Moi!
Olen seurustellut 5 vuotta, asuneet yhdessä 4.5 vuotta ja nyt olemme yhteisestä päätöksestä eronneet.Asun vielä hänen kanssaan, etsin parhaimmillaan omaa asuntoa. Meillä on todella hyvät välit, olemme pystyneet keskustelemaan todella aikuismaisesti, mistä olenkin tyytyväinen.Ero on aina raskas paikka kummallekkin osapuolelle ja aina on parempi että erotaan sovussa, riippuen tietenkin tilanteesta. Meillä eron syy on, että olemme jo kauan aikaa olleet kuin sisko & veli, ei enään halua toista niinkuin ennen. Osa syy siihen on puhumattomuus omista tunteista ja toiveista, mutta nyt se on myöhäistä...Myös se että olimme paljon töissä ja tein yhdessä välissä kauan iltatyötä, eihän sitä sitten jaksakkaan muuta kuin tv:tä katsoa yhdessä, eihän se mitään suhteen hoitamista ole! Rakastamme toisiamme vielä mutta erilailla kuin ennen, nyt niinkuin ystävyys pohjalta. Aijomme säilyttää ystävyytemme jatkossakin, välitämmehän kumpikin toisesta vielä ja varmasti sitä aina tulee välittämäänkin, kun on niin kauan yhdessä ollut. Vielä nukumme vierekkäin ja joskus annamme ystävyyspusun....Olen miettinyt onkohan oikein nukkua vierekkäin, petänkö itseäni turhaan kun tunteita on vielä toista kohtaan. mutta antaa mennä, kannattaa aina elää täysillä!! Ja eihän sitä tiedä kun vähän aikaa asuu erillään jos alkaa toista kaipaamaan ja haluaakin aloittaa uudestaan. Meilläkin on kuitenkin paljon yhteistä takana, Vuosi sitten ostettiin omakotitalo jota olemme yhdessä remontoineet ja sisustaneet. Minun onkin haikea talosta lähteä, olenhan siihen jo kiintynyt. Lastakin olemme yrittäneet yli vuoden, mutta tuloksetta. Kävimme lapsettomuustutkimuksissakin jo, mutta onneksi kummassakaan ei ollut vikaa! Kauheata on että nyt murtui haaveet ja unelmat jota olemme rakentaneet. Mutta jos suhde ei toimi niin varmasti parempi on kun ei ole lapsia, helpompi on erotakkin. Olen itkenyt paljon ja välillä raivonnut, mutta eiköhän se ajan kanssa helpota. Uutta miestä en aijo heti etsiä, eiköhän se oikea tule joskus vastaan, sitten ajan kanssa...Nyt haluan olla sinkkuna ja pitää itsestä huolta, oppia elämään yksin. Eipähän ole sitten niin kiinni seuraavassa miehessä, jos jotain tulee niin omat siivet kantaa. Mekään ei oltu pitkään aikaan kumpikaan täysin onnellisia, mutta katsoimme liiaksi asiaa läpi sormien ja annoimme ajan kulua siinä toivossa että kaikki vielä muuttuu parempaan. Olisi pitänyt ajoissa puhua, niin asialle olisi ehkä jotain voinut tehdä....Seksi ei meillä toiminut pitkään aikaan kunnolla, ehkä vaikutti lapsen yrittäminen. eihän se ole mitään romantiikkaa jos kauan yrittää...Mutta nyt olemme kumpikin helpottuneita kun ei tarvitse kuin olla toisen kanssa ystänä ja viettää aikaa ilman velvoitteita. Näin on hyvä!Toivon että joskus löydämme yhteisen sävelen, mutta jos ei niin toivon kaikkea hyvää ex-avomiehelleni :-)
Olen seurustellut 5 vuotta, asuneet yhdessä 4.5 vuotta ja nyt olemme yhteisestä päätöksestä eronneet.Asun vielä hänen kanssaan, etsin parhaimmillaan omaa asuntoa. Meillä on todella hyvät välit, olemme pystyneet keskustelemaan todella aikuismaisesti, mistä olenkin tyytyväinen.Ero on aina raskas paikka kummallekkin osapuolelle ja aina on parempi että erotaan sovussa, riippuen tietenkin tilanteesta. Meillä eron syy on, että olemme jo kauan aikaa olleet kuin sisko & veli, ei enään halua toista niinkuin ennen. Osa syy siihen on puhumattomuus omista tunteista ja toiveista, mutta nyt se on myöhäistä...Myös se että olimme paljon töissä ja tein yhdessä välissä kauan iltatyötä, eihän sitä sitten jaksakkaan muuta kuin tv:tä katsoa yhdessä, eihän se mitään suhteen hoitamista ole! Rakastamme toisiamme vielä mutta erilailla kuin ennen, nyt niinkuin ystävyys pohjalta. Aijomme säilyttää ystävyytemme jatkossakin, välitämmehän kumpikin toisesta vielä ja varmasti sitä aina tulee välittämäänkin, kun on niin kauan yhdessä ollut. Vielä nukumme vierekkäin ja joskus annamme ystävyyspusun....Olen miettinyt onkohan oikein nukkua vierekkäin, petänkö itseäni turhaan kun tunteita on vielä toista kohtaan. mutta antaa mennä, kannattaa aina elää täysillä!! Ja eihän sitä tiedä kun vähän aikaa asuu erillään jos alkaa toista kaipaamaan ja haluaakin aloittaa uudestaan. Meilläkin on kuitenkin paljon yhteistä takana, Vuosi sitten ostettiin omakotitalo jota olemme yhdessä remontoineet ja sisustaneet. Minun onkin haikea talosta lähteä, olenhan siihen jo kiintynyt. Lastakin olemme yrittäneet yli vuoden, mutta tuloksetta. Kävimme lapsettomuustutkimuksissakin jo, mutta onneksi kummassakaan ei ollut vikaa! Kauheata on että nyt murtui haaveet ja unelmat jota olemme rakentaneet. Mutta jos suhde ei toimi niin varmasti parempi on kun ei ole lapsia, helpompi on erotakkin. Olen itkenyt paljon ja välillä raivonnut, mutta eiköhän se ajan kanssa helpota. Uutta miestä en aijo heti etsiä, eiköhän se oikea tule joskus vastaan, sitten ajan kanssa...Nyt haluan olla sinkkuna ja pitää itsestä huolta, oppia elämään yksin. Eipähän ole sitten niin kiinni seuraavassa miehessä, jos jotain tulee niin omat siivet kantaa. Mekään ei oltu pitkään aikaan kumpikaan täysin onnellisia, mutta katsoimme liiaksi asiaa läpi sormien ja annoimme ajan kulua siinä toivossa että kaikki vielä muuttuu parempaan. Olisi pitänyt ajoissa puhua, niin asialle olisi ehkä jotain voinut tehdä....Seksi ei meillä toiminut pitkään aikaan kunnolla, ehkä vaikutti lapsen yrittäminen. eihän se ole mitään romantiikkaa jos kauan yrittää...Mutta nyt olemme kumpikin helpottuneita kun ei tarvitse kuin olla toisen kanssa ystänä ja viettää aikaa ilman velvoitteita. Näin on hyvä!Toivon että joskus löydämme yhteisen sävelen, mutta jos ei niin toivon kaikkea hyvää ex-avomiehelleni :-)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Täysin vastaavanlainen tilanne oli meillä tossa jokin aika sitten, tosin lapsia ei yritetty eivätkä olleet suunnitelmissa vielä pitkään aikaan, mutta 5 vuotta seurustelua silti ja suhde vaan arkipäiväisty liikaa, intohimot ja seksi väheni, meistä oli tullut kuin sisaruksia Meilläkin kesti jonkin aikaan ennen kuin toinen sai kämpän, ja oli siinä loppuaikoina hermoissa pitämistä. Mutta oikeestaan sitten vasta kun tosissaan muutettiin erillee, niin silloin vasta alkaa huomata, että ero olikin tosi raskas. Kaikki se mihin on tottunut monen vuoden ajan on poissa, siihen kyllä kestää totutella. Enkä oo ite vieläkään tottunut! En tiedä auttaako, jos on ystäviä vielä eron jälkeen. Meidänkin piti olla, mutta toinen osapuoli ei sitten halunutkaan, hänen mielestään erosta voi toipua nopeammin kuin ei nää toisiaan. Mutta eiköhän teilläkin ratkaisu pidemmänpäälle ja loppujenlopuksi oli oikea. Tsemppiä vaan siihen vaiheeseen kun oikeasti sitten erootte, saa siinä aika paljon itkien ikävöidä toista ihmisenä, vaikkei palavia tunteita enää loppuaikoina niin paljoo olisi ollutkaan
On se kumma mistä nykyajan ihmiset saavat sellaisen käsityksen, että yhteiselon kuuluisi olla jatkuvaa rakastumisen tunteessa elämistä, suurta intohimoa ja ainaista kiihkeätä seksiä! Teille molemmille kirjoittajille on käynyt niinkuin parissuhteissa aina käy muutaman vuoden kuluttua, eli rakastuminen hiipuu ja jäljelle jää arkinen rakkaus, ystävyys ja hellyys.
Se on se ystävyys ja toisen tunteminen, joka kantaa parisuhdetta eteenpäin vuosikaudet. Teidän tapauksissanne olisi juuri ollut mahdollisuus koko iän kestävään liittoon ja te heitätte hukkaan erinomaisen yhteensopivuuden ja lähdette etsimään rakastumisen huumaa uudestaan jonkun vieraan ihmisen kanssa!?!
Olisitte malttaneet muutaman vuoden, vuosikymmenen ja nauttineet läheisestä kumppanistanne, niin se rakastumisen tunne olisi voinut pienellä vaivannäöllä syntyä uudestaan ja aivan sitä omaa puolisoa kohtaan!
En usko, että sellaisia pareja on olemassakaan, joilla rakastuminen kestää koko eliniän, se on jostain elokuvista iskostunut vääristynyt mielikuva, jonka ihmiset ottavat tosissaan ja ovat sitten heti valmiita eroamaan, kun oman suhteen intohimo hiipuu. Sitten vielä ihmettelette, miten sitä kummasti kaipaa toista, vaikka oltiin "vaan" läheisiä, kuin "sisko ja veli". Huoh!
mut silti pitäis mun mielestä seksiä olla useemmin kun kerran kuussa
Samaa mieltä olen minä, ei kannata jäädä suhteeseen jossa seksi ei suju tai jos halut menevät TÄYSIN ristiin. Seksuaalisesti aktiivisempi osapuoli näivettyy ja katkeroituu ajan kanssa! se on saletti! voihan sitä ja kannattaakin alusi oireitten alettua keksiä jotain piristettä, mutta jos ei toimi niin ei toimi. Nuorena ei kannata jäädä suhteeseen johon ei ole täysin tyytyväinen. Mutta aina kannattaa katsoa peiliin, itsekkin voi parisuhteen parantamiseksi tehdä ihmeitä, VAIN JOS TOINEN OSAPUOLI ON MYÖS HALUKAS!Onnea kuitenkin ;-)
Tsemppiä sinulle, kyllä se ajan kanssa helpottaa vaikka se nyt tuntuukin kuin maailma loppuis. Onhan sitä vaikeata olla erossa jos rakastaa toista, mutta jos toinenkin rakastaa ja kummallakin on halua yrittää uudestaan niin miksipäs ei! Ainakaan samoja virheitä ei luulisi enään tekevän, kyllähän sitä oppii! ja voihan aluksi vain tapailla niinkuin alussakin ja asua kuitenkin erillään, eipähän ole riitojakaan. Mutta sen sanon, että monta kertaa ei kannata uudestaan yrittää, ainahan ero osaltaan näivettää suhdetta.
Me olemme avomieheni kanssa olleet vajaat 5 v. yhdessä. Samat oireet, ei seksiä kun sillon tällön, ei yhteisiä asioita vaan "kaverisuhde". Koko päivän oon keränny rohkeutta ja ajatuksiani, että onko miusta eroon. Se on pelottavaa, kun tietää että meidän ero ei tuu olemaan mikään "erottiin ystävinä"-ero.
Ja sit pelottaa, että onko se kuitenkaan oikea ratkaisu. Mulla ei oo muita kokemuksia vakammasta suhteesta (olen 21v.) enkä tiedä onko se "arki" sen hohdokkaampaa muussa suhteessa. Mutta jos se tälläistä on niin... taidanpa rueta mielummin erakoksi..
Mutta kun haluaa niin paljon enemmän ja tietää, että sitä tässä suhteessa ei enää saa, mutta saako sitä muuallakaan? Onko se vain toiveajattelua ja todellisuus on, että se ruoho ei siellä aidan takana olekaan sen vihreämpää...??
Ja mulla on sellanen työtilanne, että voisi olla toiveita saada vakipaikka. On suunniteltu jo talon ostoa ym. mutta se hirvittää. Kahta kauheampaa se siinä vaiheessa on lähteä! Ratkaisuja pitäisi tehdä mutta kun se on niin vaikeaa, kun on kuitenkin "kasvettu yhteen". Argh!
tällä palstalla monet miettii erotako kun seksi ei maistu ja toisesta on tullut kuin hyvä kaveri? mä olin 19v kun aloin seurusteleen ja nyt olen 27v välillä toisen naama nyppii ja toinen etoo tuntuu kuin oltas vain sisko ja veli mutta se kuuluu jokaiseen pitkään suhteeseen. mun vinkki on se ettei pitkästä suhteesta kannata hevillä luopua huonoja renttuja on mielinmäärin m mutta pitkää ja uskollista suhdetta ei niin vain löydä. mä olin aika nuori kun tapasin mieheni mutta näin yli 7 vuoden jlk. en enää kaipaa yhtään sinkkuaikoja vaikka vaikeeta on meilläkin olllut. älkää ihmiset luovuttako. jos suhde on ensirakkaus asia voi olla toisin on oltu teinistä asti yhdessä ja lakaa kaipaan omaa elämää mutta silti kantsii miettiä tarkoin onko ne muut miehet sen parempia.... itse olen menossa kesällä naimisiin sen oikean kanssa, joka on myös joskus tuntunut veljeltä mutta jota en enää vaihtaisi pois. häneen luotan 101%:sti.....
Kokemuksesta sanon, että jos epäröi ja suhde ei oikein toimi niin älkää edes miettikö taloa. Vaikeampi on sit erota, niinkuin meilläkin nyt...vuosi sitten ostettiin talo ja nyt ero, muutan pois. Tosi haikeeta! Myös lasta yritettiin ja vauvan nimet on jo valmiina sekä vaatteet ym..olen tosi pettynyt ja vihainenkin, vaikka meillä onkin tosi hyvät välit ja yhteisestä päätöksestä erottiin.Vaikee varmasti sitten kun toisella on uus ja hän joskus tulevaisuudessa saa lapsia hänen kans Tyhmää ajatella näin, kun siihen voi olla vielä pitkä aika mutta minkäs tunteille teet...Onneksi olen töissä eikä koko ajan voi asiaa miettiä. :-)
Suhteilla on alkunsa ja loppunsa ja eräs merkittävimpiä tekijöitä on 5 vuoden kriisi, siinä sitten päätetään erota vai karata ja sitten uudessa suhteessa painia ne samat asiat uudestaan, paitsi että viisi vuotta on kulunut.
Kriisin jälkeen alkaa uusi elämä suhteeseen ja ne kuuluvat suhteeseen, sillä se kuuluu suhteen elinkaareen.
Tulet ehdottomasti pärjäämään, olet sitä kelpo keskiluokkaa, äidinkielesi sen jo paljastaa.
Sama tilanne.
Seksiä kerran kuukaudessa.Olen ostanut kauniita vaatteita ja seksivälineitä ja romanttisia eleitä.Turhaan ( Olen nainen,kyllä,kaipaan seksiä)
Haluaisin 2vuoden seurustelun(6vuoden ystävyyssuhteen)jälkeen miettiä,unelmoida ja jutella tulevaisuudesta.Yhteinen koti,jotain tulevaisuuden näkymiä.
Mies vain ahdistuu.Minä puhun,hän ei kommentoi.
Suutelua ja hellimistä on PALJON,joka on ihanaa.
Seksiä ei juuri ollenkaan.
Olemme työttömiä mutta harrastamme ja liikumme.
Olemme yhdessä paljon.Aikaa on.
Hän sanoo että olen se oikea.Sanoo että rakastaa.
Miksei hän halua koskaan puhua tulevaisuudesta ja unelmista?
Hän ei petä.Se on varmaa.Koska vietämme suurimman osan ajasta yhdessä,tosin hän käy bänditreeneissä pari kertaa viikossa.
Olemme mielestäni kuin kuin kaverit.Kiihkeys sammuu pikku hiljaa minunkin puoleltani.En jaksa yrittää kun toinen ei tee mitään.
En enää suutele ja viekottele seksiin.
En enää puhu yhteisestä sisustuksesta ja kesäsuunnitelmista.
Niin toivon että hän on se oikea mutta tuntuu etten saa suhteelta sitä mitä tarvitsen.Hajoan. En uskalla lopettaakkaan koska hän on mahtava mies ja meillä on takana pitkä historia..:/
Moido!
Meilläkin seksi alko pikku hiljaa hiipua, näivetyin kun sen huomasin! yritin välillä kaikkeni, mutta eihän sitäkään jaksa koko ajan kun toinen ei yritä.Välillä oli parempia aikoja, mutta kun aika oli huonommillaan aloin olemaan välillä aika vittumainen akka! Natisin ja nalkutin, tiedän että se on pahinta mitä voi tehdä ja niin sanoi avomiehenikin. Mutta kun hermot ei jaksanut, välillä kattelin sillä silmällä muitakin ja kerran petin...Kaduin sitä todella paljon enkä hänelle kertonut kun vasta paljon myöhemmin mikä ehkä oli virhe,mutta taakan sydämmeltäni. Monia kertoja muistan kun tulin torjutuksi kuinka itkin ja olin epätoivoinen...Mutta lopulta itku tuli seksin jälkeenkin kun tiesin,että kaikki ei ole kunnossa. Olen miettinyt, että erota olisi pitänyt aikasemmin mutta kun toista rakastaa kuitenkin ja hellyys pelaa. Nyt yli 5 vuoden suhde on kaatumassa. Välillä en edes tiedä mitä ajatella, mutta ikävä jää kun lähden. Tiedän kuitenkin että minussa ei ole vikaa vaikka olenkin sitä miettinyt, viehän tämmöinen itsetunnon. Mutta kun miehiä roikkuu kummassakin lahkeessa baarissa, ja minua on sanottu kauniiksi myös oma ex-avomieheni niin pitää kai se uskoa.
pahinta on tosiaan kun hellyys pelaa.suutelua ja halimista ja kaikenlaista paijaamista on tosi paljon.ihanaa se on!en kiellä.pidän kovasti.mutta kaipaan tosiaan sitä seksiäkin.ainainen torjutuksi tuleminen itkettää ja tuntuu tosi pahalta.hän rakastaa minua ja tidän että hän ei petä.ehkä pitkään jatkuneella masennuksella on aihetta asiaan.mutta kuihduttaa kyllä pian.
en tiedä miten jaksaa..
Meillä kun asuin muutama vuosi sitten tyttökaverini kanssa vähän aikaa Oulussa,(työn perässä lähdin.)Sillon kun mieskaverin kanssa aina vain vk.loppuna nähtiin niin seksi sujui, kumpikin oikein kunnolla halusi...mutta eihän sitä tietenkään voi koko suhteen ajan erillään asua, mutta jos on kovin tulehtuneet välit niin asumisero on ehkä hyväkin ratkaisu, kun puhuminenkaan ei enään auta. Siinä tulee samalla punnittua suhdetta! Mutta sen tosi asian tiedän, että seksitön suhde ei toimi. Se joka ei saa alkaa pikkuhiljaa nalkuttamaan asiasta ja sittenhän vasta mies vähemmän haluaa, mutta minkäs haluilleen teet...!Itseä ei kannata liiaksi pettää ja uskoa parempaan huomiseen. Kerta ihan varmasti sinulla on elämälle vielä paljon annettavaa, ehkä se oikea vielä löytyy. Mutta ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä, asumiserokin voi piristää. Voipi olla että eron aikana huomaa, että näin oli parempi ja haluaakin olla sinkkuna. Itsenäinen kannattaa olla, ei liian kiinni kumppanissa. Oma vapaus kun on kummallakin, niin suhde ei liikaa tukehdu. Liian paljon jos on yhdessä kaiken ajan yöt & päivät niin ei ihme jos halut katoaa, mutta siihen vaikuttaa myös kaikki paineet esim. rahasta, töistä...
me asutaan siis naapureina ei saman katon alla.et molemmilla on kyllä omaa rauhaa jne.yövymme toisten luona joka yö vuorotellen ja vietetää paljon aikaa yhdessä.mutta omaa rauhaakin siis on päivittäin:)
emme kiirehdi yhteenmuuttoa ja kattelenkin nyt tässä että miten asiat etenee.jos seksiä ei ole lainkaan niin en tiedä ollakko sellasessa suhteessa kuolemaansa saakka...
hm
Onpan kinkkinen tilanne, kannattaa jutella asiasta. Eihän tommonen vetele, kysy mitä se jätkä oikeen haluaa suhteelta ja tulevaisuudelta.Oletteko tunteneet kauaa? onko jotain mitä ette tiedä toisistanne vielä...kannattaa jutella!
ollaan tunnettu toisemme ennen suhdetta 4vuotta.tiedän hänestä kaken.tai olen melkein ainoa joka todella hänet tuntee.ollaan tosi läheisiä.
hän näkee meidät yhdessä asumassa ja joskus puhuu jopa lapsista.
joten tulevaisuutta hän ainakin niin ajattelee.
toivon että seksitön elämä on vain välivaihe.
rakastan miestäni.pettää en todellakaan aio enkä mistä vaihtaa ellei tämä jatku loputtomiin.
hän on se oikea.tiedän.
toivon että tämä tästä lähtee sujumaan.
ainakin eilen hän suuteli nännejäni kiihkeästi joten eiköhän sitä intohimoa vielä ole;)
Juttusi on lähes samanlainen kuin minulla, omakotitalosta juuri muutimme erilleen viiden vuoden jälkeen. Meillä vain on vielä lapsi lisäksi. Ei tee asioista ainakaan helpompia.
Tuntuu helvetin vaikeelta. Eikä vähiten se yksin nukkuminen. Muistoista nyt puhumattakaan. Ja lapsen takia ne joutuu vielä kohtaamaan viikoittain.