Kysynkin mitä mieltä ihmiset täällä ovat polyamorisuudesta?
Onko se hirmuinen synti?
Onko se ihan hieno asia jos se toimii?
Kykenisitkö itse sellaiseen suhteeseen?
Tiedätkö mitä polyamorisuus on?
Polyamorisuus on sitä, että rakastaa enempää kuin yhtä ihmistä. Eli, romanttinen suhde jossa on enemmän kuin kaksi ihmistä. Suhteita ei salata, joten kyseessä ei ole pettäminen, se on tavallisten/perinteisten parisuhteiden ominaisuus.
Tällaisia suhteita löytyy monta erilaista, eikä yksikään varmaankaan ole täysin samanlainen.
Onko se hirmuinen synti?
Onko se ihan hieno asia jos se toimii?
Kykenisitkö itse sellaiseen suhteeseen?
Tiedätkö mitä polyamorisuus on?
Polyamorisuus on sitä, että rakastaa enempää kuin yhtä ihmistä. Eli, romanttinen suhde jossa on enemmän kuin kaksi ihmistä. Suhteita ei salata, joten kyseessä ei ole pettäminen, se on tavallisten/perinteisten parisuhteiden ominaisuus.
Tällaisia suhteita löytyy monta erilaista, eikä yksikään varmaankaan ole täysin samanlainen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Rakastaa voi montaa samaan aikaan, mutta rakastunut voi olla vain yhteen kerrallaan.
.. ja siksi rakastaminen on valinta, siksi kirkossakin sanotaan tahdon. Rakastaminen on tahdon asia.
sitten tarkoittaa sitä, että hyväksyy sekä itsellään että rakastetullaan olevan muitakin rakastettuja. Yksi tuttujeni polyamorinen suhde on kestänyt jo viisi vuotta, ovat asuneetkin yhdessä jo kolmisen vuotta (kolme avopuolisoa, kaksi ihmissuhdetta). Itse en sellaiseen pystyisi, olen varmaan liian itsekäs, mutta jos he kokevat että plus-puolia on enemmän kuin miinuksia, niin mitä sitä ulkopuoliset moralisoimaan.
näyttää siltä, että mitä useampi ihminen suhteessa on, sitä monimutkaisemmaksi ja hankalammaksi suhde käy. Paljon on myös sellaista kyräilyä, että "kunhan tuo kyllästyy, niin sitten meillä alkaa oikea elämä" tai "No, tämä sopii tähän elämänvaiheeseen, mutta..." Ei sovi ihmisille, joilla on vaikeuksia hallita kahdenkaan ihmisen suhdetta, ja todellakaan ei sovi ihmisille, joilla on itsetunto-ongelmia tai mustasukkaisuutta tai työkiireitä. Aikataulujen yhteensovittaminen ja ajan jakaminen kumppaneiden kesken näyttää olevan todella paskamaista, kompromisseja täytyy tehdä enemmän kuin tavallisessa mallissa, ja silti se tärkein ihminen ei useinkaan voi olla paikalla juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi.
Lapsista en osaa sanoa, kaikki tuntemani monisuhteiset ovat lapsettomia.
Nuorempana meidän porukoissa liikkui sellainen naisen alku, joka oli kai sitten juuri tuollainen. Toimi vakiopanona kaveripiirilleni.
Hänellä homma käynnistyi, siitä kun hänen parivuotinen ensirakkautensa lemppasi hänet pihalle.
Homma toimi niin, että hän saattoi olla viikon kaksi jonkun kanssa ja sitten taas jonkun muun. Homma pelasi niin kauan, kun kaikki osapuolet tiesivät missä mennään. Ongelmia tuli jos joku sattui ihastumaan häneen.
Eipä tuo tyttö aina itekkään tiennyt missä mennään.
Kerran höpisi mulle rakastavansa mua, vaikka oli välillä muidenkin kanssa, johon sanoin ,että sä et ole sen jälkeen kun Ol. antoi sulle kenkää rakastanut kuin itseäsi.
Tyttö mietti vähän aikaa ja sanoi mulle, taidat olla oikeassa.
Kerran jutteli että toivoisi että hän olisi monta, jotta voisi jakautua meille kaikille.
Ei me häntä halveksittu porukassa, häneen oli sellainen kummallinen suhde, jota ei oikein osaa selittää.
Polyamorisuus on mielestäni siis sitä että on vakavampi sitoutuneempi suhde useampaan kuin yhteen kumpaaniin niin että kumppanit ovat tietoisia toisistaan ja hyväksyvät toisen suhteen, ei sitä että "ollaan kevytkenkäisiä" ja on paljon pintapuolisia lyhyitä suhteita ja seksikumppaneita.
Itse olen ollut poly suhteessa naimisissa olevan miehen toisena naisena n 10 kuukautta. En todellakaan koe "kyräileväni" koska vaimo tippuu kuvioista, että saisin rakastettuni vain itselleni, koska ensinnäkin en toivoisi rakastamani ihmisen käyvän läpi hänelle tärkeän ihmissuhteen päättymisen tuomaa surua ja toiseksi tiedän erittäin hyvin, että se on erittäin epätodennäköistä. Mustasukkaisuutta ei juurikaan suhteessa ole, tuskin sellaiseen taipuvainen ihminen tähän lähtisi. Aikatauluja täytyy kyllä järjestellä, mutta se on vain hallittava järjestely kysymys. Itselleni suurin kompromissi on hierarkisuus, joka on usein läsnä tämän kaltaisissa suhteissa. On jonkinverran pelottavaa että kolmannella ihmisellä on niin paljon sananvaltaa ihmissuhteessani.Kaikesta huolimatta hänen vaimonsa ja minä olemme yhä hyviä ystäviä. Mutta missäpä ihmissuhteessa ei tehtäisi kompromisseja?
Tietyssä määrin koen että tiedän rakastavani rakastettuani juuri hänen itsensä persoonallisuutensa takia, enkä ole suhteessa vain "siksi että minulla olisi mies" ja täyttäisin sosiaalisen hyväksyttävyyden normin jostain punaisesta tuvasta ja perunamaasta-koska suhteelleni en voi mitään sellaista sosiaalista tunnustusta tai hyväksyntää odottaa. Rakastan hyvin paljon ja koen olevani rakastettu-sen eteen onkin valmis tekemään paljon kompromisseja ja silti kokee päättyvänsä plussan puolelle.
Onko tämä juuri se, mitä sinä haluat siltä suhteelta, vai oleko tilanteessa olosuhteiden pakosta. Toisin sanoen, toivotko sinä itse olevasi enemmän kuin toinen nainen?
Mielenkiintoinen kysymys. Toivooko sitä jossain päiväunelmisaan, että olisi vähintään tasavertainen- valehtelisin jos vastaisin kieltävästi. Mutta näen sen jossain määrin verrannolliseksi asiaksi siihen että olen aina halunnut lentää ja omistaa siivet, mutta en näe kuinka se mitenkään vähentää sen arvoa että minulla on jalat, jotka osaavat kävellä juosta ja tanssia. En halua olla niitä ihmisiä, jotka muodostavat jonkulaisen täydellisen haavekuvan siitä mitä haluaisvat elämänsä ja suhteensa olevan ja sitten katkeroituvat kun todellisuus ei juuri koskaan ole sitä.
Lähtisinkö etsimään polyamorista kolmaspyörä kuviota uudelleen, jos tämä suhde menisi poikki-ehdottomasti en. En yleensäkään etsi jonkunlaista suhdetta, etsin ymmärtämystä sukulaissieluisuutta välittämistä ja rakkautta. Niihin verrattuna suhteen muoto on minulle täysin toisarvoinen asia.
Tottakai haluaisin että voisin selittelemättä kertoa kaikille ystävilleni olevani rakastunut, niin että he vain ilahtuisivat eivätkä huolestuisi, ilman ainoatakaan "ansaitset parempaa" saarnaa, kun suhteemme arvo ei ole heidän määriteltävissään vain minun. Tottakai toivoisin että voisin viedä, joskus rakastettuni sukujuhliin ja esitellä hänet poikaystävänäni pikkuserkuilleni. Ja tottakai toivoisin , ettei olisi niitä hetkiä jolloin minulla on vaikeaa ja kaipaisin hänen läheisyyttään ja huomiotaan, mutta hän ei voi niitä antaa, koska hänen vaimonsakin tarvitsee samaa. Mutta kaikesta tuosta huolimatta katson että hänen toisena naisenaan olo on minulle parempaa, kuin olla jonkun muun ensimmäinen.
Polyamorisuus kyllä aatii laskemista irti siitä, että romanttinen seksuaalinen rakkaus olisi muihin rakkauden muotoihin eritysasemassa siinä että se olisi omistavaa ja muut poissulkevaa. En varsinaisesti katso jakavani häntä yhtään sen enempää, kuin katson periaatteessa jakavani hyviä ystäviäni, siksi että heillä on muita hyviä ystäviä.(Enkä todellakaan katso asuvani missään kolhoosissa vaikka asuisinkin heidän kanssaan-emme jaa, emmekä kaikki kolme tule jakamaankaan asuntoa, olemme kaikki sen verran omaa tilaa ja rauhaa rakastavia itsenäisiä yksilöitä, ettei se todellakaan olisi hyvä ratkaisu.) Kyse on nimenomaan siitä, että arvostaa sitä että rakkaus ei ole omistamista, ja kun todella rakastan toista niin paljon, että haluan hänen olevan mahdollisimman onnellinen ei minulla ole tarvetta pyytää häntä luopumaan mistään sen rakkauden takia.
olisi tullut hyvä poliitikko. Ettet vaan olisi jo? Tuo sun vastaus oli niin hmm. moniselitteinen.
Jos nyt oikein ymmärsin, niin kyllä sinä toivot enemmän, mutta nyt olosuhteet pakoittavat sinut "tyytymään" tuohon toisen naisen asemaan?
Olet sen verran lätkässä mieheen, että valitset mieluummin tämän olotilan, kuin pistäisit mihen valitsemaan ja ottaisit riskin, että hän valitsisi sen toisen.
Menikö tulkintani päin prinkkalaa?
Kyllä jokseensin oikein. Paitsi että oletat, että haluan nimenomaan laittaa miehen valitsemaan itseni takia-katsoisin että mieheni takia en itse halua laittaa häntä valitsemaan. Ja sitä paitsi tiedän, että valinta ei kohdistuisi minuun, minulle on oltu ihan rehellisiä tämän asian suhteen, joten en elätä turhia toiveita.
Ei, en ole poliitikko, enkä edes pidä politiikasta. Asia vain ei ole ihan niin yksiselitteinen etten saisi mitä haluaisi.
Siis mitä tarkoitan-olisinko ollut onnellisempi jos alkutilanne olisi ollut toinen, se perinteinen yksi mies yksi nainen ja heidän välinen rakkautensa-luultavasti kyllä, kuka sen tietää. Onhan se aina helpompaa uida massan mukana kuin vastavirtaan sitä en kiellä. Haluanko,lähteä muuttamaan nykyistä tilannetta-en halua. Vaikka valinta kohdistuisikin minuun, en silti vaatisi mitään semmoista, koska en todellakaan usko että moinen kiristys on mikään hyvä lähtökohta parisuhteelle. Voisin sanoa että meitä on nyt kolme ihmistä suhteellisen onnellisessa parisuhteessa. Miksi lähteä rikkomaan sitä niin että yksi saisi kaiken mitä haluaisi, toinen joutuisi luopumaan isosta osasta siitä mitä haluaa, ja kolmas ei saa mitään mitä haluaa? Miksi haluaisin sellaista vain siksi että minun yhteskunnan normejen mukaan ilmeisesti sitten pitäisi?
Se poliitikko juttu oli vitsi :)
En tiedä miksi, mutta kun mä luen tota sun kirjoitustas, se tuntuu jotenkin alakuloiselta.
Ihan kuin Nalle Puhissa se Ihaa.
nykyään niin itsekäs, että en halua, enkä suostuisi jakamaan omaa avoani toisen kanssa.
En olisi ollut siihen valmis edes silloin kun aloimme seurustelun. Avoni nimittäin seurusteli silloin toisen kanssa, eli siis tavallaan petti häntä. Vaikkakin heti ekan yhteisen yön jälkeen hän pani suhteen poikki vanhan jätkäkaverinsa kanssa (siis me päädyimme ekana iltana sänkyyn).
Siis mä haluan omistaa oman puolisoni puhtaasti itsekkäistä syistä, en ympäristön paineesta.
Taidan olla luonteeltani melankoolikko, mutta se on ehdottomasti osa charmiani. Ihaa on ihana! Roolimallini ehdottomasti :) . Kyllähän se elämä usein on kurjaa, muttei minulle niin kurjaa etteikö joku välillä ottaisi syliin ja silittelisi.
Kyllä polyamorisuus vaatii paljon epäitsekkyyttä (ja sellaisena kasvattaa luonnetta, mutta mikäpä ihmissuhde ei sitäkin tekisi). Ehdottomasti ei sovi kaikille, eikä tarvitse sopiakaan.Olen sitä mieltä että kukin itse valitkoon sellaisen elämän joka itselle sopii. Tämä sopii minulle näillä henkilöillä tässä tilanteessa. Ihan inhimillisiä me polyamorisetkin kuitenkin olemme, emme mitenkään mahdottoman rautaisella itsetunnolla, ja rajattomalla kyvyllä luottaa ja uhrautua varustettuja.
Kerron siis vielä ettei tule väärinkäsityksiä. En ole salarakas. Hänen vaimonsa ja minä melko useinkin jutustelemme yhdessä teekupposten ääressä, että "onpas se "meidän mies" taas suloinen". Minusta on yksinomaan mukavaa, kun halailemme kaikki kolme niin että vaimo on toisessa kainalossa ja minä toisessa. Rakastettuni perhe tietää minusta ja jos omat vanhempani olisivat yhä hengissä olisin kertonut äidilleni ehdottomasti (isälleni tuskin, koska vanhoillisena hän olisi saattanut yrittää murtaa rakastettuni polvilumpiot, ja isäsuhteeni ei ollut kommunikaatio pitoinen koskaan muutenkaan). Hyvät miehet ovat sen verran harvinainen ilmestys että miksi ei sellaista, voisi jakaa useamman iloksi jos siihen kerran pystyy *virnistää ilkikurisesti*.
Polysuhteissakin on siis ihan mahdollista pettää. Minulle pettämistä on se että valehdellaan, että suhde on jotain muuta kuin on, ei sitä että harrastaa seksiä toisen kanssa.Polysuhteissa vaan ei ole yhtä suurta tarvetta pettää kun suhde toiseen ihmiseen ei ole tabu vaan sovittava ja keskuteltava asia. Hyvästä polysuhteesta on vaikea sanoa mitään mitä ei loppujenlopuksi voisi sanoa ihan tavallisestakin suhteesta, yhtälailla siinä on yhdessä sovitut "pelisäännöt" ja luottamus, että niitä noudatetaan.
Nyt ei enään tunnu Ihaalta :)
Hyvää jatkoa sulle ja öitä.
.. tullut ajatelleeksi tuollaista.Yhtäkkiä tuntuu että voisiko onnistua minun kohdallani, epäilen.Sehän on niinku asuisi kolhoosissa, missä KAIKKI on yhteistä. Vieras ajatus ainaki mulle.
... toisiaan, miehet myös miehiä ja naiset naisia? Höh!
Heterot ovat yleisimpiä polyamorisia, joten pakostakin useimmat polysuhteet ovat esim. mies joka rakastaa naista joka rakastaa kanssa toista miestä, jne.
Toki myös homo ja bi piireistäkin löytyy polyamorisia ihmisiä.
... kaikki ei rakasta kaikkia mutta kaikki tietää toisten rakastavan toista ja hyväksyy sen. Ei ainakaa kovin perinteistä.Mistäs moisen keksit? Oletko joku varattu, joka hakee noin oikeutusta pettämiseen ;-)
.. siis vai oletko itse sen kannalla voisitko ajatela olevas tuollaisessa polysuhteessa ja jos voisit nii miksi?
Esim. on aviopari josta mies rakastaa vielä toista naista, mutta naiset eivät rakasta toisiaan. Molemmat naiset rakastavat saamaa miestä. Tällainen suhde on polypiireissä V-muotoinen suhde, jossa mies on "sarana".
... aika pahalta jos mun mies haluais rakastaa toista naista yhtä paljon :-( ja myös sitte käyttäytyä sen mukaisesti, siis avoimesti olla. Tosin ei salasuhde ole yhtään sen mukavampi ajatus. Onko se sitten itsekkyyttä kun eu halua jakaa vai se että on perinne Suomessa et on vain se ydinparisuhde :-).Haaremi Suomessa, aika vieras ajatus tässä vanhoillisessa suon kuokan ja Jussin maassa :-).
ajatellut tosissani, että ihanne tilanneolisi, jos minulla olisi kaksi miestä. Asuisimme yhdessä. Toimeentulo ja seksin saanti olisi taattua. No löytäisipä edes sen yhden. Omasta suvustani löytyy yksi tällainen esimerkki , siis yksi nainen ja kaksi miesta.Lisäksi heillä on kaksi lasta. Ovat asuneet yhdessä melkein 20 vuotta. Eli heillä on ainakin toiminut tämä. Mitäpä se sitten muille kuuluukaan kuka mitenkin elää. Monillahan tosiaan on noita "salasuhteita", se on mielestäni arveluttavampaa, vaikka onkin monien mielestä hyväksyttävämpää.
Eikös silloin ns.hippiaikoihin vuonna yks ja kaks ollu juuri tuollaiset/tapaiset suhteet muodissa. Ainakin ison rapakon tuolla puolen?
Itse en voisi kuvitella noin vapautunutta ja rakaudellista suhdetta useampaan kumppaniin.
Rakkauden tunteet minä mielummin ammennan yhdelle ja samalle sekä mahdolliselle jälkikasvulle. Kyllä! Minä kannatan ehdottomasti yksiavioisuutta. Voipi olla että ajattelen vanhoollisesti kuitenkin. One is best.
...siinä tapauksessa, jos kukaan ei tunne jäävänsä paitsioon. Itse en osaa kuvitella, miten esimerkiksi kahden miehen ja yhden naisen tai kahden naisen ja yhden miehen muodostamat suhteet voisivat olla tasapuolisia, jos kaikki ovat heteroita. Bi-seksuaaleilla homman voisin kuvitella toimivan paremmin, jolloin kukaan ei jää kakkosnaiseksi/mieheksi. Myös 3 tai useamman naisen/miehen suhde voisi toimia ja ehkäpä myös 2 pariskunnan välinen liitto.
Omalta kohdaltani en kyllä missään nimessä hyväksyisi miehelle toista naista, mutta toista miestä voisin harkita. Olettaen tietysti, että miehet ovat bi-seksuaaleja. Ehkä nuo kuviot kävisivät emotionaalisesti hyvin raskaiksi, koska meille on kuitenkin lapsuudesta saakka rummutettu kahden ihmisen välisen liiton olevan parhain.
"Omalta kohdaltani en kyllä missään nimessä hyväksyisi miehelle toista naista, mutta toista miestä voisin harkita. Olettaen tietysti, että miehet ovat bi-seksuaaleja."
Miten ihmeessä toinen nainen on niin paljon pahempi, ettet voi hyväksyä, mut toisen miehen sallisit? Onko tässä syynä taas se perinteinen "Mies ei ole fyysisesti yhtä kaunis, kuin nainen"?
tarkoitettu, että jos tällä naisella olisi kaksi bi-miestä, kaikki kolme voisivat harrastaa seksiä keskenään, mutta koska tämä nainen ei ole bi, niin jos suhteessa olisi yksi mies, tämä kirjoittajanainen ja toinen nainen, nämä kaksi naista eivät tuntisi toisiinsa mitään seksuaalista vetoa.. eli kilpailisivat yhdestä miehestä.
Uskoisin pystyväni asustelemaan esim. miehen ja toisen naisen kanssa, sillä olen suuntautumiseltani bi-nainen. Itse asiassa haaveilen tuollaisesta...
Nykyään on kovin ahdasmieliseltä ja moralisoivalta tuntuvassa yhteiskunnassa nämäkin asiat vaan kovin vaikeita toteuttaa. Varsinkin jos sattuu olemaan lapsia jollakulla osapuolista..??