työtä

etsin koko ajan mutta leikkaus edessä josta tulee kuukauden sairasloma.
Pitääkö tämä sanoa työnantajalle jos pääsen haastatteluun vai saiskohan sairaslomaa?
Hankalaa on uutta työtäkin etsiä nyt.
2213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kerrot työnantajalle odotettavissa olevasta leikkauksesta (mikä olisi tietysti reilua) ja et saa työpaikkaa ja työantaja ilmoittaa työkkäriin, ettei ottanut sinua terveydentilan vuoksi, niin se tietää kahden kuukauden karenssia, koska 'menettelylläsi olet aiheuttanut sen, ettei työsuhdetta syntynyt'. Näin toimii työkkäri.

Työttömän edellytetään tarvittaessa valehtelevan työnantajalle. Sairasta, sanon minä.

Äänestä
  • tuota lukiessa tuli mieleen ensimmäinen duunipaikkani noin 12w sitten.olin koeajalla ja sattui murtumaan jalkapöytä ja työterveyslääkäri antoi 3 wiikkoa sairaslomaa.no,pomo anto kenkää sen takia(olin silloin aivan kokematon kaikista juridisista&vittumaisemmista asioista,tuosta olisi voinut tehdä valituksenkin).ensimmäistä kertaa ilmoittauduin työnvälitykseen ja karenssi 3 kuukautta.oli aika vaikea uskoa silmiään päätöstä lukiessani.aivan kuin olisin tahallaan vammauttanut itseni.olin vielä rahojen kanssa aika kusessa koska olin juuri muuttanut ensi(vuokra)asuntooni.sosiaalitoimistosta sain loppujen lopuksi jonkun summan toimeentulotukea mutta muistaakseni jouduin kuukauden sätkimään alle 500 sadalla(lainaakaan ei voinut ottaa frendeiltä koska ei duunia siinä vaiheessa).tässä maassa on turvassa byrokraattien mielivallalta vai n jos määräaikainen työsuhde päättyy aikanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kivuliastakin ajottain kirjoitti:

etsin koko ajan mutta leikkaus edessä josta tulee kuukauden sairasloma.
Pitääkö tämä sanoa työnantajalle jos pääsen haastatteluun vai saiskohan sairaslomaa?
Hankalaa on uutta työtäkin etsiä nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu