Ylitsepääsemätön

No niin siinä sitten vihdoin kävi että kusipää-playboy ihastui korviaan myöten. Näin ei pitänyt käydä mutta kävi kuitenkin.

Mutta se siitä, ei kiinnosta kertoilla henkilökohtaista historiaani eikä teitäkään varmasti kiinnosta niitä juttuja lukea.

Eli mennään suoraan varsinaiseen kysymykseen.

Voisitko kuvitella alkavasi seurustelemaan miehen kanssa joka on pettänyt kahdessa aiemmassa parisuhteessaan? Pystyisitkö hyväksymään miehen menneisyyden ja antamaan hänelle mahdollisuuden todistaa olevansa luottamuksesi arvoinen? Pystyisistkö koskaan luottamaan tähän mieheen ja pystyisitkö rentoutumaan ja tuntemaan olosi hyväksi tämän miehen seurassa? Vai kummittelisiko takaraivossa koko ajan ajatus siitä, että tämä kaverihan on ihan krooninen pettäjä(tai on ainakin ennen ollut)?

Enkä kaipaa mitään vastauksia tyyliin "mene maksulliselle jos tarttet sitä vierasta p*llua niin jumalattoman paljon".

Asialliset vastaukset sen sijaan olisivat todella jees.
181404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

erehdyksiä ja kuitenkin viisastua niistä. Uskon, että kohdallasi on kaikki mahdollista.

Äänestä
  • äkkiä eikä kerrota muille!

    Äänestä

  • Mutta lähinnä kiinnostaisi tietää että pystyvätkö naiset pääsemään yli siitä, että mies on aiemmissa suhteissaan toiminut tyhmästi ja suorastaan loukkaavasti kumppaniaan kohtaan. Eli voiko miehen kusipäinen menneisyys olla naisen mielestä jonkinlainen ylitsepääsemätön este yhdessäololle?

    Äänestä

Ei todellakaan kuulosta houkuttelevalta noi jutut mitä kerroit. Kuitenkin yleensä aletaan seurustelemaan koko ihmisen ja sen luonteen kanssa, ei vaan sen menneisyyden kanssa. Jollain lailla rakastunut täytyy olla että sivuuttaa kertomasi jutut,mutta ei kai sitä ny muuten seurusteleen alkaisikaan, jos ei yhtään ihastunut olisi.

Äänestä
  • vastaus. Joten kiitos siitä.

    Tiedän että tuo "ansioluetteloni" kuulostaa kammottavalta lähes kenen tahansa naisen mielestä. Ja tämä kuulostaa nyt taas niin kliseeltä mutta en todellakaan ole enää se sama tyyppi kuin joskus vuosi sitten.

    Ja nyt olen siis ihastunut tyttöön joka myöskin on kertonut omaavansa voimakkaita tunteita minua kohtaan. Ja olen kertonut hänelle aiemmista virheistäni. Nyt vaan pelottaa että tyttö ottaa etäisyyttä tuon menneisyyteni vuoksi.

    Miten voin saada tämän tytön vakuuttuneeksi siitä että mieluummin hyppäisin junan alle kuin satuttaisin häntä?

    Äänestä

  • asiallinen.. kirjoitti:

    vastaus. Joten kiitos siitä.

    tuon junan alle hyppäämisen. Minun entiseni, mies, kertoi suhteemme alussa pettäneensä kahta edellistä naisystäväänsä...mutta kertoi heti perään, että hyppäisi mieluummin vaikka mereen, kun satuttaisi minua. Meni 8 kk ja jäi kiinni pettämisestä. Liekö sitten se junan alle hyppääminen on jotenkin "voimakkaammin" vannottu, en tiedä...

    Äänestä

  • kun mainitsit kirjoitti:

    Niin. Moni sanoo että on muuttunut vaikkei oikeasti olisikaan. Ja moni oikeasti uskoo olevansa muuttunut mutta ei sitten todella olekaan.

    Mutta minä TIEDÄN olevani muuttunut. Moni asia on muuttanut minua mutta ei niistä sen enempää. Ja nyt haluan tämän naisen ja haluan olla hänelle se mies jota hän on etsinyt.

    Mutta voiko hän koskaan hyväksyä näitä aiempia kuvioitani? En halua olla hänen kanssaan jos hänelle tulee seurassani jotenkin epämukava olo.

    Äänestä

  • asiallinen.. kirjoitti:

    vastaus. Joten kiitos siitä.

    Tiedän että tuo "ansioluetteloni" kuulostaa kammottavalta lähes kenen tahansa naisen mielestä. Ja tämä kuulostaa nyt taas niin kliseeltä mutta en todellakaan ole enää se sama tyyppi kuin joskus vuosi sitten.

    Ja nyt olen siis ihastunut tyttöön joka myöskin on kertonut omaavansa voimakkaita tunteita minua kohtaan. Ja olen kertonut hänelle aiemmista virheistäni. Nyt vaan pelottaa että tyttö ottaa etäisyyttä tuon menneisyyteni vuoksi.

    Miten voin saada tämän tytön vakuuttuneeksi siitä että mieluummin hyppäisin junan alle kuin satuttaisin häntä?

    Oletkohan sä sittenkään niin playeri ollu menneisyydessäsi kuitenkaan, kuin annat tässä lukijoille ymmärtää?;)

    Ei muuten mitään, mut en ihan täysin oikein tajunnu tota, että miksi sä nyt jo tossa vaiheessa menit kertomaan uudelle ihastuksellesi, että sä olet btw pettänyt kahdessa edellisessä suhteessasi? Mikä logiikka?

    Tavallaan.. ymmärrän kyllä.;) Kun sä kerran olet hyvin ihastunut/ rakastunut, sä tietysti haluat olla mahdollisimman suora ja rehellinen ihastuksellesi, eikö niin? Ok., niin asian pitääkin olla.:) Menneet suhteet on kuitenkin aikalailla sivujuonne tuon uuden suhteen rinnalla, joten ei ehkä hirveesti kannata tuoda turhia painolasteja viimeiseksi mainittuun.

    Sä siis kerroit sille tytölle "suhdetoiminta historiastasi". Tehty, mikä tehty, et sä sille enää mitään voi. Jos/ kun tytöllä on samansuuntaisia tunteita sinua kohtaan, hän hyvin todennäköisesti antaa sulle uuden mahdollisuuden. Ainakin toivon sitä.

    Älä kelaa niin kauheasti kaikkea sanomaasi. Keskity siihen, miten nyt/ tulevaisuudessa tyttöä (& very important: itseäsi!) kohtelet. Luulen, että jos tyttö sut kertomasi vuoksi hylkäisi, hänen tunteensa eivät alunalkaenkaan olleet tarpeeksi vahvat sua kohtaan.

    Kyllä mä uskon, että että entinen pelurikin vois muuttua. Riippuu hyvinkin tapauksesta: moni on rauhoittunut löydettyään sen, jota oikeasti rakastaa. Sä ap. kuulostat kirjoitustesi perusteella vielä aikamoisen terveeltä tunne- elämältäsi, kun ylipäänsä pohdit noita asioita, mitä pohdit.

    Noin vertauksen vuoksi siksi: pahin tuntemani "hardcore-paskiainen" on itkenyt olkaani vasten sitä, kuinka vaikeaa hänen on elää sen tiedon kanssa, että on pannu n. 200:aa naista huolimatta siitä, että on elänyt koko ajan pitkissä parisuhteissa.

    Sul on siis hyvinkin vielä toivoa.;) Tsemppiä suhteeseesi tyttösi kanssa! Osoita teoillasi, että olet hänen luottamuksensa arvoinen.

    Äänestä

  • Wastaaja kirjoitti:

    Jotain tämäntyyppistä viestiä halusinkin lukea. Kiitoksia kovasti.

    Joo en ehkä itsekään kuvailisi itseäni miksikään varsinaiseksi playeriksi. Lähinnä olin sellainen valheessa elävä hölmö, joka ei tiennyt mitä halusi.

    Olen tuon kaiken antanut itselleni anteeksi. Hyväksyn itseni vaikken tietenkään ylpeä noista tehdyistä tempuista olekaan. Nyt minua kiinnostaa ainoastaan se että myös tämä ihastukseni hyväksyisi minut ja pystyisi tuntemaan olonsa hyväksi lähelläni.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Paras pohja suhteelle rakennetaan juuri rehellisyydestä. Menneet sä voit musta aivan hyvin jättää jo taakse. Pidä huoli siitä, ettei tyttösi joudu liikaa kantamaan mukanaan suhteessanne sellaista, minkä sä itsekin haluat jo unohtaa, niin asiat lutviutuu. Tärkeintä nyt, että osoitat kunnioittavasi naistasi.:)

    Äänestä

virheitä. Virheiden myöntäminen on viisautta.
Viisaus kasvattaa vastuuseen.

Äänestä

Vastauksia: en, kyllä, en, kummittelisi.

Ottaisin seurustelun hänen kanssaan tyylillä "olen hänen kanssaan niin kauan kun on kivaa ja sitten se on ohi".

Äänestä

Toi pettämisasia on kyllä tosi, tosi paha homma.. Itse en luottais vaikka jonkunsorttinen kusipääplayboy toi siippakin on ollut ja ehkä jos hänellä olis ollut enemmän tai pitempiä suhteita ennen minua, hän olis kenties kerennyt pettääkin naisiaan. Hmm.. hmm. Mutta aika ylitsepääsemätöntä tuo pettäminen on. Sitä kun moni ja puhun myös itsestäni, ajattelee, että kun se on pettänyt aiemminkin suhteissaan niin osaa sen homman jatkossakin.

Ehkä jos löytys jotain tosi tosi tosi lieventäviä asiahaaroja asiasta (esim. nainen pettänyt ensin), vois olla mahkuja.

Äänestä

Ehkä se ei olisi älyttömän ylitsepääsemätön este, mutta melkoinen hidaste kuitenkin. Luottamus suhteessa kun kuitenkin on ainakin minulle suhteessa yksi niitä tärkeimpiä asioita...

Ja valitettavasti hyvin harva ihminen pystyy muuttamaan "perusluonnettaan" - toisille mikään ei riitä.

Äänestä
  • Niin, oletat nyt siis että kun olen pettänyt kahdessa aiemmassa suhteessani niin pettäminen kuuluu perusluonteeseeni?

    Jos pettäminen kuuluisi perusluonteeseeni, niin siinä tapauksessahan perusluonteeni koostuisi mm. itsekkyydestä, huonosta itsetunnosta, ajattelemattomuudesta ja suoranaisesta epärehellisyydestä. En tunnista itsestäni moisia ominaisuuksia, joten uskon todellakin olevani muuttunut mies.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Niin, oletat nyt siis että kun olen pettänyt kahdessa aiemmassa suhteessani niin pettäminen kuuluu perusluonteeseeni?

    Jos pettäminen kuuluisi perusluonteeseeni, niin siinä tapauksessahan perusluonteeni koostuisi mm. itsekkyydestä, huonosta itsetunnosta, ajattelemattomuudesta ja suoranaisesta epärehellisyydestä. En tunnista itsestäni moisia ominaisuuksia, joten uskon todellakin olevani muuttunut mies.

    haluat tietynlaisen vastauksen. Selität asian itsellesi tuossakin parhain päin ja ymmärrän senkin, että haluat ajatella itsestäsi hyvää. Mutta olet silti tehnyt omista lähtökohdistasi ne ratkaisut, mitä olet tehnyt. Sinulla on ollut syysi pettää aiemminkin. Kun toinen pettää, siinä ei ole mitään lieventäviä asian haaroja. Silloin petturi on ajatellut pettämisestä koituvan hänelle enemmän hyötyä ja huvia kuin pettämättä jättämisestä. Jos asioiden arvojärjestys on ollut aikaisemmin se, että olet pettänyt, etkä jättänyt jostakin muista syistä pettämättä, sinulla on ollut sellainen asioiden tärkeystjärjestys.
    Ei entinen pettäminen tekona ehkä olisi aivan täysin ylitsepääsemätön asia, mutta ne perusasiat ja motiivit siellä pettämisen taustalla voisivat olla se asia, mikä askarruttaisi ja voisi jopa olla hyvä syy jättää mies. Ei ihmisen pohjimmainen luonne riipu siitä, jättääkö hän jonkun asian tekemättä vai ei, vaan siitä, mitä asioita kuitenkin pitää tärkeänä itselleen ja mitä ei. Teot on kuitenkin enemmmän kuin hienot sanat ja selitykset. Teoissa heijastuu arvot ja vois olla aika erimaailmasta taas minun kanssa tuo lähtökohta, että on petetty kuitenkin.

    Äänestä

Yhden pettämisen sentään jollain lailla voisi ymmärtää mutta useampi ja vielä parisuhteessa...

Näin äkkiseltään sanoisin että kyllä vaikuttaisi ja kummittelisi kyllä mielessä.

Mutta jos omalle kohdalle ajattelisin ja oletetaan että olisin itsekin korviani myöten ihastunut... Esim. miksi pettäminen on tapahtunut, onko ymmärretty välttää tilanteita jotka saattaisivat johtaa sellaiseen ja minkälaista naista olet pettänyt.

Mun ongelma on seuraavanlainen: en sietäisi pettämistä millään asteella... mutta tunnen aina vetoa juuri niihin vahvalibidoisiin supliikkimiehiin jotka ovat juuri niitä mahdollisia pettäjiä.

Äänestä

sillä jos omaan kokemukseen luottaisin, niin voisin sen perusteella väittää, että kaikki miehet pettävät kumminkin.

En kuitenkaan ole tätä mieltä, joten jaksan uskoa, että pettäjiäkin on useaa eri laatua: niitä, jotka eivät osaa lopettaa; niitä, jotka ovat mokanneet; ja niitä, jotka eivät vain olleet löytäneet sitä oikeaa vielä. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

este? kirjoitti:

No niin siinä sitten vihdoin kävi että kusipää-playboy ihastui korviaan myöten. Näin ei pitänyt käydä mutta kävi kuitenkin.

Mutta se siitä, ei kiinnosta kertoilla henkilökohtaista historiaani eikä teitäkään varmasti kiinnosta niitä juttuja lukea.

Eli mennään suoraan varsinaiseen kysymykseen.

Voisitko kuvitella alkavasi seurustelemaan miehen kanssa joka on pettänyt kahdessa aiemmassa parisuhteessaan? Pystyisitkö hyväksymään miehen menneisyyden ja antamaan hänelle mahdollisuuden todistaa olevansa luottamuksesi arvoinen? Pystyisistkö koskaan luottamaan tähän mieheen ja pystyisitkö rentoutumaan ja tuntemaan olosi hyväksi tämän miehen seurassa? Vai kummittelisiko takaraivossa koko ajan ajatus siitä, että tämä kaverihan on ihan krooninen pettäjä(tai on ainakin ennen ollut)?

Enkä kaipaa mitään vastauksia tyyliin "mene maksulliselle jos tarttet sitä vierasta p*llua niin jumalattoman paljon".

Asialliset vastaukset sen sijaan olisivat todella jees.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu