Paikalla oli 300 mielenosoittajaa

Toistuvasti nämä älämölön poliisin toimesta nostaneet vasemmistoanarkistit ja tiedotusvälineetkin ovat ilmaisseet, että paikalla oli ehkä 100 mielenosoittajaa ja suurin osa paikalla olleista oli sivullisia, kuitenkin Smash Asemin oman lehdistötiedotteen mukaan paikalle oli tullut 300 mielenosoittajaa.

"http://asem.anarkismi.net/100906tiedote.html

"Poliisi esti Smash ASEM! -mielenosoituksen perusteettomasti. Paikalle saapuneet noin 300 mielenosoittajaa saivat heti vastaansa poliisien erikoisjoukot sekä rajavartiolaitoksen. Mielenosoittajat sekä lukuisat sivulliset joutuivat poliisiin saarroksiin tunneiksi."

Jos siis Smash Aseminkin mukaan paikalla oli 300 mielenosoittajaa, niin silloin suurimman osan paikalla olleista on täytynyt olla näitä anarkisteja ja sivullisia vain pienen osan.

Poliisi teki aivan oikein, kun esti tämän anarkistiryhmän mellakoinnin, jonka tarkoitus ei ollut muuta kuin mellakoida ja aiheuttaa sekasortoa ja toisten/yhteiselle omaisuudelle vahinkoa.

Jos mielenosoituksen tullaan metallipampuin varustautuneena, niin se kertoo tarpeeksi mielenosoituksen luonteesta.
6414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vastutatko sinä poliisia? "Mene kauemmaksi tai meidän täytyy ottaa sinut kiinni", "Haluatko maistaa namupatukkaani?", "Maahan siitä tai saat pampusta" poliisin kanssa ei leikitä >:(

Äänestä

Mitä tuohon nyt sanoisi?

Juuri, kun osa ihmisista alkoi uskao, että siellä oli paljon sivullisia, anarkistit itse todistavat, että paikalla olikin vain mielenosoittajia!

Viisainta, etten sano mitään, muuten nolaan ainakin itseni ja ehkä muutkin anargistien ihailijat!

Äänestä
  • Kuka mahdollisesti voi ihailla anarkistejä? Poliisilla pitäisi olla kovemmat voimatoimet käytössään, jotta moiset hihhulit eivät hyppisi silmille ja aiheuttaisi turhia hulabaloita aina silloin tällöin.

    Äänestä

  • Tilaisuuteen on voinut saapua 300 ihmistä, mutta varmasti moni lähti pois kun rauhattomuus lisääntyi. niin minäkin tein. Te teette nyt sellaisen kehäpäätelmän, että koska anarkistit ovat väkivaltaisia, he jäävät väkivaltaiseen mielenosoitukseen ja ovat siis väkivaltaisia.

    Opetelkaa urpot logiikkaa ennen kuin alatte "todistelemaan".

    Äänestä

  • sivulta nähnyt kirjoitti:

    Tilaisuuteen on voinut saapua 300 ihmistä, mutta varmasti moni lähti pois kun rauhattomuus lisääntyi. niin minäkin tein. Te teette nyt sellaisen kehäpäätelmän, että koska anarkistit ovat väkivaltaisia, he jäävät väkivaltaiseen mielenosoitukseen ja ovat siis väkivaltaisia.

    Opetelkaa urpot logiikkaa ennen kuin alatte "todistelemaan".

    Sä sen sanoit:

    "koska anarkistit ovat väkivaltaisia, he jäävät väkivaltaiseen mielenosoitukseen ja ovat siis väkivaltaisia."

    CORRECT!

    Äänestä

Ei siellä itse tilanteessa kyllä niin montaa mieltäosoittavaa ihmistä ollut. Olin itse sivusta tuota hässäkkää katsomassa. Poliisi käytäytyi kaikkia kohtaa todella agressiiivisesti ja puski sivusta katsojia mm. tuohon kiasman aukiolle. Itse pääsimme juuri ja juuri tuon tilanteen väistämään. Poliisi yliampui koko tilanteen. Itse rupesin miettimään tuota poliisin kunnioittamista eri tavoin. Jos me menemme tälläiseen niin siitä ei seuraa hyvää. Tuon olisi pystynyt hoitamaan hyvin eri tavoin. Katsokaa niitä kuvia ja videoita mitä tuolta on otettu. Eikö se jo nyt kerro että tuollainen aliravittu punkkari ei tarvitse 5 poliisia niskaansa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Phaedra kirjoitti:

Toistuvasti nämä älämölön poliisin toimesta nostaneet vasemmistoanarkistit ja tiedotusvälineetkin ovat ilmaisseet, että paikalla oli ehkä 100 mielenosoittajaa ja suurin osa paikalla olleista oli sivullisia, kuitenkin Smash Asemin oman lehdistötiedotteen mukaan paikalle oli tullut 300 mielenosoittajaa.

"http://asem.anarkismi.net/100906tiedote.html

"Poliisi esti Smash ASEM! -mielenosoituksen perusteettomasti. Paikalle saapuneet noin 300 mielenosoittajaa saivat heti vastaansa poliisien erikoisjoukot sekä rajavartiolaitoksen. Mielenosoittajat sekä lukuisat sivulliset joutuivat poliisiin saarroksiin tunneiksi."

Jos siis Smash Aseminkin mukaan paikalla oli 300 mielenosoittajaa, niin silloin suurimman osan paikalla olleista on täytynyt olla näitä anarkisteja ja sivullisia vain pienen osan.

Poliisi teki aivan oikein, kun esti tämän anarkistiryhmän mellakoinnin, jonka tarkoitus ei ollut muuta kuin mellakoida ja aiheuttaa sekasortoa ja toisten/yhteiselle omaisuudelle vahinkoa.

Jos mielenosoituksen tullaan metallipampuin varustautuneena, niin se kertoo tarpeeksi mielenosoituksen luonteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu