mies tuli lapista viikon lomareissulta ja ilmoitti ettei hänellä ole enää tunteita minua kohtaa ja haluaa nyt asumuseroa. kaikki tuli todella yllättäin. ollaan nimittäin oltu 20v yhdessä ja niistä 7v naimisissa. ennen kun lähti kaikki oli aivan hyvin ( tai ainakin silti näytti)meillä oli todella upea kesä ja kukaan en edes minä huomannut mitään. hän sanoo miettineensä asioita jo pitkään ja oli tullut tuohon tulokseen. ihmettelen koska olemme aina olleet toisillemme helliä ja kertoneet rakastavamme toisiamme ja näin oli myös ennen kun hän lähti. olen aivan rikki en tiedä mitä tekisin. mieheni on edelleen sitä mieltä että loppu on kaikki
mitä tehdä
musse
111451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
aina ei löydy yksittäistä syytä miksi toinen haluaa erota,tunteet vain joskus laimenevat.yritä saada keskustelua aikaiseksi,vaikka kaikki miehet eivät osaa puhua tunteistaan..voimia..:)
Tuli vain mieleen...missä seurassa hän siellä Lapissa oli..?
Keskustelun paikka avoimesti teillä, ehkä terapia voisi auttaa..?
Voimia sinulle.
siinä samassa kolmenmiehen porukassa missä muinakin vuosina. ei ole muille puhunut mutta on ollut kuulemma hiljanen ja miettiliäs koko ajan. ketään kolmatta ei tähän asiaan liity siitä on jo puhuttu ja meillä on aina ollut syvä luottamus
siihen, että ilman mitään ennakkovaroituksia haluaa eron? Eikö se vähän kuulosta epäluotettavalta..?
voihan se kuulostaa epäluotettavalta sellaisen silmissä joka ei tunne meitä. välillämme on syvä luottamus ja nyt on asioista puhuttu niin monesti että tässä on nyt jostain muusta kyse kun kolmannesta osapuolesta. avioliittoneuvojalle ollaan menossa. hän on kuulemma miettinyt asioita jo kauan ja oli ilmeisesti luullut pääsevänsä toisenlaisiin loppu tuloksiin siellä pohjoisessa. toivon että kaiken kiireen keskellä hän vielä jaksaa taistella jos vaikka se jokin löydettäisiin. ja ei hän vielä ole mistään lopullisesta tehnyt päätöstä haluaa vain nyt asua yksin ja ajatella kauempaa asioita.
Toi kuulostaa just siltä, että miehesi on harrastanut tajutonta seksiä tuolla reissulla.
Kokenut täysin erilaisen naisen kuin sinä, sen jälkeen on helppo sanoa se lopullisesti.
Toki taustalla on vaikeuksia teidän parisuhteesta aiemmilta ajoilta. Tuosta on vaan saanut uskoa itselleen, että on oikeassa eroajatuksissaan, että kaipaa jotain muuta.
Näin kävi minulle, olin jo henkisen eropäätöksen tehnyt, mutta sanottua sain sen sitten kun olin kokenut jotain ihan muuta.
Enkä tietenkään tunnustanut satunnaista kolmatta osapuolta.
Voin kertoa ihan omasta kokemuksesta, että sinuna suhtautuisin vähän epäilevämmin näihin ns. ruskaretkiin. Yleensähän siellä nimanomaan tavataan ihmisiä ja monesti romanssit leimahtavat siinä ruskaa ihastellessa. Jos miehesi on siellä tavannut toisen naisen ja kokenut hienoja hetkiä hänen kanssaan, on hänelle lopulta kirkastunut, ettei enää halua elää suhteessanne. Todennäköisesti on miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa ja nyt vasta tuonut sen julki.
Kannattaa varmasti keskustella kaikki asiat halki ja tietenkin kaivaa ne syyt esille, miksi avioliittonne ei enää miehesi mielestä toimi. Jos hän kaiken jälkeen haluaa erota, anna hänelle vapaus mennä ja jatkat sitten omaa elämääsi. Kaikkea hyvää sinulle ja voimia!
en usko tuohon toiseen naiseen koska olivat tutussa ympäristössä tutulla porukalla ja hän ei todellakaan ole sellainen. nyt on luvannut lähteä perheneuvontaan ja on ainakin jonkun verran jo puhuttu. toivon totisesti että vielä voitaisiin aloittaa uudestaan
Tuo perheneuvola on edelleen tuttua kaavaa omastakin takaa. Siellä sitten selkisi lopuulisesti mikä oli suhteessa pielessä ja kuinka syvältä lapsuudesta ne ongelmat oli sekä puolisolla että minulla. Varaudu siihen, että se perheneuvola yllättää sinut joko positiivisesti tai negatiivisesti.
Siellä itsekin opin tuntemaan itseni ja tunnustamaan haaveeni.
Itsekän en koskaan ollut sellainen, kunnes ajan kypsyttämänä minusta tuli sellainen.
Tuolla uskottomuus palstalla eräs nainen rehenteli kuinka heillä on jo perinteeksi muodostunut lähteä kolmen sinkku-naisen porukalla ruskaretkelle KOLMEN ukkomiehen kanssa..harrastamaan seksiä jne. Yritin etsiä keskustelua jotta olisin voinut laittaa tähän linkin..harmi kun en löytänyt sitä enää..
ehkä joku muu palstoilla muistaisi keskustelun ja osaisi sen etsiä???????????
kirjotuksen näin......en itekkään löytänyt sitä enään.Mut nuin se meni,ett aina lapissa tapas.
Niin kauan kun salarakas....se on kivaa!