Tasan yhdeksän kuukautta sitten kirjoitin täällä järkyttyneenä omasta tilanteestani. Aviomieheni oli muutaman viikon lohdutellut eronnutta ystäväänsä (naista), kun hän ilmoitti minulle yllättäen, ettei meillä avioliitossamme ollut enää ”kivaa”. Hän jahkaili muutaman viikon, josko haluaisi ”taukoa” liitostamme. Hän oli kuulemma ystävättärensä kanssa ruvennut pohtimaan suhdettamme ja olivat yhdessä tulleet siihen tulokseen, ettei mieheni saa elää sellaista elämää kuin haluaisi. Minä olin heidän mielestään mieheni esteenä. Esteenä mille, sitä minulle ei koskaan kerrottu. Ehkä sille, etten ymmärtänyt hänen yöretkiään tämän naisen luokse.
Niinpä en suostunutkaan taukoon, vaan ilmoitin, että joko lähdet tai sitoudut. Mitään välimuotoa en avioliitossa tunne. Lopulta hän päätti lähteä. Hän haki avioeroa joulun alla, aatonaattona.
Minun maailmani mureni. Masennuin, muserruin ja olin lamaantunut monta kuukautta. En voinut käsittää, mitä meille oli tapahtunut. Sillä vain muutama päivä ennen ystävättärensä eroa, mieheni oli kertonut rakastavansa ja suunnitteli kanssani tulevaisuuttamme, johon kuului talo meren rannalla ja onnellinen elämä. Yllättäen kaikki tuo oli menettänyt merkityksensä ja avioliittomme olikin hänelle vain rasite.
Aika pian eromme jälkeen hän sai kuitenkin kenkää uudelta ihastukseltaan, joka ei ollut sittenkään valmis ottamaan vastaan koko pakettia, vaan halusi miehestäni vain laastarin ja lohduttajan ja oli siksi kyseenalaistanut avioliittomme toimivuuden. Hän etsi menestyvää miestä, jolla olisi ollut varaa kustantaa hänen kotiin jäämisensä, kun hän keskittyisi lasten hankkimiseen. Mieheni ei ollut menestyvä, ihan tavallinen duunari vaan. Lisäksi hän ei voinut saada lapsia – asia jonka minä olin hyväksynyt ja sitoutunut lapsettomaan elämään hänen kanssaan.
Mieheni rupesi viettämään hurjaa sinkkuelämää, samaan aikaan, kun minä läpikävin peilin ääressä syitä eroomme, etsien niitä pääosin itsestäni. Muita syitähän minulle ei ollut annettu. Kevään aikana hän oli läpikäynyt jo kuusi ”suhdetta”, kuitenkaan löytämättä etsimäänsä. Muutama naisista oli heivannut hänet heti, kun olivat kuulleet lapsettomuudesta. Loput naisista olivat liian ”omistushaluisia”, liian rumia, liian sitä tai tätä. Satuprinsessaa ei sitten löytynytkään.
Alkukesästä oma oloni rupesi helpottumaan ja elämä rupesi voittamaan. Aika pian tapasinkin miehen, jolle oli käynyt aivan samoin – vaimo oli ruvennut haikailemaan parempaa. Keskustelimme paljon perusarvoista, avioliiton ja parisuhteen merkityksestä ja sitoutumisesta. Näkemyksemme kohtasivat ja tunsimmekin suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Samoihin aikoihin exäni rupesi olemaan taas minuun yhteydessä. Hän kertoi katuvansa äkkinäistä päätöstään ja kertoi ymmärtävänsä nyt, että olinkin juuri sitä, mitä hän parisuhteeltaan halusi: helppoutta, ongelmattomuutta ja tasapainoista elämää. Hyvää seksiä ja kaikkia niitä fasiliteettejä, joita hän tarvitsi: koti, kesämökki, veneet ja firma (nämä kaikki olivat minun jo ennen avioliittoamme ja jäivätkin siis minulle). Hän ehdotti takaisinpaluuta. Ei pyytänyt anteeksi, eikä kertonut rakastavansa. Halusi vaan entisen elämänsä takaisin. Avioeron toiseen vaiheeseen oli enää kuukausi aikaa.
Ympäristömme rupesi syyllistämään minua, vaatien minua ottamaan mieheni takaisin. Yllättäen minusta tulikin syypää eroomme, sillä mieheni oli viime hetkillä tajunnut ottaa lusikan kauniiseen käteen. Minä en kuitenkaan häntä enää voinut ottaa takaisin. En voinut luottaa siihen, että hän olisi todella tajunnut minun arvoni, vaan epäilin, että hän taas seuraavan arkisen vaiheen jälkeen toteaisi, ettei ole kivaa ja lähtisi etsimään jotain parempaa.
Niinpä annoin avioeron tulla voimaan. Exäni hyväksyi asian ja totesi vaan, ettei nämä avioerot nyt niin suuria asioita ollut. Ihmetteli vielä, kuinka helppoa tämä oli ja naureskeli ystävilleen, joiden ex-vaimot olivat tehneet eroista suurta draamaa. Hän ei edes ymmärtänyt, että kyseessä oli kuitenkin yksi elämän suurimmista epäonnistumisista. Eikä ymmärtänyt myöskään sitä, että olisin voinut tehdä eroprosessista hänelle vaikeankin, syytämällä hänen päälleen vihaa ja katkeruutta. Eli hän sai suhteeltamme haluamaansa helppoutta, ihan sen loppuun asti.
Kun eromme sitten oli virallinen ja suhteeni kesällä tapaamaani mieheen rupesi syvenemään, exäni soitteli ympärilleen ja kertoi, kuinka kauhean masentunut hän onkaan. Elämä ei ollut edelleenkään kivaa, vaan siitä puuttui jotain olennaista. Arki oli edelleen arkista. Hänen nykyinen tyttöystävänsäkin oli vain väliaikainen hauskanpidon väline, eikä täyttänyt hänen kauneusihanteitaan, ei tarjonnut riittävästi älyllistä vastusta, eikä pystynyt tarjoamaan hänelle riittävää taloudellista turvallisuutta.
Minä vastavuoroisesti olen löytänyt rinnalleni miehen, jota kohtaan tunteeni kasvavat päivä päivältä. Hän ymmärtää hyvän arjen merkityksen ja nauttii kanssani siitä.. Emme tavoittele tähtiä taivaalta, vaan hyvää ja tasapainoista elämää ja sitä olemme nyt yhdessä rakentamassa. Sen lisäksi seksi on loistavaa ja erossa ollessa ikävä on hirveä. (ex-mieheni sanoi aina, ettei osaa kaivata tai puhua tunteista, hänen mielestään ne olivat turhaa energian hukkaa). Lisäksi nykyisellä kumppanillani on aivan ihastuttava tytär ja se talo merenrannalla.
Tämä olkoon siis testamenttini tälle palstalle ja lopulliset hyvästini entiselle avioliitolleni. Kertomus siitä, kuinka avioeroja tehdään aivan liian kevyin perustein ja vain siksi, että tavoitellaan kuuta taivaalta. Tämä on myös kiitos kaikille niille, jotka minua kriisissäni tällä palstalla auttoivat. Ja lisäksi tämä on vinkki kaikille teille, jotka erostanne olette jo parantumassa: arvatkaapas mistä minä tämän uuden rakkauteni löysin? Täältä tietysti;-) Kaksi raatoa avioeropalstalla kirjoittelemassa, jotka nyt ovat onnellisia yhdessä. Elämä voittaa siis sittenkin.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Että asiat menevät noin hyvin. Näin sen toivioisi menevän kaikkien samalla tavalla jätettyjen kohdalla.
Onnea uudelle elämälle.Itse elän tällä hetkellä asumuserossa.En tiedä vielä palataanko yhteen vai erotaanko kokonaan.Mutta sen tiedän,ettei tähän kuole.Niin kauheaa kuin tämä ikävä onkin.On vain pakko katsoa eteenpäin.
5v erostani ja nyt tutuu että voisin alottaa puhtaalta pöydältä.
Todella tuskaa oli käydä läpi kun se tuli minullekkin yllätyksenä kun mies ihastu toiseen.
Paljon Onnea Teille Molemmille ja menestystä elämän (joskus niin kovallakin) tiellä.
Onnea teille alämänne poluille.
Mä en tiennykkää et tääki on joku seuranhakupalsta? Taidan sitte olla "taas" vääräsääs paikassa :-).
Eihän tämä olekaan. Itselleni tämä oli ainakin tuikitärkeä tukiyhteisö pahimpina aikoina.
Joskaan ei se katso aikaa eikä paikkaa, kun yhteiset ajatukset kolahtaa. Palstalla ei meidän suhteemme kehitys näkynyt mitenkään, vaan kyllä koko "riiausprosessi" käytiin ihan verhojen takana muilla yhteydenpitovälineillä.
Joten pysy palstalla vaan. Sille on ihan oma tarkoituksensa.
mieki uatellu, että ihan oma tarkoituksensa :-).
"Sattuuhan näitä työtapaturmia" myös netin vertaistukipalstoilla.
Kun aikoinaan ramppasin Al-Anon ja AA-avopalavereissa, niissäkin kuulin monenlaista tarinaa.
Minulle vertaistuki on vain vertaistukea netissä tai livenä. Uusia ihmissuhteita en lähde hakemaan toipilaana ja melko suurimmalla todennäköisyydellä en koskaan.
En muista tarinaasi. Olen yrittänyt pysyä pois tältä palstalta, koska www.plaza.fi Ellit perusti oman Avioeropalstan.
Tyttäreni kertoi netissä käytävästä salaliittoteoriasta. Huomasin sen jutun muutama viikko sitten www.suomi24 sivuilta. Näköjään asiasta keskustelu vain kiihtyy. Hirveitä juttuja.
Ei minun pää kestä tuollaisia asioita.
Tästä avioerosta on jotenkin mielenkiintoista keskustella. Asia ei vaivaa minua enää mitenkään.
Minäkin haaveilen kodista merenrannalla, mutta en kaipaa sinne uutta miestä. Kuvittelen eläväni lopun elämääni jossakin pienyhteisössä luultavimmin vanhana mammana jossakin palvelutalossa.
Omakotitalossa on liian paljon työtä. En nykyään saa edes ikkunoita pestyä kaupunkiasunnossamme. Minä, jolle kirkkaat ikkunat ovat lähes pyhä asia.
Olen oppinut ottamaan elämän rennommin.
Loma on edessä ja ajattelin elää vailla huolen häivää.
Tekstistäsi kuultaa läpi, että vaihdoit parempaan.
Minä en niin ajattele. Pidän lastemme isää maailman kultaisimpana ihmisenä. Hän avulla opin elämästä mahdottoman paljon hienoja asioita.
Sain rikkaan elämän ja kaksi kaunista lasta.
En halua elämääni mitään uutta ja parempaa.
Tässäkin elämässä on jo kaikkea liikaa tai sopivasti miten sen nyt ottaa.
Älä jätä tätä palstaa. Toimi tukihenkilönä eron kanssa räpiköiville.
Eroja on monenlaisia. Meidän avioero on kuulema Suomen erikoisin. En edes pidä sitä avioerona.
Onneksi sentään lapsemme ei enää hae oikeustieteelliseen. Olen siitä maailman onnellisin äiti. Mihin me juristia tarvitaan, kun ei sitä avioerossakaan tarvittu.
Kaikkea hyvää elämääsi. Minä en koskaan kirjoita testamenttia netissä. Minne minä täältä lähtisin.
Aamun uutisissa kuulin, että Pirkka lehti siirtyy Markkinointiviestintä Dialogille.
Kilpailu kustantajien välillä on kova. Niin kai se lienee myös näillä nettisivuilla.
Tämä ilmainen netissä kirjoittaminen on varmasti jonkun kustannettava. Mainostuloilla tietenkin.
Kyllä meidän kynäilijöiden kelpaa.
Hunajaisin huulin sokeroiduin suin lauloi aamulla Markku Aro radiossa. Näin Markun kesällä Espan lavalla. Tuo laulu soi vieläkin korvissani.
Kun lauluääntä ei ole, niin sitten kirjoitellaan.
Samapa se miten antaa itsestään kuulua.
Sama levy juuttui minulla aikoinaan päälle. Tämä on kestohitti eikä miksikään muutu. Merenrantaa on lähes koko Suomen mitalta. Kyllä sieltä joskus minullekin joku paikka löytyy. Hiljaa hyvä tulee.
Kiirettä ei ole minnekään.
todella pitkän parisuhteen jälkeen elää yksin esm.40vuotta!
Onhan paljon jotka on koko elämän asunu yksin mutta vaikeeta on kun on tottunu toiseen ja siksi sitä vielä etsii uutta...
Hei,
mitä sielujen sympatia sinua kohtaan tunnenkaan. Todennäköisesti olemme kirjoitelleet alkuvuodesta kohtaloistamme ja kommentoineet toisillemme. Minulla hyvin pitkälle samanlainen kokemus kuin sinulla. Eroprosessi vain alkoi itsenäisyyspäivänä, mutta vielä ei ole lopullista päätöstä tullut, mutta vain ajan kysymys.
Tänään voin myös itse suhteellisen hyvin. Järkytyksestä olen selvinnyt. Vielä ei ole rinnalla uutta, mutta en vielä kaipaakaan. Sen aikakin vielä tulee. Exälleni kävi kuten sinunkin exälle. Takaisin olisi tullut, vaan en enää ottanut.
Ihanaa loppuelämää sinulle. Toivottavasti emme törmäile - ainakaan tällä palstalla.
Tekstisi oli niin selkeästi ja koskettavasti kirjoitettu,että harmitti kun loppui ..
Olen puolestasi niin iloinen,kun et langennut takaisin mokoman luo vaan pidit kiinni ihmisarvostasi ja löytämästäsi uudesta ja varmasti aidommasta ihmisestä.
Sinulle , nykyiselle miehellesi ja tyttärelle onnea tulevaan . Olette sen ansainneet ! :)
Luulin ensiksi, että olet yksi niistä provoajista joita tällä palstalla riittää harmiksi saakka... Mutta sitten huomasin, ettei provo tuollaista pystyisi keksimään, paitsi kopioimalla muilta. Looginen päätelmä: totuus on tarua ihmeellisempää ja sen sinä juuri sait nähdä. ;)
Minullekin riittää arki, semmonen vakaa mutta ei tylsä. Ja siihenhän voin paljon itse vaikuttaa että ihan tylsäksi elämä ei mene... Onnea matkaan siis sinnekin! ;)