Mitä voin tehdä kun mies jätti minut sunnuntaina...elättelin vielä toivoa että haluaisi palata yhteen mutta nyt vaikuttaa siltä ettei kannata toivoa..
Kysynkin siis miten saan ajatukset pois tilanteesta..kuinka kauan tämä tunne kestää?
Olimme hieman yli 2 vuotta yhdessä ja asuimme yhdessä...kihloissakin olimme..rakastan todella miestä mutta hän ei kuulemma minua. Miten rakkaus voi kuolla? Yritän tässä etsiä työtä ja asuntoa itselleni...mutta haluaisin jarrutella koska toivon että mies haluaisi minut takaisin..
Töitä etsin joka tapauksessa mutta en tahtoisi muuttaa pois. Tiedän että se on välttämätöntä mutta kun minusta tuntuu ettei mies ole kuitenkaan ihan varma tästä tilanteesta..käyttäytyy ainakin niin. Ehkä pitäisi lakata toivomasta mutta en voi!
Kysynkin siis miten saan ajatukset pois tilanteesta..kuinka kauan tämä tunne kestää?
Olimme hieman yli 2 vuotta yhdessä ja asuimme yhdessä...kihloissakin olimme..rakastan todella miestä mutta hän ei kuulemma minua. Miten rakkaus voi kuolla? Yritän tässä etsiä työtä ja asuntoa itselleni...mutta haluaisin jarrutella koska toivon että mies haluaisi minut takaisin..
Töitä etsin joka tapauksessa mutta en tahtoisi muuttaa pois. Tiedän että se on välttämätöntä mutta kun minusta tuntuu ettei mies ole kuitenkaan ihan varma tästä tilanteesta..käyttäytyy ainakin niin. Ehkä pitäisi lakata toivomasta mutta en voi!
Vastaukset 6
Vanhimmat
On joku toinen...
Parempi antaa mennä vaan vaikka se sattuu.
Mitä äkkiämmin päästät irti hänestä niin äkkiämmin hän voi tulla takaisin kun tajuaa että olet sille se tärkein maailmassa.
Sori puhun vaan omasta kokoemuksesta, mutta ruikuttaan ei kannata mennä.
Itse tein sen virheen ja silloin oli exällä paljon helpompi lähteä kun tiesi että saisi tulla takaisin koska vaan.
Nyt vaan toivon että se tulee takaisin, ehkä ei koskaan. Mutta odottaan ei kannata jäädä.
Maailma on ihania ihmisiä täynnä.
VOIMIA JA HALEJA!! Kyllä sä pärjäät!!
Puhuttiin eilen miehen kanssa ja tajusin paljon asioita..tuli paljon helpottuneempi olo kun tiedän ettei kyse ole toisesta tai että minussa olisi jotain vikaa...emme vain sovi toisillemme. Sitä on vaikea myöntää, mutta niin se vain mieheni mielestä on ja en sille voi tietenkään mitään..haluaisin olla juuri se oikea hänelle mutta tietenkään en voi...
Tuntuu silti pahalta kun pitää heittää niinkin ihana mies menemään kun itselläni ei ole mitään syytä edes vihata häntä. Kai minun on pakko pärjätä tästä eteenpäin yksin...en vain ole koskaan ollut yksin..olen ollut suhteessa 12 vuotiaasta asti eri miesten kanssa ja nyt luulin löytäneeni vihdoin sen oikean..mutta mies ei tuntenutkaan samoin enää nyt. Silloin tunsi kun rakastuminen oli vielä päällä, mutta kun olisi pitänyt alkaa rakastaa niin ei halunnut. Haluaa olla vapaa ja elää yksin jotta kukaan ei ole hänestä riippuvainen eikä hänen tarvitse ajatella kuin itseään..niin hän sanoi ja ymmärrän sen tottakai..mutta kun luulin jo että suhteemme kestää koko elämän...olimme kihloissakin ja mies ei ollutkaan siinä tosissaan...Siksi tuntuu tyhmältä ajatella elämää ilman miestäni..
Sovimme, että olemme ystäviä, ja se ratkaisu tuntuu hyvältä, todella hyvältä..miehelle voin puhua kaikesta ja oloni on hänen seurassaan vapautuneempi kuin muiden ystävieni. Hän tietää minusta kaiken, joten on mukavaa, että saan olla hänen kanssaan ystävä. Pelkään kyllä pahoin, että kun hän sitten joskus alkaa katselemaan muita naisia niin en kestä sitä ja ystävyytemme loppuu tai menee ainakin tauolle..en vain tahdo ajatella,että hän ei haluakaan minua vaan jotakuta muuta..
Olisiko neuvoja tilanteeseeni? Kuinka selviäisin? Kuinka saan välillä ajatukset pois tilanteesta...rahaa minulla ei tällä hetkellä ole eli en voi lähteäkään mihinkään, en edes kaupungille kaverin kanssa..olen vain yksin joka päivä iltaan asti entisessä yhteisessä kodissamme...
Mun mies jätti mut eilen...jälleen kerran. Aina on tullut takasin viimeistään viikon päästä. Nyt tuntuu ettei tule. Kamat oli hakenut pois kun olin töissä. Ihan kiva ylläri. Ei yhtään osannut odottaa, vaikka suhde on ollutkin aika värikäs. Olen ite ihan rikki ja odotan että tulee järkiinsä. En ala piinaamaan, koska se ahdistuu vielä enemmän, vaikka koko ajan tekisi mieli soittaa. En pysty ajttelemaan muuta, en syömään enkä nukkumaan. yksin tässä kämpäs on helvettiä. kaikki muistuttaa toisesta. En tiedä koska helpottaa, mut kamalaa ja yksinäistä on. Toivon että mies tajuais ettei voi elää ilman mua...en tiiä onko turha toivo....
Oli niin hämmentävää lukea kirjoitustasi, koska se tuntui kertovan minusta itsestäni. Itse olen tosin mies. Olemme seurustelleet useamman vuoden ja asumme yhteisessä kodissa. Rakastan naistani enemmän kuin elämää, mutta hän ei minua kuulemma tarpeeksi. Sanoo kyllä rakastavansa, mutta se ei kuulemma riitä. Hänellä on kuulemma ihastus, koulukaveri, ja siellä koulussa tuntuu olevan niin hauskaa, ettei kotiin enää huvittaisi tullakaan:( Meillä pitkään kaikki hyvin. Rakkautta molemmin puolin ja hyvä olla. Sitten hän meni uuteen kouluun ja sai luokallisen uusia kavereita. Pikkuhiljaa alkoi tuntumaan, että kaikki ei ole kohdallaan. Voisiko tämä olla ohimenevä vaihe, jonka jälkeen hän tajuaa, että menetti minussa elämänsä miehen? En haluaisi luovuttaa, mutta onko vaihtoehtoja? Järki sanoo, että ei, mutta eihän toista voi pakottaakkaan jäämään.
Olemme kumpikin nuoria, parikymppisiä. Itselleni tärkeintä elämässä on löytää sellainen puoliso, jonka kanssa on hyvä olla ja rakkautta riittää molemmin puolin. Oma koti ja onnellinen perhe. Mitä sitä voisi enempää toivoa? Tuntui pitkään, että sen olen löytänyt. Hänelle vapaus ja hauskan pito tuntuvat olevan se ykkösjuttu. Aivan tasan tarkkaan samoilla perusteilla, kuin teidän tapauksessanne, hän haluaa erota minusta.
Tuntuu niin pahalta jäädä yksin ja tekisikin vain mieleni mennä takaisin yhteiseen kotiimme ja jatkaa yhdessä elämistä, vaikka miltä tuntuisi. Voisi iltaisin mennä yhdessä nukkumaan ja halia aamuun asti. Se olisi niin paljon helpompi ratkaisu, kuin ero.
Totuus vain on se, että ennemmin tai myöhemmin se ero tulee, vai mitä? Suhteessa, jossa toinen haluaa kokeilla siipiään yksin, haluaa päättää omasta elämästään laskematta muita siihen mukaan, tulee ero? En haluaisi millään luovuttaa, koska tuntuu, ettei minulle jää mitään jäljelle.. Olen kai läheisriippuvainen. Auttaisiko jos muuttuisin? Antaisin vieläkin enemmän tilaa, mitä nyt viime aikoina olen väkisin pyrkinyt antamaan? Ainoa ratkaisu taitaa olla erota? Järki sanoo niin. Sydän ei haluaisi antaa periksi.
Muuta helvettiin sieltä. Turha kärvistellä. Ei asiat mikisikään muutu. Se on fakta, jonka kanssa on vaan elettävä.
Päätimme mieheni kanssa aloittaa alusta eilen:)Mutta tällä kertaa se oli mies joka halusi minut takaisin eikä toisinpäin...oli kuulemma tajunnut asioita vasta eron jälkeen kun ei ollut ehtinyt ennen sitä ajattelemaan työkiireiltään (on työnarkomaani)...pistin miehen kyllä koville että on sitten varma kans mutta kannatti:) Pistin vannomaan ettei enää kohtele minua niin ja sanoi että ei ennen tajunnut asioita ja koska nyt tajuaa niin ei tulisi mieleenkään...olen onnellinen...unelmani täyttyi..elämäni mies tuntee samoin minua kohtaan ja kaikki väärinkäsitykset on selvitetty ja uusi onnellinen elämä voi alkaa...näin meillä:)