Olen tuntenut erään naisen puolisen vuotta ja sitten kävi niin että hän tuli raskaaksi kun ehkäsy jäi yhden kerran väliin. Abortti ei tule kyseeseen enää.
Oikeasti en rakasta naista enkä oikeasti halua yhteiseloa ja nyt tuntuu että olen siihen pakotettu enkä sille mitään voi.
Pitääkö pysyä suhteessa lapsen takia vai ei? Tein niin tai näin niin väärin joka tapauksessa.
Apua!??!
Pahemmalla tavalla lirissä - mitä teen?
10
1209
Vastaukset
- mikään
pakko jatkaa suhdetta raskauden takia, ei nykypäivänä. Joudut kyllä osuudestasi huolehtimaan elatusavun muodossa. Mutta pakkoliitto ei todellakaan kannata, loppuu jossakin vaiheessa jokatapauksessa.
- jos pakolla yhdessä
Muija kasvattaa kakaran yksin ja sinä maksat elatusmaksuja!
Turha sinun on yhdestä virheestä maksaa koko elämääsi väärän ihmisen kanssa. - Jepulis
Nesteessäpä hyvinkin.Ei kannata jäädä suhteeseen,jos kerta et rakasta kyseistä naikkosta.Lopulta katkeroituisit ja syyttelisit toista osapuolta pilalle menneestä elämästä.Kun kerran vahinko on tapahtunut ei auta muu ,kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja selvittää asia parhaalla mahdollisella tavalla.Tee selkoa naiselle ajatuksistasi,mutta kerro myös,kuinka aiot toimia lapsen suhteen.Minkä verran voit/kykenet ottamaan vastuuta,yhteishuoltajuus vai toisen yksinhuoltajuus,tapaamiset,elatusmaksut,osallistuminen lapsesi hoitoon yms..Syntymätön lapsenne on aivan syytön tähän ja hänen ei tulisi millään tapaa kärsiä siitä.Parempi eriosoitteessa olevat vanhemmat ,kuin toisiaan syyttävät katkerat riitapukarit.
- scale
Parempi erillään asuvat vanhemmat kuin hyvin suurella todennäköisyydellä hajoava parisuhde.
- aikuinen nainen
scale kirjoitti:
Parempi erillään asuvat vanhemmat kuin hyvin suurella todennäköisyydellä hajoava parisuhde.
yhteen muuttaa jos et rakasta.
Lapsesta tosin on yhdessä huolehdittava jos pitopäätös on yhteinen.
Ota myös etukäteen huomioon et kun lapsi on syntynyt voit kokea yllättävää kiintymystä ja rakkautta lapseen,jota et vielä ollenkaan osaa ajatella.Joten sovi tapaamisesta ja huoltamisesta hyvässä hengessä ja vältä riitaa.
- auttaa
Kannattaa kysellä sossusta apua. Olen lukenut että sossu voi hoitaa asian niin ettei tarvitse maksaa mitään elätysmaksuja vaan voi jatkossakin räiskiä ketä vaan huoletta.
- !!!!!
aina joutuu elatusmaksuja maksamaan!!!! Ja jos ite ei siihe pysty niin silloin sossu maksaa sun puolesta mut sit sossu perii ne sulta takasi vaikka ulosoton kautta..
Mutta todellakin ei kannata alkaa suhteeseen vain lapsen vuoksi,ei se pidemmän päälle kannata. - jos on köyhä
!!!!! kirjoitti:
aina joutuu elatusmaksuja maksamaan!!!! Ja jos ite ei siihe pysty niin silloin sossu maksaa sun puolesta mut sit sossu perii ne sulta takasi vaikka ulosoton kautta..
Mutta todellakin ei kannata alkaa suhteeseen vain lapsen vuoksi,ei se pidemmän päälle kannata.ja työtön ja sossun elätti ;D
eli voi räiskiä ketä tahansa ;D
- muumi mammako
no, taas yski mies kantaa vastuunsa ja pelkää vastuun kantamista. Toivottavasti haluat olla mukana lapsen elämässä vaikka et halua olla lapsen äidin kanssa. Näen vierestä kuinka vaikea on lapsen olla jos ei ole isää, tai jossain vaiheessa on mies mutta ei isää... mitä jos sinun isäsi olisi ajatellut sinusta noin... ei tänä päivänä aikuisille voi sattua vahinkoja, se on välinpitämättömyyttä ja luottamista hyvään onneen. Joko sä maksat itse tai sossu maksaa ja perii sulta... voit vaatia isyystestin ja tämä kertoo kuinka paljon onnea sulla oli matkassa.
Miten sitten kun löydät sen oikean, tämä asia kulkee mukanasi hautaan asti, koska lapsi perii sinulta isän osuuden ...
Että näin... Mieti ja keskustele lapsesi tulevan äidin kanssa.
Ensinnäkin; pohtikaa parisuhteenne ILMAN että mietitte lasta. Jos lapsen takia yritätte jatkaa parisuhdettanne on se pahin vaihtoehto lapsen kannalta.
Toisekseen; lapsi on yhteisenne ja jos asiasta on epäselvyyttä tutkituttakaa asia. Yhteinen vahinko, yhteinen vastuu.
Voitte (tai oikeastaan tässä asiassa äiti päättää) antaa lapsen adoptoitavaksi tai kasvattaa sen itse.
Jos lasta ei adoptoida voit kääntää selkäsi asialle, maksaa oikeuden määräämät elatusavut ja hävetä lopun elämääsi.
Voit lähteä yhdessä lapsen äidin kanssa suunnittelemaan miten järjestätte lapsenne elämän. Voitte tällöin jakaa vanhemmuutenne lähes miten tahansa. Lapsi voi olla sinulla tai äidillään. Vain imetys ei yleensä onnistu isältä. Kaiken muun lapsenhoidon voi tehtä yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
Muista, että vaihtoehtoja on. Eniten niitä on mikäli voitte sovussa ja rauhassa ratkoa tilannettanne, pidätte lapsen asiat erillään parisuhteestanne ja ette takerru ajatuksiin "ainahan mies maksaa ja nainen uhrautuu lapsen takia". Lapsi on tapahtunut tosiasia ja aikuisten on kyettävä kohtaamaan tosiasiat.
Jos asia muodostuu riidaksi niin silloin vaihtoehtoja on vähemmän. Siinä on sitten toisen viestin paikka...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2973588Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell281984Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441626- 841471
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.861192- 1431159
- 811064
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.95992Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.210834Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61767