ikäero

Niin käytännössä sinähän voisit olla miehesi tytär. Jotenkin tulee sellainen fiilis, että haetko itsellesi isähahmoa (oliko sulla omassa isä-tytär suhteessa kaikki kunnossa, vaiko olitko kiltti tyttö, joka haki isänsä hyväksyntää. Miehestäsi taas ajattelen, että koska ei ole hakenut ikäistänsä seuraa - pönkittääkö hän huonoa itsetuntoaan nuorella tytöllä. Olen kuullut, että tällaisissa suhteissa huomattavasti nuoremmat puolisot joutuvat miehen popoteltavaksi, eli mies määrää ja vaimo häärää. Omasta elämämästäni vanhempieni yli 15 vuoden ikäero oli edellämainitsemani kaltainen ja lapsena toivoin heidän eroaan, koska näin äitini kärsivän.

Voinee juttunne onnistuakkin. Riippuu varmasti siitäkin, kuinka olette henkisesti samalla tasolla ja kuinka vanha sinä olet henkisesti..

Mieti myös sitä miten reagoit, kun jossakin vaiheessa miehesi on jo mielestäsi vanhus, mutta itse olet vielä kovastikkin vedossa, tuossa vaiheessa voi tulla viimeistään ongelmia.

Ihan noin yleisesti sanoisin että kun katselee ympärilleen niin parisuhteet eivät toimi mikä mistäkin syystä. Ei ikäero tai sen puute ole kuin yksi asia muiden joukossa. Jos ihmiset ovat samalla aaltopituudella niin homma toimii, muuten ei.

Tätä ikäkysymystä liioitellaan huimasti. Mieti mitä haluat parisuhteelta, mihin olet itse valmis ja mitä odotat kumppaniltasi. Jos tuo kyseinen mies tuntuu hyvältä niin älä nyt ikäeron anna vaikuttaa.

Suurin osa avioituvista taitaa olla kohtuunuoria ja ikäero max 5 vuotta. Ja kuinkas käy? 50% eroaa....

Ensiksikin: Ihanaa, että olette lukeneet tämän ja ennenkaikkea vaivautuneet vastaamaan.

Mies oli se, joka alunperin osoitti kiinnostusta minua kohtaan, yli puoli vuotta sitten. Hän ei ole itsetunto- tai mikään muukaan- ongelmainen tai epäkypsä ( minun mielestäni ainakaan), tuskin olisi mitään vaikeuksia löytää ikäistään naisseuraa. Tapasimme aivan sattumalta, ja välillämme oli heti jotain määrittelemätöntä fiilistä.
Olemme olleet tapaamisestamme lähtien tekemisissä lähes päivittäin, ystävyyden (hieman myös töiden) merkeissä.

Aluksi ajattelin, että hän vain pelleilee kustannuksellani tai jotain sellaista. Hän on kylläkin ollut aina ihana minua kohtaan, mutta jotenkin tuosta ikäerosta johtuen ajattelin, ettei hänen kiinnostuksensa minua kohtaan voi olla "oikeaa" tai aitoa, vaan että siinä täytyy olla jotain paskamaisia tarkoitusperiä..


Ei tässä isähahmon etsimisestäkään taida olla kyse, kuten ensimmäinen vastaaja esitti, minä en ole koskaan aiemmin tuntenut vetoa vanhempiin miehiin.

Meillä on hauskaa yhdessä, hän on kohtelias, fiksu ja keskustelutaitoinen. Olemme aina edenneet minun tahtiini(eli siis emme ole edenneet...) Hän on ihanan tasapainoinen ja turvallinen( varmaan iän tuomia hyviä puolia?), hänen vierellään on hyvä olla. Hän kunnioittaa minua ja minä häntä. Mies on varmaankin lojaalein ja uskollisin ihminen, jota olen koskaan tavannut. Kaikki on kuin liian hyvää ollakseen totta, ulkoista olemusta myöten. Kroppa ei häviä parikymppiselle, tyylitajua löytyy myös.

Toivoisin voivani antaa vain mennä, antaa tunteiden tulla sen enempiä miettimättä. Taidan olla todella ihastunut (ellen jopa rakastunut). Voi huokaus. Pelkään epäonnistumista niin hirveästi. Jos jatkamme näin, ystävinä, emme voi pilata mitään. Jos otamme seuraavan askeleen ja jos se ei onnitukaan... Riskinotto ei taida olla vahvin lajini.