Voiko laulaja tulla valmiiksi, - niin hyväksi, ettei tarvitse enää opettajaa? Ja jos jatkaa opiskelua niin kehittyykö aina vaan paremmaksi?
Kuuntelin noin 10 vuotta sitten Tuomas Katajalaa livenä, Che gelida manina tuli kadehditavan keveästi ja puhtaasti, -se korkea C:kin.
2001 levytyksessä huomasin jo jotakin omituista vibraa äänessä. Se ei silloin vielä juuri häirinnyt.
Mutta nyt muutama viikko sitten - mikä kumma lammasvibrato (ja orastava ässävika) Onko kaveri niin valmis ettei tarvitse opettajaa vai onko mahdollinen opettaja kuuro?
Kuuntelin noin 10 vuotta sitten Tuomas Katajalaa livenä, Che gelida manina tuli kadehditavan keveästi ja puhtaasti, -se korkea C:kin.
2001 levytyksessä huomasin jo jotakin omituista vibraa äänessä. Se ei silloin vielä juuri häirinnyt.
Mutta nyt muutama viikko sitten - mikä kumma lammasvibrato (ja orastava ässävika) Onko kaveri niin valmis ettei tarvitse opettajaa vai onko mahdollinen opettaja kuuro?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Uskomattoman hiljaista täällä laulurintamalla. Edes näin provoon aloitukseen ei vastausta, vaikka lukijoita löytyykin.
Kolmen päivän aikana vain 6 viestiä (tämä mukaan lukien) ja niistäkin puolet minulta.
Tämähän on melkein kuin rondolehden keskustelupalsta, 10 kk:n aikana kaikkiaan 38 viestiä.
Laulaja ei koskaan ole valmis. Vaikka olisi kuinka hyvä ja maailman konserttilavoilla menestynyt niin ainakin tarvitsee äänittävän laitteen josta voi kuunnella ja analysoida omaa ääntänsä. On vielä parempi, jos laulajaa kuuntelee säännöllisin väliajoin opettaja, joka tuntee oppilaansa äänen. Lisäksi ammattilaulaja tarvitsee hyvän 'kurkkulääkärin' tai foniatrin.
Vaikka jatkaisi koko ikänsä opiskelua niin väistämättä ääni huononee kun vanhuus tulee.
Naisilla yleensä ääni huononee vaihdevuosien myötä.
Tulkinta sen sijaan yleensä paranee ikääntyessä. Eli laulu siis voi olla lumoavaa vaikka ääni ei olekaan enää täydellinen.
Lauluäänen kehitykseen vaikuttaa moni asia. Tärkein on tietysti että laulajalla on lahjana ns. hyvä äänimateriaali. Opettaja on vain ohjaaja joka auttaa oppilasta löytämään äänestään uusia ulottuvaisuuksia. Opettaja ei pysty ihmeisiin ja suurin työ on aina oppilaalla, jonka tehtäväksi jää harjoittelu.
Laulajan fyysinen ja myös henkinen kunto kuuluu äänessä.
Laulajilla on myös lähes aina äänensä kanssa kriisejä, jotka voivat johtua esim. rasituksesta.
Myös opettajien vaihtuminen voi vaikuttaa ääneen. Opettajilla on erilaisia tapoja opettaa ja erilaisia koulukuntaeroja (esim. venälainen ja italialainen) joiden ymmärtämiseen ja omaksumiseen menee oppilaalta aikaa.
Joskus voi käydä niin ettei oppilas ymmärrä opettajan opetusta. Laulun opetushan tapahtuu usein pelkkien mielikuvien avulla.
Epätasainen vibrato voi johtua esimerkiksi hengitystekniikan kadottamisesta tai lihasjännityksistä.
Oikea hengitystekniikka ja joustava etenkin vatsalihasten käyttö on laulamisen tärkein (ja vaikein) asia.
Laulaminen ja ääni ovat hyvin henkilökohtaista ja herkkää aluetta. Onnellisen on se laulaja jolla ääni säilyy tasaisen laadukkaana ja terveenä koko laulu-uran.
Mukava lukea tekstiä, jossa on asiasisältöä ja asiallinen tyyli (asiallinen ei tässä tarkoita kuivaa) Oma aloitukseni hieman harmittaa, koska en haluaisi olla vähääkään morkkaamassa ketään täällä julkisilla palstoilla. Jos se teksti kuitenkin asianosaisen tietoon tulee, niin toivottavasti hän osaa ottaa sisällön rakentavana kritiikinä. Tuomas kuitenkin kuuluu tenoreidemme parhaimmistoon.
Edellisen kirjoituksen kahdesta kohdasta voisi jatkaakin:
Pysähdyin miettimään lausetta: "Oikea hengitystekniikka ja joustava etenkin vatsalihasten käyttö on laulamisen tärkein (ja vaikein) asia." Onko se tärkeä vai tärkein?
Itse olen niin hidasoppinen että joudun kaiken omaksumaan vaikeimman kautta. Myös oikean tuen oppimiseen minulta meni useampi vuosi. Mutta opin oikean hengityksen kuitenkin aikaisemmin kuin oikean rennon leuan käytön. Minusta oli helppoa saada ääni soimaan hyvin maskissa kun pidin suuta riittävästi pienellä. Se johti kuitenkin siihen, että korkeimmat sävelet menivät helposti puskemiseksi ja laulaminen muuttui alavireiseksi. Viimeisin opettajani kuienkin kertoi että leukaa avataan kuin jakoavainta eikä niin kuin sorsannokkaa... Korkeimmissa sävelissä äänen saa kimmeltämään yläetuhampaissa vaikka ei "alaleualla ohjaakkaan"
Sitten tuosta italialaisesta ja venäläisestä koulukunnasta? Mitä eroja niillä on? Aikaisemin olen kuullut ja lukenut vain vertailuja saksalaisen ja italialaisen laulutavan välillä. Ja oma korvani on lisäksi tunnistavinaan ns. englantilaisen tenorin, (josta puuttuu miehekkyys).
Joo, kiva jutella laulamisesta. Olen vasta nyt löytänyt nämä keskustelut.
Jokainen laulaja löytää tietysti omassa tahdissaan ja järjestyksessään asiat, jotka helpottavat laulamista.
Leuan rentoutus onkin monelle tosi vaikea juttu. Tuosta sinun esimerkistä huomaa sen miten tärkeää on uskaltaa vaihtaa opettajaa, jos jokin asia tuntuu aina vain junnaavan eikä menevän eteenpäin. Toinen opettaja osaa vain kertoa asian tavalla, jonka ymmärrät. Toinenkin on saattanut puhua asiasta jo pitkään mutta et vain ole hänen esimerkeillään oivaltanut asiaa.
Koulukunnista vielä että niitä on tietysti monia. Ja nämä italialainen ja saksalainen ovat kai sitten suosituimmat. Venäläinen koulukunta on lähellä italialaista mutta siinä oli muistaakseni sellainen ero että ääntä lähdetään kouluttamaan keskialueelta. Ja ihanteena on suuri, kantava ääni ja hyvä legato.
Tuli tuossa mieleeni, että me täällä länsimaissa ajattelemme usein, että ainoa oikea ja luonnollinen laulutapa opitaan täällä. Unohtaen että esim. Kiinassa on ikivanha taidemusiikki ja oopperaperinne. Siinä laulutapa poikkeaa todella paljon meillä käytetystä. Silti nämä kiinalaiset laulajat pystyvät omaksumaan myös länsimaisen laulutavan omansa ohessa.
Tällaisia mietteitä.
Opettajaa pitää uskaltaa vaihtaa, mutta siinäkään ei saa mennä toiseen ääripäähän. Ensinnäkin oppilas joka itse on (perusteettomasti) vakuuttunut omista kyvyistään, menee opettajalta opettajalle kunnes löytää sellaisen, joka vahvistaa hänen omaa käsitystään - kerätäkseen tuntimaksut pois.
Toisekseen musiikkiopistosta paikan saanut oppilas ei voi sanella sitä kuka häntä opettaa vaikka opettaja olisi huono. Kaikki eivät voi edes saada oppilaspaikkaa kun piskuinen kotikunta ei ole osakkaana missään musiikkiopistossa.
Minulla on ollut 9 opettajaa. Musiikkiopistossa tutkintoja suorittaessani tyydyin siihen mitä tarjolla oli. Virkavapauksista ym. syistä johtuen sinä aikana oli 3 eri opettajaa. Opettaja on vaihtunut myös paikkakunnan muuton takia. Neljä opettajista oli ns. kesä- tai mestarikurssin opettajia. Kahdella opettajalla olen ollut yksityisoppilaana.
Opettajia on vaikea verrata keskenään, hehän ovat opettaneet minua eri kehitysvaiheessa. Mutta kyllä opettajissa on eroja. Opettajan maine ja kuuluisuus ei takaa hyvää opetusta. Uskoisin, että kun jollekin opoettajalle tulee vähän mainetta, hänelle pyrkii paljon motivoituneita oppilaita joista sitten voi valita parhaat päältä ja maine edelleen kasvaa. Ja se maine kasvaa hyvän oppilasaineksen takia, ei hyvän opetuksen takia.
Mulla on kanssa opettajan vaihdosta erilaisia kokemuksia, erityisesti eri äänialoilta. Ensimmäinen opettaja oli sopraano ja koin ääniharjoituksiin samaistumisen vaikeana.
Toinen opettajani oli syvä basso, jonka ääninäytteisiin oli helpompi yhtyä. Basson myötä sain vapautta äänentuottoon, vaikkakin aloin "bassoileen"
Kolmas opettajani on tenori, joka on karsinut basson myötä tarttuneen syvän mylvinnän... Ja opettanut laulamaan omalla äänellä.
Olen nyt vähän ihmeissäni, ja en tiedä mikä on sitten oma ääneni? Onko muilla kokemuksia eri äänialojen omaavista opettajista sekä oman äänen etsinnästä?
Ei opettejista vaan ylipäätään "oman äänen" etsimisestä. Miulle sattui oikein hyvä ja voimakas ääninen tenori kuoronjohtajaksi, siitä suit sukkelaan aloin itsekin posottelemaan vaikka hentoinen sopraano oikeasti olenkin. Sitten on nämä voimakasääniset vierustoverit joiden vieressä se oma ääni ikään kuin yrittää mukaan toisen rekeen .Suoraan sanottuna välillä pitää pitää kiinni kynsin ja hampain omasta äänestäni. Siinä käytän apuna kysymystä "miltä minusta tuntuu laulaessa?" Jos tuntuu hyvältä, Silloin laulan aika varmuudella omaa ääntäni. Jos ylhäällä kiristyy tai keskellä ja alhaalla sointi häviää, silloin olen väärillä äänillä;)
No, opettajana minulla on ollut...
-baritoni
-sopraano
-baritoni
-dramaattinen tenori
-spinto tenori
-mezzo?
-sopraano
-baritoni
-sopraano
Yleisesti ottaen naiset ovat vaativampia, siis siinä mielessä parempia. Alussa ei kannata tähdätä mihinkään tiettyyn äänialaan vaan opetellaan vaan perusteita. Opettajat ovat varovaisia ennusteissaan. Ensimmäinen ennusti minusta dramaattista tenoria, dramaattinen tenori ennusti minusta spintoa ja spinto tyytyi toteamaan, että on sinulla korkea ääniala. Uskoisin ahkerammalla harjoittelulla päteväni jopa lyyrisenä tenorina.
Mielestäni tenorin pitää mennä tenorin oppilaaksi tai sitten naisopettajalle. Bassot öriskööt vapaasti, matalalta voi laulaa puutteellisemmallakin tekniikalla.
"Miehissä vaikeinta lienee baritonilla. Basso pätee örisemällä, tenori kiekumalla mutta baritonin pitää osata laulaa."
että koskaan ei valmiiksi voi tulla, mikä se sellainen valmis oikein olisikaan? Mutta uskon, kyllä, että jonain päivänä laulajan on osattava seisoa omilla jaloillaan, koska aina ei voi luottaa siihen että tiukan paikan tullen on pelkästään hyviä neuvoja tarjolla. Vaikka jokin äänenhuoltaja olisikin olemassa, sitä ei voi pakata matkalaukkuun pahan päivän varalle. Itseään on osattava kehittää olemalla avoimin silmin ja korvin.