Olen

Erosin kaksi vuotta sitten. Syy oli minun. Olin seurustellut jo vuoden salassa nykyisen avovaimoni kanssa. Vaimo ei silloin asiasta neuvotellut ja itsekin olin rakastunut.

Nyt kaikki tuntuu oudolta. Tähän perheeseen kuuluu kaksi avopuolison lasta. Normaaleja kouluikäisiä lapsia. Vaimon huoltoon jäi meidän yhteinen tyttäremme. Asiat eivät vain nyt natsaa. Minua on alkanut yhä enemmän risomaan lasten riitely ja se , että minä en saa ojentaa heitä. Oma lapseni, kun käy vierailullla ja mukana matkoilla on kuin sivullinen näille avopuolison lapsille.
Raha-asioissa on ollut riitaa, jos ostan jotain ylim. tyttärelleni. Lisäksi minua on alkanut ärsyttää entisen vaimoni parjaaminen minulle ja avovaimon ystäville. KOtitöistä on kahnaa, sänkyä en osaa petata oikein.
Nyt olen nähnyt entisen vaimon yhden kerran ravintolassa ja yhden kerran kaupungilla saman miehen kanssa, siistin näköinen mies.
Suoraan sanoen haluaisin oman vaimoni ja tyttäreni takaisin samaan perheeseen. Kaipaan joulua jo heidän kanssaan. Perkele, olen tehnyt elämi virheen. Jokatapauksessa lähden tästä asunnosta ja pian.
61047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

eikä vain hammasta purren jää siihen minkä on itse aiheuttanut.

Äänestä
  • niille miehille käy jotka ikäihmisenä jättää vanhan vaimon ja aloittaa uuden elämän eri maan kansalaisen kanssa jolla on suku mukana koko ajan kaikessa.
    Itseppä teki valinnan ja ihmettelen jos se onnistuu tuosta vaan.

    Äänestä

Olet siis eronnut kaksi vuotta sitten. Uusioperheessä on normaali arki astunut kuvaan. Ja sinä läpikäyt samalla omassa mielessäsi kaikkea sitä vääryyttä, jonka teit entistä puolisoasi kohtaan.

Toipumisesi tie on seuraava. Kuvaamieni asioiden pitää olla sisäisiä kokemuksia, sillä ei ole niinkään väliä kerrotko niistä läheisillesi.

1) Myönnä olevasi petturi, joka ei ansaitse nykyistäkään perhettään.
2) Tunne voimakasta häpeää itsestäsi ja uskalla kokea se kunnolla.
3) Häpeän myötä sinuun tulee ahdistus ja epätoivo. Uskalla kokea nekin.
4) Itseesi kohdistuvien kielteisten tunteiden läpikäymisen jälkeen olet kypsä uuteen elämään. Prosessiin kuluu noin vuosi.

Katselet maailmaa tällä hetkellä täysin minäkeskeisesti.Ruikutat virheestä, vaikka et ole sopeutumista ja uuden luomista edes aloittanut. Jos asiat eivät mene mielesi mukaisesti, on jalkasi heti oven raossa. Yritä ymmärtää, että uuden rakentaminen on vuosien prosessi.

Ole siis mies äläkä heti ruikuta kuin äitiään kaipaava pikkupoika mutruhuulisena jos ei pääsekään olemaan palvottu pikkuinen.

Toisesta suunnasta on selvä, että entisen puolisosi arvostelu tai tyttäresi lahjoista iniseminen on sopimatonta. Poikkase sellainen myös miehen lailla.

Äänestä
  • kuvitellaan, että autuus ja ihanuus jatkuu loputtomiin. Jossain tutkimuksessa todettiin, että uusperheen rakentuminen kestää kolmesta kuuteen vuoteen. Oletko siihen valmis ?

    Sentään myönnät, että ei se autuus jatkunutkaan ja mietiskelet tekojesi motiiveja ja seurauksia.

    Sinusta saa kuitenkin vaikutelman ,että haet vain sitä itsellesi parasta ja mukavinta olotilaa. Se ei johda muuhun kuin vastaavaan kuin missä olet nyt. Ala ottaa läheisesi huomioon. Luovu itsekkyydestäsi ja itsekeskeisyydestäsi tai et koskaan pysty luomaan pysyvää onnellista parisuhdetta.

    Äänestä

Että uskallat sanoa, että ei se vaihtamalla parane!!

Äänestä
  • muiden joukossa. Jokainen tapaus on erillainen.

    Tosin tuo mies on niin itsekeskeinen, että hän ruikuttaa siksi, koska hänen elämänsä ei ole hyvin. Entä niiden muiden elämä?

    Kyllä uuden perheen luomisessa menee useampi vuosi, ei se ole hetken homma. Pitäisi vain tehdä itsekin jotain sen eteen eikä vaatia vain muilta sopeutumista omaan systeemiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tehnyt elämäni virheen. kirjoitti:

Erosin kaksi vuotta sitten. Syy oli minun. Olin seurustellut jo vuoden salassa nykyisen avovaimoni kanssa. Vaimo ei silloin asiasta neuvotellut ja itsekin olin rakastunut.

Nyt kaikki tuntuu oudolta. Tähän perheeseen kuuluu kaksi avopuolison lasta. Normaaleja kouluikäisiä lapsia. Vaimon huoltoon jäi meidän yhteinen tyttäremme. Asiat eivät vain nyt natsaa. Minua on alkanut yhä enemmän risomaan lasten riitely ja se , että minä en saa ojentaa heitä. Oma lapseni, kun käy vierailullla ja mukana matkoilla on kuin sivullinen näille avopuolison lapsille.
Raha-asioissa on ollut riitaa, jos ostan jotain ylim. tyttärelleni. Lisäksi minua on alkanut ärsyttää entisen vaimoni parjaaminen minulle ja avovaimon ystäville. KOtitöistä on kahnaa, sänkyä en osaa petata oikein.
Nyt olen nähnyt entisen vaimon yhden kerran ravintolassa ja yhden kerran kaupungilla saman miehen kanssa, siistin näköinen mies.
Suoraan sanoen haluaisin oman vaimoni ja tyttäreni takaisin samaan perheeseen. Kaipaan joulua jo heidän kanssaan. Perkele, olen tehnyt elämi virheen. Jokatapauksessa lähden tästä asunnosta ja pian.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu