Olen asunut avomieheni kanssa kimpassa kohta neljä vuotta ja olen tehnyt eroa melkein vuoden verran. (Emme ole kihloissa.) Olen jotenkin ihan "kuollut"; Olen menettänyt huumorintajuni, en uskalla keskustella ihmisten kanssa. Hauskasta ihmisestä on tullut tiukkis. Mies on mustis, soittelee töihin kolme kertaa päivässä, vaikka olen kieltänyt, jos ei asiaa ole. Asiaahan ei useimmiten ole, kunhan vain tiedustelee, yrittää hallita. Viikonloput menee kotia leikkiessä tai sitten mies on baarissa ja minä kotona. Ystävyyssuhteet ovat hiipuneet. Miten suhde voi mennä tällaiseksi? Mies on kertonut ainakin kahdesta eukosta, jotka olisivat halunneet panna hänen kanssaan, mutta hänpä sitten armollisesti kieltäytyi. Sitten mun pitää kuunnella tällaista paskaa. Yksi ilta kuulin just tämän toisen - tapasin erään seksikkään naisen, jonka kanssa meinasin panna, mutta en sitten pannutkaan, kun rakastan sinua niin syvästi - jutun. Sitten vaan porasin koko illan ja selasin töistä printattuja kämppävaihtoehtoja. Olen hyvänäköinen nuori nainen, että jotain on nyt tehtävä ennenkuin koko elämä valuu kuin hiekka sormien välistä. Haluaisin olla ensi kesän ihan rauhassa, nauraa kavereiden kanssa, olla musiikkitapahtumissa ja pitää hauskaa enkä murjottaa tylsimyksenä yksin kotona ja kuunnella toisen valitusvirsiä tai haistella toisen kapakkailtojen jälkeisiä alkoholihuuruja.
Neljä vuotta kimpassa
Hallittua käytöstä
21020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
haltuun. Älä anna toisen viedä elämäniloasi ja persoonallisuuttasi. Se on kyllä liian kova hinta parisuhteesta.
Etsi itsellesi asunto ja lähde!
Tulet itsekin yllättymään, mitä uusia puolia löydät itsestäsi kun saat elämääsi rauhan. Uusia kavereita löytyy ihan varmasti, ei ehkä heti, mutta kuitenkin. Paras olisi olla hetki yksin jaa koota itsensä rauhassa.
Terv. Saman läpikäynyt
Kiitos vertaistuesta. Pikkuhiljaa etsin hyvän kämpän, missä viihtyy. Tarkoitan hyvällä sellaista, että se löytyy aika läheltä keskustaa ja ei ole ihan ylihintainen. Täytyy pistää jemmaan vähän rahaa ja olla tarkempi ton yhden kanssa, jotta saa tämän budjetin kuntoon. Yhtään en lainaa rahaa, toinen saa olla vaikka ilman tai sitten ruinaa niiltä "kivoilta kavereilta", joille hän on ostellut ja lainaillut kaikkea. On tämä kanssa, kun kaks taiteilijaa asuu saman katon alla. Kummallakin on kuitenkin vakiduuni, et sikäli, mutta minkäs sitä toisen luonteelle mahtaa. Toisella on täysin epärealistinen käsitys rahankäytöstä. Mulla on kuitenkin se, että olen tottunut yksin asuessani elämään hyvin pienestikin, että pystyn omat asiani kyllä järjestämään, mutta jos joutuu huolehtimaan sen lisäksi vielä toisesta aikuisesta ihmisestä, niin mitä siitä tulee. Ei mitään. Toinen pelaa ja tekee ihan mitä huvittaa viikonloppuisin. Jiisus. Luojan kiitos, onneksi ei ole lapsia. Se tästä vielä puuttuisi!
Kiitos sinulle!