Lukekaa

Minä olen parikymppinen tytteli joka aloin seukaamaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa, joka oli tätä väkivaltaisinta sakkia. Hän löi ei ihan päivittäin, mutta lähes.. uhkaili, vaani ja kyttäsi tekemisiäni. Oli aikoja jolloin oli niin että makasimme sängyllä umpi rakastuneina ja mietimme miten onnellisia olemme, kuin salaman iskusta mielemme ovat ihan erilaiset - ei tarvita kuin pieni riita ja olen saraalassa hakattuna.

Kirjoitin joskus tännekin silloin PIIItkän pitkän jutun ja sen jälkeen vielä toisen lyhyemmän, missä kerroin tietäväni olevani silloin rakastettu kun minua lyödään (merkitsee muka rakkautta ja välittämistä)

Ajat kuluivat ja erottiin. Tapasin toisen miehen, se on niin ihmeellistä että on ihanaa ja tuntee olevansa rakastettu, sitten pamahtaakin kuitenkin päin näköä. Olimme rakastuneita vuoden, siitä joka kolmas päivä meni mustelmia peitellessä. En liioittele. En vain halunnut hyväksyä tosiasioita.

Tapasin kolmannen samanlaisen mutta 10v vanhemman miehen... erottiin, tapasin 15v vanhemman miehen. Silloin oli jo liian myöhäistä... olin jo masentunut elämääni ja olin alkoholisoitunut ja alkanut käyttämään huumeita... Itseni myymisen lisäksi. Sain turpaani joka kerta kun joku vieras mies otti kontaktia MILLÄÄN tavoin.

Tapahtui ihme puolivuotta sitten, löysin taas miehen. Mies joka VANNOMALLA vannoi ettei voi koskaan lyödä VARSINKAAN naista. Miehiä hakkaa kuin kärpäsiä seinille vielä tänäkin päivänä ja usein, muttei minua ENÄÄ. Mieheni on portsari joten väkivalta on hänelle jokapäiväistä. Mieheni ON valitettavasti ja valitettavan väkivaltainen AINA. Ei minulle (?) ENÄÄ... Hope so.

Olemme olleet melkein vuoden yhdessä, alku oli rankkaa, hän menetti malttinsa usein ja käytti nyrkkiä, tukistamista tai kuristamista, välillä käsirautoja jotta sai minut pidettyä kotona. Taustani on mikä on ja siitä voi olla mustis tai voi minua sen takia vihata, myinhän itseäni aikoinaan.. Silloin ajattelin että se lyöminen on NORMAALIA RAKKAUTTA. Sitä on aina käytetty minuun joten PAKKO olla NORMAALIA....

Eräänä helvetinmoisena aamuna, suuren ja väkivaltaisen riidan jälkeen, mies tuli putkasta, minä putka/sairaala reissusta. Menimme kumpikin samaan aikaan kotiin, sanattomina. Puhuimme järkevästi, esim sitä että nyt otamme KUMPIKIN itseämme niskasta kiinni.. eroamme nyt, koska se on paras vaihtoehto meille. Sovimme rauhallisesti mitä teeme, pakkaan tavarani vuorokaudenaikana ja lähden. Kumpikin itkimme mutta olimme niin "ylpeitä" emekä voineet alistua enää kohtaloon ja sanoa rakastavamme...

Pääsin sitten tavaroideni kanssa ulos asti, ja mies lyyhistyi maahaan itkien. Ajattelin, noin se aina menee... itketään ja anellaan... Mutta en ole miestä niin tosissaan koskaan nähyt. Jäin asumaan helvetin monen anteeksipyynnön jälkeen, aloin tekemään vaan niin paljon töitä, että 8,45/h tuntipalkalla aloin saamaan 750e joka toinen viikko. Olen ravintola-alalla;) Tein niin paljon töitä ettemme nähneet toisiamme melkein koskaan, mies yöt töissä, minä aamusta iltaan.

Mies oti IHME KYLLÄ NYT HEMAN UUDEN ASENTEEN; KATSOKAAS TÄTÄ JA IHMETELKÄÄ:

Nyt ei ole muutamaan kuukauteen pystynyt edes riitelemään, vaikka hermo meneekin(selvästi) Sulkeutuu ja lopuksi pyytää joka sanaharkankin jälkeen ANTEEKSI. Karttaa niin paljon riitoja että nykyään lähtee mielummin vaikka ulos, jos tulee pienikin erimielisyys. En voi uskoatätä, olen niin onnellinen edistymisestä!!:)

Pienen pieni murhe kuitenkin on... Kestääkö tämä pidempään, vai onko tämä hetkittäistä? Onkohan hän oikeasti lopettanut minun alistamisen vai onko tämä vasta harjotusta paremmasta, että vois niinku vielä lipsahtaa jakäydä huonosti? Olisiko hän ottanut JÄRJEN vihdoin käteen?

Olen ollut 2 kertaa teho-osastolla, ne ovat olleet minulle, sekä äidilleni niin pahoja paikkoja et alkaa melkein itkettään kun kirjoitan tätä.. Mieheni on väkivallan ja rikollisuuden ammattilainen, hänen takiaan on saattanut jopa kuolla ihminen. Mitä pelkään (tiedän jo jonkin verran asiasta...)

Ihmiset, en ihan oikeasti tiennyt näistä kun aloin seurustelemaan, muta nyt kokemuksen perusteella, tyyppi on muuttunut ja paljon. Hän on ihan erilainen kuin muutama kk siten.

Mitä TE ajattelette elämäntarinastani? Puhunko ihan puutaheinää, vai VOIKO ihminen OIKEASTI muuttua?

Nyt tällä hetkellä olemme onnellisia, ja olemme menossa kihloihin..Pian naimisiinkin. Onnitelkaa tai ette... :/
6722
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Paljon Onnea Sinulle, Oikeesti olet ymmärtämässä onnen syvimmän olemuksen. TYÖN. Työtä joudut vielä onnesi eteen tekemään jatkossakin.

Mutta, totta se on. Muuttua voi. Minunkin mieheni oli ennen väkivaltainen, ei enää,(ok, tarvittiin ulkoruokintaa, ja kovempaa koulutusta=vastuuta omista teoistaan, mutta hän oppi.)
Jokaisesta hänen väärästä teostaan vedin hänet oikeuteen. Säälimättä.
Jokaisen väärän teon sai maksaa korkoineen.

No tänäpäivänä niitä ei enää esiinny, enkä enää edes pelkää tulevan.

Edelleenkin joudun sanomaan, silloin kun hänellä alkaa heittää... että huomaatko nyt...???
Hän tekee kovasti työtä myös asian eteen.
Hakeutui hoitoon/paljon itse tutkiskelua, mutta tulos on hyvä. Kolmeen vuoteen tilanne ei ole karannut käsistä, vaan on lauennut rauhallisesti, sanallisesti.


Onnea Teille vielä kerran. Toivon sydämessäni sinulle kaikkea hyvää.

Äänestä
  • ollu rohkea, kun olet asian vienyt eteenpäin... Olen alkuperäinen kirjoittaja.

    Se varmasti on auttanu asiaa. IIIIiiisot onnittelut teille:)

    Silloin kun möin itseäni, minut raiskattiin kerran... asia meni toki oikeuteen ja sain jopa korvaukset ja miehet 1, 1/2 vuotta vankeutta. Raiskauksen jälkeen uusi silloinen mieheni löi minua ja YRITTI raiskata, soitin poliisille ja tein HETI ilmoituksen. Sain miehen sillätavoi järjestykseen. Ja siitä onnellinen, samoin sinulle myötätuntoni!!!!

    NYT tilanne on se, että tämä nykisenkikin on raiskannut minut kerra, (toisella tavalla kuin normaalisti, u know)
    Olen päässyt asian yli, ja olemme oikeasti nyt paremmassa jamassa kuin aikoinaan!

    Pelkään silti VÄHÄN välillä ja toivoisin että nyt on asiat ikeasti toisin. Parasta on että mieheni ei juo alkoholia. ei ole absolutisti, mut ei juokaan kuitenkaan...?! Haluan sitä mitä Sinullakin NYT, voinko saada sitä?

    Äänestä

No tarinat on tarinoita, kehittele vielä vähän dramatiikan tajuasi, kyllä se siitä...

Äänestä
  • Esim. kansalaisopistosta löytyy kirjoituspiirejä, joissa voi kehittää taitojaan...

    Äänestä

niin meillä.. tuota minä... öö.. olin tuota se väkivaltainen... osapuoli... vaikea myöntää...
mutta työtä tekemällä se on saatu loppumaan... puolisoni jaksoi olla todella kärsivällinen.. hattua nostan...mutta meillä tämä väkivalta ei kyllä mennyt kauhean pitkälle... ei jäänyt montaakan jälkeä.... no se ei ole puolustus.. eikä menty putkaan tai mitään... mutta kun tein kamalasti töitä ja rauhottelin itseäni laskin kymmeneen.. vedin kenkeä... saattiin ja uskon että saadaan tilanne hallintaan jatkossakin...
että onnea vain teille... miehesi saattaa joskus hieman repsahtaa.. mutta katuu varmasti todella paljon... että uskoisin että siitä huolimatta kannatta yrittää... toki ei sitten jos yritystä ei ole enää havaittavissa... joo oli sekavaa.. mutta toivottavasti sait jotakin....

Äänestä

No jopas olit tarinan sepittänyt. En vain oikein ymmärrä miksi. No, voi kait sitä näinkin provosoida. Mutta jos tavoittelit aidon kuuloista tarinaa, niin ei oikein mennyt läpi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-seinäruusu?? kirjoitti:

Minä olen parikymppinen tytteli joka aloin seukaamaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa, joka oli tätä väkivaltaisinta sakkia. Hän löi ei ihan päivittäin, mutta lähes.. uhkaili, vaani ja kyttäsi tekemisiäni. Oli aikoja jolloin oli niin että makasimme sängyllä umpi rakastuneina ja mietimme miten onnellisia olemme, kuin salaman iskusta mielemme ovat ihan erilaiset - ei tarvita kuin pieni riita ja olen saraalassa hakattuna.

Kirjoitin joskus tännekin silloin PIIItkän pitkän jutun ja sen jälkeen vielä toisen lyhyemmän, missä kerroin tietäväni olevani silloin rakastettu kun minua lyödään (merkitsee muka rakkautta ja välittämistä)

Ajat kuluivat ja erottiin. Tapasin toisen miehen, se on niin ihmeellistä että on ihanaa ja tuntee olevansa rakastettu, sitten pamahtaakin kuitenkin päin näköä. Olimme rakastuneita vuoden, siitä joka kolmas päivä meni mustelmia peitellessä. En liioittele. En vain halunnut hyväksyä tosiasioita.

Tapasin kolmannen samanlaisen mutta 10v vanhemman miehen... erottiin, tapasin 15v vanhemman miehen. Silloin oli jo liian myöhäistä... olin jo masentunut elämääni ja olin alkoholisoitunut ja alkanut käyttämään huumeita... Itseni myymisen lisäksi. Sain turpaani joka kerta kun joku vieras mies otti kontaktia MILLÄÄN tavoin.

Tapahtui ihme puolivuotta sitten, löysin taas miehen. Mies joka VANNOMALLA vannoi ettei voi koskaan lyödä VARSINKAAN naista. Miehiä hakkaa kuin kärpäsiä seinille vielä tänäkin päivänä ja usein, muttei minua ENÄÄ. Mieheni on portsari joten väkivalta on hänelle jokapäiväistä. Mieheni ON valitettavasti ja valitettavan väkivaltainen AINA. Ei minulle (?) ENÄÄ... Hope so.

Olemme olleet melkein vuoden yhdessä, alku oli rankkaa, hän menetti malttinsa usein ja käytti nyrkkiä, tukistamista tai kuristamista, välillä käsirautoja jotta sai minut pidettyä kotona. Taustani on mikä on ja siitä voi olla mustis tai voi minua sen takia vihata, myinhän itseäni aikoinaan.. Silloin ajattelin että se lyöminen on NORMAALIA RAKKAUTTA. Sitä on aina käytetty minuun joten PAKKO olla NORMAALIA....

Eräänä helvetinmoisena aamuna, suuren ja väkivaltaisen riidan jälkeen, mies tuli putkasta, minä putka/sairaala reissusta. Menimme kumpikin samaan aikaan kotiin, sanattomina. Puhuimme järkevästi, esim sitä että nyt otamme KUMPIKIN itseämme niskasta kiinni.. eroamme nyt, koska se on paras vaihtoehto meille. Sovimme rauhallisesti mitä teeme, pakkaan tavarani vuorokaudenaikana ja lähden. Kumpikin itkimme mutta olimme niin "ylpeitä" emekä voineet alistua enää kohtaloon ja sanoa rakastavamme...

Pääsin sitten tavaroideni kanssa ulos asti, ja mies lyyhistyi maahaan itkien. Ajattelin, noin se aina menee... itketään ja anellaan... Mutta en ole miestä niin tosissaan koskaan nähyt. Jäin asumaan helvetin monen anteeksipyynnön jälkeen, aloin tekemään vaan niin paljon töitä, että 8,45/h tuntipalkalla aloin saamaan 750e joka toinen viikko. Olen ravintola-alalla;) Tein niin paljon töitä ettemme nähneet toisiamme melkein koskaan, mies yöt töissä, minä aamusta iltaan.

Mies oti IHME KYLLÄ NYT HEMAN UUDEN ASENTEEN; KATSOKAAS TÄTÄ JA IHMETELKÄÄ:

Nyt ei ole muutamaan kuukauteen pystynyt edes riitelemään, vaikka hermo meneekin(selvästi) Sulkeutuu ja lopuksi pyytää joka sanaharkankin jälkeen ANTEEKSI. Karttaa niin paljon riitoja että nykyään lähtee mielummin vaikka ulos, jos tulee pienikin erimielisyys. En voi uskoatätä, olen niin onnellinen edistymisestä!!:)

Pienen pieni murhe kuitenkin on... Kestääkö tämä pidempään, vai onko tämä hetkittäistä? Onkohan hän oikeasti lopettanut minun alistamisen vai onko tämä vasta harjotusta paremmasta, että vois niinku vielä lipsahtaa jakäydä huonosti? Olisiko hän ottanut JÄRJEN vihdoin käteen?

Olen ollut 2 kertaa teho-osastolla, ne ovat olleet minulle, sekä äidilleni niin pahoja paikkoja et alkaa melkein itkettään kun kirjoitan tätä.. Mieheni on väkivallan ja rikollisuuden ammattilainen, hänen takiaan on saattanut jopa kuolla ihminen. Mitä pelkään (tiedän jo jonkin verran asiasta...)

Ihmiset, en ihan oikeasti tiennyt näistä kun aloin seurustelemaan, muta nyt kokemuksen perusteella, tyyppi on muuttunut ja paljon. Hän on ihan erilainen kuin muutama kk siten.

Mitä TE ajattelette elämäntarinastani? Puhunko ihan puutaheinää, vai VOIKO ihminen OIKEASTI muuttua?

Nyt tällä hetkellä olemme onnellisia, ja olemme menossa kihloihin..Pian naimisiinkin. Onnitelkaa tai ette... :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu