Tasan kuukausi aikaa siitä kun mieheni ilmoitti haluavansa eron. Syy oli se, että hän ei koe rakkautta, ei ole koskaan rakastanut, hän vain(?) välittää, eikä se riitä. Hän kävi tänään hakemassa loput vaatteensa. Olo on sen mukainen. Vanhat rievut olivat tärkeitä ja pois kannettu, mutta minä jäin. On tyhjä olo, tässäkö se nyt oli? Kaikki yhteiset asiat, toiveet, unelmat, yhteiset suunnitelmat, läheisyys; kaikki on yhtäkkiä otettu pois. Niinkuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Pelkkää unta, josta heräsin.
kuukausi
hylätty
81752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hei
Voin sanoa sinulle, että siinä se kaikki oli. Olen tänään itse juuri samassa tilanteessa. Mies lähti 30 avioliittovuoden jälkeen nuoremman kanssa. Koen olevani hylätty, mitätöity ja maahan poljettu. Ilman muistoja, näkemattä tulevaisuutta. Sinua ei yhtään lohduta ettet ole yksin, mutta ainakin voit tietää, että tunteitasi voit jakaa muiden kanssa, jotka ovat saman kokeneet. Tai ovat juuri nyt aivan samassa tilanteessa.
Älä ajattele liian kauas, ajattele vain muutama minuutti, tunti eteenpäin tai jos pystyt huomisen yli. Älä vaadi itseltäsi liikaa, nyt on tärkeintä, että ajattelet vain itseäsi ja omaa hyvinvointiasi.
Minua auttaa kirjoittaminen, kokeile sitä. Päiväkirjalle voi sanoa kaikki asiat.
Voimia ja kestävyyttä sinulle.
tässä kirjoitan minkä itkultani näen, samassa veneessä täälläkin.
Mies jätti 22yhteisen vuoden jälkeen, sanoo ettei tunne mitään minua kohtaan. Uusi suhde hänellä on ollut reilut 1,5vuotta tässä rinnalla minun tietämättäni.
Alkuvuodesta olen jotain epäillyt ja kysellyt asioita vaikka kuinka päin, kaiken hän on kieltänyt.
Eilen lauantaina postilaatikkoon oli ilmestynyt käräjänoikeuden kirje, mies oli yksin hakenut eroa. Olisipa edes näyttänyt kaavakkeen sanoen, että tämä lähtee nyt laitat siihen nimen tai et.
Olen totaalisen arvoton ja maahan poljettu.
Tänään soitti rakastajatar (10v. miestäni vanhempi)minulle ja hehkutti heidän ihanaa elämäänsä, kuinka heillä ole salaisuuksia ollenkaan, aikovat nyt muuttaa yhteen ja aikoo rakastaa lapsiani kuin omiaan. Hyi helvetti.
Olen 39, lapset 13 ja 15. Mistä löydän itselleni uuden turvallisen miehen. Ja voimia tämän asian läpiviemiseksi sekä saadakseni itseni pystyyn.
Lapsistakin pitäisi jaksaa huolehtia.
Suru on niin syvä,ettei siihen löydy sanoja.Itse elän asumuserossa.Meillä ei asiaan liittynyt kolmansia osapuolia enkä olisi miehestäni millään päästänyt irti.Ei vain ollut vaihtoehtoja.Itkien menen nukkumaan,itkien herään.En tiedä kuinka tästä selviän,mutta on vain pakko.Toivon sinulle voimia,vaikka vaikeaa tulee olemaan.En osaa edes kuvitella kuinka pahalta sinusta tuntuu.Minä itsekin ikävöin.En pysty vielä edes muistelemaan mitään...
olen varma, että selviät.(ja te kaikki jätetyt) Vaikka kuin nyt tuntuu katkeralta niin erosta ja jättämisestä selviää sittenkin "voittajana" = viisampana ja vahvempana.
Sen neuvon annan, että unohda miessukupuoli muutamaksi vuodeksi. Opettele ensin elämään yksin (ilman miestä)ja nauttimaan siitä, että et ole tilivelvollinen kenellekään tekemisistäsi.
Voin kokemuksesta sanoa, että se kannattaa. Liian pikainen uusi suhde on usein ns laastarisuhde ja ei ole mukava sitten kun sekin purkautuu, niin kuin se usein tapahtuu. Todella kunnolla aikaa toipumiseen.
Olet varmaan niin vahva, että tiedostat että lapsilla on isä ja tulee olemaan. Lapset muodostavat varttuessaan oman käsityksensä teidän vanhempien välisistä asioista, joten kannattaa olla neutraali - siis älä syyttele äläkä nimittele isää lapsille. Se on sama kuin moittisit lasta. Elämä kantaa kyllä. Hakeudu eroryhmään, esim Fisherin eroseminaariin, mutta vasta sitten kun olet toipunut pahimmasta. Tsemppiä!
kohdistin kirjoitukseni erityisesti sinulle "ihan rikki" jolla on 13 ja 15 v lapset. Samat neuvot käy kaikille jätetyille.
Halaukset ja voimia!
Julmasti on sinulle tehty. No miehen uuden soitto kertoo paljon hänestä...
Toiseksi jos miehesi ei pystynyt sinulle kertomaan teoistaan, miksi se olisi tämän toisen kanssa helpompaa? Vaikeaa tulee heillä olemaan ja muutaman kuukauden yhteisasumisen jälkeen mies on tulossa luoksesi takaisin.
Toivottavasti olet silloin jo vahvistunut.
Toipuminen tuollaisesta vie aikaa, anna sitä itsellesi.
Minulla on aikaa 2 viikkoa, kun kuulin saman teksin. Avopuolisoni ilmoitti ettei hän rakasta enää. Nyt olen ostanut oman asunnon ja pakannut tavaroita, ja jossain vaiheessa aina tulee itku.
Meillä on tilanne se että minä olen suunnitellut tätä eroa jo vuoden päivät, ja siitä huolimatta on tyhjä olo ja kuten Sinullakin ". . .Kaikki yhteiset asiat, toiveet, unelmat, yhteiset suunnitelmat, läheisyys; kaikki on yhtäkkiä otettu pois..."
Mutta voin vakuuttaa Sinulle että kun itkut on itketty ja surutyö tehty ME olemme entistä vahvempia.
Ja kun jotain menettää saa aina jotain tilalle.
Nämä sanat eivät Sinua varmaan paljon lohduta , suru, itkut on vain käytävä itse läpi.
Tsemppiä ja jaksamista Sinullekin.
kestää nyt muutos ja todellakin kun sen yli pääsee,tulee niin vahvaksi että ei itke enää entistä vaan näkee ne hyvät asiat esm.yhteiset lapset.
Vaikka alussa onkin hirveitä vihankin tunteita ja itse sääliä mutta niin se varmaan menee kaikilla.
Erostani viisi vuotta ja Ficherin eroseminaarin kävin pari vuotta eron jälkeen.
Eli kaikki meni kun siellä puhuttiinkin jopa tämä laastarisuhde joka usein tulee eron jälkeen,sekin loppuu mutta vasta sitten kun on jo niin vahva että sen kestää.
Kaikista parasta olis osata olla yksin mutta itselläni laastari autto sillä alusta asti tiesimme éttä haimme tukea toisistamme.
Olen kyllä nauttinut todella nyt yksinelämisestä vaikka pelkäsin sitä niin paljon että en uskaltanut elää ilman laastaria.