormonaalisista muutoksista, jotka naiset läpikäyvät raskauden ja äitiyden aikana. Muutenkin nainen alkaa kokemaan miehensä vain liikekumppanina, joka mahdollistaa puitteet muulle perheelle. Monet naiset muovaavat asian mielessään kliseeksi: Se aikuinen lapsi siellä kotona alkaa käymään vähitellen hermoille. Kunhan se vain tajuaisi pysyä sivussa häiritsemästä muuta perhettä. Syntyy asetelma äiti ja lapset vastaan isä.

Eli harkintaa peliin nuoret miehet. Tiedättekö minkä riskin otatte parisuhteessanne, kun alatte hankkimaan lapsia ? Nyt ette ainakaan voi sanoa, etteikö teitä olisi varoitettu.
8681
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ja höpön pöpön!

Äänestä
  • en voi puhua kokemuksesta, sillä minulla ei ole perhettä, mutta tukisin Benin kommenttia. Monet seikat puhuvat sen puolesta, että hän saattaa olla oikeassa. Olen alle 30-vuotiaana siinä kriittisessä iässä, että huomaan millainen pakkomielle lapset ovat naisille. He ovat täysin sokeita ymmärtämään, että Benin kuvaamat ongelmat on pohdittava ja harkittava etukäteen. Samoin naisten tulisi miettiä, että negatiivinen lopputulos, siis lasten hankkimisesta pidättyminenkin on mahdollisuus.

    Äänestä

mistä moinen kyynisyys, etkö ole kelvannut mieheksi vai isäksi vai mistä kiikastaa.

Miksi näet maailman noin mustavalkoisena, ihmettelen vain. Mulla löytyy sekä lapsi että mies ja molemmat ovat tosi tärkeitä kumpikin omalla tavallaan.

Lapsi lähtee aikanaan maailmalle mutta miehen kanssa saan istua sitten samassa kiikkutuolissa ja se ei ole yhtään hullumpi ajatus.

Äänestä
  • Minut siirrettiin sivuraiteelle lasten syntymän jälkeen. Toki vuodatukseni on provosoiva, mutta ei aivan tuulesta temmattu.

    Äänestä

  • Ben kirjoitti:

    Minut siirrettiin sivuraiteelle lasten syntymän jälkeen. Toki vuodatukseni on provosoiva, mutta ei aivan tuulesta temmattu.

    se voi käydä myös toisinpäin, kun tulee lapsi niin mies lopettaa ihmissuhteen lapsen äidin kanssa ja alkaa suhtautui kuin johonkin telttakeppiin, joka pitää majan kasassa, mutta jonka kanssa ei tarvii jutella, viettää aikaa tai harrastaa seksiä.

    bindeer-dandät

    Äänestä

  • maria28 kirjoitti:

    sitten voi käydä niin kuin minulle ja miehelleni: Lapset eivät juuri ole vaikuttaneet suhteeseemme. Korkeintaan lujittaneet sitä!

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    sitten voi käydä niin kuin minulle ja miehelleni: Lapset eivät juuri ole vaikuttaneet suhteeseemme. Korkeintaan lujittaneet sitä!

    tolleenkin voi käydä:)

    Äänestä

  • Ben kirjoitti:

    Minut siirrettiin sivuraiteelle lasten syntymän jälkeen. Toki vuodatukseni on provosoiva, mutta ei aivan tuulesta temmattu.

    Ei sitä lapsikeskeistä aikaa kestä kuin vaippaiän eikä mies silloinkaan sivuun jää kunhan touhuaa mukana. Seksikertoja on tuona aikana ehkä harvemmin, kun ei aikaa eikä jaksamista riitä kummaltakaan, mutta ne ovat sitten sitäkin parempia.

    Ei nuorta äitiä voi vaatiakaan jaksamaan sitä, että koko ajan roikkuu vauva toisessa tississä ja mies toisessa, mutta kun vauva on vierotettu, niin molemmat tissit onkin taas vain miehen käytettävissä. Valittaminen ja murjottaminen ei auta. Kun hoitaa yhtä lasta ei paljoa ilahduta se, että toinen aikuinen alkaa käyttäytyä kuin mustasukkainen lapsi.

    Kolme lasta on tehty ja niistä nuorinkin jo eskarissa. Ja seksi on suhteessamme ihanaa vaikka haluaisin kyllä sitä vieläkin useammin.. vaan ei parane valittaa, kun ei mieskään valittanut lasten ollessa pieniä :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ben kirjoitti:

Omien ja tuttavien kokemusten sekä monien tämänkin osaston viestien perusteella uskallan väittää, että miehellä tulee parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin valinta eteen. Hankkiiko omia lapsia vai satsaako siihen, että vaimon kiinnostus parisuhdetta kohtaan säilyy. Toisesta näistä on luovuttava.

Lasten maailmaantulon myötä naisten kiintymys siirtyy_aivan luonnonlakien mukaisesti_lapsiin. Toki miehellekin lapset ovat tärkeitä, mutta missään ei kerrottu, että kaupassa joutuu luovuttamaan vastineeksi puolisonsa.

Naisen seksuaalinen mielenkiinto lastensa isää kohtaan hiipuu tai häviää kokonaan. Tämä johtunee varmasti osin suurista hormonaalisista muutoksista, jotka naiset läpikäyvät raskauden ja äitiyden aikana. Muutenkin nainen alkaa kokemaan miehensä vain liikekumppanina, joka mahdollistaa puitteet muulle perheelle. Monet naiset muovaavat asian mielessään kliseeksi: Se aikuinen lapsi siellä kotona alkaa käymään vähitellen hermoille. Kunhan se vain tajuaisi pysyä sivussa häiritsemästä muuta perhettä. Syntyy asetelma äiti ja lapset vastaan isä.

Eli harkintaa peliin nuoret miehet. Tiedättekö minkä riskin otatte parisuhteessanne, kun alatte hankkimaan lapsia ? Nyt ette ainakaan voi sanoa, etteikö teitä olisi varoitettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu