Erosta 3,5 v., uusi suhde

itsellesi anteeksi. Ehkä tuo exän kuolemakin vaikuttaa asiaan, ehkä jollain tasolla podet huonoa omaatuntoa.

Elämä kuitenkin kulkee vain eteenpäin, nauti uudesta suhteestasi, äläkä anna vanhan pilata sitä.

Joka ilta nukkumaan mennessäsi, hoe mielessäsi, että annat itsellesi anteeksi sen ja sen. Hoet, vaikka väkisin, vaikkei anteeksiantavalta tuntuisikaan. Pikkuhiljaa kuitenkin alat antamaan itsellesi anteeksi. Elämässä anteeksiantamisen taito on tärkeä.

Tsemppiä sinulle ja uudelle rakkaudelle.

Elin todella väkivaltaisessa suhteessa vuoden verran. Erottiin ja se oli helpotus..Ok löysin uuden miehen ja elämä taas kukoisti.. HETKEN AIKAA, myös minä sain tietää eksäni kuolemasta LIIAN varhain. Luin Aamulehteä, Hämeenkyrössä asuva mieheni oli ohittanut Bemarillaan jonkun teinin ja ties koska, en halua tänäpäivänäkään tietää sitä, sitten menehtyi:,(

Kuoli kolarissa, aiemmin toivoin sitä että kuolisi, nyt kun se tapahtui, suren yli kaiken..

Muitelen nykyään kaikkea SITÄ HYVÄÄ mitä meillä ehti olla eksän kanssa, en niinkään sitä että elämäni oli huippua toisen miehen kanssa( jonka kanssa myöskin erottiin)

Elämä on RAKAS IHMINEN stä että on hyviä hetkiä, sitten huonoja... Kaikki me lähdetään kuitenkin joskus.

Älä likaa ajattele sellaista, mitä et tule enää toista kertaa kokemaan. Se voi olla raskasta, mutta totuutta. Elämä jatkuu, erosta, kuolemasta, mistähyvänsä jälkeen, kunnes itse lähdemme. Ajattele tarkkaan sanojani, sillä voithan tehdä elämästäsi vielä hyvää. Mennyt on mennyttä, ja kun OIKEIN tarkkaan mietit, et voi sitä muuttaa, etkä voi sinne palata. Voit vain tehdä ulevaisuudesasi paremman JOS haluat... Olen itse samassa jamsaa, usko mua...

Niin tuttua. Mutta se ei auta, että kieltää itseään ajattelemasta exään liittyviä asioita. Silloin vain tukahdutat itsesi, ja ongelma pitkittyy.

Mun erosta aikaa yli 2 vuotta, ja oikeastaan nyt elän pahinta aikaa. Ollut uudessa suhteessa pian vuoden. Huomaan, että nämä tunteet tulivat vasta uuden suhteen myötä. Ei kaikkea tajua vielä silloin kun elää yksin. Alussa oli enemmänkin helpotus saada päättää omasta elämästään. Exällä oli päihdeongelma, ja minä olin sijaiskärsijän roolissa.

Järki sanoo, että ero oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Kyseessä oli kuitenkin pitkä suhde, ja tavallinen arki putkien välissä oli täynnä onnea ja rakkautta. Niitä asioita minulla on ikävä, ja yleensäkin sitä ihmistä. Kun en tiedä mitä kuuluu, millä mallilla elämä on. Ehkä minun ei kuulukaan tietää, tai ehken edes halua tietää lopulta...mutta ihmisen menettäminen tekee kipeää. En uskalla edes ajatella oloani, jos saisin kuulla että ex olisi kuollut. Sitä saa oikeasti pelätä, että niin jonain päivänä tapahtuu.

Olen joutunut käymään terapiassakin näiden asioiden takia. Siellä olen oppinut, että näissä tunteissa ei ole mitään väärää. Kun olen elänyt voimakkaan ilmiön läheisyydessä koko nuoruuteni, on oma elämäni syystäkin sekaisin. Ja kaikki asiat vaikuttavta eri ihmisiin eri tavalla. Välillä ihmettelen nykyiseni sitkeyttä. Itse en välttämättä enää jaksaisi elää moniongelmaisen vieressä. Voimat ovat loppuneet. Toivottavasti sitä kuitenkin riittää tämän suhteen kunnossa pitämiseen.

Mä aloin seurustelemaan 15 vuotiaana itseäni 14 vuotta vanhemman miehen kanssa. Menimme kihloihin, muutimme yhteen, reissasimme paikkakunnalta toiselle työnperässä. Suhteemme oli alusta asti mustasukkaisuuden vallassa, minulta jäi kaverit ja töihin lähtökin tuntui joskus vaikealta erinäisten huomautusten johdosta. Ex-mieheni anoppi jaksoi koko ajan seuraavaa lausetta" ei mene kauaa kun ***** löytää uuden miehen..." No, naimisiin menosta ja lapsista oli puhetta vaan ei toimintaa.
Olin turhautunut, pettynyt ja loukussa. Hän epäili jokaista vastaan tulevaa jopa siskojeni miehien katsovan minua "sillä tavalla".
12 vuotta jaksoin... sitten päätin että muutan pois ja aloitan uuden elämän. Tätä olin miettinyt ja hautonut pitkään. Jouduin kaiken suunnitelemaan salaa, koska hän oli aina sanonut että jos lähden saan lähteä heti. Joten hankin kämpän ja vein salaa jo tavaroitanikin sinne ennen kun kerroin muutosta. No, ei mun tarvinu heti lähteä.. yllätys, mä sain vaan kuulla koko ajan etten pärjää yksin. Hän soitti töihin ja uhkasi tappaa itsensä...

Lähdin siskoni luo pohjanmaalle tuulettumaan ja selvittämään ajatuksiani... olin eronnut 2kk aiemmin, mutta omassa kämpässä olin asunut vasta 3 viikkoa...
Tällä reissulla tapasin nykyisen aviomieheni...
Olimme ystävänpäivää viettämässä ja hän jäi siskolleni yöksi. Aamulla kun kaikki nukkuivat krapulaansa pois me istuimme sohvalla ja selvitimme ajatuksiamme, illalla sain kutsun saunaan ja juttelimme edellisistä suhteista... Tällä reissulla olen edelleen.

Olen onnellinen ja saan olla oma itseni, meillä on 1 vuotias tyttö ja toivomme toista ja pian alamme rakentamaan uutta omakotitaloa...

Edellinen suhde on joskus mielessä, mutta ajattelen asian näin...

Ei mennyttä voi unohtaa kun sen on kerran elänyt ja sen tarkoitus on olla mukana muistuttamassa hyvistä ja huonoista asioista. Ei rakkaus kuole se vaan muuttaa muotoaa. En ole katunut hetkeäkään ja en kadu, mutta anteeksi olen antanut itselleni ja hänelle, muuten en pääse elämässä eteenpäin.
Jokaisella menee oma aikansa, minun kohdalla tämä ero oli pitkä prosessi ja jouduin tekemään paljon työtä että uskalsin lähteä.

Toivon että nautit elämästäja itse olen huomannut että suhde on kunnossa jos toisen kanssa pystyy puhumaan vaikeistakin asioista eli tähän kuuluu myös edellinen suhde.
Monet asiat juontavat kauempaa...

Mulla oli aivan samanlaista. Exä oli luuseri, väkivaltainen ja huonosti käyttäytyvä paska, josta hankkiuduin vihdoin 8 vuoden helvetin jälkeen eroon.

Tapasin uuden miehen, joka on aivan ihana, viisas ja hellä kaikin puolin. Itse vain en oikein uskaltautunut heittäytymään suhteeseen, koska exän edesottamukset ja vanhat käyttäytymismallit kuten kaiken maailman pelit pyörivät päässäni.

Sitten päätin mennä muutaman kerran lyhytterapiaan, koska ajattelin etten saa antaa menneisyyden pilata uuttakin suhdetta.

Se auttoi! sain ajatukseni järjestykseen ja vapautuksen siitä ajatuksesta, että MINÄ pilasin entisen suhteen.

Suosittelen. Paikka oli introspekt-niminen klinikka Kurvissa.

Tässä tätä asiaa kelatessani olen vielä ihmetellyt sitä miksi tämä exä pyörii ajatuksissa niin vahvasti. Eron jälkeen pystyin ensimmäistä kertaa aikuiselämäni aikana olemaan onnellinen ja varma siitä mitä minulle tapahtuu, jos teen sitä taikka tätä. Exän kanssa oli jatkuvaa epävarmuutta ja pelkoa, vaikka hän ei ollutkaan väkivaltainen tai mustasukkainen. Se kanssakäyminen henkisesti ja fyysisesti vaan oli niin syvältä. Minun tunteillani ei ollut väliä, hän teki niin kuin itselleen parhaaksi sopi.

Olen ollut todella hämmentynty siitä miksi en pääse näistä ajatuksista eroon, vaikka huomaan miten oikein tein itseäni kohtaan, että sain sen suhteen päättymään. En ainakaan tietoisesti tunne syyllisyyttä siitä mitä hänelle eron jälkeen tapahtui... Lähinnä ne ajatukset ovat nykyään pelkkää inhoa ja vihaa. En missään nimessä haluaisi elää sitä aikaa enää.

Nykyinen miesystäväni on luonteeltaan hyvin pitkälti samanlainen kuin minä. Hän tosin on huono puhumaan tunteistaan, mutta olen hänen tekojensa kautta käsittänyt, että hän todella pitää minusta. Fyysinen suhde on aivan eri planeetalta kuin entisessä suhteessani. Hän tietää jotain entisestä suhteestani, mutta ei esim. exäni kuolemaa tms., enkä tiedä kuuluuko hänen tietääkään. Olen miettinyt, että ehkä jollain tasolla pelkään sitä, että tämä suhde epäonnistuu ja siksi entiset asiat vaivaavat.

"Ihanaa" lukea, että muillakin on samoja kokemuksia. Toivottavasti saan pian piinaavat ajatukset pois mielestä...

Loitte uskoa muhun paljon! Ehkä jonain päivänä minäkin selviydyn erosta ja voin ehkä aloittaa joskus uuden ihmissuhteen. :)