Oletko pettänyt?

Mitä vaimo ei tiedä, se ei satuta. :DDD

Suhteemme oireili jo ennen tempaustani, enkä tällä puolustele asiaa, vaan kerron yksinkertaisesti syyn:
Elimme erillämme toisistamme, eri kaupungeissa. Lakkasin kaipaamasta, elin omaa elämääni, johon hän ei enää tuntunut kuuluvan. Etsin ulospääsyä ja tarvitsin jotain lopullista ratkaisua tilanteeseen.

Petin, vieläpä selvin päin, ja ihastukseni kanssa. Heti jälkeen olin valmis lähes hyppäämään katolta, itkin ja vihasin itseäni. Se oli suhteeni päättymisen hetki. Tiesin, etten voinut kertoa: kumppanini ei antaisi anteeksi, suhteemme ei voisi jatkua. Ja jos olisin kertonut, se olisi syönyt kumppanini uskoa tuleviin tyttöystäviin ja aiheuttanut hänelle "ylimääräistä" tuskaa.

Ns. pelkurit varmasti pettävät. Olisi ollut vähemmän vahingollista sanoa ääneen, että on paha olo. Sen sijaan ryssin kaiken kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti. En halunnut kertoa totuutta kumppanilleni, riitti että vein itse uskon itsestäni.
Tiedän kuitenkin tarinoista, jossa pettäminen ei ole ollut ollenkaan paha juttu. Näissä tapauksissa pettäjät harvoin kärsivät huonosta omasta tunnosta. Heitä minun käy sääliksi. Ehkä he eivät koskaan saa elämästä nautintoa.

Kävin kovan koulun - ei ikinä enää uudelleen.

Vaimo pihtaa eikä halua yhteistä lasta.

Petin kun kyselin sitten treffipalstalta kiinnostusta lapsenteosta varatulle miehelle, kiinnostusta löytyi.

Kai se ap suhdekin tulee muuttumaan jahka kerron vaimolle.

Sen verran täytyy selkärankaa löytyä. Jos ei ole miestä olemaan rehellinen, niin ei voi itseään mieheksi kutsua.

eikä se mitenkään vaikuttanut, sillä mieheni ei saanut koskaan tietää asiasta.

petin suhteen alussa, (1kk) kännissä eikä paljoa muistikuvia, kaduttaa ja vituttaa enemmän kun koskaan, vaikea elää nyt itseni kanssa, tuskin annan tätä itselleni koskaan anteeksi, enkä myöskään pysty sitä hänelle kertomaan, haluan kait pitää asian omassa päässä ja kärsiä yksikseni, mitäpä sitä toisen elämää enää pilaamaan, suhde kumminkin niin hyvin toimii yhtä kännistä töppäystä lukuunottamatta, tämä on oma näkökulmani asiasta, toista kertaa ei tule tapahtumaan. kaikkihan me joskus virheitä tehdään, jotkut pienempiä jotkut suurempia. mutta kaikkihan me pettäjät olemme perseestä!ampuisin itseni jos joku ystävällisesti tarjoaisi aseen.

sairastui pitkäaikaisesti. Ei ollut iloa elämässä. Mies vain tuskissaan. Mielestäni minulla on oikeus myös omaan elämään eikä toisen hoivaamiseen. Nyt mies on terve ja yritetään uudelleen suhdetta vaikka en olisi halunnut luopua kakkosestani.

Olen pettänyt, en todellakaa tiedä miksi. En vieläkään vaikka reilu vuosi on siitäkin jutusta vierähtänyt.

Kerroin itse miehelleni joka tietenkin otti sen raskaasti, siinä tuli monet kerrat tapeltua enkä voisi sanoa että ollaan vieläkään siitä selvitty täysin eikä sitä ainakaan ole unohdettu.. Silloin, kun kerroin, mieheni myös löi minua ensimmäisen kerran suhteemme aikana mutta sen annoin anteeksi koska siinä tilanteessa se oli oikeutettua mieheltäni.

Niin, eli vielä yhdessä ollaan, asiasta ei olla puhuttu taas pitkiin aikoihin mutta välillä se tulee aina esille.

Oli se kyllä paskasti tehty minulta, ei kannata pettää ikinä omaa miestään/naistaan, sen ainakin opin ihan kantapään kautta. Jos vieraita pitää päästä kokeilemaan, sitten ensin jätetään sen hetkinen kumppani ja sitten vasta kokeillaan, onko se muka sen arvoista.

Omituisinta kuitenkin on, että mieheni ei halua lähteä kanssani baariin enää. Aika outoa eikö?? Luulisi että hän tulisi aina "vahtimaan" mutta ei, hän ei missään nimessä tahdo lähteä kanssani enää baariin.. Ihmeellistä..