Mielessä pyörii ero, mutta pelko vie voiton. Mieheni on humalassa väkivaltainen niin fyysisesti, kuin henkisesti. Ollut lähes aina. Pelko uhkaavasti väkivallasta on ympärillä aina kun hän on humalassa. Itse en käytä alkoholia. Perheeseen kuuluu myös kaksi yli kymmenvuotiasta lasta. Olen lukuisia kertoja ajatellut eroa, kirjoittanut jopa paperitkin hänen allekirjoitustaan vaille valmiiksi. Mutta häntä ei vienytkään niitä perille, vaikka niin sovittiin. Hän ei halua erota, koska niin rakastaa. Lyö, uhkailee ja rakastaa, pyh. Pää-osin olen se joka tuo ruuan, maksaa laskut, maksaa KAIKKI lasten kulut, asunnon lainan. Mies elää kuin täysihoitolassa, kukapa sellaisesta haluaisi pois.
Olen peloissani, väsynyt, en jaksa päivästä toiseen henkisen paineen alla. Huoli tulevaisuudesta. Haluaisin erota, mutta en uskalla. Jos lähden, uskallan jälleen eroa ehdottaa, niin se tietää mustelmia, uhkailua yms. Haluaisin talomme sohvalta tuon virtahevon pois, tietäisin vain miten. Hän on uhka minulle ja lapsille.
AUTTAKAA!
Olen peloissani, väsynyt, en jaksa päivästä toiseen henkisen paineen alla. Huoli tulevaisuudesta. Haluaisin erota, mutta en uskalla. Jos lähden, uskallan jälleen eroa ehdottaa, niin se tietää mustelmia, uhkailua yms. Haluaisin talomme sohvalta tuon virtahevon pois, tietäisin vain miten. Hän on uhka minulle ja lapsille.
AUTTAKAA!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nyt äkkiä itsenäiseksi!
Olen ollut nuorten psykiatrisessa sairaalassa töissä, enkä voi kuin ihmetellä, millaiset vanhemmat jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Muistan varmasti ikuisesti sen nuoren, 15 v pojan, joka aloitti seurustelun tyttöystävänsä kanssa. Hän löi ja huusi tyttöystävälleen, samanaikaisesti kertoen kuinka rakastaa.
Eihän hän tiennyt mitään muuta tapaa rakastaa, näin isäkin äidille teki. Ymmärtäkää nyt hyvät vanhemmat, että lapsenne oppivat sen, mihin he kotona kasvavat.
Ensinnäkin, nyt sitten hakemaan sitä eroa yksin.
Allekirjoitat hakemuksen, viet sen itse, taikka postitat. Vouti sitten hakee sen miehesi allekirjoituksen.
Jos pelkäät väkivaltaa, hanki herran jumala uusi asunto. Jos et itsestäsi välitä, välitä sitten lapsistasi ja ole heille VANHEMPI!
lapset oppivat mallina, mutta törmäsinpä isään, joka katsoessaan aikuista poikaansa, joka hakkasi vaimoaan ja lapsiaa: joskus mietin tuliko oltua liian kova, mutta kun katson poikaani niin ihan samanlainen se on lapsilleen ja vaimolleen.... vanha mies saimielestään synninpäästön ja oikeutuksen teoilleen kun poikakin hakkasi perhettän.
LÄHDE !!!Eropaperiin ei tarvitse molempien nimeä.
Turvakoteja löytyy ensihätään.Kulisseja ei kannata pitää yllä.Ennemmin tai myöhemmin väkivalta ulottuu lapsiin myös ja siihen olet antanut sitten sanattoman myönnytyksen ,mikäli jäät alistettavaksi itse.Silloin on myös itse syyllinen ja hävettää aina vain enemmän ja lähteminen vaikeutuu.Ehkä kannattaa miettiä myös minkälaisen kuvan antaa parisuhteesta jälkipolvelle,onko sen oltava tuskaa ja tappelua vai voisiko se olla myös onnea ja turvallisuutta!PÄÄTÖS ON SINUN !Me ihmiset emme vain ymmärrä että päätöksiä omasta elämänkulusta ei voi sysätä kenenkään toisen harteille.
Kyllä tuli elävästi mieleen kaikki yli 10vuoden takaa lukiessani kirjoitustasi!!
TApasin elämäni miehen, oltiin 8vuotta liitossa johon syntyi kaksi lasta. Mieheni rupesi jossain vaiheessa olemaan humalassa väkivaltainen MINUA kohtaan ja viimeisen kahden vuoden ajan myös selvin päin, lapsia hän kohteli aina hyvin... aina "hullun" yön jälkeen harkitsin eroa mutta mies aina pyyteli anteeksi ja vakuutti rakkauttaan.... Sinisilmäisenä ajattelin että muutos kaikkeen tulee. Kunnes eräänä yönä mieheni päätti saapua kännissä kapakasta kotiin ja alkoi tuttuun tyyliinsä riehumaan kun en jaksanut kuunnella häntä vaan yritin nukkua. Minun alistamiseni ei hänelle enään riittänyt kun tiesi että kun aamulla anteeksi pyytää on kaikki taas hyvin... hän rupesi kohdistamaan myös lapsiin tätä kaikkea saadakseni minuun ns yhteyden... herätti heidät keskellä yötä ja kaikkea muuta typerää.Meidät haettiin useasti turvakotiin mutta aina aamulla tiesin tilanteen rauhoittueen ja palasin takas, idiootti!! Näin jatku jonkun aikaa kunnes sain itsestäni kii niin paljon et hommasin miehelle asunnon missä voi rauhassa juopotella ja riehua kavereitten kanssa... pari viikkoa meni hyvin kunnes tämäkään ei ollut hyvä, öisin hakkasi ovia ja huuteli kaikkea(Kerrostalo)rikkoi ikkunat alaovista ym. Hommasin turvalukon oveen kun onnistui muutaman kerran tulla postilaatikon kautta asuntoomme. Sen jälkeen kun ei enään muuten päässyt otti kirveen käyttöön ja tuli oven läpi. Mursi minulta leukaluun, hampaat kurkkuun ja kylkiluita poikki käsi murtui...varmaan olisin tämän kaiken vielä antanut anteeksi mutta se että kaiken tämän teki siksi että menin väliin kun yritti lapsemme tappaa!Istui tuomioitaan aina välillä pois. Asuimme 6 vuotta sen jälkeen ns. "piilossa"kaikelta suojatussa ympäristössä, kunnes mieheni kuoli pahoinpitelyn uhrina. Olen luojaani kiittänyt että lapsemme olivat sillon niin pieniä etteivät muista kaikkea,vanhempi varmaan jotain muistaa 4v silloin. Tämän halusin sinulle kertoa, jos et itsestäsi välitä niin ajattele ainakin lapsiasi. Se mitä luulin rakkaudeksi omalta osaltani olikin pelkoa ja sen olen vasta vuosien jälkeen tajunnut. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi! Lapsemme ovat tasapainoisia nuoria neiteja 19 ja 15-vuotiaat mutta itse en koskaan tule ehjäksi!