Tässä aina välillä itketään entisiä rakkauksia ja ex:n uusia suhteita, ajattelin nakata oman mielipiteeni kehiin. Olenko tunteeton kun olen pelkästään helpottunut päästessäni eroon ex:stä, suurin toiveeni on että mies löytäisi uuden naisen jolla erkaantuisi lopullisesti minusta.
Entiset tunteet
tunteetonko
51460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Riippuu millainen suhteenne on ollut. Eipä ainakaan ole ollut paljon tunnetta. Tai tilanne tuntuu tuolta tällä hetkellä, kun on kyllästynyt. Vaikea sanoa.
tuntematon minullekkaan.
Vuosien vieriessä miehestä paljastui varsinainen psyko. Siinä vuosien vieriessä ja miettiessäni eroa, ensimmäinen toiveeni oli, että mies löytäisi toisen naisen. Kuvittelin, että silloin hän jättäisi rauhaan ja uskallan lähteä pois kauas jonnekkin.
Sitten mieleeni juolahti eräs asia. Toivonko todella, että joku toinen nainen joutuu kärsimään sijastani. Tahdonko, että paha laitetaan kiertoon jne?
No, se oli silloin 10 vuotta sitten. Pääsimme karkuun ja kauas tänne jonnekkin. Tosin pakenimme henkemme uhalla, mutta yhtäkaikki hengissä.
Silloin kun exästä ei kuulu mitään - siis ei lähettele kirjeitä, tee lasten kouluihin yllätysvierailuita tms. pikkukivaa, joihin emme enää reagoi mitenkään. ei tapaamisoikeutta tai huoltajuutta- tiedän, että nyt hänellä on joku uusi uhri jota käyttää hyväksi.
Sinulle tunteetonko vastaan näin. Vaikea on vastata. Miksi erositte ja milloin, ovat kysymyksiä jotka haluaisin esittää sinulle.
Vaikka toisaalta tunteesi kertoo myös siitä, että katkeraksi ei kannate jäädä. Eli minusta parempi näin.
Kaikkea hyvää joka tapauksessa uuteen elämään :))
Mielestäni ero ei ole koskaan helppo, ei ainakaan silloin jos on tunteita toista kohtaan.
Minä olen ollut avoliitossa 10 vuotta ja miettinyt eroa jo useasti, mutta vasta kun toinen sanoi olisko parempi erota minä tajusin että on.
Järki tietää tämä on molemmille paras ratkaisu, mutta ainakin minulla on vielä tunteita jäljellä.
Olen itkenyt hyvin vähän ja miettinyt itkenkö omaa epäonnistumista vai pelkäänkö yksin jäämistä vai itkenkö häntä. En tiedä.
Jokainen suhdehan jättää ihmiseen jälkensä
Mutta itkut on vaan itkettävä ja saaatava ulos paha olo johtukoon se sitten mistä tahansa.
Hänelle toivon vain onnellista tulevaisuutta.
Että koeta sinä jolla on helppo ero kestää vain nämä meidän itkut
Tsemppiä kaikille
Olen eronnut 8v sitten 16v kestäneestä avioliitosta. Erotessa ei tunteista ollut hiventäkään jäljellä. Olen ollut ja olen edelleen ainoastaan huojentunut ja onnellinen päästyäni ja paadyttyäni eroon, vaikkei ole uutta kumppania rinnalle löytynytkään.
Minkäin toivoin vuosia, että mies löytäisi toisen ja lähtisi tai jokin muu onnellinen sattumus saisi hänet haluamaan eroon minusta. Näin ei käynyt, vaikka kuulemani ja näkemäni puolesta olisi luullut näin kauheasta otouksesta eroon kiivaastikin haluavan. Piti siis ottaa ohjat käsiin ja itse tehdä kaikki eroon johtava työ, vaikka sitten henkensä uhalla. Hyvä, että lähdin!
Täällä moni vastaa, että ero ei ole helppo, jos tunteita on jäljellä.
Asia ei mielestäni ole näin yksinkertainen. Tunteita on voinut olla jäljellä, mutta siinä vaiheessa, kun ihminen kertakaikkiaan tekee itselleen selväksi, että liitossa on jotain todella pielessä, ja mitään ei ole tehtävissä (eli molemmilta tai toiselta puuttuu halu jatkaa), niin ero todellakin voi olla helpotus. Ts. se mitä yritän sanoa on se, että kun ihminen lakkaa petkuttamasta itseään selitellen, että 'kyllä tämä tästä' (- vaikka liitto on pe*seellään), niin ero on jopa vapautus. Vapautus itselle olla se joka on, omine tunteineen ja ajtuksineen - toista enempää kiusaamatta.