dieetti

Kumppanini aloitti kovan dieettin kesällä ja vaikuttaa jotenkin "känkältä" koko ajan.

Olen onnellinen hänen puolestaan mutta loppuukohan toi känkkäily koska tiedän että jos hän aikoo pitää kilot poissa niin hänen aineenvaihdunnalla se on jatkuvaa syömisen tarkkailua.

Kannustan häntä kyllä mutta minulle on aivan sama painaako hän 60kg vai 90kh...

Tottuuko keho ja mieli diettiin?
4374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei!

Minä olen yksi parasta aikaa dieetillä elävä nuori naisihminen. Tiedän että tämä syömättömyys, jatkuva kalorien laskeminen ja mieletön lihomisen pelko ei ole normaalia. Silti, joka kerta kun katson peiliin, sieltä katsoo mielestäni laihdutuksen tarpeessa oleva nainen takaisin. Mielestäni en ole mikään kovin lihava, 160cm/50kg.

Mieheni ei hyväksy pätkääkään minun mahdollista lihomista, en tiedä itseasiassa millaisena hän minut hyväksyy. Kun kaikki mitä minussa on, on aivan erilaista tuntuu, kuin mitä hänen "ihannenaisensa" olisi.

Itsekin tiedän, kun tässä olen dieettiä pitänyt, että kärtyksi vetää. Ja sekaisin tuntuu välillä saavan sekä mielen että kehon. Kun kokee alemmuutta, jota yrittää hoitaa näin, ei edes kannata kysyä, että tottuuko keho ja mieli tähän. Ei totu. Koska ainakaan minulla tämä ei ole terveellistä, mutta viis siitä, kunhan en vain liho. Tämä on siis vertailukohta, että jos teet pakosta ja väärillä menetelmillä, tähän ei totu, mutta jos ottaa rauhallisesti ja toimii ohjeiden mukaan, niin sehän on hyväksi ja siihen voi jopa tottuakin.

Minä teen tämän siksi, että kumppani ei hyväksy sitä, että minä voisin muuttua jotenkin. Ihana, että on tuollaisiakin ihmisiä, jotka hyväksyvät puolisonsa sellaisena kuin hän on. Asia on ihan eri, jos kumppani itse haluaa laihduttaa omaksi ilokseen ja yrittää nauttiakin siitä. Joskus ihminen haluaa laihduttaa vain itselleen, vaikka puoliso hänestä ihan normaalisti ilman laihdutuksiakin tykkäisi. Sanoisin vain, että jos dieetti kumppanillasi on rankka, vaikkei tarviskaan ehkä olisi, niin kysäiseppä syytä sille. :)

Tue puoliskoasi, jos hän itse haluaa oikeasti laihduttaa. Mutta jos dieetti epäonnistuu tai hän ei jaksa sitä jatkaa loppuun asti, niin tue häntä epäonnistumisen kanssa ja kerro tuo että rakastat häntä painakoon 60 eli 90kg. Jos haluaa kokeilla myöhemmin uudelleen, niin tärkeintä on silloinkin, että yrität tukea häntä ja kannustat.

Minäkin odotan yhä, että joku päivä minuakin vastaan saattaa kävellä ihminen, joka voi sanoa ehkä joskus minulle että "rakastan sinua paljon, rakastan sinua itsenäsi". Eikä halua muuttaa minua mitenkään, puhumattakaan että stressaa etukäteen mahdollisesti joskus tulevista muutoksista. :)

Äänestä
  • Minua hieman järkytti viestisi. Onko näin, että suhteesi nykyisen miehen kanssa on riippuvainen painatko 50kg vai 60kg? Etkö halua, että mies on kanssasi sinun PERSOONASI vuoksi eikä pelkästään sen vuoksi mitä vaaka näyttää? Kuulostaa todella kamalalta ja pinnalliselta mieheltä. Jos olisin sinä, niin antaisin heti tuollaiselle ukolle kenkää.

    Ymmärrän kyllä, jos mies haluaa kumppanin näyttävän hyvältä, mutta mielestäni ulkonäkö ei saa olla pääasia. Vanha sanonta sanoo, että kauneus on katovaista ja läski sen kuin lisääntyy. Eli jos suhde perustuu ulkonäköön, niin on todennäköistä, että jossain vaiheessa mies löytää jonkun joka on nuorempi ja laihempi.

    AP:lle....laihdutuskuurilla ei ole hauskaa, mutta yritä ymmärtää kumppania ja kannustaa häntä terveiden valintojen puolesta. Painonpudottamisen pitäisi lähteä terveistä elämäntavoista, ei itsensä kiduttamisesta, sillä se ei pitkälle kanna. Mikään kuuri ei ole pelkästään vielä ketään pitänyt hoikkana, siihen tarvitaan pysyviä elämäntapojen muutoksia.

    Äänestä

  • Missy75* kirjoitti:

    Minua hieman järkytti viestisi. Onko näin, että suhteesi nykyisen miehen kanssa on riippuvainen painatko 50kg vai 60kg? Etkö halua, että mies on kanssasi sinun PERSOONASI vuoksi eikä pelkästään sen vuoksi mitä vaaka näyttää? Kuulostaa todella kamalalta ja pinnalliselta mieheltä. Jos olisin sinä, niin antaisin heti tuollaiselle ukolle kenkää.

    Läskien lisääntyminen viestii vain välinpitämättömyydestä sekä kumppaniaan, että myös itseään ja terveyttään kohtaan.
    Voiko kukaan hyvällä omallatunnolla väittää välittävänsä kumppanistaan, jos ei välitä edes omasta terveydestään?

    Pinnallisuudesta on turha syyttää, persoonasta kertoo paljonkin suhtautuminen omiin elämäntapoihin...

    Äänestä

  • Missy75* kirjoitti:

    Minua hieman järkytti viestisi. Onko näin, että suhteesi nykyisen miehen kanssa on riippuvainen painatko 50kg vai 60kg? Etkö halua, että mies on kanssasi sinun PERSOONASI vuoksi eikä pelkästään sen vuoksi mitä vaaka näyttää? Kuulostaa todella kamalalta ja pinnalliselta mieheltä. Jos olisin sinä, niin antaisin heti tuollaiselle ukolle kenkää.

    Ymmärrän kyllä, jos mies haluaa kumppanin näyttävän hyvältä, mutta mielestäni ulkonäkö ei saa olla pääasia. Vanha sanonta sanoo, että kauneus on katovaista ja läski sen kuin lisääntyy. Eli jos suhde perustuu ulkonäköön, niin on todennäköistä, että jossain vaiheessa mies löytää jonkun joka on nuorempi ja laihempi.

    AP:lle....laihdutuskuurilla ei ole hauskaa, mutta yritä ymmärtää kumppania ja kannustaa häntä terveiden valintojen puolesta. Painonpudottamisen pitäisi lähteä terveistä elämäntavoista, ei itsensä kiduttamisesta, sillä se ei pitkälle kanna. Mikään kuuri ei ole pelkästään vielä ketään pitänyt hoikkana, siihen tarvitaan pysyviä elämäntapojen muutoksia.

    Kirjoituksen painopiste piti kuitenkin olla siinä, että riippuu ihan siitä, miksi puoliso laihduttaa. Moni painostaa kumppania muuttumaan ja muokkaamaan itseään, yleensä syytetään naisia siitä että miehen pitäisi muuttua, mutta menee se välillä toisinkin päin. Kokeilin mutoilla asiaa niin, että joskus laihduttamisen taustalla on psyykkisiä syitä, joista ei puhuta, mutta jotka ohjaavat kyseistä tapahtumaa.

    Eli kun kirjoitin omasta kokemuksesta, halusin sanoa, että heillähän on homma vielä hyvällä mallilla, mutta vain jos nainen tekee sitä omasta tahdostaan, ei miehen painostuksesta. Ja käsitin, että mies hyväksyy ladynsa painosta riippumatta. Hieno tilanne, että joskus asiat ei todellakaan riipu siitä paljonko painat, vaan persoonasta.

    Enemmänkin saisi olla miehiä, jotka katsovat muutakin kuin puntarin lukemia ja ulkonäköä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yks mies vaan kirjoitti:

Kumppanini aloitti kovan dieettin kesällä ja vaikuttaa jotenkin "känkältä" koko ajan.

Olen onnellinen hänen puolestaan mutta loppuukohan toi känkkäily koska tiedän että jos hän aikoo pitää kilot poissa niin hänen aineenvaihdunnalla se on jatkuvaa syömisen tarkkailua.

Kannustan häntä kyllä mutta minulle on aivan sama painaako hän 60kg vai 90kh...

Tottuuko keho ja mieli diettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu