Olen huomannut suhteeni (nykyisin avoliitto) aikana, että ympäristö ei oikein sulata naisen parisuhteessa olevan vanhempi kuin mies. Ainakaan ilman hyvin suorasukaista arvostelua.
Tapasimme, kun olin 25 ja mieheni 20; tämä viisi vuotta aiheuttikin sitten suunnattomasti päänvaivaa osalle kummankin kaveripiiristä. Minä olin pokannut kakaran, josta ei ole kuin bailaamaan; poikaystäväni taas oli joutunut vanhan harpun kynsiin. Meille hämmästeltiin kovaan ääneen sitä, kuinka voimme luulla onnistuvamme, mikä ei mielestäni ole kovinkaan korrektia koskaan kun suhden on aluillaan.
Suurimmat ennakkoluulot katosivat poikaystävän miespuolisilta kavereilta kun näkivät etten ole vanha mörkö, kaikkiaan ympäristöllä kesti kauan uskoa että voisimme onistua. Samanlaisia kokemuksia? Entä niitä, jotka kavahtaisivat moista kaveripiirissään?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo, eipä noista muiden kommenteista nyt niin hirveesti kannata välittää. Kyllä siihen ajatukseen yleensä sitten kaikki myöhemmin tottuu. Itselläni on jonkun verran suuren ikäeron omaavia pareja eikä ne pienen alkujärkytyksen (jota en kyllä ulos näytä) jälkeen on tajunnut että ei sillä iällä oikeesti ole paljoakaan merkitystä jos 2 ihmistä sopii toisilleen.
Mutta mutta, sain viestistäsi kaivattua uskoa omaan itseen kun minulla on hieman samanlainen tilanne itsellä itse olen 22v ja nainen 4v vanhempi, jotenkin on vaan vaikeeta uskoa että tämä voisi toimia mutta kyllä pikkuhiljaa alkaa sitä uskoa itseen löytyä.
sitä on ikäeroa kuusi vuotta vaimon hyväksi ja liittoa menossa kymmenes vuosi.
Kuulkaahan sisaret kyllä se on niin että nuori mies pitää naisenkin nuorena sekä mieleltään että muutenkin.
Ja mieshän voi aina ajatella että vanhassa vara parempi.
Se ajallinen ikä ei kerro juuri mitään, henkinen ikä sen sijaan paljonkin. Esimerkkinä kaverillani oli tyttöystävä peräti 12 vuotta vanhempi, mutta käytös kuin kakaralla (mustasukkainen aivan kaikesta, jatkuvaa oman itsetunnon pönkitystä, väkivaltaa jne.) eli henkinen puoli kuin teini-ikäsiellä, eikä sen takia suhdekaan toiminut.
Se on tärkeämpää millainen olet, kuin se, minkä ikäinen olet. Jos jollakin ulkopuolisella on ongelma asian kanssa, anna heidän pitää ongelmansa äläkä välitä. Muiden ongelmilla asian kanssa ei ole loppujen lopuksi mitään tekemistä teidän parisuhteenne kanssa -mikäli ette anna.
Sellainen ajatus, että miehen pitäisi olla sekä naista pidempi että iältään vanhempi,symbolisoi sitä vanhaa asetelmaa, että mies hallitsisi parisuhdetta. Hän olisi voimakkaampi ja se lyhyempi, nuorempi nainen kuin jokin huolehdittava.
Minä olen neljä vuotta avomiestäni vanhempi, tosin paljon lyhyempi, :). Ikäero ei ole koskaan haitannut, miksi haittaisi? Henkisesti hän on minua vakavampi ja vanhempi. Mutta ei olisi väliä, vaikka ei olisikaan.
Tunnen paljon pariskuntia, joissa nainen on miestä vanhempi. Iällä ei ole mitään merkitystä. Miksi pitäisi ajatella jotain noin typerää, kuin että vanhassa vara parempi? Kuvastaako kirjoittajan epävarmuutta? Miksi naisen vanhemmuutta pitäisi puolustella millään tavalla?
Itse olen 45 ja seurustelen 42-vuotiaan miehen kanssa. menee oikein hyvin enkä todellakaan tunne itseäni yhtään vanhemmaksi kuin hän vaan useimmiten tilanne on aivan päinvastainen. Uskon että olen pystynyt antamaan hänelle elämän iloani ja estottumuuttani ja suhteemme toimii oikein hyvin.
Se nyt on sama tossa iässä vaikka oisit 55v.
toisinkin päin: minä olen 30 v. ja mieheni 38 v., mutta tuntuu ulkopuolisia häiritsevän ikäeromme enemmän kuin itseämme. Olemme henkisesti samalla tasolla ja hyvin menee! Ne jotka arvostelee, on vaan kateellisia...