Hei ihmiset!

Kirjoitan tänne siitä huolimatta, että tiedän, miten paljon nettipalstoilla liikkuu provoilijoita ja huorittelua.

Rakastan miestäni, haluan hänen kanssaan naimisiin ja lapsia, olla yhdessä koko loppuelämän. Yhdessä olemme olleet 4 vuotta. Opiskeluni ja hänen työnsä vuoksi asumme suurimman osan ajasta eri kaupungeissa.

Minulla on fyysisessä terveydessä jotain vikaa Vielä ei ole saatu selville mitä, mutta olen mennyt reilun vuoden aikana huonompaan kuntoon sekä psyykkisesti ja fyysisesti. Viime talvena minulla oli salasuhde erään miehen kanssa. Samaan aikaan sairastin vakavaa masennusta ja sain jonkinlaista tyydytystä siitä, että minua kohdeltiin prinsessana ja tämä toinen mies ei tiennyt, miten olin muuttunut. Saanut jenkkakahvat ja raskausarpia, vaikka aiemmin olin ollut nuori ja kaunis. Kerroin sitten miehelleni suhteesta, muuta selitystä en osannut sanoa kuin huonontuneen itsetuntoni, ja hän antoi anteeksi.

Lähiaikoina minulla on ollut pari kännistä yhden illan juttua, joista minulla on huono omatunto, mutta en aio kertoa niistä. En tiedä miksi näin on käynyt, olen vetänyt viinaa ja lääkkeitä, muisti mennyt, ja sitten herännyt jostain vieraasta paikasta ja tuntenut oloni hyväksikäytetyksi.

Haluan parantaa tapani, mielestäni käyttäydyn kihlattuani kohtaan epäreilusti. Kunpa vain lääkärit saisivat selville mikä minut on vienyt huonoon kuntoon ja osaisivat auttaa.
3482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vakava masennus on sellainen juttu, että kannattaa pysähtyä. Masentunut ihminen kokee paljonkin fyysisiä ongelmia. Ahdistuneisuus saa aikaan hartioitten jännittämistä ja siitä seuraa päänsärkyä. Joku reagoi vatsallaan ja on jatkuvasti vessassa, joku lopettaa liikkumisen ja ihmettelee hengästymistä, toinen rupeaa ahmimaan ja kaikki johtuu huonosta olosta.
Toivottavasti olet saanut jonkinnäköisen lääkityksen masennukseen ja lisäksi apua ammattikeskustelijalta. Ehkä sinulle ei ole kerrottu, että pari huppelia viikossa, mitätöi mielialalääkkeet.
Sinun ongelma on nähtävästi masennus, muut ovat sivutuotteita. Hakeudu sellaiseen hoitoon, jossa tunnet saavasi apua ja mieti myös, että kaikki vitamiinit ovat kunnossa, omegat ja B-vitamiini.
Luulen, että uskottomuusjututkin jäävät, kunhan hoidat tuon masennuksen pois.

Äänestä

Ai masennusko ajaa pettämään? Enpä usko! Täytyy kyllä sanoa, että olet nainen paskimmasta päästä. Miksi panttaat hienoa miestä itselläsi, kun olet noin paska? Aivan uskomatonta! Anna edes miehellesi avain onneen ja päästä hänet vapaille markkinoille panemaan. Sinähän olet sen etuisuuden itsekkäästi itsellesi jo ottanut.

Ja sitten vielä kysellään miksi kukaan ei tykkää minusta, hienosta ihmisestä ja ihanasta kumppanista! hohhoi!

Eniten ärsyttää tuonlainen vastuun kaataminen masennuksen /viinan ja lääkkeiden piikkiin pettämisestä. Älä käytä viinaa ja lääkkeitä vitun tampio. Älä juo ollenkaan jos se ajaa sinut siihen. Sekin on valinta. Olenko juomatta ja en petä vai juonko ja ehkä petän taas? Vitun tollo.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja paranna tapasi, ei sitä kukaan puolestasi tee.

Äänestä

Jos vetää lääkkeitä ja viinaa niin se vaikuttaa terveyteen; psyykkiseen ja fyysiseen kuntoon. Jos on fyysisesti huonossa kunnossa, niin ei se ainakaan itsetuntoa/psyykeä paranna. Joten jätä lääkkeet ja viina, ala kuntoilla ja harrastaa terveitä elämäntapoja muutenkin. Arvelen, että olosi muuttuu tosi paljon paremmaksi ja elämä alkaa hymyillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meikku kirjoitti:

Kirjoitan tänne siitä huolimatta, että tiedän, miten paljon nettipalstoilla liikkuu provoilijoita ja huorittelua.

Rakastan miestäni, haluan hänen kanssaan naimisiin ja lapsia, olla yhdessä koko loppuelämän. Yhdessä olemme olleet 4 vuotta. Opiskeluni ja hänen työnsä vuoksi asumme suurimman osan ajasta eri kaupungeissa.

Minulla on fyysisessä terveydessä jotain vikaa Vielä ei ole saatu selville mitä, mutta olen mennyt reilun vuoden aikana huonompaan kuntoon sekä psyykkisesti ja fyysisesti. Viime talvena minulla oli salasuhde erään miehen kanssa. Samaan aikaan sairastin vakavaa masennusta ja sain jonkinlaista tyydytystä siitä, että minua kohdeltiin prinsessana ja tämä toinen mies ei tiennyt, miten olin muuttunut. Saanut jenkkakahvat ja raskausarpia, vaikka aiemmin olin ollut nuori ja kaunis. Kerroin sitten miehelleni suhteesta, muuta selitystä en osannut sanoa kuin huonontuneen itsetuntoni, ja hän antoi anteeksi.

Lähiaikoina minulla on ollut pari kännistä yhden illan juttua, joista minulla on huono omatunto, mutta en aio kertoa niistä. En tiedä miksi näin on käynyt, olen vetänyt viinaa ja lääkkeitä, muisti mennyt, ja sitten herännyt jostain vieraasta paikasta ja tuntenut oloni hyväksikäytetyksi.

Haluan parantaa tapani, mielestäni käyttäydyn kihlattuani kohtaan epäreilusti. Kunpa vain lääkärit saisivat selville mikä minut on vienyt huonoon kuntoon ja osaisivat auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu