Näin se menee...

Nyt on aika kommentoida!

Olen tätä ehkä pahiten tunneongelmaisten foorumia taustalta seurannut. Odottanut jonkun saavan edes pientä kipinää omiin ongelmiin. Mutta ei. Jokainen puolustelee tekojaan ja syyttelee muita. Ei monessakaan paikassa ihmiset onnistu itsestään tekemään yhtä lapsellista ja tyhmää kuin täällä. Asioista oikeassa olevat nyljetään välittömästi asiattomilla solvauksilla. Täällä tuntuu kunnioitusta nauttivan juuri ne, jotka ovat jollain tavalla oman ja jonkun muun elämän pilanneet.

Mikä siis on pettäjä?
Ihminen joka paikkaa suhteestaan saamatta jääneet asiat, puolisoltaan salassa muualta.
Mädättää koko suhteen valehtelulla ja salailulla. Ihmisenä: Pelkuri, vastuun pakoilija, valehtelija, seksuaalisesti epävarma, helposti luovuttava häviäjä.

Kakkonen?
Itsestään epävarmoista ihmisistä ehkä pahin.
Vastuuton itsestään ja muista. Sitoutumiskammoinen läheisriippuvainen. Omaa huonommuuden tunnettaan kilpailemalla nostaa yrittävä, epävarmuuden ruumiillistuma. Epävarmuudessaan ei kykene haluamaan suhteeseen sellaisen kanssa, joka ei ole jollekin muulle kelvannut.

Petetty?
Pitemmissä suhteissa petetty on mielestään pelkkä syytön uhri. Kykenee harvoin näkemään itsessään mitään vikaa. Ovat kuitenkin usein jopa enemmän syyllisiä suhteensa huonoon kuntoon menemisestä. Se vain jää unholaan kun toinen jää kiinni pettämisestä. Se on silloin sivuseikka. Yleensä parisuhteen itsestäänselvyyttävin osapuoli.

Korostan että kaikista kolmesta ryhmästä löytyy pieni vähemmistö, joissa asiat eivät näin ole.
Pääsääntöisesti asiat kuitenkin näin ovat.

Siispä, pahempi toistaan kumpikin on...

Miksipä siis täältä tietoisesti ongelmiinsa neuvoja hakevat eivät pysty edes anonyymeiltä, toisilta osapuolilta ottamaan mitään onkeensa?

Onneksi fonttikokoa ei täällä voi valita. Ensimmäinen kertoo mielipiteensä, toinen sanoo vastalauseen kovempaa ja kolmas karjuu jo päättömiä hölmöyksiä. Sitten kun sekaan tulevat vielä pelkkää ilkeyttään loukkauksia kirjoittavat pilkunviilaajat, niin taas on lapsellinen tappelu pystyssä.

Näin siis keskusteluistanne oma näkemykseni, johon en ala kenenkään kanssa väittelemään. Se on vain mielipiteeni. Opetelkaa oppimaan virheistänne ja kuuntelemaan myös mitä muilla on sanottavaa. Kukaan meistä ei ole aina oikeassa!
Toivottavasti rakentavampien keskustelujen täyttämää syksyä teille kaikille, asemasta riippumatta toivottelen!
151295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Taas ladellaan totuuksia, mutta onneksi sentään, nyt muistetaan edes lopuksi sanoa, että se on vain oma mielipide. :DDD

Jos olisit lukenut hieman tarkemmin (ja enemmän) näitä täällä olevia kirjoituksia niin olisit huomannut, että liki kaikki meistä ovat jollain tapaa oikeassa - kyse on vain siitä, että miltä laidalta sitä tulkintaa katsoo.

Miksi muuten kommentoit aina puolenyön jälkeen, kun "olematon vaimosi" on nukkumassa. :DDDDD

Äänestä
  • En ala kanssasi kinaamaan, tai juttujasi kommentoimaan.

    Kerrohan tarkemmin kommentoinneistani minullekkin?
    Olen nainen ja kerroinko olevani edes parisuhteessa?
    Menehän nukkumaan!

    Äänestä

  • Ammattimies kirjoitti:

    En ala kanssasi kinaamaan, tai juttujasi kommentoimaan.

    Kerrohan tarkemmin kommentoinneistani minullekkin?
    Olen nainen ja kerroinko olevani edes parisuhteessa?
    Menehän nukkumaan!

    olisi kirjoittanut viestiä siten. Et. :DD

    Sitä paitsi sä aloit jo kinaamaan. ;DDD
    Huijari - nainen ei ole ammattimies.
    Oletko blondi?? ;P

    Äänestä

seuraat tätä "tunnevammaisten foorumia ". Jaa, että tiedät ketkä ovat asioista oikeassa olevia ?
Millä perusteella tällaisen suuremoisen ominaisuuden olet saanut , että tiedät asioiden oikean laidan?

Taidatpa olla juuri tuollainen, kuin mitä toisia kuvasit. Olet asioissa oikeassa ja yleistät ihmisten näkemyksiä muutamaan riviin.

Miksi muuten olet niin innostuneena tätä foorumia seurannut ? Tulee mieleen yhtä sun toista.

Määrittelyjesi mukaan on aivan selvää , että olet joko pettäjä tai kakkonen, tai sitten ylimielinen ääliö.

Äänestä
  • Tais osua ja upota? Oikeessa oli et asiallisiin kommenteihin nuijat vastaukset! Totuus sattuu! Huomasitko kuinka sä käänsit syyllistävillä vastakysymyksilläs jutun kysyjään? Toi on niin tyypillistä syyllisten toimintaa! Onnea vaan sulle jatkossa! Nyt et kauheen hyvään suoritukseen pystynyt!

    Äänestä

  • Astarix kirjoitti:

    Tais osua ja upota? Oikeessa oli et asiallisiin kommenteihin nuijat vastaukset! Totuus sattuu! Huomasitko kuinka sä käänsit syyllistävillä vastakysymyksilläs jutun kysyjään? Toi on niin tyypillistä syyllisten toimintaa! Onnea vaan sulle jatkossa! Nyt et kauheen hyvään suoritukseen pystynyt!

    paskaa tuo sun juttus kuin koko palsta. Kuvittelet vain olevasi viisaampi kuin muut.

    Osu ja uppos , todellakin. Typerämpää ei juurikaan voi löytää. "Toi on niin tyypillistä syyllisten toimintaa", siis mihin syyllisten nuijamaisiin vastauksiinko ? Se oli tarkoituskin eihän tällä palstalla juuri fiksuja tapaa, mitä sitä järkeviä kommentoimaan. Tämähän on melkoinen verbaalinen sotatanner ja pahan mielen tuuletusfoorumi.
    Ketjun aloittaja asetti itse itsensä pommituksen kohteeksi, kehuihan hän niin seuranneensa palstaa ja todenneensa sen ominaisuudet.

    Äänestä

  • olla samaa kirjoitti:

    Meillä suomessa on niin hienoa kun ei missään asiassa saa todeta olevansa toista viisaampi! Tosiasioita ei saa todeta. Se on heti liikojen luulemista. Pitäisi ruikuttaa omaa tyhmyyttään häntä koipien välissä! Silloin voisi saada viisaamman leiman. On kai sekin jonkinlaista viisautta, joillekkin? Suurin osa tänne tuotetusta tavarasta on täyttä paskaa ja toisille vit**ilua! Sä oot syyllinen - enkä oo, ite oot- empäs ku sä oot aina syyllisempi kuin mä jne. Loistavaa rakentavaa keskustelua. Jos joku sitte laukoo ihan oikeita totuuksia, niin kaikki kinastelevat toistensa syyttelijät lyöttäytyy yhteen ja rupee yhdessä vi**uilemalla kumoomaan totuutta jollain lapsellisilla syillään! Koittakaa lukee ulkopuolisen silmin omia juttujanne! Ehkä sitten heräätte! Ja nyt voitte taas kasata rivinne ja alkaa huutaa yhessä mulle...............................!!!!!

    silmin oma juttusi. Ei ole hurraamista, ei tosiaan ! Muuten ,se että on erimieltä ei ole herjaamista tai syyttelyä vaan keskustelua.

    Äänestä

  • Astarix kirjoitti:

    Meillä suomessa on niin hienoa kun ei missään asiassa saa todeta olevansa toista viisaampi! Tosiasioita ei saa todeta. Se on heti liikojen luulemista. Pitäisi ruikuttaa omaa tyhmyyttään häntä koipien välissä! Silloin voisi saada viisaamman leiman. On kai sekin jonkinlaista viisautta, joillekkin? Suurin osa tänne tuotetusta tavarasta on täyttä paskaa ja toisille vit**ilua! Sä oot syyllinen - enkä oo, ite oot- empäs ku sä oot aina syyllisempi kuin mä jne. Loistavaa rakentavaa keskustelua. Jos joku sitte laukoo ihan oikeita totuuksia, niin kaikki kinastelevat toistensa syyttelijät lyöttäytyy yhteen ja rupee yhdessä vi**uilemalla kumoomaan totuutta jollain lapsellisilla syillään! Koittakaa lukee ulkopuolisen silmin omia juttujanne! Ehkä sitten heräätte! Ja nyt voitte taas kasata rivinne ja alkaa huutaa yhessä mulle...............................!!!!!

    kuin sen sanojalle, jonka ajattelukatsonta edustaa kyseistä ajattelutapaa*.

    *) Helppo esimerkki aiheesta; Jumala on totuus uskikselle, mutta ei ateistille.

    Enemmän sä itse huudat, laskepa huvikseen viestisi huutomerkit.

    Eli, herää itse ja hanki itsellesi uusi elämä. ;DDD

    Äänestä

  • ****** kirjoitti:

    Kukapa sen absoluuttisen totuuden tietää ? Ne ovat todellakin hyvin henkilökohtaisia , jos ei nyt aleta hauki on kala linjalle. Tosiaan kannattaisi laskea ne huutomerkit ne kun kertovat paljon kirjoittajan asenteista.

    Äänestä

  • hyvinkin oikeaan kirjoitti:

    Kukapa sen absoluuttisen totuuden tietää ? Ne ovat todellakin hyvin henkilökohtaisia , jos ei nyt aleta hauki on kala linjalle. Tosiaan kannattaisi laskea ne huutomerkit ne kun kertovat paljon kirjoittajan asenteista.

    No petetyksi tuleminen on varmasti sitten joka toisesta ihan mukavaa ja piristävää vaihtelua.
    Rakkaaltaan tuleva valehtelu antaa varmasti myös iloisen mielen.
    Sovellatko pedofiilien myötätuntoiseen ajatteluun samaa näkökantaa?
    Onko toisen pahasti satuttaminen tosiaan piristävää ja hauskaa? Onko oman suhteensa tuhoamisen kustannuksella leikkiminen, valehteluineen jännittävä pikku lisä myös petetylle?

    Äänestä

  • Lienee epänormaali kirjoitti:

    vai OLETKO SÄ PEDOFIILI???

    Kerropa meille, mitenkä sovelletaan pedofiilien myötätuntoiseen ajatteluun samaa näkökantaa???
    (jutellaan sitten lisää)

    Mitä toinen ei tiedä, se ei häntä satuta!!!

    Äänestä

  • Lienee epänormaali kirjoitti:

    No petetyksi tuleminen on varmasti sitten joka toisesta ihan mukavaa ja piristävää vaihtelua.
    Rakkaaltaan tuleva valehtelu antaa varmasti myös iloisen mielen.
    Sovellatko pedofiilien myötätuntoiseen ajatteluun samaa näkökantaa?
    Onko toisen pahasti satuttaminen tosiaan piristävää ja hauskaa? Onko oman suhteensa tuhoamisen kustannuksella leikkiminen, valehteluineen jännittävä pikku lisä myös petetylle?

    kanssa tekemistä. Et kai voi sanoa, että valehteleminen, pettäminen, toisen loukkaaminen on totuus. Todellisuutta on ,että näitä moraalittomia , raukkamaisia tekoja tehdään ja sitten vielä selitellään.

    Äänestä

Et täältä ainakaan viisauksia löydä ,kun et niitä osaa erotella kaiken älyttömyyden joukosta. Kyllä täällä on aivan viisaita ja järkeviäkin kommentteja , joista monet ovat varmasti saaneet sitä kipinää ajatteluunsa ja tuntemuksiinsa. Kuule eiköhän suurin osa ihmisistä opi virheistään ne kun kirpasee yleensä pahasti.

Äänestä

..syyttä epäilty?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ammattimies kirjoitti:

Nyt on aika kommentoida!

Olen tätä ehkä pahiten tunneongelmaisten foorumia taustalta seurannut. Odottanut jonkun saavan edes pientä kipinää omiin ongelmiin. Mutta ei. Jokainen puolustelee tekojaan ja syyttelee muita. Ei monessakaan paikassa ihmiset onnistu itsestään tekemään yhtä lapsellista ja tyhmää kuin täällä. Asioista oikeassa olevat nyljetään välittömästi asiattomilla solvauksilla. Täällä tuntuu kunnioitusta nauttivan juuri ne, jotka ovat jollain tavalla oman ja jonkun muun elämän pilanneet.

Mikä siis on pettäjä?
Ihminen joka paikkaa suhteestaan saamatta jääneet asiat, puolisoltaan salassa muualta.
Mädättää koko suhteen valehtelulla ja salailulla. Ihmisenä: Pelkuri, vastuun pakoilija, valehtelija, seksuaalisesti epävarma, helposti luovuttava häviäjä.

Kakkonen?
Itsestään epävarmoista ihmisistä ehkä pahin.
Vastuuton itsestään ja muista. Sitoutumiskammoinen läheisriippuvainen. Omaa huonommuuden tunnettaan kilpailemalla nostaa yrittävä, epävarmuuden ruumiillistuma. Epävarmuudessaan ei kykene haluamaan suhteeseen sellaisen kanssa, joka ei ole jollekin muulle kelvannut.

Petetty?
Pitemmissä suhteissa petetty on mielestään pelkkä syytön uhri. Kykenee harvoin näkemään itsessään mitään vikaa. Ovat kuitenkin usein jopa enemmän syyllisiä suhteensa huonoon kuntoon menemisestä. Se vain jää unholaan kun toinen jää kiinni pettämisestä. Se on silloin sivuseikka. Yleensä parisuhteen itsestäänselvyyttävin osapuoli.

Korostan että kaikista kolmesta ryhmästä löytyy pieni vähemmistö, joissa asiat eivät näin ole.
Pääsääntöisesti asiat kuitenkin näin ovat.

Siispä, pahempi toistaan kumpikin on...

Miksipä siis täältä tietoisesti ongelmiinsa neuvoja hakevat eivät pysty edes anonyymeiltä, toisilta osapuolilta ottamaan mitään onkeensa?

Onneksi fonttikokoa ei täällä voi valita. Ensimmäinen kertoo mielipiteensä, toinen sanoo vastalauseen kovempaa ja kolmas karjuu jo päättömiä hölmöyksiä. Sitten kun sekaan tulevat vielä pelkkää ilkeyttään loukkauksia kirjoittavat pilkunviilaajat, niin taas on lapsellinen tappelu pystyssä.

Näin siis keskusteluistanne oma näkemykseni, johon en ala kenenkään kanssa väittelemään. Se on vain mielipiteeni. Opetelkaa oppimaan virheistänne ja kuuntelemaan myös mitä muilla on sanottavaa. Kukaan meistä ei ole aina oikeassa!
Toivottavasti rakentavampien keskustelujen täyttämää syksyä teille kaikille, asemasta riippumatta toivottelen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu