eli: Olemme seurustelleet jo useamman vuoden, molemmilla avioerot takana ja lapsiakin, nyt tuntuu että yhteenmuutto olisi jo paikallaan, mutta, itse asun vuokralla, miesystävällä on omistusasunto ja paljon velkaa siitä.
Hän ehdotti että jos muutan sinne, niin maksaisin hänelle vuokraa, ensin olin, että se on ihan hyvä ajatus, mutta enemmän sitä miettineenä, sehän tuntuu ihan pe**eestä olevalta vaihtoehdolta. Syynä tuohon vuokrasuhteeseen on se, että se on HÄNEN koti ja hänen perintö hänen lapsille, ei halua että minun lapset joskus voisivat saada osansa siitä, eli jos otettaisiin lainat yhteiseksi jne.
Ymmärrän toisaalta häntä tuossa, mutta.. ehdotin, että jos hän myisi sen asunnon, ja ostettaisiin ihan uusi, meille kaikille ihan oma koti, mutta se ei käy, koska siinä on niin paljon tunnesiteitä kiinni. Ja kun hän korostaa sitä, että se on hänen ja hänen lasten, niin tuskin koskaan tunnen, että minua ja lapsiani sinne tullaan hyväksymään, luulen että olo olisi melko ulkopuolinen.
En keksi itse enää ratkaisua tähän, muuta kuin jatketaan kahta kotia. Ideoita?
Hän ehdotti että jos muutan sinne, niin maksaisin hänelle vuokraa, ensin olin, että se on ihan hyvä ajatus, mutta enemmän sitä miettineenä, sehän tuntuu ihan pe**eestä olevalta vaihtoehdolta. Syynä tuohon vuokrasuhteeseen on se, että se on HÄNEN koti ja hänen perintö hänen lapsille, ei halua että minun lapset joskus voisivat saada osansa siitä, eli jos otettaisiin lainat yhteiseksi jne.
Ymmärrän toisaalta häntä tuossa, mutta.. ehdotin, että jos hän myisi sen asunnon, ja ostettaisiin ihan uusi, meille kaikille ihan oma koti, mutta se ei käy, koska siinä on niin paljon tunnesiteitä kiinni. Ja kun hän korostaa sitä, että se on hänen ja hänen lasten, niin tuskin koskaan tunnen, että minua ja lapsiani sinne tullaan hyväksymään, luulen että olo olisi melko ulkopuolinen.
En keksi itse enää ratkaisua tähän, muuta kuin jatketaan kahta kotia. Ideoita?
Vastaukset 15
Vanhimmat
aivan oikein. Olen aivan samaa mieltä asiasta. Mitään vuokraa ei kannata ruveta hänelle maksamaan, vaan pistää velat puoliksi muutit sitten hänelle tai aivan muuhun omistuskämpään hänen kanssaan. Hänen jo maksamansa velka pitää tietenkin katsoa hänen 50 % osuudesta jo maksetuksi. Pidä vaan kantasi ehdottomasti.
Paras vaihtoehto olisi se, että ostaisitte yhdessä uuden asunnon, josta alkaisitte rakentamaan yhteistä kotianne.
Ei missään nimessä kannata alkaa maksaa vuokraa miehelle, jonka omaisuus siis tällä tavoin kasvaa. Sinulle ei jäisi lopulta mitään käteen, jos jossain vaiheessa eroaisitte tai tapahtuisi jotain muuta ikävää.
Jos itse olisin samassa tilanteessa näkisin myös vain kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen näistä on se, että kittuuttelette yhdessä eri asunnoissa hamaan tulevaisuuteen. Tietysti sinäkin voit ostaa itsellesi oman omistusasunnon, ettei tarvitsisi vuokraa maksaa. Toinen vaihtoehto on, että ostatte yhdessä uuden kodin.
Paras vaihtoehto mielestäni olisi se, että maksaisitte kulut puoliksi eli yhtiövastikkeen, sähkön, veden, ruuat ja muut laskut. Ymmärrän miestä, koska hän on sen asunnon kovalla työllä ja rahalla maksanut. Hullua olisi antaa toiselle se ilmaiseksi. Jos yhteisen kodin ostatte, niin paras sitten ottaa kaikki velaksi ja maksatte puoliksi. Mies pitäköön omasta asunnosta saamansa rahat. Näin se vaan menee, kun on liittoja takana. Ei kannata omaisuuttaa alkaa montaa kertaa jakamaan. Itse en ketään ilmaiseksi omistusasuntooni ottaisi, vaan ensin mainittu ratkaisu olisi paras. Silloin ei tienaa toiselle omaisuutta, mutta osallistuu asumiskuluihin. Ei kukaan voi missään ilmaiseksi asua!
Itseni mielestä paras vaihtoehto olisi, että ostettaisiin ihan oma yhteinen asunto, koska kuten jo aiemmin sanoin, se nykyinen on hänen ja hänen lasten koti, ja minä sekä lapseni tulisimme aivan varmasti tuntemaan siellä itsemme ulkopuolisiksi. Ja pelottaa jo tilanne, jos riitaa tulee, niin melko helppo toisen on sanoa, tämä ei ole sinun koti, pakkaa tavarat ja häivy. Ja kun asunto olisi kaikille uusi, niin tuollaista tilannetta ei pääsisi syntymään, no aika tulee näyttämään miten kaikki etenee.
En tosiaan olisi ilmaiseksi sinne muuttamassakaan. Olisin valmis ottamaan puolet lainoista itselleni, koska niitä on jäljellä ja paljon.. ja kun tässä ei ole kysymys mistään muutaman kuukauden ollakko vai eikö olla suhteesta.
Mitä jos muuttaisit sinne miesystäväsi asuntoon ja laittaisit säästöön rahaa joka kuukausi. Jos se ero jostain syystä tulisi niin sinulla olisi käsiraha omaa asuntoa varten.
Miehen kanssa voisitte katsoa sitä asuntoasiaa uudelleen kun molempien lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Tai sitten muutat tuonne asuntoon ja katsot miten se elämä siellä lähtee kulkemaan. Tiedän kokemuksesta, että nämä asiat eivät ole niin kovin helppoja kun on lapsia tai jos toisella on huomattavasti enemmän varallisuutta.
Niin tämähän ei poista sitä, että ap tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja koti ei tunnu omalta. Ja JOS lapset ovat kovin pieniä (?), on vielä pitkä aika siihen, että he muuttavat pois kotoa.
Ja kuinka paljon mies haluaa vuokraa? Jos paljonkin niin onko varaa säästää asuntoa varten? Mun mielestä parhaat vaihtoehdot on joka, että ap. ostaa mieheltä puolet talosta tai he myyvät talon ja ostavat yhdessä uuden.
Äitini peri aikoinaan talon ja he asuivat siinä 20 vuotta ja koko sen ajan isä sai kuulla, että talo on äidin. Äiti päätti kaikki taloon liittyvät asiat. Isä toimi remonttien yms. maksajana. Hän kun ajatteli, että talo on yhteinen. Ja he olivat kyllä naimisissa, että jos ero olisi tullut hän olisi saanut siitä jotain.
Niin kait ymmärrät, että sinulla täytyy olla omistussuhde asuntoon, että lainoista voisi ottaa puolet. Eihän kukaan maksa toisen lainoja, jos ei itse omista myös jotain siitä.
Yritä saada hänet ymmärtämään, että sinullekin olisi tärkeää saada oma koti ja ehkä jättää jotain lapsillesi perinnöksi. Hänen pitäisi asettua sinun asemaasi. Ja miehesi lapsetkin todennäköisesti myyvät talon, kun miehestäsi aika jättää? Joten voihan hän jättää perinnöksi rahaa tai jonkun muun asunnon.
Ei toisen kodissa asuminen tunnu samalta kuin yhteisessä asunnossa asuminen.
Jos miehelläsi on paljon velkaa talosta niin hän ei varmaankaan ole asunut siellä vielä kauan? Miksi hän on niin kiintynyt siihen? Ymmärrän tietysti, että jos ostaisitte yhteisen asunnon hänelle voisi tulla muutto eteen, jos eroatte. Täysin omasta ei tarvitse lähteä pois eikä maksaa siitä toiselle tms.
hän on ostanut sen talon vanhemmiltaan, alunperin se on ollut hänne mummola, joten sen takia siinä on tunnetta mukana, ja ymmärrän, ettei halua siitä osaakaan "jonkun toisen lapsille". Ja hän on ostanut ex-vaimon siitä ulos. Luulen, että asustellaan kahta eri kotia, mutta en hamaan loppuun saakka jaksa, saa nähdä tuleeko tuosta suhteemme koetinkivi..
Oma kokemukseni: Muutin mieheni omistamaan kotiin, ajattelin ratkaisua käytännölliseksi kun muutin kaukaa toiselta paikkakunnalta. Käytäntö ja kokemukseni on saanut minut tuntemaan itseni kakkosluokan ihmiseksi joka on ylimääräisenä hyyryläisenä toisen nurkissa. Nyt se alkaa jo näkymään parisuhteessakin.
Paras vaihtoehto mielestäni olisi että ostaisitte yhdessä uuden yhteisen kodin. Mutta jos suhteenne ei ole vielä vakaalla pohjalla, eli ette vielä tiedä haluatteko/kykenettekö elää toistenne kanssa periaatteessa lopun elämäänne, niin ns. kokeiluvaihe toisen ja oman perheen kanssa yhdessä asumisesta on paikallaan.
Kompromissi on että asu hänellä vuokralla 1 vuosi, sovitte sen kirjallisesti ja sen jälkeen jos yhteiselo onnistuu, ostatte oman tai mietitte sinun mahdollisuutta ostaa talosta puolet. 1 vuosi näyttää mikä olisi paras vaihtoehto juuri teille.
Näin se on. Ollut monia vuosia toisen omistamassa talossa. Mielestäni jos alussa, kun aletaan elää jo arkipäivää kodissa, olisi se voitava puhua miten menetellä. Olen myös tuntenut tuon sivussa olon asumisessa. Vuokraa en maksa, menot kylläkin puoliksi. Teenhän "naisen työt"hänen huushollissaan. Mutta lapseni eivät ole koskaan niin ikään voineet tulla kuin kotiinsa, kun ei ole sitä oman kodin tuntua tässä. Eivätkä he sen vuoksi usein käykkään. Hän ei ole järin puheliasta sorttia heille. Vaikeita asioita mutta tuonnempana aion muuttaa takaisin omaani,joka minulla on säilynyt, - onneksi. Olisin myös halunnut tuon kakille yhteisen kodin, mutta sitä ei tullut eikä tule olemaankaan.
Hyyryläiseksi (todella kuvaava nimi) siellä itseni tuntisin ja lapseni vielä enemmän, en halua sitä itselleni enkä varsinkaan heille.
Miehen lapset eivät tulisi sallimaan minkäänlaisia muutoksia HEIDÄN KODISSAAN, ja itse haluaisin jotain pientä tehdä, maalata ja uusia verhoja yms. pientä, ei olisi aikeitakaan koko taloa pistää remonttiin vaan että olisi jotain "omaakin kädenjälkeä siellä" eikä vaan miehen ex-vaimon ja lasten äidin. Mutta eihän se käy.. ja mies totesi, että kun lapset jostain riitautuisi, niin varmaan minun lapset saisivat kuulla, että "tämä on meidän koti, ei teidän" ja minä varmaan myös. Joten päätökseni on se, että asutaan näin, kun joustoa ei toiselta puolelta tule, ja voi olla että suhdekin tulee päättymään, en vuosia jaksa näin, vaan haluan oikean suhteen.
Kiitos kun sain asiallisia vastauksia!!
ptää olla YHTEINEN KOTI, ei kummankaan entinen. Vain ja ainoastaan sillä tavalla voidaan rakentaa uusi, yhteinen tulevaisuus! Meillä kaikilla on menneisyytemme, mutta jos aikoo tulevaisuutta rakentaa niin perusainekset on oltava lujat: Itse en suostuisi kenenkään toisen nurkissa asumaan.
osta oma kämppä ei kannata edes vuokralla asua sekin on jonkun muun maksat vaan jonkun ei tutun kämpän joka voidaan myydä alta.(ei sielläkään remppaa tehdä omin luvin)
Joku jo ehdotti että muuta ukkosi luo ja säästä rahaa omaan kämppään,hyvä idea .Mun mielestä parempi ihan asua rakkaan ukkosi luona kuin jonkun
tuntemattoman vuokrakämpässä,vuokralla oot vähä niinku toisenluokan kansalainen,köyhä
Onneksi on miehesi kerrasta oppinut pitämään omasta ja lastensa omaisuudesta huolta .Ei muuta kuin rahaa säästöön ja osta tulevaisuudessa vaikka kaikille lapsillesi vaikka oma osake.
Itse muutin mieheni omakotitaloon asumaan avopuolisona. Tätä yhteiseloa on tosin mennyt vasta noin puoli vuotta :-)
Minulla on pienempi omistusasunto, johon emme olisi yhdessä mahtuneet mitenkään. Laitoin siten oman asuntoni vuokralle.
Tulevaisuudesta olemme sopineet siten, että jos tämä suhteemme tuntuu kestävän, niin ehkä jonain päivänä myymme molemmat asunnot ja ostamme sitten yhteisen kodin yhdessä. Tai myyn oman asuntoni ja ostan vaikkapa hyvän täydellä varustuksella olevan kesämökin.
Lähtökohtana on ollut, että molemmat saavat kasvattaa omaa taloudellista turvaansa, jotta ei turhaan tarvitse pelätä oman tulevaisuutensa puolesta.
Sinun tilanteessasi jos muuttaisin miehen asuntoon, tekisin niin että
1. ostaisin mieleisen oman asunnon ja laittaisin sen vuokralle.
2. Osallistuisin normaaleihin elinkustannuksiin, mutta en suostuisi maksamaan vuokraa, koska kyllä talon emäntä varmasti omalla työllään paikkansa ansaitsee :-) Tuskin vain makaisit sohvalla, odottaisit valmista ruokaa ja katsoisit tv:tä?
(Jos haluaa saada maksun myös talosta, niin silloin reiluinta on kyllä myydä talosta puolet nuorikolle. Tai jos ei halua myydä puolta, niin vaikka 30%. On törkeää ottaa avopuoliso oman elämän maksumieheksi.)
3. Vaatisin että taloa tulee saada uudistaa siten, että selvästi uusi emäntä muuttaa taloon.
4. Vaatisin selvät yhteiset pelisäännöt sille mitä tarkoittaa yhteinen koti, ja sitä on jokaisen perheenjäsenen kunnioitettava. Koti ja omaisuuden omistussuhteet ovat kaksi eri asiaa. Jos muutat taloon, olet sen emäntä ja sinun määräyksiäsi on kaikkien lasten kunnioitettava yhtä lailla kuin miehenkin. Miehen tulee tässä asiassa vetää kanssasi yhtä köyttä, muuten hommasta ei tule mitään.
5. Lapsille tulee painottaa, että maallisen periminen on niin pitkässä kuusessa, että sen pohjalta kannata tätä päivää rakentaa. Ja periminen tarkoittaa myös surua - läheisen kuolemaa - eikä sitä teistä kukaan tietysti odota.
Jos kävisi niin surullisesti että miehesi kuolisi, niin hänen lapsensa perisivät talon. Sillä aikaa olisit maksanut omaa asuntoasi ja muuttaisit itse siihen, etkä siten jäisi aivan tyhjän päälle.
Tai ehkä parempi jos olisit vuosia laittanut ihanaa (talviasuttavaa) kesämökkiä, joka tuntuisi sekä omalta että kantaisi mukanaan niitä hyviä yhteisiä muistoja.